
Ampumahiihdon viimeisenä kisamatkana hiihdettiin sekajoukkueviesti. Suomi sijoittui lopputuloksissa 13:nneksi joukkueella Eveliina Hakala, Ilona Rantakömi, Eemil Koskinen ja Kaapo Saarinen. Viestin voittoon hiihti Italia.
– Lippaalta ammuttiin ihan ok kasa, mutta varapanokset olivat huolimattomia. Sitä meidän pitää harjoitella lisää. Pystyssä oli tänään erittäin paljon haasteita, oli kovaa tuulta, ja kyllä siellä muutkin ampuivat sakkoja. Mutta vain Slovenia ampui huonommin kuin me, eli meidän suorittaminen oli tänään penkalla kyllä aika heikolla tasolla, summasi valmentaja Antti Repo.
– Kyllähän tämä oli oppireissu suurimmalle osalle. Näiden kisojen jälkeen on taas helpompi lähteä isoihin kisoihin. Sellainen maku jäi, että ammunnassa on paljon petrattavaa. Tytöillä olisi ollut tarjolla jopa mitali hyvällä ammunnalla. Se on positiivista, että suksi kulki ok. Ja koko kisojen ajan voi sanoa, että meillä huolto toimi erittäin hyvin. Ei annettu periksi suksella, vaikka pieni tiimi olikin, Repo jatkoi.
Rechardt suurpujottelun 22:s
Alppihiihdossa laskettiin poikien suurpujottelu. Urho Rechardt oli ensimmäisen kierroksen laskullaan 22:s ja sama sija pysyi myös lopputuloksissa. Pujottelun kultamitalin nimiinsä vei Ranskan Nash Huot-Marchand. Altti Pyrrö ei startannut kisaan sairastumisen vuoksi.
– Päivän kisa oli hieno kokemus. Ensimmäinen lasku ei mennyt ihan niin kuin oli suunniteltu, mutta toiselle kierrokselle sain parannettua. Harmittava virhe siinä maksoi valitettavasti sijoituksia. Onneksi huomenna saan jo uuden yrityksen, Rechardt kertoi kisastaan.

Häggström kaatui slopestylessä
Freeskissä kisattiin tyttöjen slopestylessä. Suomen Lina Häggströmin kisa keskeytyi kaatumiseen ensimmäisessä laskussa. Kilpailun voittoon laski Italian Flora Tabanelli.

Suomalaiset Gangwonissa torstaina 25.1.
Alppihiihdossa on torstaina pujottelupäivä. Freeskissä ja lumilaudassa kisataan poikien slopestylessä. Suomea freeskissä edustavat Jaakko Koskinen ja Aimo Mandelin sekä lumilaudassa Erik Jurmu.
– Aika luottavaisin mielin valmentajana. Poikien valmistautuminen kotimaassa on mennyt hyvin. Suunnitelma ja valmistautuminen harjoituksissa kisapaikallakin on mennyt hyvin ja pojat ovat valmiina huomiseen. Huomenna todennäköisesti kylmäpäisyyttä ja hurjia temppuja nopealla ja haastavalla radalla, freeskin valmentaja Heikki Vallioniemi ennakoi torstain kisapäivää.
Torstaina kisaohjelmassa:
2.30 Alppihiihto N, pujottelu, 1. kierros (Amélie Björkstén, Aada Marttila, Kia Suni)
2.45 Freeski ja lumilautailu M, slopestyle (Jaakko Koskinen, Aimo Mandelin, Erik Jurmu)
3.45 Alppihiihto M, pujottelu, 1.kierros (Urho Rechardt, Altti Pyrrö)
6.45 Alppihiihto N, pujottelu, 2. kierros
7.45 Alppihiihto M, pujottelu, 2. kierros
Kisojen päivittyvä suomalaisaikataulu löytyy Gangwonin kisasivuilta. Täppää aikataulusta “change to my time”, niin kilpailuaikataulu näkyy Suomen aikaa.
- Kisatapahtumia voi seurata kisojen kotisivuilta löytyvän striimin kautta.
- Kisojen tulospalvelu
- Kisat Olympiakomitean sivuilla
- Taustatietoa suomalaisista nuorten olympialaisissa
Artikkelikuva: (c) 2024 – International Olympic Committee / William Lucas – All Rights Reserved. In partnership with ANOC.