Sulo Nurmela

Maastohiihto
Syntynyt1908
Kuollut1999

Sulo Nurmela oli kolminkertainen hiihdon maailmanmestari ja viestin kultamitalisti Garmisch-Partenkirchenin talviolympiakisoissa 1936.

Nurmela syntyi Miehikkälässä ja edusti urallaan Miehikkälän Vilkasta sekä Vehkalahden Veikkoja. Maanviljelijän ammatissa toiminut Nurmela hankki erinomaisen pohjakuntonsa erilaisissa maa- ja metsätöissä. Nurmela oli tunnettu nimi maailmalla jo ennen Garmisch-Partenkirchenin olympialaisia: vuoden 1934 maailmanmestaruuskisoissa Ruotsin Sollefteåssa hän voitti kultamitalin sekä 18 kilometrillä että viestihiihdossa. Vuotta myöhemmin Nurmela sai kolmannen MM- kultansa Suomen joukkueen voittaessa viestikilpailun Vysoké Tatryssa.

Garmisch-Partenkirchenissä 1936 Nurmela joutui hiihtämään kipeänä eikä yltänyt tavalliselle tasolleen. Hän hävisikin viestin avausosuudella Norjan Oddbjørn Hagenille 62 sekuntia. Suomi voitti kuitenkin Kalle Jalkasen uskomattoman ankkuriosuuden ansiosta kultamitalin. 18 kilometrin henkilökohtaisessa kilpailussa Nurmela hiihti seitsemänneksi. Sulo Nurmelan kunniaksi pystytettiin näköispatsas Vehkalahdella vuonna 2008.

Sulo olympialaisissa

  • Garmisch-Partenkirchen 1936

    Talviolympialaiset

    Olympiakultaa 4 x 10 km viestissä.