Jaa artikkeli Facebookissa Jaa artikkeli Twitterissä Jaa artikkeli LinkedInissä
22.03.2022 | Huippu-urheilu | Uutinen

Vuokatti 2022: Tiistaipäivä tarjosi suomalaisittain mitalisadetta – saldona kolme kultaa ja pronssi

EYOF-kisojen toisena kilpailupäivänä kisattiin lähes kaikissa suomalaislajeissa. Uusia mitalisteja kukitettiin Suomen joukkueesta yhteensä neljä.

Tiistaipäivän ensimmäisistä suomalaismitaleista vastasivat alppihiihtäjät Erik Saravuo ja Jesperi Kemppainen. Saravuo nappasi ykköspaikan ja Kemppainen pronssia.

– Eilen sovittiin poikien kanssa, että kolme tyyppiä pitäisi olla palkintopallilla, tänään jäätiin kahteen. Kisa meni suunnitelmien mukaan, eka lasku vähän rennommin ja tokalla lähdin vetämään ihan täysiä. Kivalta tuntuu! Ei tämä loppujen lopuksi paljoa peruskisasta eroa, täysiä vedetään kaikkialla, Saravuo totesi.

– Aika samoin miettein kuin Erik. Oli tavoitteena, että pallilla ollaan ja nyt sitä ollaan, niin täytyy kyllä tyytyväinen olla. Perushyvät laskut sain, siitä on hyvä jatkaa eteenpäin. Mukava keli, kiva kisata, jatkoi Kemppainen.

Kasper Niemen ja Eduard Hallbergin kisa päättyi, kun molemmat laskivat ulos ensimmäisellä kierroksella.

Alppihiihtoon saatiin toinenkin kultamitalisti, kun Rosa Pohjolainen vei ylivoimaisella esityksellä tyttöjen pujottelun voiton. Eroa toiseksi tulleeseen Italian Emilia Mondelliin kertyi +1,19 sekuntia.

– Tuli kaksi ihan hyvää perusvarmaa laskua, ei mitään ihmeellistä. Rinne oli hyvässä kunnossa ja sää meidän puolella, oli ihan kivaa, kommentoi iloinen Pohjolainen.

Veera Alaniska oli kisan 11:s, Riia Pallari 12:s ja Silja Koskinen 28:s.

Maastohiihdolle toinen voitto

Niko Anttola hiihti toisen voittonsa talviolympiafestivaaleilla perinteisen hiihtotavan 10 kilometrin kilpailussa. Eroa toiseksi tulleeseen Tšekin Jiri Tuziin kertyi 10,6 sekuntia.

– Kisa meni hyvin ja sukset toimi hyvin. Taktiikka oli sama kuin eilen ja se toimi hyvin. Ehkä toinen kierros ei ollut ihan niin hyvä, mutta viimeisellä kierroksella pystyin sitten ratkaisemaan kisan edukseni, totesi Anttola.

Niilo Mäkinen oli kisassa 15:s, Ike Melnits 16:s ja Eemil Juntunen 28:s.

Tyttöjen perinteisen hiihtotavan 5 kilometrin kisassa voiton vei Italian Iris Pinter ennen Ruotsin Lisa Erikssonia, joka hiihti eilisessä vapaan hiihtotavan kilpailussa kultaa. Suomalaisista nopeinta vauhtia piti Elsa Torvinen ollen lopputuloksissa 9:s.

– Oli parempi kisa kuin eilen. Yritin lähteä rennosti liikkeelle ja tokalla kierroksella alkaa iskemään kunnolla. Kun on ollut kipeänä, niin tuntui, ettei ihan sitä viimeistä vaihdetta saa, mutta ihan hyvä hiihto tähän tilanteeseen nähden, kertoi Torvinen.

Fanny Kukonlehto oli kisan 18:s, Sanni Räisänen 28:s ja Eevi-Inkeri Tossavainen oli 40:s.

Lumilautailussa Särkipaju ja Kauranen finaaliin

Big airin karsinnoissa Telma Särkipaju selvitti tiensä finaaliin karsintojen ykkösenä. Hän sai toisen ranin hypystään huikeat 94,25 pistettä.

– Keli oli hyvä, aurinko paistoi, mutta oli hieman jäistä. Pystyin silti tekemään sen mitä lähdin hakemaan ja sain kaksi onnistunutta suoritusta, ja sellaisen, mihin olen tyytyväinen. Hyvillä mielillä huomiseen finaaliin, mielenkiintoista, että on iltakisa. Oli hienoa nähdä paljon suomalaisia kannustamassa radalla, totesi Särkipaju.

Saana Korhonen oli karsintojen 7:s eli harmittavasti ensimmäinen karsiutuja.

Poikien karsinnassa tiensä finaaliin selvitti Mitja Kauranen eränsä neljäntenä.

– Aivan hyvä kisa oli. Karsinta meni hyvin, ländäsin ekan tempun ja sain siitä semmoset pisteet, että tilanne näytti hyvältä, ja loppujen lopuksi niillä pisteillä mentiinkin finaaliin. Tokalla yritin pyöriä vähän enemmän, oli uusi temppu hakusessa ja oli tosi lähellä. Sitä lähdetään huomenna finaalissa hakemaan ainakin toisella laskulla. Ei kai tässä, hyvillä fiiliksillä finaaliin, kertoi Kauranen.

Kaurasen kanssa samassa erässä laskenut Niilo Silander oli 12:s. Toisessa karsintaerässä laskenut Elias Hämäläinen oli eränsä 11:s ja Roni Aalto 16:s, eli molemmat karsiutuivat näin ollen finaalista.

Ampumahiihdossa vuorossa pikamatkat

Tyttöjen 6 kilometrin pikamatka hiihdettiin ruotsalaiskomennossa Sara Anderssonin ottaessa kultaa yli puolen minuutin erolla toiseksi tulleeseen Slovakian Klara Vindisariin. Suomalaisista parasta vauhtia piti Rebecca Sandnäs, jonka sijoitus oli 15:s.

– Hiihto kulki aika hyvin tänään, mutta ammunta ei ollut niin hyvä. Onneksi tulee uusi mahdollisuus torstaina, Sandnäs totesi.

Lyydia Rainio oli 33:s, Nea Vähäsarja 40:s ja Anniina Rantala 43:s.

Poikien 7,5 kilometrin matkalla voiton vei Tšekin Peter Hak. Parhaasta suomalaissuorituksesta vastasi Arttu Heikkinen sijoituksellaan 12:s.

– Hiihto lähti hyvin liikkeelle, oli hyvän tuntuista hiihtoa. Siinä ei ollut ongelmaa. Eka makuu oli hyvä ja tuntui hyvältä. Pystylle tulin pikkuisen liian kovaa tulin ja tuntui siltä, että saattaa tulla vaikea pysty, ja niinhän siinä sitten kävi, ei ollut mitään tehtävissä enää. En oikein tiedä mitä siinä kävi, ei vaan osunut tauluun. Viimeisen kierroksen hiihto oli aika hyvä, mutta tuon parempaan ei pystynyt tänään, kommentoi Heikkinen.

Eemi Naumanen oli kisan 28:s, Turkka Nieminen 30:s ja Joonas Nelimarkka 40:s.

Lahden avauskisa tyttöjen yhdistetyssä

Lahdessa kilpailut avattiin tyttöjen yhdistetyllä. Tällä kaudella debyyttinsä jo aikuisten maailmancupissakin tehnyt Annamaija Oinas oli normaalimäessä hypätyllä mäkiosuudella kahdeksas ja tuli maaliin samalla sijalla myös neljän kilometrin hiihdon jälkeen. Alva Thors piti mäen jälkeisen kymmenennen sijansa.

– Mäkiosuus meni ihan ok, mutta hiihto ei niin hyvin kuin olisin toivonut. Sairastin koronan viime viikolla, joten en uskaltanut lähteä kovaa alkuun. Vähän himmailin ehkä liikaakin, Thorsin tavoin myös mäkihyppyyn Lahdessa osallistuva Oinas niputti kisojen avauspäivänsä.

Keskiviikkona Vuokatissa mennään rinteellä sekä jäällä – Lahdessa yhdistetyn kisa ja poikien normaalimäki

Keskiviikkona alppihiihdossa jatketaan paripujottelun merkeissä. Lumilautailussa kisataan illalla big airin finaalit. Taitoluistelijat aloittavat kisaurakkansa lyhytohjelmalla. Jääkiekossa Suomi kohtaa Ruotsin.

Lahdessa pääsevät vauhtiin yhdistetyn pojat ja mäkihypyssä kisataan normaalimäen kilpailu.

Suomalaiset EYOF-kisoissa keskiviikkona 23.3.

Vuokatti:

11.00 Alppihiihto, tytöt, paripujottelun karsinta: Veera Alaniska, Silja Koskinen, Rosa Pohjolainen ja Riia Pallari

13.15 Taitoluistelu, pojat, lyhytohjelma: Arttu Juusola

14.00 Alppihiihto, pojat, paripujottelun karsinta: Eduard Hallberg, Jesperi Kemppainen, Kasper Niemi ja Erik Saravuo

16.30 Taitoluistelu, tytöt, lyhytohjelma: Olivia Lisko

18.05 Lumilautailu, pojat ja tytöt, big air, finaalit: Telma Särkipaju ja Mitja Kauranen

Kajaani:

18.30 Jääkiekko, tytöt, FIN-SWE

Lahti:

10.00 Yhdistetty, pojat, mäkiosuus HS100: Herman Happonen, Valtteri Holopainen, Eelis Meriläinen ja Arsi Tietäväinen

12.30 Yhdistetty, pojat, hiihto-osuus 6 km

16.30 Mäkihyppy, pojat, HS100: Tuomas Kinnunen, Tomas Kuisma, Vilho Palosaari ja Kasperi Valto

Euroopan nuorten olympiafestivaalien (EYOF) talvikisat järjestetään 20.-25.3.2022 Kainuun ja Lahden maisemissa. Poikien jääkiekko sai kunnian aloittaa kisatapahtumat jo viime joulukuussa, ja turnauksen voitti tuli Suomeen pikkuleijonien upealla esityksellä. EYOF- kisat ovat Suomen historian neljännet viiden renkaan eli olympialipun alla kisattavat arvokilpailut.

Kisojen päänäyttämönä toimii Vuokatti, jossa kisataan suurin osa lajeista: alppihiihto, ampumahiihto, lumilautailu, maastohiihto, short track ja taitoluistelu. Jääkiekko-ottelut pelataan Kajaanissa, ja mäkihyppy ja yhdistetty kisataan Lahdessa. Tyttöjen jääkiekko ja yhdistetyn kilpailu ovat ensimmäistä kertaa mukana EYOF-kisaohjelmassa.

Kilpailut ovat Euroopan Olympiakomiteoiden luoma ja Kansainvälisen Olympiakomitean suojeluksessa järjestettävä kilpailutapahtuma 14-18-vuotiaille eurooppalaisille nuorille urheilijoille. Kisat järjestetään joka toinen vuosi sekä kesä- että talvilajeissa. EYOF-kisojen avulla Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikkö haluaa tukea potentiaalisimpien nuorten urheilijoiden matkaa kohti Olympialaisia ja aikuisten arvokilpailuja.

Kisatapahtumat tv:ssä ja verkossa

EYOF-kisojen mediakumppanina toimii Yle. TV2:lla nähdään päivittäin vaihtuvan lajin loppukilpailu.

 

ke 23.3. klo 18.00 lumilautailu, big air, tytöt ja pojat / klo 19.00 Kooste päivän tapahtumista

to 24.3. klo 13.05 alppihiihto, paripujottelu / klo 19.30 Kooste päivän tapahtumista

pe 25.3. klo 12.50 jääkiekko, tyttöjen finaaliottelu / klo 19.15 Kooste päivän tapahtumista

Kisatapahtumia voi seurata myös EOC-kanavalla ja IS-TV:n kautta. Avajais- ja päättäjäisjuhlallisuudet striimataan myös, ja ne ovat nähtävillä EOC-kanavalla.

Lue lisää aiheesta