Pirkkalan Pingviinit

Jääkiekko
Paikkakunta Pirkkala
Tähtimerkkilapset ja nuoret

Paikallisesti parempi kasvattajaseura.

Erotumme muista seuroista sillä, että meille pääsee mukaan kaikki.  Teemme seurassa hommia sen eteen, että jokaisella olisi hyvä paikka kasvaa ja kehittyä. Toiminnan tarkoituksena on pyrkiä mahdollistamaan lajin harrastaminen kaikille jääurheilusta kiinnostuneille oli kyseessä sitten lajin aloittelijat tai kokeneemmat harrastajat. Toiminta on organisoitua, suunnitelmallista, laadukasta sekä tavoitteellista juniorikiekkotoimintaa
Seurana haluamme vahvistaa paikallisesti yhteisöllisyyttä, hyvinvointia sekä kestävää kehitystä

Pirkkalan Pingviinit on saanut lasten ja nuorten Tähtiseura-laatumerkin.

Tutustu Tähtiseuroihin

Tapiolan Voimistelijat ry

Voimistelu