Jaa artikkeli Facebookissa Jaa artikkeli Twitterissä Jaa artikkeli LinkedInissä
04.10.2021 | Seuratoiminta | Artikkeli

Supervoimana innostuneisuus – painonnosto mullisti ajattelumaailman

Assi Koivisto-Allonen kuvaa itseään entiseksi sarjaluovuttajaksi. Yksikään aiempi lajikokeilu ei tuntunut oikealta. Syy on Koivisto-Allosen mukaan selkeä; aiemmissa liikuntakokeilussaan hän oli aina yksin. Painonnoston myötä tekemiseen tuli mukaan seuran tuki ja yhdessä tekeminen. Luovuttaminen ei enää juolahtanut mieleen.

Assi Koivisto-Allosen mukaan hän ei ole koskaan omannut luontaisia edellytyksiä painonnostoon.

– Olen monella tapaa tämän salin pahnanpohjimmainen. Aloittaessani olin 60-vuotias hintelä nainen, jolla ei ollut mitään urheilutaustaa. Jo päältä päin näki, ettei minulla ollut mitään käsitystä mihin olin ryhtymässä.

Nykyisin Koivisto-Allosen treenikavereihin kuuluu Porlammin Pamauksessa eri ikäisiä ja tasoisia painonnostajia.

– Jokainen kuuluu joukkoon omana yksilönään. Minulle ei ole koskaan tullut tunnetta, etten kuuluisi porukkaan. Jo alusta lähtien olen tuntenut kokevani osa tätä yhteisöä. Minä kuulun tänne.

Yhteisön ansiosta luovuttaminen ei käy mielessä

Kipinä aloittaa liikuntaharrastus heräsi Koivisto-Allosen havahduttua siihen, ettei hän haluaa jatkaa elämäänsä huonossa kunnossa.

– Jos en olisi aloittanut urheilua, istuisin todennäköisesti nytkin kotona siksi, että käveleminen olisi hankalaa. Niskani eivät kääntyisi kunnolla ja valittelisin selkäkipujani. Sellainen olin ennen kuin urheilin.

Halu muutokseen oli suuri. Painonnostovalmentajastaan hän kuuli ensi kertaa ystävältään. Valmentajan tuki on ollut suuressa roolissa.

– Painonnostossa en ole koskaan kokenut olevani yksin. Valmentajan läsnäololla on suuri merkitys jo siksi, että kyseessä on sekä voima- että tekniikkalaji. Niin valmentajan kuin treenikavereiden tuki ja esimerkki ovat pitäneet minut tässä kiinni. En ole luovuttanut, koska haluan kuulua joukkoon.

Seurassa jokaisella on mahdollisuus keskittyä omaan tekemiseen itselle sopivalla tasolla

Koivisto-Allonen kuvaa itseään painonnostajana kärpässarjalaiseksi. Ajatusmaailmassa, asenteessa ja fysiikassa tapahtuneet muutokset ovat matkan aikana olleet suuria.

– En valinnut painonnostoa, vaan painonnosto valitsi minut. Lisäksi omaan yhden supervoiman; olen innostunut. Kun on innostunut, syntyy motivaatiota. Kun on motivaatiota, syntyy tulosta, Koivisto-Allonen kuvaa.

Innostus ja motivaatio lajiin ovat tuoneet Koivisto-Alloselle kaksi Suomen mestaruutta ja yhden Euroopan mestaruuden.

– Kilpailemisessa on vahvasti mukana tekemisen henkinen puoli. Minulla on kilpailuun vaadittavat hermot. Vaikka mestaruudet ovat toki tärkeitä asioita, on itselleni henkilökohtaisesti merkittävin asia se, että olen tehnyt tempauksen Suomen ennätyksen. Tuo ennätys lämmitti sydäntäni hurjasti.

Koivisto-Allonen kuitenkin muistuttaa, ettei painonnostosalilla jokaisella on vapaus tehdä omaa juttuaan – kilpaili tai ei. Kukin harjoittelee kohtia omia tavoitteitaan, mutta silti treenisalilla ollaan yhdessä.

– Urheiluseurassa meitä yhdistää urheilu. Seuraan mahtuu paljon erilaisia ihmisiä. Olemme eri ikäisiä, eri kuntoisia ja erilaisissa elämän vaiheissa. Olemme kuitenkin samassa veneessä, eikä koskaan ole kynnystä jututtaa toista. Se on seuratoiminnan hienous – se yhdistää ihmisiä.

Oppiminen alkaa pienistä asioista ja oivalluksista

Painonnosto ja seuraan liittyminen ovat muuttaneet Koivisto-Allosen ajatusmaailman täysin.

– ”En pysty tähän” ei enää kuulu sanavarastooni. Mieluummin kokeilen kuin jätän tekemättä. Näen asian niin, että kaikki on vaikeaa ennen kuin sen oppii. Esimerkiksi painonnostossa harjoittelu aloitetaan ensin kepillä lajin perusteista. Siitä se minunkin kohdallani lähti. Oppiminen alkaa pienistä asioista.

Koivisto-Allonen tunnistaa, että liikunnan viidakossa voi olla haastavaa navigoida. Hän kuitenkin rohkaisee nykäisemään vaikkapa kaveria hihasta harrastusta etsiessä.

– Jos tuntee jonkun, johon luottaa ja joka nauttii liikunnasta, voi kysyä tältä pääsisikö tämän mukaan kokeilemaan. Esimerkki ja tuki ovat tärkeitä.

Näin oli myös Koivisto-Allosen omalla kohdalla.

– Olen iloinen, että avasin tämän oven ja tulin tähän seuraan. Jos en olisi tätä tehnyt, istuisin nytkin kotona ja olisin yhä huonovointisempi. Täältä sain kaipaamani tuen ja yhteisön liikkumiseen.

Kipinää urheiluseurasta!

Tiesitkö, että jopa 40 % aikuista harkitsee uuden liikuntaharrastuksen aloittamista ja jo 550 000 aikuista on löytänyt paikan ja harrastuksen urheiluseurasta.

Voisiko sinun seurasi tarjota liikuntakipinää aikuisille?  

Lue lisää:

Lue lisää aiheesta