Eksoottinen projekti käyntiin – näin Suomen softball-maajoukkuetta kuljetetaan kohti olympiaunelmaa

Suomen baseball- ja softball-liiton puheenjohtajan Jukka Ropposen äänessä on ylpeyttä. Ropponen perusti lajiliiton vuonna 1981 ja palasi sen vetäjäksi pitkän tauon jälkeen syksyllä 2020.

– Uskon, että ensimmäinen leirimme oli pelaajille jo mieleen jäävä hetki, kun siellä oli valmiina maajoukkueasut, joissa oli Olympiakomitean tunnukset. Se on ensimmäinen kerta, kun nämä urheilijat edes ajattelivat maajoukkueen edustamista. Kun tällainen mahdollisuus avautui, se muuttaa katsomusta. Kun Barcelonassa lähtee Maamme-laulu soimaan ensimmäisessä ottelussa, tuntemus on vielä erilainen.

Ropponen on saanut puolessatoista vuodessa paljon aikaan. Vielä nelisen kuukautta sitten tämä hetki oli vasta suunnittelupöydällä lojuva ajatus. Siinä vaiheessa Ropponen oli soittanut jo naisten Superpesis-seurojen pelinjohtajat läpi ja saanut heiltä vihreää valoa. Tarvittiin vielä Pesäpalloliiton johtokunnan sekä Superpesis-seurojen puheenjohtajien hyväksyntä visiolle: Suomi pelaa Los Angelesin olympiakisoissa 2028 softballin olympiamitaleista.

– En saanut yhtään negatiivista vastausta. Palaute oli välillä neutraalista erittäin innostuneeseen. Sekä Pesäpalloliiton johtokunta että Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikkö olivat positiivisen yllättyneitä siitä, kuinka hyvin tämä on otettu seuroissa vastaan. Aika on myös oikeanlainen – asenteet ovat muokkautuneet, kun maailma on muuttunut, Ropponen kertoo.

Periaatteellinen hyväksyntä oli jo saavutettu. Projektin rahoittamiseksikin oli jo vahvat lähdöt, kun taakse oli saatu Pesäpalloliitto ja yhteistyökumppaneita. Viimeinen sinetti oli, kun taakse saatiin Huippu-urheiluyksikkö ja sen myöntämä 49 000 euron tehostamistuki kuluvalle vuodelle.

Projekti on toki yhä lähtötekijöissään, niin sanotusti tekemistä vaille valmis. Lähtien jo siitä, että baseballin ja softballin paluu olympiaohjelmaan Los Angelesissa ei ole vielä varmistunut, eikä varmistukaan vielä pariin vuoteen. Ja siitä, että kuluvan vuoden otteluohjelmat oli jo tehty sekä Superpesiksessä että kansainvälisessä softball-kalenterissa, kun rahoitus varmistui.

Silti, menneenä viikonloppuna Seinäjoella järjestetyssä ensimmäisessä maajoukkueleirissä oli paljon symbolistakin arvoa. Se oli lähtölaukaus kesään, joka huipentuu 23 joukkueen EM-kisoihin Barcelonassa heinäkuussa. Ja se on puolestaan kilpailullinen lähtölaukaus matkalla kohti olympiakisoja.

Suomi on lajin viimeinen piilopaikka

Ensimmäisen maajoukkuetapahtuman tarkoitus oli ennen kaikkea kartoittaa lähtötilanne. Kaikkien naisten Superpesis-joukkueiden kautta pelaajille lähti avoin kutsu, ja reilusti yli 30 pelaajaa oli heti kiinnostunut. Osa ei juuri tähän tapahtumaan päässyt mukaan erinäisistä syistä, mutta 30 pelaajaa pääsi – mukana sekä pääsarjan huippuja että maan kärkipään B-junioreita.

Softballin maailman kärkitason osaamista edusti Michelle Gromacki. Kokenut amerikkalainen on ollut pitkään mukana Yhdysvaltain maajoukkueessa eri rooleissa, minkä lisäksi hänellä on pitkä kokemus yliopistovalmentamisesta sekä Hollannin ja Tokiossa eurooppalaisedustajana softball-turnauksessa olleen Italian maajoukkueista. Gromackin lisäksi Suomen maajoukkueen taustoille on rekrytoitu Tokiossa olympiahopeaa saavuttaneesta lajin mahtimaasta Connie Clark ja Kirk Walker.

– Kun tätä hommaa on suunniteltu, olen toiminut yhteistyössä Euroopan liiton israelilaisen toiminnanjohtajan Ami Baranin kanssa. Hänellä on valtavan hyvät suhteet, joiden avulla haimme meille päävalmentajaa. Päädyimme tähän kolmikkoon, jotka tuntevat toisensa ja ovat toimineet yhdessä, Ropponen taustoittaa.

– Kaikki innostuivat tästä isosta mahdollisuudesta; tämä on maailman viimeinen piilossa olleiden kykyjen paikka pesäpallon takia. Tämä on niin eksoottinen projekti, että kaikki kolme halusivat lähteä mukaan. Saimme hyvän tiimin aikaan, ja aina heistä vähintään 1-2 pääsee mukaan tapahtumiimme.

Tapahtuma aloitettiin perjantaina sillä, että Gromacki seurasi suomalaisten pesäpalloharjoituksia. Johtopäätökset olivat selvät.

– Hän korosti, että fyysisesti ja myös lajitaidollisesti lyöminen ja syöttäminen pois lukien olemme ihan Yhdysvaltain urheilijoiden tasolla. Sillä puolella olemme jopa edellä eurooppalaisia kilpailijoitamme. Se lisäsi uskoa tähän juttuun entisestään, Seinäjoen Maila-Jussien naisten pelinjohtaja Juha Antikainen myhäilee.

– Parasta jenkkivalmentajille on se, että nämä ovat hyvin treenattuja urheilijoita. He ymmärtävät, miten valmentaudutaan. Ja pesäpallo tuo paljon siirtovaikutuksia siihen, miten valmennus siirretään suoritukseen. Michelle hämmästeli, kuinka homma menee koko ajan eteenpäin, vaikka hän ottaisi mitä esiin. Hänen täytyy vain poimia oikeat asiat, mitä tehdään seuraavaksi.

Antikainen on yksi projektiin rekrytoiduista suomalaisvalmentajista. Pelinjohtajapestinsä lisäksi Varalan valmennuskeskuksessa valmentajakoulutuksista ja niiden kehittämisestä vastaavan Antikaisen lisäksi mukana ovat Roihuttarien pelinjohtaja Pasi Niemelä ja Tampereen Tigersin softball-joukkuetta valmentava Bailey Chalmer-Vuorensyrjä. Lisäksi joukkueen managerina toimii Jukka Marttala (myös SMJ).

– Meidän täytyy saada tietotaitoa tänne. Nämä valmentajat vetävät Suomessa asioita. Bailey vetää jo softball-joukkuetta Tampereella. Heidän roolinsa on ottaa oppi amerikkalaisvalmentajilta, jotta saamme siirrettyä tietoa tänne. Se ei ole pysyvä malli, jos täällä vain käytetään jenkkivalmentajia. Ylipäätään joukkueen ammattimaiseen hoitamiseen tarvitaan 4-6 valmentajaa, kun on eri osa-alueiden valmentajia, Ropponen korostaa.

”Etu, jota ei ole kenelläkään muulla”

Suunnitelma on siis pähkinänkuoressa tämä: Superpesis-pelaajista kootaan softballin maajoukkuerunko. Nämä pelaajat eivät suinkaan hylkää pesäpalloa, vaan tekevät sivussa softball-harjoittelua.

– Lajit ovat niin lähellä toisiaan. Harvaa lajia pystyy pelaamaan rinnakkain, mutta softballissa pelataan yhdeksää vuoroparia, on kolme pesää ja kolme paloa, on räpylä ja on pallo – yhtymäkohtia pesäpalloon löytyy niin paljon, että uskomme tähän, varsinkin naisten puolella. Miesten puolella se olisi paljon vaikeampaa, Ropponen toteaa.

Jos pelaajilta löytyy intoa erikoistumiseen, siihenkin etsitään väyliä. Esimerkiksi polku Yhdysvaltain yliopistojärjestelmään voi parhaassa tapauksessa aueta nuoremmille jo 1-2 vuoden sisällä. Polun päässä siintää myös mahdollisuus Yhdysvaltain ammattilaissarjoihin.

Näissäkin vaihtoehdoissa on kuitenkin mahdollisuus kuljettaa pesäpalloa mukana. Yliopistokausi kattaa syksyn, talven ja kevään – eli juuri sen ajan, kun pesäpalloa ei Suomessa pelata. Ammattilaissarjoissakin kaudet ovat verrattain lyhyitä.

– En usko, että Suomesta pystyy pelkällä softball-harjoittelulla pääsemään eteenpäin, mutta kun harjoittelee pesäpalloa ja softballia yhdessä, siinä on sellainen etu, jota ei ole kenelläkään muulla. Tässä on niin paljon hyviä vaikutuksia paitsi lajille myös yksilöille, että tämä kortti kannattaa katsoa, Antikainen sanoo.

Eroavaisuuksiakin toki on. Erikoistumista vaatii eritoten kaksi ulkopeliroolia: syöttäjä ja catcher (henkilö, joka ottaa lyöjän takana syöttöjä kiinni ja ohjaa peliä). Muuten ulkopelipaikat menevät pitkälti samalla tavalla kuin pesäpallossa. Sisäpelissä isoin ero on luonnollisesti lyöminen, joka tapahtuu etukautta heitettävään syöttöön.

– Tällä leirillä käytimme vielä enemmän helppoja syöttöjä – johtuen myös siitä, että meillä ei vielä oikein ole syöttäjiä, jotka pystyisivät heittämään kovia syöttöjä. Niihin pelaajat osuivat hyvin. Nyt tarvitaan syöttäjiä ja pallotykkejä, jotta näemme tarkemmin, mitä tapahtuu. Se on seuraavan leirin aiheena huhtikuussa, kuinka lyöntipuolta kehitetään, mutta sanotaan näin, että alku ei ollut katastrofi, Antikainen sanoo.

Tapa tuoda kansainvälinen mittatikku pesäpalloilijoille

Vaikka ajatuksena on nimenomaan pesäpallon ja softballin yhdistäminen, joku saattaa ajatella, että tässä ollaan nyt tuhoamassa kansallispeli pesäpallon pitkää perinnettä ja ryöväämässä kaikki lahjakkuudet pelin kansainvälisempään versioon. Ajattelutapa ontuu jo sen takia, että baseball- ja softball-liitto on integroitu Pesäpalloliittoon.

– Tarkoituksemme ei ole kilpailla pelaajista, vaan rakentaa tarjontaa, jotta pystymme tarjoamaan myös kansainvälisyyttä. Baseballin ja softballin kansainvälisen liiton alla on 65 miljoonaa pelaajaa. Se kertoo siitä, kuinka globaalisti isosta asiasta puhutaan. Monikansallistuminen on iso asia Suomessa; jossain Espoossa neljäsosa nuorista alkaa jo olla maahanmuuttajataustaisia, Ropponen huomauttaa.

– Baseballissa meillä oli viime vuonna lisenssipelaajia jo 14 eri maasta. Kansainvälisyys on iso asia, mutta ei se pesäpalloa poista. Se on hiton hieno peli, ja tietyillä paikkakunnilla sen asema on varmasti ikuinen. Maahanmuuttopitoisilla paikkakunnilla on helpompi laajentaa ja ottaa haltuun asioita, kun myös nämä lajit ovat tarjolla. Baseball ja softball ovat varmasti painotetusti kaupunkien pelejä.

Vielä vahvempi argumentti kaikkia hyödyttävästä laajentumisesta on se, että softball-maajoukkueen taustoilla on Antikaisen ja Niemelän kaltaisia hahmoja. On vaikea keksiä syitä, miksi Superpesis-joukkueiden pelinjohtajat olisivat mukana toiminnassa, ellei hyöty olisi molemminpuolinen. Antikaisen seurasta mukana ensimmäisellä leirillä oli myös pitkälle toistakymmentä pelaajaa.

– Riskejä en näe hirveästi. Tämä nostaa pesäpallon arvostusta ja sitä kautta myös ammattimaisuutta. Pesäpallossa naisurheilijan asema on kohtalaisen hyvä verrattuna moneen muuhun lajiin. Tämä lisää mahdollisuuksia entisestään. Valmennuksellisesti tämä tuo erilaisia virikkeitä ja lajiharjoittelun kannalta tässä tulee hieman erilaisia silmä–maila–käsi-koordinaatioasioita sekä erilaista voimaharjoittelua. Tässä on paljon hyviä asioita, joita pystymme hyödyntämään pitkän talven aikana, Antikainen kuittaa.

Yksi tapa katsoa asiaa on nimenomaan se, että softball tarjoaa pesäpalloilijoille emälajista puuttuvan kansainvälisen mittatikun. Jos jo lähtötilanteessa ollaan fyysisesti olympiamitalistien tasolla, se ei varmuudella ainakaan laske arvostusta pesäpalloilijoita kohtaan.

– Uskoimme, että Superpesis-pelaajat ovat urheilijoina aliarvostettuja. Se uskomuksemme osoittautui viikonloppuna todeksi. Pesäpallossa on kaksi asiaa, jotka vaikuttavat arvostukseen: naisurheilua ei välttämättä arvosteta ja kansainvälinen mittatikku puuttuu. Viikonloppu osoitti, että nuo pelaajat ovat kovan tason urheilijoita, Ropponen huomauttaa.

Antikaisella on myös henkilökohtainen syy olla alkaneesta lajiyhteistyöstä innoissaan. Sukeltaminen softball-maailmaan antaa työkaluja työhön valmentajakoulutusten parissa.

– Onhan tämä minulle ihan karkkikauppa, kun pääsen tutustumaan jenkkivalmennuskulttuuriin ja miettimään, mitä pystymme tuomaan sieltä Suomeen. Ei puhuta enää edes pelkästään pesäpallosta, vaan ylipäätään valmennuskoulutuksestamme. Tietenkin meidän mukana olevien valmentajien täytyy lisätä omaa ammattitaitoamme lajista ja lajivalmentautumisesta, mikä vaatii paljon tutkimusta ja työtä, jotta oppii lajin syvempää olemusta.

”2025 on tarkoitus voittaa Euroopan mestaruus”

Nyt on otettu ensimmäinen konkreettinen askel. Seuraavan kerran maajoukkue on koolla pääsiäisenä, sitten juhannuksen alla. Sitten koittaakin jo kansainvälisen debyytin aika, kun Suomi pelaa EM-lopputurnauksessa 23 maan joukossa.

– Sinne lähdetään tosi nuorella joukkueella, koska Superpesis on silloin käynnissä, emmekä halua häiritä pesäpallotoimintaa, Ropponen kertoo viitaten kireän aloitusaikataulun luomiin kalenteripäällekkäisyyksiin.

– Tänä vuonna haetaan kokemusta. Toisaalta se on hyvä näille nuorille, kun kyseessä on monivuotinen projekti. Seuraavina vuosina on suunnitelmana saada kokeneempia pelaajia käyttöön, kun aikataulut toimivat paremmin. Tuskin on hirveän monta sellaista lajia, jossa urheilija pelaa ensimmäisen virallisen ottelunsa EM-lopputurnauksessa. Se kertoo tilanteen poikkeuksellisuudesta.

Los Angelesin olympiakisoihin on aikaa noin kuusi ja puoli vuotta. Tietotaito ei synny tyhjästä hetkessä, eivätkä varsinkaan sarjatoiminnan kaltaiset jatkuvuutta vaalivat struktuurit. Viime vuonna softballin SM-sarjassa oli kaksi joukkuetta, tänä vuonna toivottavasti jo neljä. Myös junioritoimintaa ollaan laittamassa pystyyn.

Ensimmäinen iso pysäkki on edessä vuonna 2025. Jos ja kun softball on vahvan paikallisen lajikulttuurin siivittämänä olympiaohjelmassa Los Angelesissa 2028, todennäköisesti paikka avautuu vain yhdelle eurooppalaiselle maalle. Kun näin on, olympiapolulla pitää olla tiiviisti jo kolmen vuoden päästä.

Silloin pelataan jälleen EM-kisat. Jotta olympiapolku on siinä vaiheessa vielä mahdollinen, osallistuminen ei riitä. Täytyy olla mitalikannassa.

– Silloin on tavoitteena olla mitaleilla, mutta emme me puhu mistään pronsseista. 2025 on tarkoitus voittaa Euroopan mestaruus, Ropponen paukauttaa.

Teksti: Ilkka Palomäki
Kuvat: Jukka Marttala