Siirry sisältöön
Uutiset Kaikki uutiset
Jaa facebookissaJaa twitterissäJaa linkedinissä
20.11.2020 | Yleinen

Kai ja Titta Keinänen tyytyväisiä arkeen Turussa: ”Urheiluakatemiasta voi ponnistaa maailman huipulle”

Euran Honkilahdella pyöri tatamin reunalla 90-luvun loppupuolella muuan Titta Keinänen Kai-isän touhuja seuraillen. Isä oli juuri perustanut Euran karateseuran ja pienellä 900 asukkaan kylällä siitä tuli monen nuoren harrastus. Niin myös Titan, jonka karateura alkoi isän valmennuksessa yhdeksän vuoden iässä. Tänään tuo 27-vuotias nainen jahtaa tiukasti paikkaa Tokion olympialaisiin. Häntä valmentaa edelleen oma isä.

Lapsena kokeilin monia eri lajeja ja harrastuksia oli parhaimmillaan seitsemänä iltana viikossa sählystä käsitöihin. Nautin ylipäätään urheilusta ja omien rajojen rikkomisesta. Menin karaten alkeiskurssille ja tykkäsin siitä. Meininki salilla oli kiva, samoin porukka. Siitä se sitten lähti, Titta kertoo.

Muut harrastukset jäivät vähitellen pois, kun karate vei yhä enemmän mukanaan. Erityisesti kisaaminen innosti Tittaa ja kisareissuista on edelleen hyviä muistoja. Harjoittelu muuttui tavoitteellisemmaksi vähitellen.

– Pikkuhiljaa alettiin lisäämään harjoittelun määrää ja lähdettiin tekemään enemmän ja paremmin. Ei meillä ollut sen enempää suunnitelmaa, eikä tietoista päätöstä lähteä tavoitteellisesti treenaamaan, jatkaa isä.

Lapsuudesta pohja huippu-urheiluun

Sekä valmentaja että urheilija pitävät Titan vahvuutena lajissa vaistoa. Hän osaa lukea vastustajaa hyvin ja aistii hetkiä, jolloin pitää hyökätä tai jolloin toinen lähtee hyökkäämään. Kai näkee ominaisuuksien kehittyneet pitkälti lapsuudessa. Hän nostaa muutenkin esille lapsuuden merkityksen urheilijana kehittymisessä.

– Olen jälkeenpäin ajatellut, että Honkilahdella harrastajat olivat hyvällä tavalla maaseudun lapsia, joilla oli liikunnallista taustaa ulkoleikeistä ja koulumatkoista. Sieltä ovat myös Titan ominaisuudet peräisin, koko lapsuus oli liikuntaa ja leikkiä. Esimerkiksi arkiliikuntaa tuli koulumatkoista, jotka kuljettiin aina pyörällä. Neljän kilometrin pyöräilyistä aamuin illoin tuli siis jo alakoulun aikana lähes 10 000 kilometriä vain siirtymisestä paikasta toiseen.

– Olemme asuneet maalla hevosten, kanojen ja vuohien keskellä. Sisarusparvessa Titta on keskimmäinen, hänellä on neljä veljeä. Sellaisessa ympäristössä aistit ja vaistot ovat kehittyneet. Myös veljiä vastaa on täytynyt osata pitää puolensa. Hahmottamiskyky on kehittynyt ilman varsinaista urheiluharjoittelua.

– Joskus Titan ratkaisut huippuvastustajia vastaan ovat sellaisia, ettei hän oikein itsekään tiedä mitä tekee. Hän menee ihan vaiston varassa ja tekee asioita, joita ei ole etukäteen harjoiteltu. Mielestäni tämä kaikki on hyvän lapsuuselämän tuomaa. Palloilulajeissa sanottaisiin, että on hyvä pelisilmä, Kai toteaa.

Titta noin viisivuotiaana Hinnerjoen Yrityksen järjestämissä yleisurheilukilpailuissa. Kuva Keinästen kotialbumista.

Lajin monipuolisuus viehättää

Karatessa Tittaa kiehtoo sen monipuolisuus ja mahdollisuudet. Ottelut eivät ole koskaan samanlaisia ja jokaisella osa-alueella voi kehittyä. Karate vaatii taitoa, nopeusvoimaa, liikkuvuutta ja kestävyyttä, mutta pelkästään fyysisyydellä lajia ei pysty hallitsemaan. Ottelu on lyhyt, joten koko ajan on hahmotettava aika sekä piste- ja varoitustilanne. Ratkaisut on osattava tehdä nopeasti.

– Lajin kamaluus ja hienous piilevät juuri herkkyydessä. Usein ensimmäinen tilanne ratkaisee ja yhden hetken merkitys on valtavan iso. Tässä on merkittävä ero muihin kamppailulajeihin verrattuna, karatessa ei tule toista tai kolmatta erää, jossa voi ottaa vastustajan kiinni ja mennä ohi. Ratkaisu tapahtuu yhdessä hetkessä eli ennakkoon heikompi voi yllättää, jos ote herpaantuu, valmentajaisä täydentää.

Ottelijan pitää olla itsenäinen, vastuullinen ja vapaa

Titta Keinäsen valmentajana on koko uran ajan toiminut oma isä. Valmennussuhde on ollut menestyksekäs ja treenisalilla roolit hämärtyvät. Irtiottojakin on silti jouduttu tekemään.

– Onhan tämä nykyisin hyvin erilaista kuin teininä. Lopetin silloin karaten ja pidin taukoa neljä vuotta. Sinä aikana ehdin aikuistua ja muuttaa omilleni. Kaksikymppisenä aloitin lajin uudelleen ja nykyisin koen olevani yksi treeniporukasta. Toki isän kanssa ollaan tiiviisti yhdessä esimerkiksi kisamatkoilla ja välillä on vaikea sanoa, ollaanko isä ja tytär vai valmentaja ja urheilija, Titta kertoo.

– Olen sanonut joskus, että voisin kirjoittaa kirjan siitä, miksei omaa lasta kannata valmentaa huipputasolle asti. Tarkoitan ennen kaikkea murrosikää ja sitä hetkeä, kun pitäisi irtautua vanhemmista. Urheilussa se on juuri se hetki, kun pitäisi lisätä harjoittelua ja tiivistää tekemistä. Titan kanssa tehtiinkin isoja ratkaisuja silloin, yhtälö ei ollut ihan terve. Titalla oli kuitenkin vahva halu tulla takaisin lajin pariin. Alkuun vähän epäilin sitä, ajattelin, ettei hän muista arjen kovuutta huipputasolla, vaan muistaa vain hyvät hetket, Kai täydentää.

– Nyt aikuisurheilussa tilanne on aivan erilainen. Valmennussuhde on ollut hyvin luonnollinen ja oma roolini on pienentynyt koko ajan, urheilijajohtoisesti mennään. Titta osaa kuunnella itseään ja yhdessä sitten keskustellaan asioista. Tuen ja autan mielelläni niin paljon kuin pystyn, mutta urheilijan oma halu on tärkein. Jos häntä tarvitsisi jotenkin vetää perässä, lopettaisin heti.

Valmentajana Keinänen on tarkka fysiikan ja lajitekniikan suhteen. Niiden pitää olla huipputasolla, jos mielii pärjätä kansainvälisillä areenoilla. Tekeminen on urheilijalähtöistä ja valmentajana hän huolehtii ennen kaikkea siitä, että urheilullinen taso on kova. Keinäsen valmennusfilosofian mukaan ottelijan pitää olla itsenäinen, vastuullinen ja vapaa. Hän on pyrkinyt irti lajin perinteisestä ajattelutavasta, jossa valmentaja on iso auktoriteetti.

– Urheilija on joka tapauksessa yksin tatamilla. Isoissa kisoissa voi olla niin kova meteli, ettei koutsin ääntä välttämättä edes kuule, joten ratkaisut on pakko pystyä tekemään itsenäisesti, hän toteaa.

– Urheilijoiden jaksamisen kanssa saa valmentajana olla koko ajan tarkkana. Kuinka kokonaisuus saadaan toimimaan niin, että ilo ja sisäinen rauha säilyy? Jos koittaa tehdä kaikki elämän pikkuasiatkin kympin arvoisesti, niin ongelmia tulee. On asioita, joissa seiskan taso riittää, kuten vaikkapa siivous tai tulotaso, ja näiden erottaminen ja oppiminen ovat sitä elämänviisautta, jota valmentajat ja huipulle tähtäävät nuoret urheilijat yhdessä opettelevat.

Minskissä Euroopan kisoissa kesällä 2019. Tuomisina kisoista oli pronssimitali.

Turun Seudun Urheiluakatemiassa arki toimii

Titta muutti Turkuun joitakin vuosia sitten ja aloitti opinnot humanistisessa ammattikorkeakoulussa. Jouluna yhteisöpedagogiksi valmistuva urheilija haki Turun Seudun Urheiluakatemiaan vuonna 2015 ja on ollut tyytyväinen toimintaan.

– Urheiluakatemia on tarjonnut erinomaiset olosuhteet harjoitteluun. Olen käynyt silloin tällöin myös yhteisissä fysiikkatreeneissä ja on ollut mukavaa päästä tapaamaan siellä muita urheilijoita ja jakamaan asioita heidän kanssaan. Urheiluakatemian kautta yhteistyö monien asiantuntijoiden kanssa on ollut toimivaa ja tiivistä, esimerkiksi fysioterapeutin, urheilupsykologin, ravitsemusasiantuntijan ja urheilulääkärin. Tuntuu, että urheilijana on tosi helppo saada apua ja tukea mihin vain tarvitsee ja vieläpä tosi nopeasti, hän kertoo.

– Aina on puhuttu urheilun ja opiskelun yhdistämisestä, mutta itse en ole siihen aina huipputasolle pyrittäessä uskonut, kun olen verrannut meidän systeemejä lajin menestysmaihin ja nykyajan menestyneiden urheilijoiden tarinoihin. Suomalaisesta urheiluakatemiatoiminnasta en tiennyt ennen kuin tultiin toimintaan mukaan. Vasta nyt lopullisesti ymmärrän sen suoran yhteyden Olympiakomiteaan, joka toimintaa ohjaa ja mahdollistaa. Keskittämällä lajien huippuosaamista ja asiantuntijatoimintaa saadaan sellaista synergiaetua, joka tekee vaikkapa meidän arkitoiminnan Turussa sellaiseksi, että uskon oikeasti, että sisäisesti motivoitunut, riittävän potentiaalinen urheilija voi ponnistaa karatessa maailman huipulle, jatkaa Kai.

Hän kertoo, että myös valmentajana saa paljon urheiluakatemiatoiminnasta ja nostaa esille innostavan yhteisön sekä käytännössä saadun avun, esimerkiksi valmentajien koulutukset. Verkostoituminen muiden valmentajien kanssa on tärkeää, pienessä lajissa toiminta on ollut välillä aika yksinäistä.

– On helppo soittaa ja kysyä apua, kun on tutustunut muiden lajien huippuvalmentajiin. Olen käynyt myös ihan muuten vain tutustumassa muiden lajien treeneihin. Taekwondon kanssa harjoitellaan osittain samassa paikassa ja meillä on lajinakin vähän samanlaiset ongelmat ja mahdollisuudet, joten sieltä on saanut hyvin vertaistukea.

Treenit Turussa Liikuntakeskus Alfassa, jonne urheiluakatemia on mahdollistanut tilat lajitreeneihin aamuisin. Kuva: Otto Rosti

Suomen parhaat karatenaiset treenaavat Turun Seudun Urheiluakatemiassa

Turkuun on syntynyt suhteellisen lyhyessä ajassa karaten naisten keskittymä. Yhdeksän kärkiottelijaa viidestä eri seurasta harjoittelee Turussa ja toiminta on huomattu karatepiireissä kauempanakin.

– Meillä on nyt isompi porukka hyviä ottelijoita ja homma on todella lähtenyt toimimaan. Koskaan aikaisemmin ei ole ollut esimerkiksi tilannetta, että meille päin halutaan tulla leireilemään. Aina ennen on pitänyt itse olla aktiivinen, mutta nyt tilanne on toinen. Ottelijoita on ollut mm. Venäjältä, Meksikosta ja Costa Ricasta, Titta kertoo.

Keinäset kertovat mielellään urheiluakatemian toiminnasta uusille lupaaville ottelijoille, joilla esimerkiksi opiskelupaikan etsiminen on ajankohtaista.

– Maajoukkuetoiminnassa tavataan hyviä urheilijoita ja usein he tulevat kyselemään mahdollisuuksista tulla Turkuun opiskelemaan ja treenaamaan. Silloin tietenkin kerrotaan urheiluakatemiasta ja sen mahdollisuuksista. Monelle on yllätys kuulla, kuinka hyvin meillä täällä homma toimii, he toteavat.

Kohti Tokiota ja sen yli

Kuten muissakin lajeissa, myös karatessa kilpailukalenteri tyhjeni koronapandemian myötä. Ennen viime kevättä tahti oli ollut tiukka jo pari vuotta, kun ranking-pisteitä haettiin kisoista ympäri maailmaa. Keinäset näkevät pysähdyksessä myös hyviä puolia.

– Kaikki isot kisat peruttiin ja siinä mielessä tuli tosi erilainen vuosi kuin alun perin piti. Tauko tuli kuitenkin minulle tosi hyvään saumaan. Pari vuotta oli tosi tiukkaa kisakautta ja aloin olla jo aika väsynyt. Kisat alkoivat tuntua ihan toimistopäiviltä, niitä oli koko ajan niin paljon. Nyt olen ehtinyt pitkästä aikaa rauhassa ja paineettomasti keskittyä treeneihin. Motivaatio on säilynyt yllättävän hyvin koko ajan, joka päivä tuntuu kivalta lähteä harjoituksiin. Vasta ihan vähän aikaa sitten on alkanut tulla tunne, että olisi kiva päästä jo isoihin kisoihin, Titta kertoo.

– Bensa alkoi tosiaan loppua jo tankista. Kun jatkuvasti kisattiin, ei ehtinyt harjoitella fyysisiä ominaisuuksia ja ne alkoivat tippua väistämättä. Nyt on saatu taas harjoitella perusasioita, jolla myös varmistetaan, että paikat pysyvät ehjinä. Kyllä se niin on, että jos puukkoa hiotaan, se on jossain vaiheessa terävä, mutta jos vielä jatketaan, terä alkaa pyöristyä. Sitä pitää päästä käyttämään välillä, pohtii Kai.

Ensi vuoden kisakalenterista löytyvät tältä vuodelta siirtyneet arvokilpailut. Nähtäväksi jää, voidaanko kaikki kisata suunnitellusti. Iso tavoite Titalle ovat ensi kesänä kisattavat, jo kertaalleen siirtyneet, Tokion olympialaiset. Vuoden 2019 EM-mitalisti motivoituu kuitenkin myös muista koitoksista.

– Tokio on ehdottomasti kova tähtäin ja suuri unelma tällä hetkellä. Mutta MM-mitaliakaan minulla ei ole ja olisi tosi kova juttu, jos pystyisin saamaan EM-mitalin uudelleen. Etsin koko ajan omia rajojani ja katson mihin asti voin päästä. Motivaatio on tosi hyvä ja se ajaa eteenpäin, kun tiedän, että pystyn parempaan. Minulla on urheilijana vielä paljon annettavaa.

Hetki ennen astumista tatamille Berlinin Premier Leaguen osakilpailussa 2018. Isän kanssa halataan aina ennen ottelua. Kuva: Matteo Melchior

Artikkelin pääkuvassa Finnish Open cup kilpailut Espoossa 2018. Vastassa aikanaan Titan sarjan maailman mestaruuden voittanut Nadege Ait-ibrahim, joka oli Turussa leireilemässä ennen kilpailua. Kuva: Sami Iivonen