Suomi nousi surkean toisen erän jälkeen upeaan 4–3-jatkoaikavoittoon Ruotsista. Ottelun ensimmäisessä erässä Suomen maalilla olympiadebyyttinsä tehnyt Jussi Olkinuora otti muutaman aivan paraatipelastuksen, mutta erän ainoiksi tilastomerkinnöiksi jäivät kuitenkin molempien joukkueiden kaksiminuuttiset.
Toinen erä meni täysin Ruotsin komennossa Suomen istuessa jäähyillä. Ruotsin avausmaali tuli ylivoimalla ja maalin jälkeen seuraavassa tilanteessa Markus Granlund törmäsi Philip Holmin kanssa kiekontavoittelutilanteessa. Tahattomalta näyttänyt kontakti osui Holmia päähän ja Granlund ajettiin ulos. Suomi joutui viiden minuutin alivoimalle ja Ruotsi hyödynsi tilanteen tehden ottelun toisen maalin. Ruotsin kolmas maali syntyi myös ylivoimalla. Erän loppuun Suomi joutui vielä alivoimalle, kun Juuso Hietanen sai 2+2-minuttia korkeasta mailasta ja Harri Pesonen kaksiminuuttisen kampituksesta.
Suomi tuli kolmanteen erään aivan eri sykkeellä ja kavensi ylivoimalla tilanteen 1-3:een, kun Sakari Manninen tarjoili Teemu Hartikaiselle paraatipaikalle Ruotsin neliön keskelle. Suomi pääsi erän loppuun vielä ylivoimalle ja Iiro Pakarinen rouhi paluukiekon maaliin tuoden Suomen jo maalin päähän. Vajaat kaksi minuuttia myöhemmin Pakarinen oli jälleen ensimmäisenä maalin edessä ja toi Suomen tasoihin.
Jatkoaikaa ehti kulua vain muutama minuutti, kun Harri Pesonen tälläsi Leijonat upeaan 4–3-voittoon Ruotsista. Voiton myötä Suomi voitti lohkonsa ja eteni suoraan olympiaturnauksen puolivälieriin.
– Kolmannessa erässä haluttiin pysyä boksista pois, pelata simppelimmin ja uskaltaa pelata kiekolla. Toisessa erässä tuli liikaa jäähyjä ja vastustaja pääsi tekemään kolme maalia. Kun eka maali tuli, niin se peli vapautui aika paljon – se oli varmasti avain. Kaksi erää tuntui, ettei lähde käyntiin ollenkaan, mutta nopeasti se voi kesken pelin muuttua ja antaa kyllä itseluottamusta, kaksi maalia tehnyt Pakarinen kertoi.
Päävalmentaja Jukka Jalonen:
– Joku tyhmyyden maailmanennätys tehtiin kahdessa ekassa erässä. Otettiin hyvin epätyypillisiä jäähyjä, joita ei ole vuosikausiin nähty. Fokus oli väärissä, epäoleellisissa asioissa. Tiedettiin, että kun yksi maali saadaan ekaan kymppiin, niin tilanne muuttuu täysin. Toinen vielä lisää ja sitten rupeaa veri haisemaan ja johdossa oleva joukkue yleensä kipsaantuu, niin kävi Ruotsillekin. Eihän tämä tietenkään normaalia ole, vaikka hallitaankin peliä, että tehdään kolme maalia noin hyvää joukkuetta vastaan, mutta ollaan tyytyväisiä, että onnistuttiin siinä.
Voittomaalin jatkoajalla tehnyt Harri Pesonen:
– Hieno nousu meiltä ja näytettiin meidän luonnetta sillä tavalla, että vähän sekoiltiin pari erää ja istuttiin boksissa ja turhauduttiin, ja kaveri johti kolme nolla. Kolmanteen pistettiin taas työmoodi päälle ja lähdettiin rakentaa siitä. Jatkopelejäkin ajatellen, ollaan varmasti joskus häviöllä, niin tiedetään, että peli ei ole ohi ennen kuin summeri soi.
Suomi kuudes miesten viestissä
Maastohiihdossa miesten 4 x 10 kilometrin viesti vietiin läpi sankassa lumisateessa. Suomen viestikvartetti päivän kisaan oli Ristomatti Hakola, Iivo Niskanen, Perttu Hyvärinen ja Joni Mäki.
Avausosuus eteni Alexey Chervotkinin komennossa, ja Venäjän ero ensimmäisessä vaihdossa seuraavina tuleviin Italian ja Saksan joukkueisiin oli jo yli 20 sekuntia. Suomen sijoitus vaihdossa oli 11:s ja ero kärkeen yli puolitoista minuuttia.
– Ekan kierroksen jälkeen olin aivan solmussa. Ei jäänyt parhaat muistot. On se aika karmea fiilis viestissä, Hakola kommentoi.
Toisella osuudella Iivo Niskanen ajoi hirmuhiihdolla eroa edellä meneviin kiinni ja toi Suomen neljäntenä vaihtoon. Perttu Hyvärinen pääsi yhdessä Norjan, Ruotsin, Saksan ja Ranskan kanssa kolmannelle osuudelle. Vauhti oli kuitenkin liian kovaa ja Suomi tuli viimeiseen vaihtoon kuudentena, lähes kolme minuuttia kärjestä jääneenä.
– Aika lailla tyhjä olo oli osuuden jälkeen. Varmasti oli yksi elämäni kovimmista suorituksista. Ei tuntunut välipäivänä kovin hyvältä, mutta tänään tällainen hidas keli sopi ihan ok. Kun keli oli tällainen, niin tiesi, että saa työskennellä ihan tosissaan. Ihan jaksamiskilpailu tänään. Nousut oli aika paljon pidempiä kuin 15 km:n kisassa, Niskanen kertoi.
– Ainoa positiivinen asia tänään oli Iivon hiihto. Ihan mielettömän paikan pystyi mulle sieltä tarjoilemaan, mutta ei voinut mitään, täytyy sanoa. Jalka on totaalisen tyhjä. Kyllä mä kunnossa olen, sen on henkilökohtaiset matkat näyttäneet, mutta tänään ei ollut hyvä päivä, ei ollut mitään mitä olisi voinut tehdä paremmin, totesi Hyvärinen.
Venäjä oli karannut jo tavoittamattomaan johtoon ja ankkuriosuudella Sergey Ustiugov saattoi viimeistellä voiton rauhassa. Hopeasta käytiin viimeisellä osuudella kamppailua Norjan ja Ranskan välillä. Johannes Kläbo oli vahvempi ja toi Norjan hopealle. Ranskan Maurice Manificat hiihti erinomaisella hiihdolla Ranskalle pronssia. Suomen ankkuri Joni Mäki toi Suomen maaliin kuudentena +4:37,9 Venäjän perässä.
– Yritin hiihtää tänään sen mitä jaloista ja kropasta pääsee. Kyllä se olympiastartti on aina olympiastartti, ei sinne kyllä lähdetä puolivaloilla. Tiesin ettei siinä ketään näy missään, aika yksinäinen retki se oli. Koitin sellaista ehjää suoritusta, mutta kyllä sen huomaa, ettei ole liikaa tälle kaudelle noita normaalimatkoja tullut. Aika nopeasti se alkoi sitten painamaan, Mäki kertoi.
Olosuhteet haastoivat ampumahiihtäjät – Mari Eder naisten takaa-ajossa 30:s, Suvi Minkkinen 43:s
Sekä naisten että miesten ampumahiihdon takaa-ajokilpailut kilpailtiin haastavissa olosuhteissa. Naisten 10 kilometrin takaa-ajokilpailussa nähtiin Mari Eder ja Suvi Minkkinen. Eder lähti kisaan 1:56 kärjestä, Minkkinen 2:37.
Pikakisan myötä joukon kärjessä matkaan startannut Norjan Marte Olsbu Røiseland ampui vain yhden ohilaukauksen kilpailun aikana ja säilytti ylivoimaisen johtoasemansa loppuun asti. Toisena matkaan lähtenyt Ruotsin Elvira Öberg kohtasi kisassa haasteita. Kolme sakkokierrosta kiertänyt Öberg säilytti kuitenkin Røiselandin tapaan lähtöasemansa ja nappasi olympiahopeaa. Norjan Tiril Ekchoff kapusi 11. lähtösijalta olympiapronssille.
Eder oli kilpailun 30:s, Minkkinen 43:s.
Eder ampui ensimmäiseltä ammuntapaikalta nollat. Seuraavilta pisteiltä kisaan kertyi neljä sakkokierrosta.
– Tuntuu, että kaikki meni vähän vinoon ja tulos on sen mukainen, ettei sieltä saanut millään aikaiseksi sitä hyvää suoritusta. Aseen lukkoon meni ilmeisesti lunta, mutta nämä ovat tavallaan yksittäisiä juttuja, jotka eivät ratkaise kokonaisuutta. Eivät toistuneet hyvät asiat, vaan ne toiset. Pettymys. Olosuhde oli kova, mutta kisassa se on kaikille tasapuolinen.
Minkkisen ammunta oli iskussa. Nollat jokaiselta ammuntapaikalta napannut Minkkinen oli tyytyväinen ammuntaansa, mutta flunssa on heijastunut palautumiseen.
– Ammunta sujui hyvin. Fyysisesti oli aika vaikea olo. Oli ehkä vähän vaikea palautua siitä yhdestä kisasta. Oli semmoinen olo fyysisesti, ettei hirveän tiukoille edes päässyt. Varmaan se flunssa vaikuttanut tähän. Oma ajatus oli, ettei voi tehdä muuta kuin hyvin ampua, jos haluaa saada jotain kohtuullista aikaan.
Miesten takaa-ajokilpailu tarjosi jännitystä – Tero Seppälä paras suomalainen
Tero Seppälä, Olli Hiidensalo ja Heikki Laitinen lähtivät miesten takaa-ajokilpailuun lumisateen yltyessä. Olosuhteet haastoivat kilpailijoita ja tuulen vaikutus näkyi runsaissa sakkokierrosten määrässä.
Ranskan Quentin Fillon Maillet lähti matkaan toisena. Fillon Mailletin tekeminen oli vakuuttavaa läpi kilpailun; Fillon Maillet ylittimaaliviivan olympiavoittajana ja puhtaalla ammuntasarjalla. Olympiahopealle kipusi kolmantena matkaan startannut Norjan Tarjei Bø. Venäjän olympiajoukkueen Eduard Latypov sijoittui kolmanneksi huikealla nousullaan. Latypov nousi pronssille sijalta 11.
Tero Seppälä oli kilpailun 21:s. Hiihto kulki Seppälän mukaan hyvin, vaikka ammun osalta tämä ei ollut tekemiseen tyytyväinen.
– Oli kyllä haastava olosuhde tänään. Hyvin lähti sinänsä käyntiin. Pystypaikoilla kaikkeni tein, mutta kyllä se tuuli vei tänään vähän miestä. En pystynyt sen parempaan, ettei voi syyttää kuin itseään. Enemmän vaatii treeniä, että pystyy tuollaisessa suoriutumaan. Hattu päästä niille, jotka tuolla siihen pystyi. Hiihtopuolella jaksoi ihan hyvin.
Heikki Laitinen 49:s.
– Kisa lähti hyvin liikkeelle. Viimeisellä pystyllä tuli sitten kolmonen. Vähän ehkä jaksaminen loppui ja vaikea tuulikohta siinä. Se jäi kyllä vähän harmittamaan, mutta muuten ihan okei. Fyysisesti tuli ihan okei maalialueelle.
Olli Hiidensalo 52:s.
– Raaka keli. Välillä oli kovia tuulia ja välillä vähän kevyempiä. Ekalla ampumapaikalla siitä kovemmasta tuulesta oli jo kolme napsua sisässä tuohon ja viidellä reagoin ja siltikin painui sinne oikealle. Kun tuo tuuliviiri lopetti sen näyttämisen neljän jälkeen, niin siinä sitten meinasi jo usko loppua, että onko nyt siirtänyt jopa liikaa, mutta ei vaan tullut tarpeeksi sitten siirrettyä tuohon makuulle. Sen jälkeen oltiin aika yksin tuolla. Onneksi sieltä tuli kavereita vastaan ja pääsi sitten hiihtämään niiden kanssa kilpaa. Taisin viimeisellä parilla sadalla metrillä kolme sijaa napsaista. Kyllä tuossa ihan huumori säilytettiin loppuun asti, mutta kyllä se alkuun meinasi olla vähän totista siinä.
Samu Torsti laski ulos suurpujottelussa
Miesten suurpujottelu laskettiin sankassa lumisateessa. Kilpailun voittoon laski jo ensimmäisen kierroksen jälkeen johdossa ollut Sveitsin Marco Odermatt. Samu Torsti kaatui ja ajoi ulos radan alkuosassa ensimmäisessä laskussaan.
– Pettymys on tietysti valtava. Tähän kauteen ja kilpailuun on panostettu paljon, eikä käteen jäänyt mitään. Lähtökohdat kauteen oli hyvät ja olin elämäni kunnossa. Sen jälkeen asiat ei ole mennyt parhain päin ja tämä kisa oli oikeastaan vai kirsikka kakun päälle näiden haasteiden keskellä, Torsti kertoo.
Naisten freeskin slopestylen karsinta siirtyi maanantaille
Freestylen naisten freeskin slopestylekarsintaa ei päästy laskemaan sankan lumisateen ja huonon näkyvyyden vuoksi. Karsinta siirrettiin maanantaille.