Armas Taipale

Yleisurheilu, Kiekonheitto
Syntynyt1890
Kuollut1976


Armas Taipale oli kiekonheiton kaksinkertainen olympiakultamitalisti.

Suomella oli kaksi vahvaa mitaliehdokasta Tukholman olympiakisojen 1912 kiekkokilpailussa: Elmer Niklander ja Armas Taipale. Kolmen kierroksen jälkeen Taipale johti kilpailua heitettyään olympiaennätyksen 43,91. Loppukierroksille, jonne kelpuutettiin vain kolme parasta heittäjää, Taipale sai seurakseen USA:n Richard Byrdin ja James Duncanin Niklanderin jäätyä neljänneksi. Amerikkalaisista ei kuitenkaan ollut vastusta helsinkiläisen parannettua tulostaan vielä kahdesti, lopulta lukemiin 45,21.

Tukholman kisoissa olympiaohjelmaan kuului myös ensimmäistä ja viimeistä kertaa molempien käsien kiekonheitto, jossa heittojen yhteistulos ratkaisi voittajan. Loppukierroksille pääsi jälleen kolme parasta heittäjää kolmen ensimmäisen kierroksen tuloksilla. Taipale voitti toisen kultamitalinsa yhteistuloksella 82,86, lähes viiden metrin erolla Niklanderiin, joka varmisti
Suomen kaksoisvoiton ohitettuaan päätöskierroksilla Ruotsin Emil Magnussonin.

Parhaaseen kiekkokuntoonsa Armas Taipale ylsi vuonna 1913: hän rikkoi kaksi kertaa (47,86 ja 48,27) virallisen maailmanennätyksen, mutta Kansainvälinen yleisurheiluliitto (IAAF) ei hyväksynyt tuloksia uusiksi ennätyksiksi. Taipale palasi olympiarinkiin vielä Antwerpenissä 1920 ja otti hopeamitalin.
Voittovuorossa oli tuolloin Elmer Niklander.

Armas olympialaisissa

  • Pariisi 1924

    Kesäolympialaiset

  • Antwerpen 1920

    Kesäolympialaiset

    Kiekonheiton olympiahopeaa

  • Tukholma 1912

    Kesäolympialaiset

    Olympiakultaa sekä kiekonheitossa että molempien käsien kiekonheitto