Jaa artikkeli Facebookissa Jaa artikkeli Twitterissä Jaa artikkeli LinkedInissä
25.03.2022 | Huippu-urheilu | Uutinen

Vuokatti 2022: Suomen joukkueelle kaikkien aikojen onnistuminen

Suomen EYOF-joukkue onnistui erinomaisesti tänään päättyneillä Euroopan nuorten talviolympiafestivaaleilla. Suomen joukkue saalisti yhteensä ennätykselliset 14 mitalia ja sekä paljon kisakokemusta ja festivaalitunnelmaa.

– On aivan upeaa, että saatiin näin monta mitalia ja niiden lisäksi lukuisa määrä pistesijoja. Urheilijat venyivät todella hienoihin suorituksiin, hehkuttaa joukkueen johtaja Janne Vuorinen.

Vuorinen näkee kisat tärkeänä osana urheilijan polkua ja muistuttaa pitkäjänteisen valmistautumisen ja monilajisen arvokisakokemuksen merkityksestä.

– Nämä kokemukset luovat hyvän pohjan menestykselle aikuisten arvokisoissa. Nuoret saavat arvokasta kokemusta monilajisista kisatapahtumista ja kansainvälisestä kilpailusta, Vuorinen summaa.

Koko joukkueen yhteisöllisyys ja joukkuehenki tärkeitä myös joukkuelajissa

Koko joukkueen onnistumisessa tärkeinä vaikuttajina ovat joukkuehenki ja yhteisöllisyys. Jääkiekkojoukkueen general manager Sofia Pohjanen kertoo, että myös joukkuelajille koko Suomen joukkueen menestys toi lisää tsemppiä ja intoa omaankin tekemiseen.

– Oli tosi hienoa, että mukana oli muitakin lajeja. Kävimme katsomassa muiden suorituksia ja ne kyllä kiinnostivat myös meidän pelaajia. Suomen menestys näissä kisoissa on ollut huikeaa ja antoi tsemppiä myös meidän joukkueelle, hän kertoo.

Kisoja hän kuvaa merkityksellisiksi myös siksi, että kansainvälisiä pelejä ei ole kahteen vuoteen ollut.

– Vaikka osa pelaajista oli alle 18-vuotiaiden maajoukkueesta, niin nämä kansainväliset pelit olivat osalle pelaajista ensimmäisiä, ja luovat heille, jotka eivät vielä U18-joukkueessa ole, hyvää pohjaa murtautua joukkueeseen. Tämä turnaus oli äärettömän hyvä paikka antaa myös niitä näyttöjä.

– Kokeneemmillekin pelaajille oli mahtavaa päästä pelaamaan oman ikäistensä kanssa. Heistä näki, kuinka he nauttivat siitä ja kuinka hauskaa heillä oli pelata parhaiden kavereidensa kanssa. Joukkueessa oli äärettömän hyvä ilmapiiri, ja tuli olo, että jokainen pystyi olemaan juuri sellainen kuin on, Pohjanen kiteyttää.

Suomalaisurheilijoiden sijoitukset EYOF-kisoissa Vuokatissa:
1. Suomi, jääkiekko, pojat
1. Niko Anttola, maastohiihto, 10 km v
1. Niko Anttola, maastohiihto, 7,5 km p
1. Erik Saravuo, alppihiihto, pujottelu
1. Rosa Pohjalainen, alppihiihto
1. Niko Anttola 7,5 km p
1. Telma Särkipaju, lumilautailu slopestyle
2. Telma Särkipaju, lumilautailu, big air
2. Ike Melnits, maastohiihto sprintti
2. Olivia Lisko, taitoluistelu
2. Erik Saravuo, paripujottelu
3. Jesperi Kemppainen, alppihiihto, pujottelu
3. Suomi (Veera Alaniska, Riia Pallari, Eduard Hallberg, Jesperi Kemppainen), alppihiihto, joukkuekisa
3. Suomi, jääkiekko tytöt
3. Suomi (Ike Melnits, Elsa Torvinen, Niko Anttola, Fanny Kukonlehto), maastohiihto, sekaviesti 4 x 5 km
4. Suomi (Alva Thors, Herman Happonen, Annamaija Oinas, Eelis Meriläinen), yhdistetyn joukkuekilpailu
4. Eduard Hallberg, paripujottelu
5. Jesperi Kemppainen, paripujottelu
5. Mitja Kauranen, lumilautailu, big air
5. Elsa Torvinen, maastohiihto sprintti
5. Eelis Meriläinen, yhdistetty, HS100+6 km
5. Suomi (Kasperi Valto, Tomas Kuisma, Tuomas Kinnunen, Vilho Palosaari), joukkuemäki HS100
6. Mitja Kauranen, lumilautailu slopestyle
6. Suomi (Alva Thors, Vilho Palosaari, Annamaija Oinas, Kasperi Valto), sekajoukkuemäki HS100
7. Saana Korhonen, lumilautailu, big air
7. Saana Korhonen, lumilautailu slopestyle
8. Roni Aalto, lumilautailu slopestyle (karsintaerä 1)
8. Annamaija Oinas, yhdistetty, HS100+4 km
9. Elsa Torvinen 5 km p
10. Elias Hämäläinen, lumilautailu slopestyle
10. Fanny Kukonlehto, maastohiihto sprintti
10. Alva Thors, yhdistetty, HS100+4 km
10. Suomi (Nea Vähäsarja, Rebecca Sandnäs, Arttu Heikkinen, Eemi Naumanen), ampumahiihto, sekaviesti 4 x 6 km
11. Arttu Juusola, taitoluistelu
11. Niilo Silander, lumilautailu slopestyle (karsintaerä 2)
11. Veera Alaniska, alppihiihto, pujottelu
11. Elias Hämäläinen, lumilautailu, big air (karsintaerä 1)
11. Niko Anttola, maastohiihto sprintti
12. Niilo Silander, lumilautailu, big air (karsintaerä 2)
12. Riia Pallari, alppihiihto, pujottelu
12. Arttu Heikkinen, ampumahiihto 7,5 km
13. Rebecca Sandnäs, ampumahiihto 10 km
14. Eemil Juntunen, maastohiihto, 10 km v
14. Eemil Juntunen, maastohiihto sprintti
15. Niilo Mäkinen 7,5 km p
15. Rebecca Sandnäs, ampumahiihto 6 km
15. Eemi Naumanen, ampumahiihto 12,5 km
16. Roni Aalto, lumilautailu, big air (karsintaerä 1)
16. Ike Melnits 7,5 km p
16. Nea Vähäsarja, ampumahiihto 10 km
16. Niilo Mäkinen, maastohiihto, 10 km v
16. Sanni Räisänen, maastohiihto, 7,5 km v
16. Vilho Palosaari, mäkihyppy, HS100
17. Herman Happonen, yhdistetty, HS100+6 km
18. Fanny Kukonlehto 5 km p
19. Tomas Kuisma, mäkihyppy, HS100
20. Arsi Tietäväinen, yhdistetty, HS100+6 km
20. Kasperi Valto, mäkihyppy, HS100
20. Arttu Heikkinen, ampumahiihto 12,5 km
20. Riia Pallari, paripujottelu
22. Ike Melnits, maastohiihto, 10 km v
23. Annamaija Oinas, mäkihyppy, HS100
24. Fanny Kukonlehto, maastohiihto, 7,5 km v
25. Elsa Torvinen, maastohiihto, 7,5 km v
25. Eevi-Inkeri Tossavainen, maastohiihto sprintti
25. Joonas Nelimarkka, ampumahiihto 12,5 km
26. Anniina Rantala, ampumahiihto 10 km
27. Alva Thors, mäkihyppy, HS100
27. Veera Alaniska, paripujottelu
28. Silja Koskinen, alppihiihto, pujottelu
28. Eemil Juntunen 7,5 km p
28. Sanni Räisänen 5 km p
28. Eemi Naumanen, ampumahiihto 7,5 km
29. Sanni Räisänen, maastohiihto sprintti
29. Turkka Nieminen, ampumahiihto 12,5 km
30. Turkka Nieminen, ampumahiihto 7,5 km
31. Valtteri Holopainen, yhdistetty, HS100+6 km
31. Tuomas Kinnunen, mäkihyppy, HS100
32. Eevi-Inkeri Tossavainen, maastohiihto, 7,5 km
33. Lyydia Rainio, ampumahiihto 6 km
36. Lyydia Rainio, ampumahiihto 10 km
38. Niilo Mäkinen, maastohiihto sprintti
40. Joonas Nelimarkka, ampumahiihto 7,5 km
40. Eevi-Inkeri Tossavainen 5 km p
40. Nea Vähäsarja, ampumahiihto 6 km
43. Anniina Rantala, ampumahiihto 6 km
Kasper Niemi, alppihiihto, pujottelu, DNF
Eduard Hallberg, alppihiihto, pujottelu, DNF
Kasper Niemi, paripujottelu, DNF
Rosa Pohjalainen, paripujottelu, DNF
Silja Koskinen, paripujottelu, DNS

Olympiakomitean kisasivut

Lue lisää aiheesta