Jaa artikkeli Facebookissa Jaa artikkeli Twitterissä Jaa artikkeli LinkedInissä
14.11.2018 | Seuratoiminta | Artikkeli

Lajirakkautta pohjoiskarjalaisittain – tennistä yli ikärajojen

Aina entisessä kotikaupungissa Lieksassa käydessäni tennismailat ovat mukana ja otan yhteyttä minua 10-30 vuotta vanhempiin pitkän linjan tennismiehiin. On mahtavaa yhdistää vierailuun rakas pitkäaikainen harrastukseni, kertoo Timo Pyykkö, 37.

Järvenpäähän nykyään kotiutunut Pyykkö muistelee saaneensa ensimmäisen tennismailan 12-13 vuoden ikäisenä.

– Samoihin aikoihin lehdessä oli paikallisen Pielisen Tenniksen (PieTe) ilmoitus kesäkursseista. Sinne menin, lajikärpänen puraisi ja sillä tiellä olen edelleen. Armeijan jälkeen 2001 muutin Jyväskylään opiskelemaan ja Jyväskylän Tennisseuran valmentaja houkutteli kilpatenniksen pariin, mutta vapaamuotoiset vierailuturnaukset ovat jatkuneet läpi vuosien.

Pyykkö tunnustaa käyneensä joskus neljän viiden päivän Lieksan-reissullaan ”joka päivä ukkojen kanssa pelaamassa, jos avovaimolta on lupa tullut”.

– On hieno fiilis olla mukana edes satunnaisesti. Nelinpeliporukkaan toivotetaan aina tervetulleeksi hyväntahtoisen naljailun säestyksellä, että ”ei oikein näytä siltä, että oisit viime aikoina pelannut…”. Tosissaan pelataan mutta ei vakavissaan.

Huolen häivä Pyykön puheessa kohdistuu lajin jatkumiseen Lieksassa.

– Kun olen itse niin paljon seuralta ja pelikavereilta saanut, lajin jatko tuntuu surulliselta kantaväestön ikääntyessä ja nuorten muuttaessa paikkakunnalta pois. On ihailtavaa seurata, kuinka 80-90-lukujen vahvat tennisvoimat, kuten seuran nykyinen puheenjohtaja Matti Hokkanen, Arto Kurki, Lauri Kotilainen ja Pentti Ilmakangas tekevät edelleen todella hienoa työtä paikallisen tennisharrastuksen eteen. Ainakin osa heistä pelailee tietääkseni tennistä säännöllisesti viikoittain. Vielä ukot jaksavat, mutta miten mahtaa olla 20 vuoden kuluttua.

Pelikentällä kohtaavat seniorit ja juniorit – poismuuttaneet ja paluumuuttajat

Seniorinäkökulman asiaan tarjoaa puheenjohtaja Matti Hokkanen, 77, joka on myös seuran perustajajäsen vuodelta 1969.

Hänelle harrastus tarttui mukaan opiskeluajoilta Domus Academican yläkerrassa olleelta tennishallilta. Tennis on taitolaji, hän korostaa. Kun taidon hankkii nuorena, jatkaa voi hyvinkin kauan, jos vain pelikavereita löytyy. Vaimon kanssa yhteinen harrastus jatkui peräti 47 vuotta.

– Seurassa ei minua vanhempia pelikavereita ole. 10-15 vuotta nuorempien kanssa pystyn hyvin pelaamaan etenkin nelinpeliä, joka ei ole fyysisesti niin rasittavaa kuin kaksinpeli, mutta taktisesti erittäin mielenkiintoista. Vielä vuonna 2011 olin mukana voittamassa seuran nelinpelimestaruutta, kun sain hyvän parin, Hokkanen naureskelee.

Mahdollisuudet sosiaalisen lajin harrastamiseen paikkakunnalla ovat erinomaiset: ulkokenttien käyttö on kesäaikaan täysin ilmaista ja hallivuorot ovat huomattavan edullisia suurempiin paikkakuntiin verrattuna. Vaikka Pyykön edustama väli-ikäluokka on seuran harrastajissa harmittavan vähälukuinen, junioritoiminta on mukavan vireää. Seuran uusi avaus onkin hyvin mielenkiintoinen: valtakunnallisissa seniorisarjoissa pelaavat ottavat taitavampia junioreita mukaan nelinpeleihin.

– Puheenjohtajana olen ehdottomasti asian takana. Yhdenvertaisuus on seuratoiminnan ydintä. Tervetulleiksi toivotetaan niin kaikenikäiset paikkakuntalaiset kuin paluumuuttajat ja työn perässä poismuuttaneet satunnaisemmatkin pelivieraat, viestittää vireä puheenjohtaja.

Nokka kohti Lieksan tenniskenttiä muutkin kuin Pyykön Timo.

 

Kuvassa Matti Hokkanen on pelikentällä 11-vuotiaan tennislupauksen Martti Saraniemen kanssa

 

Onko sinun lähipiirissäsi toimintaa, jossa eri-ikäiset liikkuvat yhdessä? Anna vinkki siitä meille täällä.

Tutustu eri-ikäiset yhdessä liikkeellä kampanjaan ja sen julkaistuihin artikkeleihin.