Kalle Rovanperä ja Jonne Halttunen pääsivät juhlimaan toista perättäistä rallin maailmanmestaruutta jo ennen päätösosakilpailua. Sami Välimäki osui kultasuoneen Qatarissa, sillä turnausvoiton myötä hän varmisti käytännössä PGA-pelioikeuden. Tomas Käyhkö juhli voittoa keilailun Euroopan mestarien cupissa. Helmarit liihottaa vakuuttavassa voittoputkessa Uefan kansojen liigassa.
Haluatko tilata Huippu-urheilun viikkokatsauksen suoraan sähköpostiisi uutiskirjeenä? Voit tilata sen täältä!
Ei-olympialajit
Formula 1: Valtteri Bottas ajoi 15:nneksi Meksikon GP:ssä. MM-sarjan Amerikan-kierros jatkuu tällä viikolla mantereen eteläisellä puolella Brasiliassa.
Karate: Yhden ottelun voittanut Björn Kulovuori sijoittui 11:nneksi 84-kiloisissa MM-kisoissa Unkarissa. Kaaviossa 32 parhaan joukkoon edennyt Titta Keinänen otti myös yhden otteluvoiton yli 68-kiloisissa – kuten myös naisten ottelujoukkue. Kiia Koponen karahti avauskierrokselle 61-kiloisissa. Liikesarjojen puolella Bess Mänty eteni ensimmäisestä vaiheesta 32 parhaan joukkoon, mutta karsiutui niukasti TOP16-vaiheesta.
Keilailu: Myös Yhdysvaltain PBA-kiertueella keväällä menestystä niittänyt Tomas Käyhkö huipensi tiiviin kilpailuvuotensa voittamalla Euroopan mestarien cupin Saksassa. Naisissa Roosa Lundén oli kolmas ja Essi Pakarinen seitsemäs. Sekaparikilpailussa Käyhkö ja Pakarinen sijoittuivat yhdeksänneksi.
Ralli: Kakkossija Keski-Euroopan MM-rallissa riitti varmistamaan Kalle Rovanperälle ja kartanlukija Jonne Halttuselle toisen perättäisen maailmanmestaruuden, vaikka yksi osakilpailu on vielä ajamatta. Eroa MM-sarjan kakkoseen on 44 pistettä ennen Japanissa ajettavaa MM-sarjan päätöstä. Teemu Suninen kaasutti Keski-Euroopassa kuudenneksi.
Kesäolympialajit
Golf: Sami Välimäki otti uransa toisen voiton Euroopan kiertueella, kun hän valloitti uusinnan kautta Qatar Mastersin. Voitto ja kauden kuudes TOP10-sijoitus sinkautti Välimäen kiertueen kausirankingissa peräti seitsemänneksi. Listan kymmenen parasta pelaajaa, joilla ei ole jo PGA-korttia taskussaan, lunastavat paikan ensi kauden PGA-kiertueelle, joten siivotulla listalla kolmantena oleva Välimäki varmisti käytännössä tikettinsä Pohjois-Amerikan eliittikiertueelle. Kalle Samooja ja Tapio Pulkkanen jakoivat Qatarissa 21. sijaa.
Naisten Euroopan kiertueella Saudi-Arabiassa Ursula Wikström ja Noora Komulainen jakoivat sijaa 26 ja Tiia Koivisto sijaa 39. Matilda Castrén pelasi sijalle 67 LPGA-kiertueella Malesiassa. LPGA:n kierros Aasiassa jatkuu vielä tällä viikolla Japanissa.
Judo: Suomalaiset jäivät ilman otteluvoittoja Abu Dhabin grand slamissa. Tunnelmia synkensi Pihla Salosen loukkaantuminen lupaavasti alkaneessa avausottelussaan. Tällä viikolla Ranskassa käydään EM-kisat.
Nyrkkeily: Maajoukkueiskijät ovat otelleet viikonvaihteessa World Boxing -lajiliiton maailmancupia Saksassa. Maanantai-illan välierissä ovat mukana vielä Krista Kovalainen 66-kiloisissa ja Danil Rantanen 92-kiloisissa.
Paini: Waltteri Latvala ylsi pronssiotteluun alle 23-vuotiaiden MM-kisoissa Albaniassa, mutta joutui taipumaan kreikkalais-roomalaisen 87-kiloisissa viidenneksi. Muita suomalaisia ei mitaliotteluissa nähty.
Painonnosto: Neljä suomalaista voitti sarjansa Pohjoismaiden mestaruuskisoissa Ruotsissa viikonloppuna. Janette Ylisoini voitti ylisarjassa 76 kg tuloksella 97+115=212 kg, Emma Gleisner 81-kiloiset tuloksella 91+111=202 kg, Jesse Nykänen 96-kiloiset tuloksella 140+170=310 kg ja Roni Peltonen 102-kiloiset tuloksella 142+180=322 kg.
Pöytätennis: Benedek Oláh, Alex Naumi ja Marina Donner pelaavat tällä viikolla WTT:n feeder-tason kilpailun Sloveniassa.
Sulkapallo: Kalle Koljonen pelaa tällä viikolla maailmankiertueen 300-tason turnauksen Saksan Saarbrückenissä.
Tennis: Anastasia Kulikova otti uransa toisen kaksinpelin turnausvoiton ITF-kiertueen W25-tasolla Turkissa. Harri Heliövaaran pelit uuden parinsa Mate Pavicin kanssa käynnistyivät puolivälieräpaikalla Baselin ATP500-turnauksessa. Otto Virtasen tie haastajakiertueella Ranskassa katkesi avauskierroksella sekä kaksinpelissä että nelinpelissä Patrik Niklas-Salmisen kanssa.
Joukkuepelit
Amerikkalainen jalkapallo: Suomi taipui lauantaina Itävallalle miesten EM-finaalissa 0-28. Ottelu pelattiin Itävallan kotikentällä.
Jalkapallo: Helmarit jatkoi vahvaa syksyään Uefan kansojen liigassa lyömällä perjantain kotiottelussa Kroatian 3-0. Joukkueet kohtaavat uudestaan Kroatiassa tiistaina. HJK taipui Euroopan konferenssiliigan lohkovaiheen kolmannessa ottelussaan saksalaisen Frankfurtin vieraana 0-6.
Käsipallo: Miesten maajoukkue pelaa tällä viikolla MM-karsintojen ensimmäiseen vaiheen. Vierasottelu Isoa-Britanniaa vastaan on viikolla, kotona pelataan lauantaina.
Lentopallo: Miesten alle 20-vuotiaiden maajoukkue murjoi Rovaniemellä pelatussa EM-karsintaturnauksessa maanrakoon Färsaaret, Ruotsin, Tanskan ja Norjan 3-0 ja varmisti paikkansa kesän 2024 EM-lopputurnaukseen. Naiset etenivät finaaliin häviämättä erääkään, mutta 2–3-tappio Ruotsille tiesi sitä, että karsinta jatkuu jatkokarsinnoissa.
VaLePa pelasi mestarien liigan ensimmäisen kierroksen turnauksen Itävallassa: avausottelun 3–0-voitto hollantilaisesta Dynamo Apeldoornista ei riittänyt jatkopaikkaan, kun ukrainalaista Dniproa (2-3) ja itävaltalaista Innsbruckia (0-3) vastaan tuli tappiot. VaLePan eurotaival jatkuu marraskuussa CEV Cupissa.
Paralympialajit
Curling: B-divisioonan MM-kisat Kisakalliossa käynnistyvät sunnuntaina.
Ratsastus: Vielä joukkuepaikkaa Pariisin paralympialaisiin havittelevat suomalaiset kilpailevat tällä viikolla kolmen tähden kilpailussa Slovakiassa.
Talviolympialajit
Alppihiihto: Erika Pykäläinen laski suurpujottelussa 43:nneksi maailmancup-kauden avauksessa Itävallan Söldenissä.
Taitoluistelu: Juulia Turkkila ja Matthias Versluis luistelivat kauden ennätyspisteensä 195,97 ja voittivat Swiss Openin jäätanssin Sveitsissä. Naisissa Olivia Lisko oli kolmas pistein 142,48 ja Linnea Ceder neljäs pistein 138,09. Makar Suntsev puolestaan sijoittui Slovakiassa neljänneksi pistein 194,87. Tämän viikon kansainvälinen kohokohta on GP-sarjan avaus Ranskassa, jossa mukana on Janna Jyrkinen.
Suomen Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikön tuottamassa laajassa suomalaisen huippu-urheilun viikkokatsauksessa poimitaan normaalioloissa menneen ja tulevan viikon merkittävimmät kansainväliset tapahtumat olympialajeista, ei-olympialajeista, paralympialajeista sekä joukkuepeleistä omana kokonaisuutenaan, vaikka ne suureksi osaksi olympialajeja ovatkin.