Huippu-urheilun viikkokatsaus 37/2024
Anniina Ahtosalolle ei löytynyt Euroopasta ikäluokastaan pysäyttäjää aika-ajossa. Sami Välimäki pelasi top10:een golfin Euroopan kiertueella. Niko Oksanen keilasi voittoon Euroopan kiertueella. Titta Keinänen päätti menestyksekkään karateuransa kahteen otteluvoittoon Itävallassa.
HUOM! Tällä viikolla Huippu-urheilun viikkokatsaus ilmestyy poikkeuksellisesti vasta tiistaina.
Kesäolympialajit
Golf
Sami Välimäki pelasi yhdeksänneksi miesten Euroopan kiertueella Pohjois-Irlannissa. Mikko Korhonen ei selvittänyt cutia. Kalle Samooja päätyi puolestaan 15:nneksi LIV-kiertueella Yhdysvaltain Chicagossa. Tällä viikolla pelataan LIV-kiertueen päätösosakilpailu Dallasissa, miesten Euroopan kiertuetta Englannissa, LPGA-kiertuetta Ohiossa ja naisten Euroopan kiertuetta Espanjassa.
Judo
Pihla Matikainen otteli yhdellä voitolla 57-kiloisten kaaviossa 16 parhaan joukkoon syyskauden ensimmäisessä grand prix -turnauksessa Kroatiassa. Valtteri Olin 73-kiloisissa ja Eetu Ihanamäki 81-kiloisissa taipuivat avausotteluissaan.
Painonnosto
Alle 20-vuotiaiden MM-kisat Espanjassa käynnistyvät loppuviikolla.
Pyöräily
Anniina Ahtosalo polki alle 23-vuotiaiden Euroopan mestariksi aika-ajossa Belgiassa. Maantieajossa Ahtosalo kaatui ja oli 74:s. Wilma Aintilan sijoitukset olivat aika-ajossa 13:s ja maantieajossa 17:s. Naisissa Lotta Henttala polki maantieajossa 17:nneksi. Viikon päätteeksi Ahtosalo polki vielä 1.Pro-tason maantieajon Saksassa ja sijoittui 21:nneksi. Tällä viikolla käynnistellään MM-kisoja Sveitsissä.
Soutu
Aura Forsberg ja Olli-Pekka Karppinen etenivät sekapareissa neljännesvälieriin eli 16 parhaan joukkoon rannikkosoudun olympiakilpailumuodossa, beach sprintissä lajin MM-kisoissa Italiassa. Yksikössä Joel Naukkarinen (27:s) ja Tiia-Maria Rauttola (23:s) jäivät karsintaan. Alle 19-vuotiaissa Andre Salmi oli 16 joukossa sekä yksikössä että kaksikossa Kasper Salmen kanssa.
Sulkapallo
Joakim Oldorff eteni 16 parhaan joukkoon BWF Super Tour 100 -tason kilpailussa Vietnamissa. Tappio tuli Intian Tharun Mannepallille (ranking-99).
Taekwondo
Ida Tammila yksi 46-kiloisissa finaaliin G1-tason kilpailussa Latvian Riikassa viikonloppuna.
Tennis
Kun kaksinpelin ykköspelaaja Emil Ruusuvuori oli sivussa, Suomi jäi ilman maaotteluvoittoja Davis Cupin finaaliturnauksessa Isossa-Britanniassa. Isäntiä vastaan Suomi juhli nelinpelivoittoa Harri Heliövaaran ja Otto Virtasen voimin, mutta Kanadaa ja Argentiinaa vastaan tappiot tulivat voitoin 0-3. Anastasia Kulikova taipui kaksinpelin avauskierroksella ITF-kiertueen W75-tasolla Ranskassa. Tällä viikolla tositoimissa on Patrik Niklas-Salminen haastajatasolla Ranskassa ja ohjelmassa ovat myös alle 18-vuotiaiden EM-kisat Itävallassa.
Voimistelu
Irlannissa käydään viikonloppuna telinevoimistelun Pohjois-Euroopan mestaruuskisat.
Yleisurheilu, aitajuoksut
Saara Keskitalo päätti kautensa Tšekin Ostravassa tiistaina juoksemalla pika-aidoissa toiseksi ajalla 13,21.
Yleisurheilu, kestävyysjuoksu
Syyskuun lopun Berliinin maratonille valmistautuva Alisa Vainio juoksi sunnuntaina Kööpenhaminan puolimaratonilla 12:nneksi SE-ajalla 1.09.30.
Joukkuepelit
Jalkapallo
Huuhkajat taipui kansojen liigassa Englannin vieraana maalein 0-2 tiistaina. Alle 21-vuotiaiden miesten maajoukkue sen sijaan voitti Romanian kotonaan 2-0 ja vankisti asemiaan EM-karsintalohkonsa kärkikamppailussa ennen lokakuussa pelattavia kahta viimeistä ottelua.
Jääkiekko
Tappara voitti kotonaan ranskalaisen Rouenin 6-1, mutta taipui vieraissa ruotsalaiselle Färjestadille 4-6 mestarien liigan lohkovaiheessa. Pelicans puolestaan taipui ruotsalaisen Skellefteån vieraana 2-4, mutta voitti Tanskassa SönderjyskEn 4-2. Ilves taipui viikon molemmissa otteluissaan Sveitsissä: Lausannelle 2-7 ja Geneve-Servettelle 3-4. Tappara ja Pelicans ovat täpärästi pudotuspeliviivan yläpuolella ennen lokakuun alun kahta viimeistä kierrosta.
Paralympialajit
Pyöräily
MM-kisat Sveitsissä käynnistyvät loppuviikolla.
Ei-olympialajit
Enduro
Roni Kytönen sijoittui MM-sarjassa E1-luokassa seitsemänneksi ja yleiskilpailussa 23:nneksi. Junioreissa Samuli Puhakainen oli J2-luokassa kuudes ja yleiskilpailussa 13:s. Päätösviikonloppuna Ranskassa Kytönen ajoi E1-luokassa kahdeksanneksi ja keskeytti jälkimmäisen kilpailun. Puhakainen ajoi J2-luokassa seitsemänneksi ja yhdeksänneksi.
Formula 1
Valtteri Bottas ajoi sijalle 16 Azerbaidzhanin GP:ssä. Tällä viikolla ajetaan MM-sarjaa Singaporessa.
Formula 1 -veneet
MM-sarja jatkuu tällä viikolla Kiinassa.
Formula regional
Tuukka Taponen ajoi Itävallassa avauskilpailussa 12:nneksi ja keskeytti jälkimmäisen. Vaisusta viikonlopusta huolimatta Taponen jatkaa Euroopan mestaruussarjan toisena.
Karate
Titta Keinänen päätti menestyksekkään uransa yli 68-kiloisten kaaviossa sijoille 9-16 K1 Series A:n osakilpailussa Itävallan Salzburgissa. Keinänen voitti kaksi ottelua. Otteluvoittoihin, mutta kaaviossa sijoille 17-32 ylsivät Bess Mänty liikesarjoissa, Tuomas Suur-Inkeröinen 75-kiloisissa sekä 84-kiloisissa koko suomalaisnelikko Nooa Paukkola, Aaro Tuominen, Björn Kulovuori ja Niko Mantere.
Keilailu
Niko Oksanen otti uransa avausvoiton Euroopan kiertueella, kun hän keilasi Norwegian Openin voittoon Norjassa. 16 parhaan joukkoon ylsi myös Luukas Väänänen. Tällä viikolla pelataan Kreikassa.
Pyöräsuunnistus
Suomi saavutti kuuden mitalin potin yleisestä sarjasta MM-kisoista Bulgariasta. Ruska Saarela otti kultaa sprintistä ja pronssia keskimatkalta ja täydensi värisuoransa ankkuroimalla Suomen viestin hopealle. Miehissä tuli kolme hopeaa: Samuel Pökälä massalähdössä, Andre Haga keskimatkalla ja edellä mainituista ja Miika Nurmesta koostunut kolmikko viestistä.
Squash
Emilia Soini pelaa tällä viikolla maailmankiertueella Yhdysvaltain Kaliforniassa.
Talviolympialajit
Mäkihyppy
Kesän GP-kiertue jatkuu viikonloppuna Romanian Rasnovissa.
Taitoluistelu
Iida Karhunen avasi kautensa viitossijalla juniorien GP-sarjassa Thaimaassa pistein 166,18. Selma Välitalo oli puolestaan 11:s pistein 139,00, Oona Ounasvuori 15:s pistein 134,99 ja Makar Suntsev 16:s pistein 166,50 yleisen sarjan haastajakiertueella Italiassa. Tällä viikolla juniorien GP-sarja jatkuu Turkissa ja haastajasarja Saksassa.
Suomen Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikön tuottamassa laajassa suomalaisen huippu-urheilun viikkokatsauksessa poimitaan normaalioloissa menneen ja tulevan viikon merkittävimmät kansainväliset tapahtumat olympialajeista, ei-olympialajeista, paralympialajeista sekä joukkuepeleistä omana kokonaisuutenaan, vaikka ne suureksi osaksi olympialajeja ovatkin.