Jousiampuja Antti Tekoniemi ampui ranking-kierroksella 72 nuolella tuloksen 656. Tulos riitti sijaan 41, kun kaikki kilpailijat jatkavat ranking-kierrokselta eteenpäin.
– Olen tyytyväinen. Ei ollut mikään helppo sää, oli toki tyyniäkin hetkiä, mutta oli paljon tuulisiakin hetkiä ja tuuli pyöri. Tulokseen olen tyytyväinen. Onhan se nyt ihan tosi makeeta sanoa, että ekan kierroksen jälkeen olin olympialaisissa kakkonen, huikea avaus ja sitten vähän normaalimpaa siihen perään. Tämä on oikeasti niin iso saavutus itselle, että olen täällä kisaamassa. Nautin täällä olemisesta ja oli tosi rento ammunta, siksi oon tyytyväinen, koska ammunta oli hyvää, Tekoniemi summasi.
Tekoniemi kohtaa tiistaina 30.7. klo 13.13 (Suomen aikaa) ensimmäisellä pudotuskierroksella Taiwanin Yu-Hsuan Tain.
– On kiva lähteä otteluihin, kun tietää, että osuu hyvin, ammunta toimii ja välineet on kunnossa. Alkukisalla ei ole kauhean isoa merkitystä. On kiva ampua tulos ja niitä tuloksia voi vertailla, mutta otteluissa kisa alkaa alusta. Hyvä fiilis lähteä otteluihin.
Pariisin olympialaisten avajaiset perjantaina
Pariisin kesäolympialaisten avajaiset järjestetään perjantaina 26.7. Avajaiset ovat monella tapaa aiemmasta poikkeavat, sillä joukkueet eivät perinteiseen tapaan marssi stadionille, vaan avajaiskulkue matkaa jokiveneillä Seineä pitkin.
Suomen lippua avajaisissa kantavat haulikkoampuja Eetu Kallioinen ja purjehtija Sinem Kurtbay.
Lue lisää lipunkantajien tunnelmia ennen avajaisia.
Perjantaina ei kisa-areenoilla nähdä suomalaisia. Avajaiset alkavat Suomen aikaa klo 20.30.
Kisojen viralliset sivut.
Aikataulu ja tulokset
Suomen urheilijaesittelyt suomeksi