Jaa artikkeli Facebookissa Jaa artikkeli Twitterissä Jaa artikkeli LinkedInissä
26.07.2022 | Huippu-urheilu | Uutinen

Banská Bystrica 2022: Mico Lampinen avasi Suomen mitalitilin moukarihopealla

Mico Lampinen kiskaisi itsensä moukarihopealle upealla ennätysheitollaan. Ennätys syntyi viidennellä kierroksella ja kantoi 69,40. Vähäsanainen mitalisti oli heittoon tyytyväinen, mutta olisi toivonut vieläkin pidempää kaarta.

– Ihan ok:lta tuntuu, mutta paremmalta tuntuisi, jos olisin tullut ykköseksi.

Lampisen seura on KU-58 Vantaa ja urheiluakatemia Pääkaupunkiseudun urheiluakatemia Urhea. Häntä valmentaa Tero Lampinen.

Voiton kisassa vei Unkarin Armin Szabados 72,64 kantaneella heitollaan.

Suomalaisväriä nähtiin myös 400 metrin aitajuoksussa, jossa Charlotte Kajander pinkoi aidatun ratakierroksen aikaan 67,97, mutta vauhti ei riittänyt alkueristä jatkopaikkaan. Aino Ikäheimo heitti kiekon finaalissa tuloksen 34,64, jolla päätyi kahdeksannelle sijalle.

Telinevoitto ja hyvä joukkuekisa suomalaisten telinevoimistelupäivän saldona

Telinevoimistelun EYOF-kisat avattiin hienoilla suomalaissuorituksilla. Joona Reiman nappasi komean telinevoiton hypyssä ja eteni suorituksellaan finaaliin.

– Joonan ensimmäinen hyppy oli hyvin vaikea hyppy (Dragulescu), ja niitä ei ole maailmassa monikaan tehnyt juniorikisoissa. Vaatii todella hyvät hermot, että sellaisen hypyn tekee kisoissa jaloilleen. Joona ei pelkästään tehnyt hyppyä jaloilleen, vaan myös erittäin hyvin. Joonan hypyt ja niiden lähtöpisteet ovat samoja kuin Tokion Olympialaisten hyppyfinaalissa, hehkutti valmentaja Matti Parojärvi.

– Tämän päivän kisa oli aika onnistunut itseltä ja joukkueelta. Ihan tyytyväinen oon. Vähän oli epäonnistumisia ja sitten oli paljon onnistumisia. Finaalista odotan sen verran, että mitali tulisi ja se olisi kultainen, kommentoi tyytyväinen urheilija.

Joukkuekisassa Suomi ylsi sijalle 11. Joona Reiman oli kokonaistuloksissa 25:s pisteillä 75.450 ja Marcus Pietarinen 27:s pistein 75.400. Aaro Harjun pistesaalis oli 73.300 ja sijoitus 45:s.

– Oltiin vielä 2014 joukkueena Euroopassa 24:s. Iso pomppaus ollaan tehty nuorissa, kun nyt ollaan sijalla 11. Kova duuni alkaa tuottaa tulosta, totesi Parojärvi.

Kilpailuformaatin mukaan joukkuekisassa kaikki kolme urheilijaa suorittavat kaikki telineet, ja kahden parhaan telinetulos lasketaan joukkuekisan tulokseen. Henkilökohtaisiin telinefinaaleihin etenee kahdeksan parasta voimistelijaa per teline.

Sulkapallossa ja tenniskentällä hyviä suomalaisotteita

Sulkapallossa Nella Nyqvist jatkoi varmoja otteitaan. Ensimmäinen ottelu Kyproksen Maria Eleni Aristopoulouta vastaan päättyi Aristopouloun luovutukseen jo ennen peliä. Päivän toinen ottelu Moldovan Paola Gingaa vastaan oli Nyqvistin näytöstä. Voitto irtosi suoraan kahdessa erässä lukemin 21-4 ja 21-6 ja takasi suomalaiselle paikan neljännesvälieriin.

Tenniksessä Linus Lagerbohm hoiteli ensimmäisessä ottelussaan Moldovan Alexandru Gligan suoraan kahdessa erässä murskalukemin 6-0, 6-1.

Sekanelinpelissä Suomen Daria Bibanina ja Linus Lagerbohm saivat vastaansa saksalaisparin Tom Sickenberger/Philippa Farber. Ensimmäinen erä meni saksalaisille, mutta suomalaiset korjasivat voiton kotiin kahden seuraavan erän hyvillä otteilla.

Uimareille kaksi välieräpaikkaa

Uinnit jatkuivat kolmen suomalaislajin merkeissä, ja niiden lisäksi uitiin myös 4 x 100 metrin vapaauintiviesti sekajoukkuein. Suomen viestijoukkueessa uivat Alex Nieminen, Boris Minkovski, Aliisa Soini ja Olivia Riekki. Alkueristä suoraan finaaleihin eteni kahdeksan parasta joukkuetta, Suomi oli 12:s.

Riialiina Kiljala paranteli 200 metrin rintauinnissa ennätystään, mutta vauhti ei aivan riittänyt semifinaaleihin. Sadan metrin vapaauinnissa Alex Nurminen kauhoi itsensä illan välieriin ajalla 52,88. Illan uinnissa hän sai nipistettyä ajasta vielä hieman ja päätyi ajalla 52,80 sijalle 12. Kalle Pesälä sai paikan 200 metrin sekauinnin semifinaaliin varapaikalta. Aamun uinti taittui aikaan 2.12,60 ja illalla kello pysähtyi ajassa 2.11,80.

Suomalaisten tulokset:

100 m vapaauinti M:
12. Alex Nurminen
42. Boris Minkovski 55,13

200 m rintauinti N:
27. Riialiina Kiljala 2.46,95

200 m sekauinti M:
14. Kalle Pesälä 2.11,80
29. Tomi Silander 2.15,88

4 x 100 m vapaauintiviesti:
12. Suomi 3.45,29

Suomalaispäivässä myös pyöräilyä, judoa ja koripalloa

Maantiepyöräilyssä ajettiin aika-ajot. Pikamatkalla suomalaistytöistä parasta vauhtia piti Viivi Vainio. Hänen sijoituksensa oli 26:s ja eroa kärkeen +51,27. Viivi Turpeinen oli +1.04,28 kärjen takana sijoituksellaan 42:s ja Elisabet Kapanen 56:s +1.17,16 kisan voittanutta Iso-Britannian Cat Fergusonia hitaampana.

Kaatosateessa ajetuissa poikien aika-ajoissa suomalaisista nopein oli Valtteri Terhelä, jonka sijoitus oli 20:s. Hän jäi kisan voittaneesta Puolan Patryk Goszczurnysta +31,81 sekuntia. Kasper Borremans oli 30:s +41,14 kärjen takana ja Aatu Ylipelkonen 78:s jääden kärjestä +1.30,79.

Judossa alle 55-kiloisten sarjassa Daniel Orphanou kohtasi avausvastustajansa Moldovan Maxim Taranin. Vastustaja heitti kahdesti seitsemän pisteen suoritukset ja ottelu päättyi 10-0. Moldovalaisen hävittyä seuraavan ottelunsa, katkesi myös Orphanoun tie, eikä paikka keräilyotteluihin auennut.

Koripallossa Suomi sai toisessa ottelussaan vastaansa Ranskan, joka vei ottelun selkein numeroin 99-22. Sudenpennuista eniten kentällä urakoi Tiia Talonen reilulla 24 peliminuutillaan.

Tiivis kisapäivä luvassa myös keskiviikkona

Sulkapallossa Nella Nyqvist selvitti tiensä neljännesvälieriin ja kohtaa Israelin Alina Bergelsonin.

Tenniksessä Daria Bibanina kohtaa toisen kierroksen ottelussaan Espanjan Marina Gatell Pelaezin. Linus Lagerbohmin toisen kierroksen vastustaja on Romanian Gabriel Ghetu. Nelinpelissä suomalaiset saavat vastaansa tsekkiläisparin Marie Slamenikova/Jan Kumstat.

Uinnissa jatketaan alkuerillä sekä poikien ja tyttöjen vapaauintiviesteillä. Ilmari Nieminen starttaa 200 metrin selkäuintiin, Olivia Riekki ja Riialiina Kiljala 200 metrin vapaauintiin, ja Aliisa Soini ja Venla Holma uivat 100 metrin perhosuinnin alkuerissä.

Judossa päästetään suomalaisittain vauhtiin alle 66-kiloiset sekä alle 73-kiloiset. Alle 66-kiloisissa ottelevan Jesper Taavitsaisen avausvastustaja on Latvian Pavel Visnovs ja Ville Kivelä (-73 kg) saa vastaansa Tšekin Simon Krizekin.

Yleisurheilussa keskiviikon ainoa suomalaisedustaja on keihäänheittäjä Rebecca Nelimarkka.

Suomalaiset EYOF-kisoissa keskiviikkona 27.7. (Suomen aikaa)

10.30 Uinti, alkuerät: 200 m selkäuinti M (Ilmari Nieminen), 4×100 m vapaauintiviesti M, 200 m vapaauinti N (Olivia Riekki, Riialiina Kiljala), 100 m perhosuinti N (Aliisa Soini, Venla Holma), 4×100 m vapaauintiviesti N
11.00 Judo, M -66kg ja M -73 karsinta (–66kg Jesper Taavitsainen, -73kg Ville Kivelä)
11.00 Tennis M, toinen kierros (Linus Lagerbohm)
12.15 Sulkapallo, N, neljännesfinaalit (Nella Nyqvist)
Aikaisintaan klo 13 (muista otteluista riippuen) Tennis N, toinen kierros (Daria Bibanina)
N. 17.00 Tennis sekanelinpeli (Lagerbohm, Bibanina)
(17.00 Judo, M -66kg ja -73kg final)
17.30 Yleisurheilu, keihäänheitto N, suora finaali (Rebecca Nelimarkka)
(19.06 Uinti, 200 m vapaauinti N, semifinals)
(19.18 Uinti, 200 m selkäuinti M, semifinals)
(19.49 Uinti, 100 m perhosuinti N, semifinals)
20.00 Koripallo N, FIN-GER
(20.11 Uinti, 4×100 m vapaauinti viesti N, final)
(20.19 Uinti, 4×100 m vapaauinti viesti M, final)

 

 

Kilpailujen kotisivut
Kilpailujen tulospalvelu

Kilpailut Olympiakomitean sivuilla

Euroopan nuorten olympiafestivaalit ovat Euroopan Olympiakomiteoiden luoma ja Kansainvälisen Olympiakomitean suojeluksessa järjestettävä kilpailutapahtuma 14–18-vuotiaille eurooppalaisille nuorille urheilijoille. Kisat järjestetään joka toinen vuosi sekä kesä- että talvilajeissa. EYOF-kisojen avulla Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikkö haluaa tukea potentiaalisimpien nuorten urheilijoiden matkaa kohti olympialaisia ja aikuisten arvokilpailuja.

Lue lisää aiheesta