Vuoden taustavoima -Unolla palkittu Simo Tarvonen: ”Urheilu on aina ollut voimavara, joka on auttanut elämässä eteenpäin”

Simo Tarvonen on ehtinyt olla monessa mukana. Rakkaus urheiluun on ohjannut häntä elämänvaiheesta ja tilanteesta toiseen. Tarvonen on kulkenut Kotkasta pitkän matkan urheilun parissa: ammattiurheilijana, opiskelijana ja työuralla.

Elämä oli liikunnallisesti aktiivista 70-luvun Kotkassa. Lapset liikkuivat ja kasvoivat pihapelien parissa. Myös penkkiurheilu oli tärkeää ja monessa perheessä yhteinen harrastus. Simo Tarvonen muistaa hyvin ensimmäiset urheiluun liittyvät tähtihetkensä.

– Ensimmäisiä mielikuvia oli, kun katsottiin koko perheen voimin Lasse Virenin kymppitonnin juoksua Münchenissä. Sitten tuli se kuuluisa kaatuminen ja muistan, että 7-vuotiaana poikana olin aivan hermostunut, kun Viren jäi taktisesti sinne pitkän juoksijaletkan loppuun. Sanoin, että nyt kun joku nykäisee, se ei saa enää kiinni. Muistan myös, kun naapureiden kanssa katsottiin Montrealin kisoja vuonna 76. Naapurin mies oli englantilainen ja kun Lasse Viren löi Brendan Fosterin, poistui naapuri allapäin kotiin ja meidän äiti meni keittämään mitalikahvit, naurahtaa Tarvonen.

– Urheilulla on aina ollut tosi iso rooli elämässäni. Isän kanssa käytiin katsomassa KTP:n futispelejä ja koripalloa, vanhemmat vei minua hiihtämään ja yleisurheilemaan ja kavereiden kanssa juostiin kilpaa ja työnnettiin kuulaa. Urheilu on aina ollut tietynlainen arvo minulle. Toinen oli, että koulu täytyy hoitaa.

Oman lajin löytyminen

Vuonna 1978 Kotkan Aittakorpeen tuli squash-halli, jonne Tarvosen parhaat kaverit suuntasivat. Pari kolme vuotta myöhemmin myös Tarvonen meni kokeilemaan ja jäi saman tien koukkuun. Laji vei 15-vuotiaan nuoren miehen täysin mukanaan.

– Squashista tuli ykköslaji ja aloin suunnilleen heti harjoitella kaksi kertaa päivässä. Olin tosi tavoitteellinen ja ehdottomasti siinä porukassa, joka otti homman tosissaan.

Lajista innostuminen oli käänteentekevää Tarvosen elämässä monessakin mielessä. Hän kertoo pohtineensa omaa kaksoisuratarinaansa usein ja toteaa, että squash on johdattanut hänet elämässä monenlaisiin käänteisiin ja siihen pisteeseen, missä hän on nyt.

– Urheilu-ura on vienyt ihan hirveästi elämääni eteenpäin ja avannut yhteiskunnan portteja. Se on antanut minulle paljon enemmän kuin muutaman pokaalin. Urheilun kautta pääsin opiskelemaan liikuntatieteelliseen ja töihin Mäkelänrinteeseen. Pääsin kiertämään maapalloa, näin ja koin erilaisia juttuja ja tutustuin uusiin ihmisiin. Urheilu on aina ollut minulle valtava voimavara ja paljon enemmän kuin uran aikaiset tulokset, Tarvonen kuvaa.

Talin Squashkeskuksessa 80-luvulla. Tali oli siihen aikaan suomalaisen squashin pyhättö ja tuo lasikenttä pyhätön sydän.

Ammattilaiskentille Eurooppaan ja takaisin Suomeen opintojen pariin

Kun jatko-opinnot tulivat lukion jälkeen ajankohtaisiksi, oli Tarvosella mielessä monia vaihtoehtoja. Hän pohti lääkärin tai optikon ammattia, mutta ura liikunnan ja urheilun parissa kiinnosti eniten. Hän epäili mahdollisuuksiaan päästä Jyväskylän yliopiston liikuntatieteelliseen tiedekuntaan, mutta vanhempien kannustamana haki ja pääsi sisään. Urheilutaustalla oli osansa asiassa, sillä sisäänpääsyssä auttoivat myös lajiliiton lausunnolla saadut lisäpisteet.

Aluksi Tarvonen asui Helsingissä ja yritti samaan aikaan opiskella ja panostaa täysillä pelaamiseen. Parin vuoden kuluttua urakka alkoi käydä liian raskaaksi.

– Totesin, ettei tästä tule mitään. Tiesin, että haluan kokeilla kössiä tosissani ja niin sitten ilmoittauduin yliopistolle poissaolevaksi ja lähdin Englantiin pelaamaan. Asuin Bristolissa, treenasin ja kiersin kisoja. Vuodenvaihteen jälkeen kipeytyi oikea polvi. Eikä ihme, treenasin ihan hullun lailla. Jälkikäteen ajateltuna se oli tosi tyhmää. Polvi tähystettiin kevään aikana ja mietin ihan murtuneena, mitä teen. Oli maaliskuu, eikä enää kannattanut palata Jyväskylään parantelemaan polvea ja opiskelemaan, kun lukuvuosi oli pian loppumassa.

Kevät meni pohtiessa uran suuntaa. Tarvonen tajusi silloin, etteivät rahkeet ihan riittäisi maailman huipulle nousemiseen. Into pelaamiseen oli kuitenkin vielä kova ja niihin aikoihin myös valmentaminen alkoi kiinnostaa.

– Kun polvi parani, lähdin syksyllä Saksaan. Siellä sain pelata ja valmentaa. Olin Saksassa kaksi vuotta ja sen aikana polvi leikattiin vielä toistamiseen. Palasin takaisin Jyväskylään ja aloin keskittyä opiskeluun. Opiskelin liikuntatieteiden ohella kauppatieteitä ja saksaa, ja tein opettajan auskultaation biomekaniikasta.

Gradun aihe löytyi psyykkisen valmennuksen guruna tunnetun Juri Haninin luennon seurauksena.

– Innostuin aiheesta todella paljon ja menin luennon jälkeen heti Haninin juttusille. Innostus johti siihen, että päädyin tekemään graduni suoritustunteista. Siinä ei ollut sanaakaan fysiologiasta, joka oli pääaineeni, mutta sain kuitenkin tehdä sen ja se menikin tosi hyvin. Aihe opetti minulle paljon valmentamisesta, tunteiden hallinnasta ja hyödyntämisestä suorituksessa, kertoo Tarvonen.

Maajoukkueen Hameed Ahmedin kanssa 2000-luvun alussa.

Liikunnanopettajasta valmennuksen lehtoriksi ja apulaisrehtoriksi

Valmistumisen jälkeen Tarvonen sai apua työllistymiseen silloiselta Squashliiton puheenjohtajalta Lauri Tarastilta. Tarasti tunsi Mäkelänrinteen rehtorin ja kuuli, että pitkäaikainen liikunnanopettaja oli jäämässä sairauslomalle. Tarvonen pestattiin sijaiseksi.

– Parin vuoden jälkeen paikka avattiin, mutta en olisi voinut hakea sitä, koska minulta puuttui liikunnanopettajan pätevyys. Rehtori Seppo Pitkänen antoi minulle mahdollisuuden jatkaa ja perusti uuden viran. Minusta tuli valmennuksen lehtori. Pian sen jälkeen minut nimitettiin myös apulaisrehtoriksi.

Tarvonen opetti terveystietoa ja kehitti Mäkelänrinteeseen valmennusoppia sekä fyysistä valmennusta niille opiskelijoille, joilla ei ollut lajivalmennusta. Siitä tuli kokonaisuus, joka toimii koulussa vieläkin. Samaan aikaan hän toimi valmentajana squashissa valmentaen mm. naisten ja miesten maajoukkueita.

Tarvonen uskoo, että monenlaiset vaiheet työelämässä ja monessa mukana oleminen ovat yksi syy sille, miksi sai Urheilugaalassa Vuoden taustavoima -tunnustuksen.

– Varmasti se johtuu osittain siitä, että on tullut tehtyä aika paljon, mutta ennen kaikkea haluan alleviivata sitä, että minulla on aina ollut onni saada tehdä työtä loistavien esimiesten kanssa, jotka ovat antaneet luvan, vapauden ja resurssit tehdä niitä hullujakin ajatuksia mitä päähän on tullut. Lisäksi minulla on aina ollut todella hyviä kollegoita ja hyvä yhteisö, missä työskennellä. Sitä kautta voi onnistua, ei kukaan tällaista yksin tee, sanoo Tarvonen.

– Ihmiset ovat parasta työssäni, vaikka se niin kliseeltä kuulostaakin, hän lisää.

Tarvonen ja maajoukkueen Markus Vanhanen 2000-luvun puolivälissä.

Urhean ensi askeleet

Pääkaupunkiseudun urheiluakatemian Urhean perustamista alettiin miettiä 90-luvun lopulla. Virallisesti verkosto käynnistyi vuonna 2003. Säätiö perustettiin hallinnoimaan Urheaa vuonna 2014. Alkusysäys urheiluakatemian perustamiseen oli ”suomalainen huippu-urheilu 2000-luvulle” -mietintö, joka tuli myös Squashliittoon lausunnolle. Lausunnon mukaan squashin keskittämistä suunniteltiin Vierumäelle, jossa oli kenttiä, mutta Tarvonen ja silloinen Sulkapalloliiton valmennuksen johtaja Mika Heinonen näkivät asian toisin.

– Meillä oli squashissa seitsemän ammattilaiskisoja kiertävää pelaajaa. Kaikki opiskelivat ja asuivat täällä ja tuntui oudolta ajatukselta lähettää heidät pitkien ulkomaankiertueiden jälkeen vielä kotimaassa toiselle paikkakunnalle. Silloin päätettiin, että pääkaupunkiseudulle täytyy alkaa kehittää jotain huippu-urheilujärjestelmää. Nyt noista ajoista on kulunut 20 vuotta ja aletaan olla siinä suunnassa.

Urhea-kampuksen peruskiveä muuraamassa elokuussa 2020.

Kolmen vuoden keikka urheiluakatemiaohjelmassa

Tarvonen on ehtinyt urallaan olla myös kehittämässä Olympiakomitean urheiluakatemiaohjelmaa. Huippu-urheiluyksikön silloinen johtaja Mika Kojonkoski sai hänet suostuteltua ottamaan työn vastaan syksyllä 2015, kun edellinen johtaja Markus Kalmari oli lähtenyt Turkuun liikuntajohtajaksi. Tarvonen ei halunnut jättää Urheaa, joten pesti räätälöitiin puolipäiväiseksi. Johtaminen kahdessa organisaatiossa samaan aikaan oli monessakin mielessä haastavaa ja Tarvonen sanookin, että siinä kehitysvaiheessa kuvio saattoi vielä toimia, mutta se ei olisi kestänyt yhtään kauempaa kuin kesti.

– Olin aina miettinyt, että Olympiakomitean tasolla asioihin vaikuttaminen on tärkeää, mutta todella hidasta, koska kokonaisuus on niin iso. Ruohonjuuritasolla pääsee paljon nopeammin tekemään näkyvää tulosta. Niin vain kuitenkin jäin pohtimaan Kojonkosken ehdotusta ja suostuin. Urheiluakatemiaohjelmaa oli tekemässä alkuun vain kaksi henkilöä, minä ja Paanasen Antti. Halusin rekrytoida yhden lisää ja Pekosen Pia tuli taloon loppuvuodesta. Siitä sitten kolmestaan lähdettiin viemään kokonaisuutta eteenpäin. Kolmessa vuodessa saimme luotua ohjelman, jolla oli tavoitteet ja kunnolliset prosessit.

Urheiluakatemioiden tehtävä on auttaa huipulle pyrkiviä nuoria urheilijoita yhdistämään valmentautuminen opiskeluun ja muuhun elämään. Tarvonen näkee urheiluakatemioiden syntyneen todelliseen tarpeeseen ja uskoo, että toiminnan yhteiskunnallinen merkitys on syy siihen, että se on lyönyt niin vahvasti läpi.

– Urheilijoilla on tarve treenata kehittymisen kannalta tarpeeksi. Myös koulu pitää hoitaa ja kaiken pitää toimia niin, ettei kokonaisuudesta pala loppuun. Suomalainen urheilu perustui pitkälti leirittämiseen vielä parikymmentä vuotta sitten. Urheiluakatemioiden kautta viikonloppuleireistä tuli jokapäiväisiä eli päätoimiset valmentajat huolehtivat päivittäin siitä, että urheilijoilla on mahdollisuus harjoitella valmentajan ohjauksessa. Päivittäisvalmennuksen lisäksi opintojen pitää joustaa eli kaksoisuramallien edistäminen on urheiluakatemioiden toinen tehtävä. Kolmas on asiantuntijapalveluiden järjestäminen, joka ensimmäiset 15 vuotta oli vain haave, mutta onneksi nykyisin toimii jo paremmin lisääntyneiden resurssien myötä, kertoo Tarvonen.

Kehittyvä Urhea

Urhea jatkaa huimaa kehitysvauhtiaan. Ensi kesänä valmistuu Urhea-kampus, joka tarjoaa urheilijoille kansainväliset mittapuut täyttävät valmennusolosuhteet. Urhea-hallin myötä monen lajin harjoitteluolosuhteet paranevat, lukiorakennus laajenee ja urheilijoille suunnattu asuinkerrostalo nousee samalle kampukselle. Valmentautuminen, opiskelu ja asuminen ovat jatkossa monella urheilijalla käytännössä samassa pihapiirissä.

Kokonaisuudessaan Urhea on verkosto, jossa on tällä hetkellä reilut 5500 urheilijaa, 200 valmentajaa, noin 70 koulua ja oppilaitosta, 25 lajiliittoa, Puolustusvoimien urheilukoulu, Kisakallion urheiluopisto sekä Helsingin, Vantaan ja Espoon kaupungit. Vahvaa yhteistyötä tehdään myös Pajulahden urheiluopiston, Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus Kihun ja Helsingin urheilulääkäriaseman kanssa. Lisäksi toiminta on laajenemassa kovaa vauhtia myös kehyskuntiin. Urhean yhteyteen rakentuu myös Helsingin olympiavalmennuskeskus vauhdittamaan suomalaisten kärkiurheilijoiden kansainvälistä menestystä. Simo Tarvosella riittää työsarkaa tulevaisuudessakin. Intohimo urheiluun sytyttää työhön päivä toisensa jälkeen.

Urhea-kampuksen rakennustyömaalla.