Lapset omistavat oman urheilunsa – aikuisten tehtävä on huolehtia turvallisuudesta

Mutta onko näin? 

Marraskuun alussa järjestetyssä Euroopan neuvoston urheiluministerikonferenssissa Monacossa keskusteltiin turvallisemmasta ja terveellisemmästä urheilusta kaikille lapsille. Pääsin osallistumaan konferenssiin nuorisoedustajana ministeri Mika Poutalan johtamassa Suomen valtuuskunnassa. 

Olin konferenssissa ainoa nuori, joka puhui osana valtuuskunnan puheenvuoroja. Puheenvuoro keräsi lukuisia kiitoksia myös ainutlaatuisuudestaan, mikä jäi mietityttämään. Jos puhumme lasten ja nuorten urheilusta, miksi heidän osallistumisensa on edelleen poikkeus? Lasten ja nuorten omat näkemykset eivät ole keskusteluiden hopeareunuksia, vaan olennainen osa toiminnan ytimen rakentumista. 

Lasten urheilun tulee kuulua heille itselleen. Lasten tulee voida vaikuttaa siihen, millaista urheilu on, samalla voiden iloita urheilusta juuri omalla tavallaan. Aikuisten tehtävä on tehdä tästä mahdollista ja kantaa samalla vastuu lasten urheilun turvallisuudesta. 

Lasten äänen on kuuluttava heidän omassa urheilussaan 

Omistajuus urheilussa tarkoittaa minulle sitä, ettei lapsi tai nuori ole vain aikuisen suunnitelmien toteuttaja. Lapsi ja nuori saa kertoa, mikä urheilussa toimii ja mitä tulisi muuttaa. Myöskään pelkkä kuuleminen ei riitä, jos kaikki olennainen on jo päätetty ennen. 

Toisaalta lasten ja nuorten näkemyksillä tulee olla seurauksia: toimintatapoja on muutettava, jos ne eivät palvele, vastaa odotuksia tai toimi. Lapsille ja nuorille on myös kerrottava, mihin heidän ajatuksensa vaikuttivat. Omistajuus ei kuitenkaan tarkoita sitä, että lapsen pitäisi osata vaatia turvallista kohtelua tai puolustaa oikeuksiaan. Vastuu niistä kuuluu aikuisille, eikä sitä voi siirtää lapselle osallistumisen nimissä. 

Kansainvälisiä suuntaviivoja, joissa aikuisten tavoitteet eivät aja lapsuuden ohi 

Suomessa valmistellaan lasten urheilun yhteistä sopimusta. Samanlaisia yhteisiä linjauksia tarvitaan myös kansainvälisellä tasolla. Lapsen oikeuksien ja hyvinvoinnin on ohjattava heidän urheiluaan lajista ja maasta riippumatta. 

Ministerikonferenssin Suomen puheenvuorossa, jota sain olla pitämässä yhdessä ministeri Poutalan kanssa, Suomi vaati kansainvälisiä lajiliittoja harkitsemaan ja asettamaan nykyistä laajemmin vähimmäisikärajoja kansainvälisiin urheilukilpailuihin. Nuoria suojataan ikärajoilla esimerkiksi työelämässä, mutta urheilussa vastaavaa keskustelua käydään aivan liian vähän. Hyviä käytänteitä onneksi kuitenkin jo löytyy muutamista lajeista, kun voimistelussa aikuisten kansainvälisten kilpailujen alaikäraja on 16 ja taitoluistelussa 17 vuotta. Lapsuus on lyhyt, kun taas urheilu-ura voi alkaa aikuisena ja jatkua pitkään. Kansainvälisten lajiliittojen ja olympialiikkeen onkin arvioitava, millaista arkea niiden kilpailujärjestelmät lapsilta edellyttävät. Jääkö tilaa kasvulle, levolle, ystäville ja muulle elämälle? 

Urheilu saa ja voi olla tavoitteellista ja kilpailullista, mutta omistajuutta ei ole se, että lapsi oppii sivuuttamaan omat tarpeensa täyttääkseen aikuisten odotukset. Toiminnan on joustettava lapsen kehityksen ja hyvinvoinnin mukaan, ei päinvastoin. Joku ehkä pohtii, että rajoitamme tällä lasten unelmia huippu-urheilusta. Päinvastoin. Lapset saavat ja voivat unelmoida urheilemisesta maailman huipulla, mutta huippu-urheilijan arjen vaatimukset kuuluvat aikuisuuteen. Huippu-urheilun aika on aikuisena ja meidän aikuisten tehtävä on antaa lasten unelmille tilaa kasvaa turvallisesti, eikä kiirehtiä lapsuutta niiden tieltä. 

Samalla toivon, että seuraavassa urheilusta vastaavien ministerien konferenssissa nuoren puheenvuoro ei ole enää poikkeus. Tämän muutoksen toivon näkyvän kaikessa urheilussa: lapset ja nuoret vaikuttavat urheilussa. He omistavat oman urheilunsa. Meidän aikuisten vastuulla on huolehtia, että urheilu on turvallista – myös silloin, kun heidän toiveensa haastavat omat suunnitelmamme. 

Siiri vastaa Olympiakomiteassa Nuorten valiokunnan toiminnasta ja kehittää työssään nuorten osallisuutta urheilussa. Blogeissaan Siiri jakaa näkemyksiään urheilukentän eri puolilta hyödyntäen monipuolista kokemustaan aina valmentajana toimimisesta kansainvälisten urheilujärjestöjen hallitustehtäviin.