Jyväskylä kutsuu! Laji-ilmoittautuminen talven 2024 SM-viikolle on avattu

SM-viikko järjestetään Jyväskylässä 7.-10. maaliskuuta 2024. Jyväskylässä vuonna 2024 järjestettävä SM-viikko on järjestyksessään kahdeksas, ja kolmas talvitapahtuma. Vuosien saatossa SM-viikolla on ollut mukana jo lähes 80 urheilulajia.

SM-viikon tavoitteena saada lajeille uutta yleisöä, uusia harrastajia ja medianäkyvyyttä. Yleisölle SM-viikko esittelee suomalaisen urheilun monimuotoisuutta. Tapahtuma vastaa liikkumattomuuden haasteeseen esittelemällä ja tutustuttamalla suomalaisia uusiin lajeihin, ja näin ehkä auttaa heitä löytämään oman kiinnostuksen kohteen ja liikkumisen muodon.

Mikä on SM-viikko?

SM-viikko kuuluu Suomen Olympiakomitean palvelutarjontaan. Vuodesta 2019 lähtien tapahtuman operatiivisesta toteuttamisesta on vastannut KOKO Tapahtuma Osuuskunta. SM-viikon suunnittelu ja toteutus tapahtuu aina tiiviissä yhteistyössä tapahtuman isäntäkaupungin kanssa ja mukana olevat lajiliitot järjestävät oman lajinsa SM-kilpailun. Järjestelyissä on mukana aina myös paikkakunnan seuroja ja lajiaktiiveja.

Yle välittää SM-viikon kilpailutapahtumia suorina ja jälkilähetyksinä kanavissaan. Yle Urheilu onkin panostanut tapahtumaan vahvasti ja suomalaisen urheilun monipuolista lajikirjoa on nähty Ylen kanavissa kaikilta SM-viikoilta todella runsaasti.

Jyväskylä – Suomen liikuntapääkaupunki

Jyväskylä on kuudes SM-viikon isäntäkaupunki. Kaupunki on tunnettu vahvasta liikunnan ja urheilun perinteestä, monipuolisista liikuntamahdollisuuksista sekä liikunnan ja urheilun korkeatasoisesta koulutus- ja tutkimusosaamisesta.

Jyväskylä haluaa olla osana edistämässä liikuntakulttuurin monimuotoisuuden lisäämistä ja näin ollen eri lajien esiin nostamista. Kaupungista löytyykin yli 200 urheiluseuraa yli 100 lajissa, ja loistavat suorituspaikat lajille kuin lajille.

Lisätietoa Jyväskylästä saat tästä (PDF).

Ilmoittautumiset 15.6. mennessä

Laji-ilmoittautuminen talven 2024 SM-viikolle on avattu. Lisätietoja lajihakuun liittyen saat tästä (PDF) ja ilmoittautumislomake löytyy täältä. Yleisinfoa SM-viikosta löydät SM-viikon nettisivuilta osoitteesta sm-viikko.fi sekä SM-viikon esitteestä täältä (PDF).

Lisätietoja SM-viikosta:

vastaava tuottaja Päivi Harri, paivi.harri@kokotapahtuma.fi, 045 264 2263
Jyväskylän liikuntakoordinaattori Nikke Tuhkanen, nikke.tuhkanen@jyvaskyla.fi, 050 470 0939