Yksinäisyys ei katso ikää, sukupuolta tai asuinpaikkaa. Se voi hiipiä hiljaa nuoren koulupäivään, aikuisen työviikkoon tai ikäihmisen iltaan. Yhteiskunnallisena ilmiönä yksinäisyys on paitsi inhimillinen tragedia, myös kansanterveydellinen haaste. Siksi meidän on etsittävä toimia laajasti eri sektoreilta ongelmaan puuttumiseksi ja seuratoiminta on yksi mainio keino siihen. 

Seuratoiminta mielenterveyden tukena

Urheilu- ja liikuntaseurat ovat jo nyt monelle suomalaiselle arjen turvaverkko. Ne tarjoavat yhteisön, rytmin ja merkityksellisyyden tunnetta. Tutkimukset osoittavat, että liikunta tukee mielenterveyttä ja vähentää masennuksen ja ahdistuksen riskiä. Silti seuratoiminnan potentiaali mielenterveyden ennaltaehkäisyssä on vielä osin hyödyntämättä.

Päätöksenteon tasolla meidän on tunnistettava tämä mahdollisuus ja tuettava seuroja entistä vahvemmin osana hyvinvointipalveluita. Seuratoiminta ei ole vain vapaa-ajan harrastus, se on investointi kansanterveyteen.

Nuorten ruutuaika vastaan liikkumisen ilo

Nuorten ruutuaika on kasvanut huolestuttavasti. Samaan aikaan liikkumattomuus lisääntyy ja yhä useampi nuori kokee yksinäisyyttä. Seuratoiminta voisi tarjota vaihtoehdon, yhteisön, jossa liikutaan, viihdytään ja opitaan yhdessä. Liikunnan tuottama hyvän olon tunne on moninkertainen verrattuna ruudun äärellä saatuun dopamiinipiikkiin, mutta se vaatii enemmän ponnistelua.

Meidän on kysyttävä, onko nuorten seuratoiminta liian kilpailullista liian varhain. Karkoittaako se niitä, jotka eivät halua kilpailla, vaan kuulua yhteisöön. Tarvitsemme monimuotoista seuratoimintaa, jossa jokainen nuori voi löytää paikkansa, olipa tavoite kilpailla tai vain liikkua ilon vuoksi. Pidän hyvänä toimena sitä, että Olympiakomiteassa on käynnistetty työ lasten urheilun uuden suunnan määrittämiseksi.

Seuratoiminnasta matalan kynnyksen toimintaa myös aikuisille

Yksinäisyys ei lopu aikuisuuteen. Moni työikäinen kaipaa yhteisöä, mutta ei löydä tietään urheiluseuraan. Tämän vuoksi tarvitsemme lisää matalan kynnyksen toimintaa myös aikuisille: kävelyryhmiä, kuntopiirejä, harrasteliikuntaa, jopa kilpailua. Seurat voisivat olla tässä avainasemassa, jos niillä olisi riittävästi resursseja.

Resurssit ja rakenteet kuntoon

Urheilun ja liikunnan resurssit ovat rajalliset. Siksi tarvitaan viisasta päätöksentekoa. Miten voimme lisätä sekä liikuntaa että urheilua? Miten varmistamme, että seurat voivat tarjota toimintaa kaikille, ei vain niille, joilla on siihen varaa?

Yksi konkreettinen ratkaisu on kuntien tarjoamat maksuttomat liikuntapaikat alaikäisille. Kotikaupungissani Salossa tämä on jo todellisuutta. Voisiko tämä olla esimerkki muille kunnille? Maksuttomuus madaltaa kynnystä ja lisää tasa-arvoa. 

Seuratoiminnan rahoitusta on myös vahvistettava, ei vain huippu-urheiluun, vaan kaikelle toiminnalle. Tähän rahoituksen lisäämiseen tulee hakea ratkaisuja myös yksityiseltä sektorilta. Liikkumattomuuden seuraukset näkyvät myös heikentyvänä työkykynä työpaikoilla ja tämän kautta myös työnantajille nousevina työterveyskustannuksina.

Päätöksentekijän vastuu

Päätöksentekijänä näen, että seuratoiminta on enemmän kuin harrastus. Se on yhteisöllisyyden rakentaja, mielenterveyden tukipilari ja liikkumisen mahdollistaja. Meidän on tehtävä rohkeita päätöksiä, jotka tukevat seuroja, lisäävät liikuntapaikkoja ja varmistavat, että jokaisella suomalaisella on mahdollisuus kuulua johonkin. Meidän päättäjien tulee myös poistaa kaikki byrokratian ja sääntöjen luomat esteet liikkumiselle. Sen pitäisi olla helppoa, sillä se ei käytännössä maksa mitään.

Yhdessä yksinäisyyttä vastaan – se ei ole vain teema, vaan kutsu toimintaan. Haastan kaikki kuntapäättäjät purkamaan oman kuntansa esteitä liikkumiselle ja liikuntapaikkojen käytölle. Niitä varmasti löytyy kaikista kunnista.