Aiheet:
Sisältötyypit:
Tulevaisuuden tähdet: Turpal Djoukaev: ”Judossa henkinen ja fyysinen puoli kävelevät käsi kädessä”
Judossa tärkeää on arvostus niin vastustajaa, tuomaria kuin valmentajaa kohtaan. Ottelut päättyvät kumarrukseen ja kättelyyn ja valmentajaa kohtaan osoitetaan kunnioitusta myös jokaisessa harjoituksessa.
Hämeenlinnalainen Turpal Djoukaev, 18, näkee, että lajin kautta oppii arvokkaita taitoja myös urheilun ulkopuoliseen elämään.
– Judo kasvattaa henkisesti ja opettaa sitä kautta myös käytöstapoja. Judossa henkinen ja fyysinen puoli kulkevat käsi kädessä: jos toinen ei toimi, ei kokonaisuudestakaan tule mitään. On todennäköisempää päästä korkeammalle, kun henkinen ja fyysinen puoli ovat tasapainossa, Djoukaev kertoo.
– Käyttäytymismalleina elämässä minulla toimivat myös omat vanhemmat ja isoveli sekä valmentaja. He ovat minulle isoja esikuvia.
Vajaa kymmenen vuotta judoa harrastanut Djoukaev kertoo lajin pariin päätymisen olleen pitkälti veljen ansiota.
– Harrastin silloin painia, mutta koska Hämeenlinnasta ei löytynyt tarpeeksi painipareja, niin veli päätti tuoda minut Hämeenlinnan Judoseuran salille kokeilemaan. Judo tuntui heti omalta lajilta. Nyrkkeilystä ja painista saadut pohjat auttoivat liikkeiden oppimisessa ja pääsin nopeasti suorittamaan vöitäkin, sanoo Djoukaev, jonka vyöarvo on ensimmäisen dan-tason musta vyö.
– Minulla kävi tuuri, kun sain heti alusta saakka minulle parhaan mahdollisen valmentajan, Olli Paasimaan. Hän on ollut koko urani ajan minulle todella suuri tuki. Tulemme keskenämme tosi hyvin toimeen ja ymmärrämme toisiamme. Olli on myös teknisesti erittäin hyvä ja osaa psyykata minua oikein. Koen, että kasvan yhdessä hänen kanssaan ja olen todella onnellinen, että hän on valmentajani.
Arvokisamitalin voittaminen uran huippuhetki
Kilpaileminen tuli mukaan kuvioihin varsin nopeasti ja kamppailuhenkinen judoka löysi itsensä kisatatamilta jo seuraavana vuonna harrastuksen aloittamisesta. Tällä hetkellä otteluita on takana pitkälti yli 500 ja mitalisijoituksia yli 100. Djoukaev kuuluu alle 21-vuotiaiden maajoukkueeseen.
– Vaihdoin juuri painoluokkaa 66-kiloisista 73-kiloisiin. Siinä luokassa olen kisannut vasta pari kisaa, jotka menivät paremmin kuin odotin. Tänä vuonna minulla on suunnilleen kymmenen kansainvälistä kisaa ja päätavoite on alle 21-vuotiaiden EM-kisat syyskuussa. Tavoitteet sinne ovat korkeat, mitalia lähden hakemaan.
Kansainvälisiltä kisa-areenoilta löytyvät myös Djoukaevin uran huippuhetket. Hän nimeää vuoden 2018 toistaiseksi parhaaksi kaudekseen.
– Paras vuosi minulle oli 2018, kun otin EM-pronssia. Koko kausi meni todella hyvin. Samana vuonna kisattiin nuorten olympialaiset Buenos Airesissa. Olin siellä omaa sarjaani vanhemmissa ja sijoituin seitsemänneksi, hän kertoo.
Djoukaev on tatamilla parhaimmillaan nopeudessa ja ketteryydessä. Painoluokan muutoksestakin johtuen tärkein kehityskohde on tällä hetkellä voima. Treeniä nuorelle judokalle kertyy noin 7-8 kertaa viikossa, joista 2-3 on voimaharjoitusta.
Halu voittaa ajaa eteenpäin
Urheilun ja opiskelun yhdistäminen sujuu Djoukaevin mukaan pääasiassa hyvin. Hän opiskelee Hämeenlinnan lyseon lukiossa urheilulinjalla ja saa kolmen ja puolen vuoden uurastuksen jälkeen valkolakkinsa tulevana syksynä. Urheiluakatemia Tavastian aamutreeneistä saa myös kurssisuorituksia, joka osaltaan helpottaa opintoja.
Kisamatkojen takia poissaoloja tulee paljon, mutta ymmärrystä löytyy opettajien suunnalta kohtuullisen hyvin.
– Opettajat kyselevät kisoista ja onnittelevat menestyksestä, mutta on tietysti niitäkin, jotka ovat hieman kriittisiä paljon matkustelun ja poissaolojen suhteen. Opiskelen matkoilla paljon itsenäisesti, muuten ei pysty edistämään koulua.
– Menen armeijaan lokakuussa, olen hakenut Santahaminaan urheilukouluun. Haen myös jatko-opintoihin, mutta aion panostaa urheiluun nyt täysillä.
Motivaatio urheiluun löytyy judon kiehtovuudesta, mutta ennen kaikkea halusta voittaa ja menestyä.
– Joskus saatan olla liiankin vaativa itseäni kohtaan, mutta haluan todella saavuttaa menestystä urheilussa. Päätavoitteenani on joskus ottaa MM-kulta. Judossa MM-kisat ovat tasoltaan kovimmat, koska osallistujia on enemmän kuin Olympialaisissa.
– Totta kai myös Olympialaiset ovat tärkeä tavoite ja tähtäimessäni ovatkin Pariisin kisat 2024. Olisi suuri kunnia ottaa Suomelle ensimmäinen olympiamitali judossa.
Lue lisää aiheesta
Urheiluakatemiaverkostolle 4,28 M€ kehittämisavustuksia
DustPress Excerpt helper error: string is not a string.
Lue lisää