Jaa artikkeli Facebookissa Jaa artikkeli Twitterissä Jaa artikkeli LinkedInissä
11.02.2022 | Huippu-urheilu | Uutinen

Hiihdon viestikilpailut käyntiin, Naisleijonat aloittaa puolivälieräpelit, Antti Aalto hyppää suurmäen finaalissa ja suomalainen jäätanssi palaa olympiajäille 

Zhangjiakoun laduilla kisataan sähäkkä naisten 4 x 5 kilometrin viesti. Suomen viestijoukkueessa hiihtävät Anne Kyllönen, Johanna Matintalo, Kerttu Niskanen ja Krista Pärmäkoski. 

Valmentaja Ville Oksasen mukaan viestikvartetilla on täysi potentiaali menestyä kisassa.  

– Mietittiin sellainen variaatio, millä voitaisiin onnistuessamme taistella jopa kirkkaimmista mitaleista. Tämän pohjalta päädyimme tähän kokoonpanoon ja siihen luotamme. Tiedämme, että meillä on hyvä joukkue ja kovat urheilijat. Tosi kovia viestijoukkueita vastassa, mutta tosi hyvä fiilis lähteä kisaamaan. Tiedetään, että jos onnistutaan, voidaan taistella isoista asioista. 

Anne Kyllöselle avausosuus on ennestään tuttu.  

– Tuttu osuus kyseessä. Viisi kilometriä perinteisellä on yksi mielimatkoista. Toivotaan, että huomenna on hyvä päivä ja tulos sen mukainen. 

Toisella osuudella on harvoin säästelty – näin kertoo kakkosuuden viestiä vievä Johanna Matintalo. 

– Kakkososuudella ei yleensä hirveästi lähdössä säästellä. Alusta asti hiihdetään kovaa. Monella joukkueella on parhaita hiihtäjiä siinä. Kaikkeni yritän hiihtää ja toivottavasti menee mahdollisimman hyvin.  

Kerttu Niskanen hiihtää viestin kolmannen osuuden. 

– Kisat ovat lähteneet hyvin käyntiin ja tuntuu, että koko joukkueella on hyvä boogie ja noste päällä. Parhaani teen, että tulisi hyvä osuus. Ei ole onneksi ensimmäinen kerta.  

Ankkuriosuudelle Niskanen lähettää Krista Pärmäkosken. Pärmäkosken mukaan voimat on jaettava hiihdossa oikein. 

Vapaalla joutuu aika paljon tekemään töitä laskuissa. On osattava hiihtää taktisesti, oikein ja käyttää voimansa niin, että ne loppuvat vasta maaliviivan jälkeen. 

Naislejonat kohtaa puolivälierässä Japanin

Naisleijonat kohtaavat ensimmäisessä puolivälieräottelussaan Japanin. Päävalmentaja Juuso Toivolan mukaan joukkue on valmistautunut tulevaan otteluun hyvin.  

– Luotan, että joukkue on valmiina. Japanilla on todella luisteleva joukkue. Kun he lähtevät, he lähtevät todella kovaa, eivätkä pysähdy ennen kuin tilanne on ohi. Meidän pitää olla valmiina suunnanmuutospeliin ja reagoida niihin. Laukaukset pitää saada ylös ja maaleja haetaan huomenna. 

Suomen olympiajoukkueen kapteeni Jenni Hiirikoski komppaa Toivolaa.  

– Japani tekee kovasti töitä kaukalossa koko joukkueena ja yrittää kyllä loppuun asti. Työmäärän täytyy olla huomenna kovempi kuin heillä, Hiirikoski toteaa.  

Antti Aalto suurmäen loppukilpailussa

Antti Aalto jatkoi hyviä otteitaan mäkihypyssä ja selvitti tiensä suurmäen loppukilpailuun karsinnan sijalta 7. Miehen itseluottamus on kohdallaan huomiseen finaaliin. 

Parhaat hypyt ovat olleet hyviä, niin miksipä luottamus ei olisi kohdillaan. Koitan poimia ne hyvät asiat niistä paremmista hypyistä ja lähteä niillä huomista kohti. Kova kisa tulee varmasti olemaan. Yritän tehdä parhaani, kuten noissa parhaissa hypyissäni täällä. Semmoisia lähden hakemaan ja uskon, että tulos on sen mukainen, kun onnistun niissä. 

Ampumahiihdossa miesten pikakilpailu

Miehet starttaavat ladulle ampumahiihdon 10 kilometrin pikakilpailussa. Suomalaiset lähtevät hakemaan hyviä sijoituksia koko nelikon voimin eli viivalle asettuvat Tero Seppälä, Olli Hiidensalo, Heikki Laitinen ja Tuomas Harjula. 

Juulia Turkkila ja Matthias Versluis palauttavat suomalaisen jäätanssin olympiajäille

Juulia Turkkila ja Matthias Versluis rikkovat lauantaina suomalaisittain vuosia kestäneen hiljaisuuden jäätanssin olympiakilpailuissa. Viimeksi suomalaispari on nähty jäätanssin olympialaisissa Lillehammerissa vuonna 1994.  

Sekä Turkkilalle että Versluisille olympiapaikka on ensimmäinen laatuaan.  

On ollut mahtavaa olla täällä. Olemme päässeet kokeilemaan täällä sekä harjoitushallia että pääareenaa. Jää on tuntunut oikein hyvältä. Liukuvalta ja pehmeältä. Ollaan tykätty hirveästi luistella siellä. Harjoitukset ovat menneet suunnitelmien mukaan ja olemme yrittäneet nauttia jokaisesta hetkestä jäällä, avaa Versluis.  

Turkkilan ja Versluisin yhteinen taival jäätanssin parissa alkoi vuonna 2016. Molempien tausta on yksinluistelussa.  

– Oli aika haastavaa, kun kaksi yksinluistelijaa ryhtyy samaan aikaan jäätanssipariksi. Ekana kautena opettelimme elementtejä, kokosimme ohjelmaa kasaan ja pyrimme suoriutumaan kisoissa mahdollisimman puhtaasti alusta loppuun. Kolmantena kautena oma tyyli alkoi tulla jo esille. Olimme enemmät sinut elementtien kanssa ja yhteen luisteleminen oli sujuvampaa. Silloin pääsimme ensimmäistä kertaa EM- ja MM-kisoihin.  

Sittemmin kaksikko on niittänyt menestystä myös kansainvälisissä kilpailuissa. Turkkilan ja Versluisin valmentajana vuodesta 2016 toiminut Maurizio Margaglio on luottavainen parin otteisiin. Lauantaina käytävästä rytmitanssiosuudesta vapaantanssivaiheeseen etenee 20 parasta.  

– Olemme suunnitelleet huolellisesti sen, mitä näissä kilpailuissa teemme. Juulialla ja Matthiaksella on jäällä loistava flow. He ovat kehittyneet paljon yhdessä viimeisten vuosien aikana. Rytmitanssissa on annettava sata prosenttia. Ohjelman ensimmäinen osuus on bluesia, toinen hip-hopia. Keskitymme siihen, että teemme parhaan ohjelmamme. Jos tämä tuo parhaan tulokseen, se on hienoa, mutta ei ole päätavoite. Haluamme tehdä loistavan ohjelman, Margaglio kertoo. 

 

Suomalaiset Pekingissä 12.2. 

9.30 Maastohiihto, N 4 x 5 km viesti  

10.40 Jääkiekko, N puolivälierät, FIN-JPN  

11.00 Ampumahiihto, M 10 km  

13.00 Mäkihyppy, M suurmäki 

13.00 Taitoluistelu, jäätanssi, rytmitanssi  

Lue lisää aiheesta