Arsi Harju

Yleisurheilu, Kuulantyöntö
Syntynyt1974

Arsi Harju on viimeisin suomalainen yleisurheilun olympiavoittaja.

Jo nuorten sarjoissa Suomen ennätyksiä työntänyt perholainen Arsi Harju kilpaili ensimmäisissä olympiakisoissaan Atlantassa 1996. Samana vuonna hän oli vaihtanut pakitustyylin pyörähdykseksi. Yhdysvalloissa finaalipaikka jäi vielä saavuttamatta 19,01 metrin työnnöllä. Seuraavana vuonna huivipäinen Harju ylitti 20 metrin rajapyykin kahdentenatoista suomalaisena.

Euroopan hallimestaruuskilpailuissa 1998 Harju voitti pronssin, ensimmäisen arvokisamitalinsa. Kesän aikana Harju lähestyi 21 metrin rajaa, jonka rikkoi lopulta Kalevan kisoissa tuloksella 21,04
metriä. Budapestin EM-kisat päättyivät kuitenkin karsiutumiseen finaalin loppukierroksilta ja yhdeksänteen sijaan. Kesä 1999 jäi Harjun osalta lyhyeksi loukkaantumisen takia. Sevillan MM-kilpailujen loppukilpailussa hän jäi ilman tulosta.

Sydneyn olympiakisoista muodostui Arsi Harjun uran kruunu. Aamun karsinnassa Harju pukkasi ennätyksensä 21,39 metriä, joka oli koko karsinnan pisin työntö. Finaalikilpailussa Harju työnsi avauskierroksen pisimmän kaaren 21,20, ja toisella kierroksella hän vankisti johtoasemaansa 21,29 metrin työnnöllä. Tämä kantoi voittoon saakka: USA:n Adam Nelson jäi kahdeksan sentin päähän.

Suomen ensimmäisen kuulantyönnön olympiakullan 80 vuoteen voittanut Arsi Harju valittiin Vuoden urheilijaksi 2000. Vuonna 2001 Harju saavutti Edmontonissa MM-pronssin 20,93
metrin työnnöllä. Hän ylitti 21 metrin rajan vielä vuonna 2002 ja sijoittui 2003 MM-hallikilpailuissa neljänneksi. Viimeisen kerran Harju työnsi yli 20 metriä vuonna 2005.

Arsi olympialaisissa

  • Sydney 2000

    Kesäolympialaiset

    Olympiakultaa kuulantyönnössä

  • Atlanta 1996

    Kesäolympialaiset