
Suomalaiset jääkiekkoammattilaiset lahjoittavat Olympiarahastoon 121 000 euroa auttamaan seuraavaa sukupolvea matkalla kohti kansallista ja kansainvälistä huippua. Lahjoitettava summa koostuu Milano-Cortinan olympiajoukkueen sekä Suomen kirkkaimpien jääkiekkotähtien Aleksander Barkovin, Mikael Granlundin ja Olli Määtän henkilökohtaisista lahjoituksista.
Olympiarahasto rakentaa suomalaiselle urheilulle pysyvää rahoituspohjaa. Lahjoitettu raha jää kokonaisuudessaan rahaston pääomaan ja urheilua tuetaan ainoastaan pääoman tuotolla vuodesta toiseen. Jääkiekkoammattilaisten 121 000 euron yhteislahjoitus kohdennetaan jääkiekkoon, jolloin sen tuotto tukee nuorten jääkiekkoilijoiden matkaa kohti kansallista ja kansainvälistä huippua.
Lahjoitukset kohdennetaan jääkiekon tulevien huippujen tukemiseen
– Jääkiekko on antanut minulle valtavan paljon. Kukaan ei synny huippu-urheilijaksi, vaan matka maailman huipulle on pitkä ja vaatii vuosien työn lisäksi paljon tukea ja mahdollisuuksia. Nyt minulla on mahdollisuus auttaa seuraavia nuoria heidän omalla matkallaan. Se tuntuu tärkeältä, kevään MM-kultajoukkueen kapteeni Aleksander Barkov täsmentää.
– Suomalaisessa urheilussa tarvitaan uudenlaista ajattelua. Olympiarahaston innovaatio pysyvästä pääomasta on ainutlaatuinen mahdollisuus rakentaa sukupolvet ylittävä rahoitusinstrumentti urheilulle. Näin me jo uralla menestyneetkin urheilijat voimme auttaa seuraavia sukupolvia, toteavat Milanon pronssijoukkueen kapteeni Mikael Granlund ja MM-kultamitalisti Olli Määttä.
– Tässä on jotain suomalaiselle urheilulle todella arvokasta. Menestyneet urheilijat eivät ajattele vain omaa uraansa, vaan haluavat käyttää menestystään seuraavien sukupolvien hyväksi. Toivon, että tästä syntyy esimerkki, joka rohkaisee myös muita urheilijoita ja suomalaisen urheilun ystäviä mukaan lahjoittamaan olympiarahastoon, kannustaa Olympiarahastoa hallinnoivan Suomen Urheilun tukisäätiön puheenjohtaja Lauri Inna.
Lahjoitusten vaikutus kasvaa valtion vastinrahoituksella
Olympiarahastoon nyt tehtävien lahjoitusten merkitys kasvaa edelleen valtion vastinrahoituksen ansiosta. Vuoden 2026 aikana rahastoon kerätyt lahjoitukset saavat valtion vastinrahoituksen vuonna 2027.
Olympiarahaston varallisuus on noussut jo lähes viiteen miljoonaan euroon. Rahaston tavoitteena on rakentaa suomalaiselle urheilulle pysyvää rahoituspohjaa. Rahaston pääomaa ei käytetä, vaan urheilun tukemiseen jaetaan sen tuottoa. Näin tänään tehty lahjoitus voi olla tukemassa suomalaisia urheilijoita vielä vuosikymmenten päästä.
Olympiarahasto ei lupaa mitaleita. Se antaa mahdollisuuksia.