Palvelumme jäsenjärjestöille

Tarjoamme erilaisia palveluita jäsenjärjestöillemme. Tavoitteenamme on tukea urheilujärjestöjen sujuvaa arkea, jotta resursseja vapautuu hallintorutiineista liikunnan ja urheilun tekemiseen ja lajiliittojen kohdalla oman lajin seurojen kehittämiseen ja tukemiseen.

Tuotamme palveluita omakustanteisesti taloudellista voittoa tavoittelematta. Palveluiden kehitys perustuu jatkuvaan tarpeiden kartoitukseen ja aktiiviseen yhteisten ratkaisujen etsimiseen urheiluyhteisölle.

Kolmasosa suomalaisista osallistuu urheiluseuratoimintaan

Urheiluseuratoiminnassa on mukana kolmasosa suomalaisista – harrastamalla, kilpailemalla, tekemällä vapaaehtoistyötä tai osallistumalla muulla tavoin seuratoimintaan. Seuratoimintaan osallistuu eri rooleissa 1,8 miljoonaa ihmistä. Se on Suomen suurin kansanliike ja sen vaikutus ihmisille ja koko yhteiskunnalle on kiistaton.

Kansainvälinen vaikuttamistyö on tiimityötä

Pienenä maana emme pysty toimimaan vahvoina yksin. Siksi haluamme toimia yhteisenä rintamana kansallisesti jäseniemme kanssa sekä arvojemme jakavien maiden tai organisaatioiden kanssa. Kannustamme urheiluyhteisöä kansainväliseen tiedonvaihtoon.

Vastuullisuus järjestötoiminnassa

Palvelemme jäsenjärjestöjämme vastuullisuusasioissa monin eri tavoin. Kaikki perustuu yhdessä laadittuun vastuullisuusohjelmaan, joka antaa yhteisen pohjan vastuullisuustyölle.

Urheiluyhteisön uutiskirje Soihtu

Soihtu välittää urheiluyhteisön ja liikuntapolitiikan uutisia ja tiedotteita. Uutiskirje ilmestyy noin kerran kuukaudessa, aina toiminnanjohtajille pidettävän kuukausi-infon jälkeen.

Tilaa Soihtu!

Uutiskirjeemme julkaisuaikataulu kulkee käsi kädessä hallituksen kokousten ja toimitusjohtajien infotilaisuuksien kanssa. TJ-infot järjestetään aina hallituksen kokouksen jälkeen, ja Soihtu lähetetään matkaan infotilaisuuden jälkeen.

Jaamme Soihdussa jäsenjärjestöidemme työpaikkailmoituksia. Listaamme uutiskirjeessä työpaikkailmoitusten otsikot ja linkitämme niistä järjestöjen omilla sivuilla oleviin ilmoituksiin.

Halutessasi maininnan avoimesta työpaikasta uutiskirjeeseen, lähetä sähköpostia osoitteeseen palvelut@olympiakomitea.fi.

Pyydämme toimittamaan välitettävän viestin hyvissä ajoin sekä huomioimaan, että lähetyspäivä voi olla kuukauden päästä. Jos tiedotettavaa on paljon, ratkaisemme tapauskohtaisesti uutiskirjeen kokonaisuuden.

Suomisportin Sporttihaku tarjoaa jäsenjärjestöille mahdollisuuden luoda, hallinnoida ja markkinoida omia tapahtumiaan ja koulutuksiaan Sporttihaussa.

Sivustollamme olevan tapahtumakalenterin myötä emme enää julkaise jäsenjärjestöjen tapahtumailmoituksia Soihdussa, vaan kehotamme jäseniämme luomaan tapahtumansa Suomisportin Sporttihakuun. Tapahtumakalenteri kokoaa kaikki jäsenjärjestöjen tapahtumat yhteen näkymään.

Tutustu Suomisportiin, mikäli järjestönne ei vielä hyödynnä liittojen palveluita. (linkki: Palvelumme jäsenjärjestöille – Suomisport jäsenjärjestöille -sivulle)

Kysy lisää jäsenpalveluistamme

Tapahtumakalenteri

Sisällön tarjoaa SUOMISPORTIN

Sporttihaku-logo

Sisällön tarjoaa SUOMISPORTIN

Sporttihaku-logo