Maaliviivalla on juttusarja, jossa Pariisin olympialaisiin valitut urheilijat vastaavat viiteen tiukkaan kysymykseen.
Sinem Kurtbay suuntaa Pariisiin toisiin olympialaisiinsa, ja purjehtii siellä Nacra 17 -luokassa yhdessä parinsa Akseli Keskisen kanssa. Sinemin purjehdusura alkoi Istanbulissa optimistiluokassa ja hänen ensimmäinen seuransa oli IYK (Istanbul Yelken Kulubu). Ensimmäinen valmentaja oli Necdet Gursel, jolta hän sanoo oppineensa ennen kaikkea sitkeyttä ja uskallusta tehdä asioita, vaikka olisi vaikeaa, pelottavaa tai rankkaa. Sen kautta hän on saanut itseluottamusta.
Sinemin nykyinen seura on Nyländska Jaktklubben.
Viisi kysymystä:
Mikä on se yksi asia, joka motivoi sinua voittamaan?
Sinem: Jatkuva oppiminen on paras motivaattori. Samoin Akselilla. Se on aika ”self fulfilling prophecy”, mitä enemmän opitaan, sitä paremmaksi tullaan, sitä todennäköisempää, että voitetaan. Ja vaikka pärjää hyvin tai ei, aina on enemmän mitä voi oppia, joten aina tulee paremmaksi. Jos vain jaksaa puskea.
Kuvaile tunteita ja ajatuksia hetkellä, jolloin kisa kääntyy voitoksesi tai tappioksesi.
Sinem: Jos on semmoinen tunne, että olemme oppineet ja olemme purjehtineet omalla tasollamme, niin voittaa tai ei (tai pärjää hienosti tai ei) niin yleensä saa olla tyytyväinen. Se tuntuu ikävältä, jos ei pärjää niin hyvin, kun tietää voivansa, kun on antanut kaikkensa.
Mitkä ovat suurimmat haaveesi urheilun saralla ja miten pyrit saavuttamaan ne?
Sinem: Tietenkin olympiamitali on se, mitä varten tällä hetkellä annamme kaikkemme, ja minkä vuoksi olen nyt yli 10 vuotta tehnyt duunia. Olympiapurjehduksen jälkeen unelmani on perustaa suomalainen Sail GP -tiimi ja sen lisäksi naisten Americas cup -tiimi ja haastaa maailman kärkipurjehtijoita eri luokissa.
Millainen rooli valmentajan tuella on urasi kehityksessä?
Sinem: Todella iso rooli tietenkin. Tämänhetkinen valmentajamme Jocke antaa tietotaidollaan todella paljon luottamusta jokapäiväiseen tekemiseen.
Mitä menestys tarkoittaa sinulle henkilökohtaisella tasolla urheilussa?
Sinem: Confirmation that what we’ve been working on, the way we have been working and our team work has been great and we’ve been on the right path to success. But in terms of being proud, we will be proud either way, with or without medals because we worked hard and together.