Keväällä 2023 alueellisissa Urheilugaaloissa palkittiin Harrastamisen Suomen mallia esimerkillisesti edistäneitä seuroja. Palkitsemisista vastasivat Liikunnan aluejärjestöt, Olympiakomitea ja Liikkuva koulu -ohjelma. Tässä artikkelissa esitellään Lapin Urheilugaalassa palkittu Santa’s United sekä Kainuun Urheilugaalassa palkittu Papas.
Lapin Urheilugaalassa palkittu Santa’s United on toteuttanut Harrastamisen Suomen mallin mukaista toimintaa nyt kahden vuoden ajan. Koulupäivän yhteydessä järjestettävät kerhot tunnetaan Pallokerhoina. Seuran toiminta ulottuu Rovaniemen keskustasta myös kaupungin taajamaan.
Santa’s Unitedin toiminnanjohtajan Mika Karusaaren mukaan seura on laajentanut Harrastamisen Suomen mallin mukaista toimintaansa hiljalleen.
– Lähdimme verrattain rauhallisesti liikkeelle. Halusimme nähdä, mitä mallin mukainen toiminta käytännössä edellyttää ja millainen tilaus sillä on, Karusaari kuvaa.
Onnistumiset näkyivät Karusaaren mukaan nopeasti.
– Koulupäivien yhteydessä järjestetyt kerhot herättivät kiinnostusta, ja lapsia oli helppo innostaa mukaan. Nyt Santa’s Unitedin toiminta ulottuu yhdeksälle koululle ja toimintaan osallistuu noin 230 lasta ja nuorta. Kun toiminnan on nähty rullaavan, on sitä ollut helppo kehittää edelleen. Isona onnistumisen edellytyksenä on toki ollut seuramme oma aktiivisuus sekä jouheva yhteistyö kaupungin kanssa.
Tavoitteena innostaa lapsia ja nuoria omaehtoiseen liikkumiseen
Myös kajaanilaisessa Papasissa tarve Harrastamisen Suomen mallin mukaiselle toiminnalle on tunnistettu selkeästi. Tällä hetkellä kunnan alueella pyörii vähintään yksi Papas:n järjestämä kerho viikon jokaisena arkipäivänä.
– Koulupäivän yhteydessä järjestettävät kerhomme ovat vetäneet hyvin osallistujia alusta lähtien. Uskon, että lasten toiveiden kuuleminen on vaikuttanut kerhojen suosioon: toiminnasta on selkeästi bongattu toivottua tekemistä, Papas:n seuratyöntekijä Jami Mattila summaa.
Sekä Santa’s United että Papas ovat yhden lajin erikoisseuroja, joissa salibandy on keskiössä. Harrastamisen Suomen mallin mukaisessa toiminnassa seurat järjestävät kuitenkin pääosin yleisliikunnallista tekemistä sekä lajikokeiluja lasten ja nuorten toiveiden pohjalta.
– Haluamme, että toiminta innostaisi myös omaehtoiseen liikkumiseen ja auttaisi lapsia ja nuoria löytämään mieluisan tavan liikkua. Toimintamme kulkee Monilajisportti-nimikkeen alla, jotta tekemisestämme käy selkeästi ilmi, ettemme ole rajautuneet jonkin tietyn lajin piiriin, Mattila taustoittaa.
Laaja-alainen toiminta tarkoittaa myös erityisryhmien huomioimista. Papas järjestää toimintaa erityiskouluilla toimintarajoitteisille ja vammaisille lapsille ja nuorille, kun taas Santa’s Unitedissa toimintaa on puolestaan kohdennettu Ukrainasta saapuneille oppilaille.
Toiminnan jatkuvuuden varmistaminen tärkeää
Monipuolisen toiminnan järjestäminen edellyttää jouhevaa yhteistyötä niin kunnan kuin koulujen kanssa.
– Yhteinen tahtotila on ollut iso voimavara. Kun kaikki toimijat ovat yhtä mieltä tavoitteista, on toimintaa saatu järjestettyä hienosti. On äärimmäisen tärkeää, että saamme myös jatkossa koulujen tiloja ja välineitä käyttöömme, Santa’s Unitedin Karusaari toteaa.
Karusaari ja Mattila jakavat huolen lasten ja nuorten vähäisestä liikkumisesta.
– Harrastamisen Suomen malli tarjoaa hyvän väylän liikkeen lisäämiseen koulupäivän yhteydessä. On tärkeää, että löydämme myös tulevaisuudessa ratkaisuja lisätä liikuntaa koululaisten arkeen, Karusaari summaa.
– Toiminnan jatkuvuus on suuressa roolissa ja edesauttaa myös tulevan suunnittelua. Kerhoista on tullut merkittävä osa lasten ja nuorten arkea, jolloin on tärkeää, että kerhoja järjestetään myös jatkossa, Mattila toteaa.
Harrastamisen Suomen malli
Harrastamisen Suomen mallin tavoitteena on mahdollistaa jokaiselle lapselle ja nuorelle mieluisa maksuton harrastus koulupäivän yhteydessä. Harrastamisen Suomen mallissa lasten ja nuorten toiveet ovat keskiössä. Toimintamalli suunnitellaan, rakennetaan ja kokeillaan yhdessä harrastuksia tuottavien tahojen kanssa. Malli on käytössä 91 % Manner-Suomen kunnista.
Lue lisää Harrastamisen Suomen mallista täältä.
Teksti: Aliisa Varuhin