Jaa artikkeli Facebookissa Jaa artikkeli Twitterissä Jaa artikkeli LinkedInissä
04.05.2023 | Huippu-urheilu | Tiedote

Vuoden urheiluoppilaitos on Ounasvaaran lukio

Suomen Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikön myöntämän Vuoden urheiluoppilaitos -tunnustuksen sai tänä vuonna Ounasvaaran lukio.

Urheiluoppilaitos sai kiitosta urheilijan valmentautumisen ja kaksoisuran tukemisesta. Tunnustuksen perusteluissa todettiin, että oppilaitos on tehnyt pitkäjänteistä ja menestyksekästä kaksoisuratyötä osana Lapin urheiluakatemiaa. Perusteluissa painotettiin myös vahvaa yhteistyötä alueen seurojen ja urheiluamiksen sekä muiden oppilaitosten kanssa.

– Meidän salaisuutemme on se, että olemme toimijana samalla riittävän suuri ja riittävän pieni, ja lisäksi meillä on mahtavat yhteistyökumppanit. Pienuus on sitä, että tunnemme toisemme, meillä on nopea ja helppo vaikuttaa asioihin. Suuruutta on sen verran, että monipuolista osaamista löytyy. Eri toimijoiden yhteistyörakenteena toimii Lapin urheiluakatemia, jossa mukana ovat Rovaniemen kaupunki, Ounasvaaran lukio, Lapin urheiluopisto ja valmennuskeskus, yliopisto ja ammattikorkeakoulu, jääkäriprikaati ja ammatillisen koulutuksen järjestäjä REDU. Lisäksi koulun koko henkilökunnalla on syvällä käsitys, että opinnoissa sovitetaan yhteen kahta erilaista asiaa, ja opiskelijalähtöinen ja joustava suhtautuminen asioihin on itsestäänselvyys, kuvaa Ounasvaaran lukion rehtori Risto Kuoksa.

Vuoden urheiluoppilaitos -tunnustus myönnetään ansioituneelle oppilaitokselle menestyksekkäästä, monipuolisesta ja pitkäjänteisestä työstä nuorten huippu-urheilijoiden opiskelun ja valmentautumisen tukemisessa, ja se on perinteisesti jaettu vuosittaisten urheiluoppilaitospäivien yhteydessä.

Tunnustus jaettiin urheiluoppilaitosseminaarissa Joensuussa 4.5.2022. Seminaarissa oli mukana edustajia yläkouluista ja toisen asteen urheiluoppilaitoksista, sekä lajeista, urheiluakatemioista ja -opistoista.

Puhtaan urheilun haastekampanja siirtyy Kuopiosta Joensuuhun yhteistyön merkeissä

Kultainen kapula siirtyi Kuopion alueen urheiluakatemian Johanna Tikkalan kädestä Joensuun urheiluakatemian Tarmo Koivurannalle.

 

Haastekampanja puhtaan urheilun hyväksi siirtyy Kuopion alueen urheiluakatemiasta askeleen itään Joensuun urheiluakatemiaan. Urheiluoppilaitosten haastekampanjan myötä urheiluoppilaitokset yhdessä antavat tukeaan reilulle pelille ja puhtaalle urheilulle.

Haastekampanja on näkynyt Kuopion alueen urheiluakatemiassa vastuullisuusohjelman käyttöönottamisena, jossa puhdas urheilu ja reilu peli ovat olleet keskiössä.

– Konkreettisena osana vastuullisuusohjelmaa toimii urheilijoiden ja toimijoiden Vastuullisuuspassi, jonka kautta SUEKin ansiokkaat sisällöt, toimintaperiaatteet ja koulutukset tulevat tutuksi. Verkkokoulutukset, kuten Puhtaasti paras ja Vastuullinen valmentaja, ovat käteviä tapoja tuoda tärkeää asiaa esille, ja näiden rinnalla pystyttiin toteuttamaan antidopingluento jälleen lähitapaamisena, kertoo Johanna Tikkanen Kuopion alueen urheiluakatemiasta.

Tikkanen korostaa urheiluoppilaitosten yhteistyön merkitystä esimerkiksi vastuullisuustyössä. Esimerkiksi Vastuullisuuspassin toteutuksessa Kuopion alueen urheiluakatemia on tehnyt yhteistyötä Joensuun urheiluakatemian kanssa, joten on luontevaa, että Puhtaan urheilun haastekampanjan viestikapula siirtyykin nyt Kuopiosta Joensuuhun. Vastuullisuuspassi pilotoitiin Joensuun urheiluakatemiassa urheilijoiden, valmentajien ja asiantuntijoiden käyttöön kuluvan lukuvuoden aikana.

– Joensuun urheiluakatemiassa vastuullisuus on yksi isoista arvoistamme määrittäen koko toimintamme hengen ja periaatteet, jotka koskevat jokaista verkostossa mukana olevaa. Huipputason saavuttaminen vaatii, että urheilija voi antaa kaikkensa reilun pelin hengessä ja toimia omalla persoonallaan ilman syrjintää, häirintää, kiusaamista ja muuta epäasiallista käytöstä, sanoo Tarmo Koivuranta Joensuun urheiluakatemiasta.

Reilun pelin ja puhtaan urheilun haastekampanjan viestikapula luovutettiin Kuopion alueen urheiluakatemiasta Joensuun urheiluakatemiaan konkreettisesti valtakunnallisen urheiluoppilaitosseminaarin yhteydessä 4.–5.5.2023 Joensuussa. Urheiluoppilaitosten haastekampanja tuo esiin reilun pelin ja puhtaan urheilun merkitystä urheilussa ja elämässä. Kampanja on osa Suomen urheilun eettinen keskus SUEKin toimintaa eettisen urheilun puolesta.

 

 

 

 

Lue lisää aiheesta