Jonni Myyrä

Yleisurheilu, Keihäänheitto
Syntynyt1892
Kuollut1955

Jonni Myyrä oli kaksinkertainen keihäänheiton olympiakultamitalisti ja useiden maailmanennätysten tekijä.

Myyrän ensimmäiset keihäänheittokilpailut käytiin Lappeenrannassa vuonna 1911. Vuonna 1912 hänet valittiin Tukholman olympiakisoihin mutta sijoitus oli ensikertalaiselle vasta kahdeksas. Ensimmäisen maailmansodan aikana Myyrä oli jo kiistatta maailman paras keihäsmies: hän heitti vuosina 1914–18 kaikkiaan kahdeksan kertaa yli ruotsalaisen Eric Lemmingin tekemän virallisen
maailmanennätyksen, mutta sai ennätyksen omiin nimiinsä vasta heitettyään Tukholman olympiastadionilla vuonna 1919 tuloksen 66,10.

Antwerpenin olympiakisoihin 1920 Myyrä lähti ennakkosuosikkina. Kisapäivän aamuna yhdysvaltalaisen James Lincolnin keihäs kuitenkin lipesi ja osui Myyrää olkapäähän. Vammastaan huolimatta Myyrä voitti olympiakultaa 65,78 metrin heitolla. Suomi otti kilpailussa olympiahistoriassamme ainutlaatuisen nelosvoiton: Urho Peltonen heitti hopeaa ja Pekka Johansson pronssia Julius Saariston sijoittuessa neljänneksi.

Neljä vuotta myöhemmin Pariisissa Myyrä uusi olympiakultansa heitettyään finaalissa tuloksen 62,96. Pariisin kisoista Myyrä jatkoi matkaansa Amerikkaan jättäen taakseen joukon taloudellisia epäselvyyksiä. Hän vietti loppuelämänsä Kaliforniassa eikä palannut koskaan takaisin Suomeen.

Jonni olympialaisissa

  • Pariisi 1924

    Kesäolympialaiset

    Olympiakultaa keihäänheitossa.

  • Antwerpen 1920

    Kesäolympialaiset

    Olympiakultaa keihäänheitossa.

  • Tukholma 1912

    Kesäolympialaiset