Jaa artikkeli Facebookissa Jaa artikkeli Twitterissä Jaa artikkeli LinkedInissä
28.01.2023 | Huippu-urheilu | Uutinen

Friuli-Venetsia Giulia 2023: 9 mitalia ja 18 pistesijaa – Suomen EYOF-joukkue onnistui laajalla rintamalla

Friuli-Venetsia Giulian Euroopan nuorten talviolympiafestivaalit päättyivät lauantaina.

Suomen joukkue saavutti kisoista kaikkiaan yhdeksän mitalia. Lina Häggström vei nimiinsä ensimmäistä kertaa EYOF-kisoissa kilpailtujen freestylen slopestylen ja big airin kultamitalit. Lisäksi Liina Kuivalainen nappasi freestylen slopestylestä hopeamitalin. Taitoluistelussa Iida Karhunen voitti EYOF-kultaa.

Perinteiset menestyslajit maastohiihto ja jääkiekko pitivät myös pintansa, kun sekä tyttöjen että poikien jääkiekon EYOF-joukkueet saavuttivat pronssiset mitalit. Maastohiihdossa Silva Kemppi hiihti kaksi henkilökohtaista hopeaa, ja oli mukana myös hopeaa saavuttaneessa sekaviestijoukkueessa yhdessä Selene Rossin, Akseli Pitkäsen ja Jesse Kähärän kanssa.

Pistesijoja Suomen joukkue napsi 18. Suomen joukkueessa mukana oli kaikkiaan 81 urheilijaa yhdeksässä eri lajissa.

– Jo ennakkoon tiedettiin, että eri paikkoihin hajautettujen kilpailupaikkojen ja etäisyyksien takia kilpailut tulevat olemaan haastavat. Suomen joukkue kuitenkin sopeutui hienosti ja tsemppasi hyvällä asenteella koko kisaviikon. Onnistumisia tuli läpi koko joukkueen niin uudemmissa kuin perinteisemmissäkin lajeissa, joukkueenjohtaja Kimmo Mustonen summasi tiivistä kisarupeamaa.

Suomen joukkue on saavuttanut 2000-luvulla Friuli-Venetsia Giulian EYOF-kisoja parempaa menestystä nuorten talvikisoista Turkin Erzurumissa 2017, kun kotiin tuomisina oli kymmenen mitalia. Viime talvena Vuokatin kotikisoissa Suomen joukkue oli mitalitaulukon kärjessä saavuttaen kaikkiaan 14 mitalia. Vuonna 2001 kisattiin myös Vuokatissa, ja silloin saaliina oli 13 mitalia.

Seuraavat Euroopan nuorten talviolympiafestivaalit järjestetään Georgiassa vuonna 2025.

Suomen joukkueen sijoitukset EYOF-kisoissa 2023:

1.Iida Karhunen, taitoluistelu
1.Lina Häggström, freestyle, big air
1.Lina Häggström, freestyle, slopestyle
2.Liina Kuivalainen, freestyle, slopestyle
2.Silva Kemppi, maastohiihto, 5 km (v)
2.Silva Kemppi, maastohiihto, 7,5 km (p)
2.Suomi, maastohiihto, sekajoukkueviesti (Jesse Kähärä, Selene Rossi, Akseli Pitkänen, Silva Kemppi)
3.Suomi, jääkiekko, pojat
3.Suomi, jääkiekko, tytöt
4.Aimo Mandelin, freestyle, big air
4.Ella Noora Haapalehto, maastohiihto, sprintti
4.Erik Jurmu, lumilautailu, big air
4.Liina Kuivalainen, freestyle, big air
6.Akseli Pitkänen, maastohiihto, 10 km (p)
6.Akseli Pitkänen, maastohiihto, sprintti
6.Matias Lindfors, taitoluistelu
6.Selene Rossi, maastohiihto, 7,5 km (p)
6.Suomi, mäkihyppy, joukkuemäki (Sofia Mattila, Tuomas Meis, Julia Äikiä, Tuomas Kinnunen)
7.Aimo Mandelin, freestyle, slopestyle
7.Inka Hämäläinen, ampumahiihto, 10 km
7.Inka Hämäläinen, ampumahiihto, 6 km
7.Jesse Kähärä, maastohiihto, sprintti
7.Jimi Klemettinen, ampumahiihto, 7,5 km
7.Suomi, ampumahiihto, sekajoukkueviesti (Saga Hurskainen, Inka Hämäläinen, Kaapo Saarinen, Jimi Klemettinen)
7.Suomi, mäkihyppy, joukkuemäki (Tuomas Meis, Eeli Keränen, Juho Ojala, Tuomas Kinnunen)
7.Suomi, yhdistetty, sekajoukkuekilpailu (Alva Thors, Julia Äikiä, Peter Räisänen, Eetu Pulju)
8.Erik Jurmu, lumilautailu, slopestyle
9.Ella Noora Haapalehto, maastohiihto, 7,5 km (p)
9.Jaakko Koskinen, freestyle, big air
10.Anton Packalén, maastohiihto, sprintti
10.Nelli-Lotta Karppelin, maastohiihto, sprintti
10.Selene Rossi, 5 km (v)
11.Jimi Klemettinen, ampumahiihto, 12,5 km
11.Nelli-Lotta Karppelin, 5 km (v)
11.Ransu Rutonen, lumilautailu, big air
13.Ransu Rutonen, lumilautailu, slopestyle
13.Silva Kemppi, maastohiihto, sprintti
13.Tuomas Kinnunen, mäkihyppy, HS 102
14.Juho Länsiluoto, maastohiihto, 7,5 km (v)
14.Selene Rossi, maastohiihto, sprintti
15.Jaakko Koskinen, freestyle, slopestyle
16.Aada Kanto, alppihiihto, pujottelu
16.Nelli-Lotta Karppelin, maastohiihto, 7,5 km (p)
16.Sofia Mattila, mäkihyppy, HS 102
17.Julia Äikiä, yhdistetty, normaalimäki
18.Jesse Kähärä, maastohiihto, 10 km (p)
19.Rasmus Saarinen, ampumahiihto, 7,5 km
20.Akseli Pitkänen, maastohiihto, 7,5 km (v)
20.Juho Länsiluoto, maastohiihto, 10 km (p)
20.Kaapo Saarinen, ampumahiihto, 12,5 km
21.Eveliina Hakala, ampumahiihto, 6 km
21.Jasper Palosaari, alppihiihto, pujottelu
21.Tuomas Meis, mäkihyppy, HS 102
22.Aada Marttila, alppihiihto, super-G
23.Aada Kanto, alppihiihto, suurpujottelu
25.Isabel Söderström, alppihiihto, suurpujottelu
26.Saga Hurskainen, ampumahiihto, 10 km
26.Saga Hurskainen, ampumahiihto, 6 km
26.Aada Kanto, alppihiihto, super-G
27.Jesse Kähärä, maastohiihto, 7,5 km (v)
28.Kaisu Jaakkola, alppihiihto, suurpujottelu
29.Anton Packalén, maastohiihto, 10 km (p)
29.Peter Räisänen, yhdistetty, normaalimäki
30.Felix Maksimow, alppihiihto, suurpujottelu
31.Eetu Pulju, yhdistetty, normaalimäki
31.Ella Noora Haapalehto, 5 km (v)
31.Isabel Söderström, alppihiihto, super-G
33.Felix Maksimow, alppihiihto, pujottelu
33.Juho Länsiluoto, maastohiihto, sprintti
33.Rene Linnatsalo, alppihiihto, super-G
34.Eeli Keränen, yhdistetty, normaalimäki
35.Juho Ojala, yhdistetty, normaalimäki
35.Rene Linnatsalo, alppihiihto, pujottelu
35.Kaisu Jaakkola, alppihiihto, super-G
36.Rene Linnatsalo, alppihiihto, suurpujottelu
37.Felix Maksimow, alppihiihto, super-G
39.Jasper Palosaari, alppihiihto, suurpujottelu
40.Anton Packalén, maastohiihto, 7,5 km (v)
43.Altti Pyrrö, alppihiihto, suurpujottelu
44.Pinja Yläharju, ampumahiihto, 10 km
45.Akseli Kirjavainen, ampumahiihto, 7,5 km
46.Altti Pyrrö, alppihiihto, super-G
47.Jasper Palosaari, alppihiihto, super-G
52.Pinja Yläharju, ampumahiihto, 6 km
55.Eveliina Hakala, ampumahiihto, 10 km
56.Rasmus Saarinen, ampumahiihto, 12,5 km
57.Akseli Kirjavainen, ampumahiihto, 12,5 km
59.Kaapo Saarinen, ampumahiihto, 7,5 k
DNF Aada Marttila, alppihiihto, pujottelu
DNF Aada Marttila, alppihiihto, suurpujottelu
DNF Altti Pyrrö, alppihiihto, pujottelu
DNF Isabel Söderström, alppihiihto, pujottelu
DNF Kaisu Jaakkola, alppihiihto, pujottelu
DNS Alva Thors, yhdistetty, normaalimäki

Lue lisää aiheesta