Jaa artikkeli Facebookissa Jaa artikkeli Twitterissä Jaa artikkeli LinkedInissä
05.12.2022 | Huippu-urheilu | Tiedote

Olympiakomiteaan nimitettiin neljä uutta huippu-urheiluvastaavaa

Suomen Olympiakomitean uudistumisprosessi etenee suunnitellusti. Olympiakomitea on kuluneen syksyn aikana uudistanut johtamistaan, päivittänyt sääntöjään ja toimeenpannut ulkopuolisten arvioiden suosittelemat toimenpiteet vastuullisuuden ja hyvän hallinnon totuttamiseksi. Olympiakomiteassa käytiin myös muutosmenettely, jonka seurauksena toimenkuvia uudistettiin ja uusia rekrytointeja avattiin pois lähteneiden henkilöiden tilalle.

Osana uudistumista päätettiin myös huippu-urheiluyksikön uudelleenorganisoinnista, jonka tarvetta puolsivat viime kesänä valmistunut suomalaisen huippu-urheilun ulkoinen arviointi ja Olympiakomitean omat sisäiset arvioinnit. Uudessa toimintatavassa Huippu-urheiluyksikköön rakentuu kaksi toiminnallista kokonaisuutta. Laji- ja kisaohjelmien kokonaisuudesta vastaa Leena Paavolainen ja toimintaympäristöjen ja osaamisen kokonaisuudesta Antti Paananen. Näiden päälinjojen alle siirtyvät aiempien urheiluakatemiaohjelman, osaamisohjelman, huippuvaiheen ohjelman ja kisaohjelman keskeiset sisällöt ja toiminnot.

– Huippu-urheiluyksikkö on nyt toiminut 10 vuoden ajan ja huippu-urheilun tulokset ovat viime vuosina olleet nousujohteisia. Jatkamme valitulla strategisella linjalla, mutta tehostamme ja muokkaamme toimintatapojamme paremmin ajassa eläviksi. Osana uudistusta olemme rekrytoineet neljä kokenutta ja osaavaa huippu-urheiluvastaavaa palvelemaan lajeja ja urheilijoita entistäkin laadukkaammin yhteistyössä suomalaisen huippu-urheiluverkoston kanssa, sanoo huippu-urheiluyksikön johtaja Matti Heikkinen.

Huippu-urheiluvastaavien tehtäviin nimettiin Liisa Ahlqvist-Lehkosuo, Toni Roponen, Tommi Pärmäkoski ja Juha Sten. Heikkisen mukaan avoimessa haussa olleisiin tehtäviin tuli määräaikaan menneessä 77 hakemusta.

– Hakijajoukko oli kovatasoinen ja hakijoilla oli runsaasti näyttöjä menestyksekkäästä toiminnasta kansainvälisellä vaatimustasolla. Pääsimme valitsemaan neljä erinomaista henkilöä, mutta haluan myös kiittää kaikkia muita tehtävää hakeneita. Hakuprosessi osoitti, että suomalaisessa huippu-urheilussa on laaja osaajajoukko, jonka keskinäisellä yhteistyöllä on mahdollista saavuttaa kansainvälistä menestystä.

Valitut henkilöt aloittavat huippu-urheiluvastaavan tehtävässään 1.1.2023. Lisäksi huippu-urheiluyksikköön on aiemmin palkattu kaksi osa-aikaista huippu-urheiluvastaavaa suorarekrytointina. Lauri Hakala ja Mika Vakkuri aloittivat työnsä 50 %:n työpanoksella 1.11. alkaen. Hakala toimii huippu-urheiluvastaavana joukkuepeleissä ja Vakkuri puolestaan paralympialajeissa.

Suomen Olympiakomitean uudet huippu-urheiluvastaavat 1.1.2023 alkaen

Liisa Ahlqvist-Lehkosuo on diplomi-insinööri ja ammattivalmentaja, joka on aiemmin toiminut mm. Suomen Voimisteluliiton huippu-urheilujohtajana vuosina 2014-2020 ja Vantaan voimisteluseuran valmennuspäällikkönä 2005-2012. Hän on myös toiminut Suomen Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikön asiantuntijana Tokion olympialaisten ja Lucernin talviuniversiadien kisaprosesseissa vuonna 2021.

Tommi Pärmäkoski on liikuntatieteiden kandidaatti, joka on toiminut mm. Formula 1:n maailmanmestari Sebastian Vettelin valmentajana 2008-2011, fysiikkavalmentajana jääkiekon liigaseura Lahden Pelicansissa 2016-2020 ja Tampereen Tapparassa vuodesta 2021 alkaen sekä Kuortaneen Urheiluopiston valmennuskeskuksessa vuodesta 2006 alkaen. Hän on lisäksi toiminut mm. kartingin maailmanmestari Tuukka Taposen valmennusryhmässä sekä miesten lentopallomaajoukkueen ja naisten jääkiekkomaajoukkueen fysiikkavalmentajana.

Toni Roponen on liikuntatieteiden maisteri, joka on urallaan toiminut mm. Suomen ampumahiihtomaajoukkueen päävalmentajana 2002-2005, urheilumarkkinoinnin johtajana Polar Electrolla 2008-2015, maastohiihdon päävalmentajana Denverin yliopistossa 2019-2021 sekä Virpiniemen liikuntaopiston rehtorina ja Tanhuvaaran urheiluopiston toimitusjohtajana. Hänen henkilökohtaiset valmennettavansa ovat voittaneet 12 aikuisten arvokilpailumitalia ampumahiihdossa ja maastohiihdossa.

Juha Sten on kasvatustieteen maisteri ja ammattivalmentaja, joka on viimeksi valmentanut HBA:n poikien joukkueessa ja toiminut koripallon nuorten maajoukkueiden päävalmentajana 2020-2022. Sitä ennen Sten toimi Kataja Basketin Korisliigajoukkueen päävalmentajana 2018-2020. Omalla pelaajaurallaan Sten pelasi kahdeksan vuotta ammattilaisena Suomessa, Ruotsissa, Saksassa ja Espanjassa ja kirjautti tililleen 31 miesten maaottelua.