Matti Järvinen

Yleisurheilu, Keihäänheitto
Syntynyt1909
Kuollut1986

Matti Järvinen hallitsi 1930-luvun keihäänheittomaailmaa.

Järvinen paransi keihäänheiton maailmanennätystä peräti kymmenen kertaa peräkkäin vuosina 1930–36 yltäen parhaallaan tulokseen 77,23. Vuosikymmenen arvokisoista hän voitti kolme kultamitalia, olympiakultaa 1932 Los Angelesissa sekä Euroopan mestaruudet 1934 Torinossa ja 1938 Pariisissa.

Los Angelesissa 1932 Järvinen johti Suomen keihäänheittäjät kolmoisvoittoon adjutantteinaan Matti Sippala ja Eino Penttilä. Hän oli voittajasuosikki myös neljä vuotta myöhemmin Berliinissä mutta jäi siellä viidenneksi, mikä olikin uran ainoa epäonnistuminen.

Heittäjätyyppinä Matti Järvisen valtteja olivat monipuolinen urheilullinen lahjakkuus, nopeus ja notkeus enemmän kuin raaka voima. Alkuoppinsa hän sai isältään Verner Järviseltä, Suomen ensimmäiseltä yleisurheilun olympiavoittajalta; neljän urheilijaveljeksen sarjaan kuului myös isoveli Akilles, kymmenottelun olympiahopeamitalisti 1928 ja 1932.

Uransa jälkeen Matti Järvinen välitti menestystietonsa seuraaville keihässukupolville valmentajana ja urheiluohjaajana. Järvinen valittiin Suomen urheilun Hall of Fameen vuonna 2010.

Matti olympialaisissa

  • Berliini 1936

    Kesäolympialaiset

  • Los Angeles 1932

    Kesäolympialaiset

    Olympiakultaa keihäänheitossa.