Toni Ahva: Urheilu – yhteiskunnasta erillinen saareke?

Kun urheilussa nousee esille epäkohtia, usein todetaan, ettei urheilu saa olla muusta yhteiskunnasta erillinen saareke, vaan keskeinen osa yhteiskunnan arvoja ja asenteita. Tämä on totta ja oikein. Siksi iso kysymys onkin, miksi niin monessa käytännön asiassa urheilu on edelleen irrallaan muusta yhteiskunnan toiminnasta? 

Kun tarkastellaan vaikkapa urheilijoiden koulutusta tai sosioekonomista asemaa, urheilutoiminta tapahtuu ikään kuin yhteiskunnan sivuraiteilla. Vaikka työntöä yhteiskunnan normaalien rakenteiden piiriin on, monin paikoin urheilu on edelleen omalla saarekkeellaan. Erossa muista.  

Urheilijoiden koulutus kaipaisi valtion panostuksia 

Koulutuksen osalta urheilu ei ole vielä kiinteä osa suomalaista koulutusjärjestelmää. Koulutusasteista ainoastaan urheilulukiot ovat saaneet pysyvän rahoituksen ja vakiintuneen aseman lainsäädännössä. Toisin kuin monessa muussa tavoitteellisessa ja ammattiin mahdollisesti johtavassa toiminnassa, urheilu-uralle ei ole siihen valmistavaa formaalia koulutusta. 

On upeaa huomata, millainen ammattilaisuutta tukeva koulutusjärjestelmä esimerkiksi kulttuurin aloilla on. Taiteen ja kulttuurin alat ovat rakentaneet koulutuspolut perusopetuksesta aina ammattilaisuuteen asti. Musiikista, tanssista tai kuvataiteesta kiinnostunut nuori lupaus voi mennä taiteen perusopetukseen ammattilaisten opetukseen. Sieltä on mahdollisuus siirtyä taiteenalan ammatilliseen ja korkea-asteen koulutukseen valmistuen esimerkiksi tanssijaksi tai taiteen maisteriksi. Valtion rahoitus ja lainsäädäntö ovat vuosien saatossa vakiintuneet.   

Urheilun saralla vastaavat järjestelmät ovat vasta kehittymässä. Tällä hetkellä urheilijan aluilla ei ole yhdenvertaista oikeutta saada urheilijan uralle valmistavaa koulutusta samoin kuin muilla yhteiskunnan aloilla. Tulevaisuudessa valtion tulisi tukea urheilijakoulutusta pitkäjänteisesti ja vastuullisesti, eikä jättää urheilua omaksi saarekkeekseen. Meillä on oltava järjestelmä, joka kannustaa ja rohkaisee suuntautumaan urheilijan uralle. 

Urheilijoilla merkittäviä puutteita toimeentuloturvassa 

Urheilijakoulutuksen heikko tunnistaminen ja tunnustaminen valtion koulutusjärjestelmässä heijastuu myös urheilijoiden taloudelliseen asemaan. Jos verrataan urheilijaa palkansaajaan, yhteiskunnan tukiverkoissa on huomattavia eroja. Työttömyys- ja eläketurva ovat urheilijoilla heikompia kuin muilla. Urheiluun panostaminen pidentää monilla opintojen kestoa ja vaikuttaa niiden edistymiseen, mutta opintotuki ei jousta. Samalla on huomioitava, että urheilu-urat ovat muita työuria keskimäärin lyhytkestoisempia, jolloin tarvitaan myös kaksoisura-ajattelua ja koulutuspolkuja urheilu-uran jälkeiseen aikaan. 

Monesti myös unohtuu, että lukuisat suomalaisurheilijat yrittävät toteuttaa unelma-ammattiaan hyvin pienillä tuloilla. On arvioitu, että peräti puolet suomalaisurheilijoista elää köyhyysrajan alapuolella. Moni joutuu tekemään urheilu-uransa rinnalla muuta palkallista työtä, ottamaan lainaa tai nostamaan toimeentulotukea. Ei yllätä, että maajoukkueurheilijoille tehdyn urheilijakyselyn mukaan taloudellisen tuen riittämättömyys on selvästi yleisin kansainvälisen tason saavuttamista estävä tekijä (KIHU 2020). 

Urheilijoiden sosioekonominen asema on siis jäänyt erilliseksi saarekkeekseen muihin ammatteihin nähden. Työttömyysturvan puutteet näkyivät erityisesti koronapandemian aikana, kun jotkin taloudelliseen ahdinkoon joutuneet seurat joutuivat lomauttamaan ja irtisanomaan urheilijoita. Samaan aikaan kansainvälisesti urheilu ammattimaistuu ja vaatimustaso kasvaa, joten myös sosioekonomisen aseman tulisi kehittyä vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin. 

Askel askeleelta kohti ammattilaisuuden vahvistamista 

Yhteiskunnassa on kuitenkin tahtotilaa asioiden korjaamiseksi. Urheilijoiden kaksoisurajärjestelmän ja sosioekonomisen aseman kehittämistä on nostettu päättäjien tietoon huippu-urheilun vaikuttamistyössä. Päättäjät ovat suhtautuneet myönteisesti kehittämisehdotuksiin, joten urheilulla on hyvät mahdollisuudet kulkea askel askeleelta kohti ammattilaisuuden vahvistamista. 

Esimerkiksi niin eduskunnan sivistysvaliokunta kuin valtiovarainvaliokuntakin ovat pandemian aikana lausuneet yksimielisesti, että urheilijoiden sosiaaliturvan epäkohdat tulee korjata mahdollisimman pikaisesti. Sivistysvaliokunta lausui vuosi sitten, että tavoitteellisesti urheilevilla nuorilla tulisi olla mahdollisuus saada koulutusta, kehittyä urheilijana ja kasvaa ammattilaisuuteen siten, että koulutusjärjestelmä mahdollistaa opiskelun ja tavoitteellisen urheilun tasapainoisen yhdistämisen.  

Syksyllä käynnistyi myös opetus- ja kulttuuriministeriön johtama urheilijoiden toimeentuloturvan kehittämisen työryhmä. Työryhmän tavoitteena on selvittää urheilijoiden toimeentuloturvaan liittyviä kysymyksiä, kuten työttömyys- ja eläketurvan sekä koulutuksen aikaisten etujen kehittämistä. Työryhmässä kartoitetaan kehitysehdotuksia seuraavaa hallitusohjelmaa varten. Viime viikolla oli työryhmän neljäs kokous. 

Askeleita parempaan ollaan siis ottamassa. Ensi kertaa huippu-urheilun edistämisen tavoitteet ollaan kirjaamassa liikuntalakiin, joka on parhaillaan eduskuntakäsittelyssä. Kuitenkaan urheilijoita ei mainita esitetyissä tavoitteissa kertaakaan. Osallistuin viime tiistaina sivistysvaliokunnan kuulemiseen, jonne vein Olympiakomitean toiveen, että urheilijoiden valmentautumisen tukeminen kirjattaisiin lakiin. 

Loistava pelipaikka urheilijoiden edunvalvonnalle 

Urheilu ei voi olla yhteiskunnasta erillinen saareke myöskään vaalikeskusteluissa. Vaikka seuratoiminta on Suomen suurin kansanliike ja urheilutapahtumat keräävät miljoonayleisöjä, vaaleissa urheilu tuntuu unohtuvan. Kun kevään eduskuntavaalit lähestyvät, urheiluyhteisöllä on erinomainen paikka haastaa päättäjiä ja nostaa esille urheilun yhteiskunnallista asemaa. On hyvä muistuttaa, että panostukset urheilijoiden ammattilaisuuteen ja toimintaympäristöön tulevat tarpeeseen. Urheilijoiden koulutusjärjestelmän ja ammattilaisuuden kehittäminen ovat yhteiskunnalle erinomaisia tulevaisuusinvestointeja. 

On ilo seurata, miten urheilijat ovat viime aikoina järjestäytyneet. Viime vuonna toimintansa aloitti koripallon, lentopallon, pesäpallon ja salibandyn pelaajien edunvalvontajärjestö Joukkueurheilijat sekä yleisurheilijoiden etuja ajava Yleisurheilijat. Unohtamatta pidempään tietä raivanneita Jalkapallon ja Jääkiekon pelaajayhdistyksiä ja Suomen Huippu-urheilijoiden Unionia. Urheilijat haluavat saada äänensä kuuluviin ja tavoitella parannuksia urheilijan ammatin yhteiskunnalliseen asemaan. 

Urheilijoiden tulee olla mukana muutoksessa ja huolehtia, että urheilijoiden ääni kuuluu. Vastuu siitä ei silti ole pelkästään urheilijoilla, vaan meillä kaikilla urheilun toimijoilla. On suomalaisen huippu-urheilun yksiselitteinen etu, että urheilijoiden asema ja koulutus kehittyy.  

Menestystä varten tarvitaan laadukkaita, urheilijaa tukevia resursseja koko urheilijan polulle. Kyse ei ole ainoastaan urheilumenestyksen luomisesta, vaan yhdenvertaisuudesta. Urheilija ammattinimikkeenä tulee rinnastaa muihin ammattinimikkeisiin suomalaisessa yhteiskunnassa. Myös huippu-urheilijan polulla olevilla nuorilla tulee olla innostava näkymä tulevaisuudesta ja mahdollisuus kehittyä kansainvälisesti menestyviksi ammattilaisiksi. 

Urheilun tulee olla kiinteä osa suomalaista yhteiskuntaa, eikä mikään erillinen saareke. Tämä edellyttää, että urheilijoiden koulutus ja asema saatetaan yhdenvertaiseen asemaan muihin koulutus- ja ammattialoihin nähden. Ammatiksi ammattien joukkoon.​ 

Lue lisää: Liikunnan ja urheilun eduskuntavaalitavoitteet