Mika Myllylä

Maastohiihto
Syntynyt1969
Kuollut2011

Mika Myllylä hiihti olympiavoittoon 30 kilometrillä Naganon vaikeissa olosuhteissa vuonna 1998.

Myllylä teki olympiadebyyttinsä Albertvillen kisoissa 1992 sijoittuen perinteisen hiihtotavan 10 kilometrin kilvassa 14:nneksi. Läpimurto hiihtomaailman eliittiin tapahtui kaksi vuotta myöhemmin Lillehammerissa: Myllylä otti pronssin vapaan tyylin 30 kilometrillä ja viestissä sekä hopean perinteisellä 50 kilometrillä hävittyään ainoastaan Kazakstanin Vladimir Smirnoville.

Ensimmäisen arvokisakultansa Myllylä otti perinteisen tyylin 50 kilometrillä Trondheimin MM-kisoissa 1997. Naganon olympiakisoissa 1998 hänen päämatkansa oli kisat avannut 30 kilometrin perinteinen kilpailu. Rata oli erittäin raskas, ja sankka lumipyry vaikeutti hiihtoa, mutta Myllylä otti
ylivoimaisen voiton tehden puolitoista minuuttia eroa Norjan Erling Jevneen. Kyseessä oli Suomen mieshiihdon ensimmäinen henkilökohtainen olympiavoitto sitten vuoden

Myllylä saavutti Naganossa vielä pronssin perinteisellä 10 kilometrillä ja viestissä. Myllylän ura loppui käytännössä kilpailukieltoon Lahden MM- kisojen jälkimainingeissa vuonna 2001, vaikka hän osallistui satunnaisesti kotimaisiin kisoihin aina vuoteen 2009 saakka.

    Mika olympialaisissa

    • Nagano 1998

      Talviolympialaiset

      Olympiakultaa 30 km perinteisellä. Pronssia 10 km perinteisellä sekä 4 x 10 km viestissä.

    • Lillehammer 1994

      Talviolympialaiset

      Olympiahopeaa perinteisen 50 km. Olympiapronssia 30 km vapaalla, 4 x 10 km viestissä.

    • Albertville 1992

      Talviolympialaiset