Huomiseksi on Pekingin seudulle luvattu kylmää ja hyytävää säätä, joten yhdistetyssä ja ampumahiihdossa päästään jälleen poikkeuksellisten olojen pariin. Kylmyys ja kuiva lumi tekevät matkanteosta raskasta.
Yhdistetyssä vuorossa on suurmäen kisa ja olosuhteet ladulla puhututtavat myös urheilijoita.
– Keli tulee olemaan aika paljon nihkeämpi kuin ekassa kisassa. Huomenna korostuu maltti ladulla kahden ekan kierroksen aikana. Keli alkaa olla sen verran brutaali, että viimeisillä sadoilla metreillä tulee olemaan aika jännä kisa. Mielenkiinnolla odotan ja ihan mukavin odotuksin huomiseen, kertoi Arttu Mäkiaho.
– Kaikennäköisiä kelejä on sattunut ja ainahan se tuntuu tuollaisessa kelissä, että tämä on se elämän raskain kisa, mutta vastaavaa en ole kyllä kokenut kuin äsken, kun oltiin hiihtämässä ja testaamassa suksia. Jos se on huomenna samanlainen, niin kyllä se aika kärkipäähän tuollaisissa kokemuksissa menee. Fyysisesti kisa tulee varmaan olemaan raskaimmasta päästä, toivottavasti ei henkisesti, Eero Hirvonen lisäsi.
Ilkka Herola kertoo mäen olevan ennakko-odotusten mukainen.
– Mäessä ei ole mitään vikaa, ihan mukavaahan siitä on hypätä. Ihan en ole kuitenkaan vielä saanut siinä huippusuorituksia aikaan. Toivotaan, että saan siihen vielä pienen petrauksen tehtyä. Mutta se ei ole minulle mikään uusi tilanne. Kuten tavallista, mäestä vaaditaan plusmerkkisiä suoritteita ja niillä sitten toivotaan, että päästään hyvistä asemista hiihtämään. Koen olevani sellaisessa kunnossa kuin täällä haluan olla. Toivon, että saisin vähän ehjemmän hiihtosuorituksen, että vielä loppuun jaksaisi lyödä, mutta se riippuu aika paljon mäkiosuudesta, että miten se oma hiihto-osuus siihen rakentuu. Mutta ihan samalla tavalla kovalla luotolla lähdetään hiihtämään kuin viimeksikin.
Perttu Reponen lähtee tavoittelemaan sijoitusta 20 parhaan joukkoon.
– Jos pystyn parhaimpien treenihyppyjen tasolla vetämään kisassa ja saamaan ladulla ehjän nousujohteisen hiihdon, niin siihen pitää olla tyytyväinen. Totta kai sijoitusta pitää aina lähteä parantamaan. Se olisi hyvä, jos sinne 20 joukkoon pystyy kairaamaan itsensä.
Naiset lyhytohjelman pariin taitoluistelussa
Jenni Saarinen nähdään lyhytohjelmassa, kun taitoluistelun naisten yksinluistelut pääsevät vauhtiin. Kuluvalla kaudella lyhytohjelma on ollut Saarisen vahvuus ja hän lähteekin hakemaan samanlaista ehjää suoritusta kuin kauden muissakin kilpailuissa.
– Lyhytohjelma on ihan mun lempiohjelma. Tosi paljon rakastan luistella sitä kilpailuissa ja nautin siitä. Se tuntuu aina ihanalta, kun se musiikki alkaa soimaan, siinä on niin rento ja rauhallinen fiilis. Lyhytohjelma on ollut kyllä vahvuus tällä kaudella ja samalla tavalla haluan jatkaa loppukaudenkin. Lähden hakemaan puhdasta suoritusta niin kuin kauden muissakin kilpailuissa. Se on se, millä sinne jatkoon päästään.
Saarinen on yksi Suomen olympiajoukkueen ensikertalaisista.
– Olympiaedustus on iso asia. Tässä on paljon ollut vaikeita vuosia, joten tuntuu hienolta, että on tänne asti päässyt. Töitä tämän eteen on tehty ja kyllä tuntuu, että kuulun tänne.
Huomenna suomalaisohjelmassa myös freeskin slopestylen karsinta ja ampumahiihdon miesten viesti
Suomalaisedustusta nähdään myös freestylen slopestylessä, kun Simo Peltola pääsee estradille karsintakilpailussa klo 6.30.
Ampumahiihdossa kisataan miesten viesti. Suomen viestimiehet hiihtävät järjestyksessä Heikki Laitinen, Tero Seppälä, Olli Hiidensalo ja Tuomas Harjula. Kiristyvän pakkasen vuoksi kisaa on aikaistettu ja se alkaa Suomen aikaa klo 8.30.
Suomalaiset Pekingissä 15.2.
6.30 Freestyle, M slopestyle, karsinta
8.30 Ampumahiihto, M 4 x 7,5 km viesti
10.00 Yhdistetty, suurmäki, mäkiosuus
12.00 Taitoluistelu, N lyhytohjelma
12.30 Yhdistetty, suurmäki, hiihto-osuus