Tapio Mäkelä

Maastohiihto
Syntynyt1926
Kuollut2016

Tapio Mäkelä hiihti ankkurina Suomelle viestikultaa Oslon olympiakisoissa.

Nastolassa syntynyt ja Jämsän Kaipolaan asettunut Mäkelä oli monipuolinen hiihtäjä. Ensimmäisen Suomen mestaruutensa hän otti 3 x 10 kilometrin viestissä vuonna 1948. Neljä vuotta myöhemmin Mäkelä voitti henkilökohtaisen SM-kullan 18 kilometrin matkalla.

Oslon olympiakisoissa 1952 Mäkelä hiihti hopeaa 18 kilometrillä hävittyään Norjan Hallgeir Brendenille 35 sekunnilla. Viestissä hän otti komean revanssin: Mäkelä pääsi ankkuriosuudelle turvalliset 2.26 minuuttia ennen Brendeniä, ja hän kasvatti Suomen voittomarginaalin lopulta lähes kolmeen minuuttiin hiihdettyään kilvan nopeimman osuusajan.

Mäkelän viimeisin merkittävä arvokilpailuvoitto oli viestin kultamitali Falunin vuoden 1954 MM-kisoissa. Ammatiltaan Mäkelä oli toimistonhoitaja. Hän toimi Kaipolan Vireen puheenjohtajana
vuosina 1965–1970.

Tapio olympialaisissa

  • Oslo 1952

    Talviolympialaiset

    Olympiakultaa 4 x 10 km viestissä.