Jaa artikkeli Facebookissa Jaa artikkeli Twitterissä Jaa artikkeli LinkedInissä
09.03.2023 | Seuratoiminta | Artikkeli

Kauniaisten Tähtiseurat käynnistävät mielen hyvinvoinnin edistämisprosessin kunnan johdolla

Kauniainen haluaa edistää lasten ja nuorten hyvinvointia heidän harrastusympäristöissään. Kunta lähti liikkeelle kutsumalla Kauniaisissa toimivat neljä Tähtiseuraa yhteiseen suunniteluun. Seurojen ja kunnan toimijat ovat tavanneet. Ehdotus kehittämisprosessista koettiin heti merkitykselliseksi. Projekti käynnistyy toukokuussa seurojen valmentajien yhteisellä tapaamisella.

– Kouluissa on lähdetty vahvasti edistämään hyvinvointia, sanoo Ikäheimonen.

– Koulu on kuitenkin suht pieni osuus lapsen elämää ja joskus opettajien puheita ei ’vastaanoteta’ nuorten parissa. Jos saamme valmentajat puhumaan samaa kieltä, niin vaikuttavuus on suurempi, hän jatkaa.

Kun idea joulukuussa esiteltiin Tähtiseuroille, oli vastaanotto heti hyvin positiivinen. Psyykkinen valmennus nähdään tärkeänä. Tämän prosessin myötä valmentajat saavat koulutusta ja voivat viedä opittuja asioita valmennusarkeen, tukeutuen yhteiseen prosessiin ja toisiinsa.

Koulutetut valmentajat ja yhteisöllisyys ovat seuroille kilpailuvaltteja. Seura, joka kertoo pitävänsä huolta harrastajiensa hyvinvoinnista, on haluttu valmennus- ja harrastusyhteisö. Seurat haluavat myös olla vaikuttamassa nuorten mielenterveyteen ja hyvinvointitaitoihin.

Osaavassa valmennuksessa kasvaa osaavia urheilijoita, joille harrastus on antanut elämään hyviä eväitä. Nuori mieli urheilussa -sisältöihin kuuluvat hyvinvointitaidot ovat työkaluja aivan kaikille: sekä urheilun että arkielämän näkökulmasta.

Mielen hyvinvointitaitoja voi opettaa ja oppia

Tähtiseurat näkevät Kauniaisissa käynnistyvän kehittämisprosessin mainiona tilaisuutena kehittää valmennuksen laatua. Fyysinen valmennus ja lajivalmennus alkavat olla isossa kuvassa hyvällä tasolla. Urheilussa fysiikka ja lajitaito ovat kuitenkin vain osa kokonaisuutta. Urheilijan psyykkiset taidot auttavat häntä kohtaamaan erilaisia käänteitä sekä harjoitusjaksojen että kilpailusuorituksen aikana. Psyykkisten taitojen avulla hänellä on mahdollisuus saada itsestään paras irti.

– Mielen hyvinvointitaitoja voi opettaa ja oppia, aivan kuten muitakin taitoja. Nyt tarjoamme seuroille yhteisen oppimisprosessin. Nuori mieli urheilussa -sisällöt on suunniteltu arkivalmennukseen. Seurojen yhteinen tahtotila ja toteutus tukevat sekä valmentajien oppimisprosessia että valmennuksen vaikuttavuutta, kertoo Ikäheimonen.

 

Projekti käynnistyy toukokuussa seurojen valmentajien yhteisellä tapaamisella.  Ensimmäisen illan jälkeen prosessi jatkuu seurakohtaisena ja tilaisuuksia on muutaman kuukauden välein. Valmentajien koulutustilaisuuksiin valitaan yksi mielen hyvinvoinnin ulottuvuus kerrallaan ja valmennuksessa keskitytään tavoitetta tukeviin toimintatapoihin seuraavan jakson ajan.

– Toukokuussa 2024 katsomme yhdessä, mitä olemme saaneet aikaan ja arvioimme tuloksia, kertoo Ikäheimonen.

Seurojen vastuuhenkilöt ovat innostuneita alkavasta prosessista

”Kun kuulimme Nuori mieli urheilussa -hankkeesta, olimme heti innolla mukana. Mielen harjoittamisen tulisi olla mukana urheilussa, jotta voimme auttaa urheilijoita kokonaisvaltaisesti, sekä kentällä että sen ulkopuolella. Toivomme, että muutkin urheiluseurat ymmärtävät sen arvon ja laittavat enemmän resursseja mielen hyvinvointiin. Tällä tavoin emme kehitä vain omien seurojemme ja lajiemme toimintaa, vaan myös suomalaista urheilua ja yhteiskuntaa.”
Santtu Leskinen, kilpavalmentaja ja liigapelaaja Grani Tennis

 

”GGF:ssä on nostettu esiin viime vuosina vahvasti positiivisen ja turvallisen valmennuskulttuurin merkitystä lasten ja nuorten harrastamisessa. Näemme, että yhteistyö MIELI ry:n, Kauniaisten kaupungin ja toisten seurojen kanssa toimii hienona jatkumona tälle kehitykselle. Myös hankkeen sivutuotteena tuleva seurojen välinen yhteistyö tukee lasten ja perheiden harrastamista!”
Tiina Lundberg, harrastevoimistelun lajivastaava, Grankulla gymnastikförening (GGF)

 

”Laadukas urheiluympäristö tukee ilmapiiriltään sekä asenteiltaan lasten ja nuorten kokonaisvaltaista kasvua ja kehitystä. Haluamme jatkuvasti kehittää osaamistamme. Tämän yhteisen projektin myötä pystymme vielä paremmin rakentamaan mielenterveyttä edistäviä sekä suojaavia tekijöitä tukemalla mielenterveyden normaalia kehitystä osana päivittäistä toimintaamme sekä osaltamme auttamaan myös erityisen haastavassa tilanteessa olevia nuoria jääkiekkoilijoita.”
Konsta Kuusinen, taitovalmentaja, GrIFK Ishockey

 

”Olemme hankkeen kautta merkittävän yhteiskunnallisen asian äärellä. Haluamme olla mukana löytämässä keinoja mielen hyvinvoinnin kehittämiseksi niin urheilussa kuin elämässä. Seurana pystymme vaikuttamaan positiivisesti niin lapsiin, nuoriin kuin koko perheeseen ja urheilun kautta opettamaan tärkeitä taitoja myös muuta elämää varten.”
Johanna Tiinus, toiminnanjohtaja, GrIFK Fotboll

Teksti: Katri Lilja, asiantuntija, Nuori mieli urheilussa -hanke, MIELI Suomen Mielenterveys ry
Kuvat: Grani Tennis/Vesa Koivunen, Grankulla gymnastikforening/Tiina Lundberg, GrIFK Fotboll

 

Lue lisää aiheesta