Talvilajien urheilija-apurahat sekä huippuvalmennuksen tehostamistuet myönnetty

Yhdistetyn urheilija Ilkka Herola hyppää mäkeä lumipyryssä.Ilkka Herola Milano-Cortinan talviolympialaisissa 2026. 

Urheilusta vastaava ministeri Mika Poutala on myöntänyt 32 talvilajien urheilijalle urheilija-apurahan, joista 14 urheilijalle 24 000 euron apuraha ja 18 urheilijalle 12 000 euron apuraha. Ministeri myönsi urheilijoille yhteensä yli puoli miljoonaa euroa. Lisäksi kuudelle talvilajiliitolle myönnettiin huippuvalmennuksen tehostamistukena yhteensä yli kaksi miljoonaa euroa.

Urheilijoille myönnettävän harjoittelu- ja valmennusapurahan tavoitteena on luoda urheilijan ammattimaiselle ja päätoimiselle valmentautumiselle taloudelliset edellytykset siten, että urheilijalla on mahdollisuus menestyä kansainvälisissä arvokisoissa.  

– Urheilijoiden pitkäaikainen toive kaksivuotisista apurahapäätöksistä on nyt toteutettu. Se mahdollistaa urheilijan uraan panostamisen täysipainoisesti ja pitkäjänteisesti, sanoo liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri Mika Poutala

Apurahamomentilta on vuodelle 2026 on myönnetty jo aiemmin apuraha yhteensä 76 kesälajien urheilijalle.  

Opetus- ja kulttuuriministeriö päätti apurahan saajista Suomen Olympiakomitean esityksestä. 

Huippuvalmennuksen tehostamistuet 

Huippuvalmennuksen tehostamistukea myönnettiin kuudelle talvilajiliitolle yhteensä 2 316 000 euroa. Määrärahaa voivat hakea valtakunnalliset lajiliitot, ja sitä haetaan kesä- ja talvilajeissa eri ajankohtina. 

Avustuksen avulla parannetaan urheilijoiden edellytyksiä kehittyä ammattimaisesti maailman huipulle sekä vahvistetaan maajoukkuetoimintojen kykyä tukea lajin huippu-urheilijoita. 

Apurahan saaneet urheilijat: 

Alppihiihto    

Hallberg Eduard 24 000 
Kiviranta Nette  24 000 
Lehto Elian 12 000 

Ampumahiihto

Hiidensalo Olli 24 000 
Hämäläinen Inka 12 000 
Heikkinen Arttu 12 000 
Invenius Otto 12 000 
Seppälä Tero 12 000 

Freestyle ja freeski

Kärävä Anni  24 000 
Penttala Olli  24 000 
Sallinen Jon 24 000 
Syrjä Elias 24 000 
Koivisto Kuura 12 000 
Vierelä Severi 12 000 

Lumilautailu

Jurmu Erik  12 000 

Maastohiihto

Vuorinen Lauri  24 000 
Ruuskanen Arsi  24 000 
Matintalo Johanna 12 000 
Ryytty Vilma 12 000 
Anttola Niko 12 000 
Inola Jere Inkki 24 000 
Inkilä Lauri(opas) 24 000 

Mäkihyppy

Aalto Antti 12 000 
Kytösaho Niko 12 000 
Rautionaho Jenny 12 000 

Taitoluistelu 

Turkkila Juulia 12 000 
Versluis Matthias 12 000 
Karhunen Iida 12 000 

Yhdistetty

Herola Ilkka 24 000 
Hirvonen  Eero 24 000 
Korhonen Minja 24 000 
Hirvonen Heta 12 000 

Opetus- ja kulttuuriministeriön tiedote 11.6.2026
Kuva: Jesse Väänänen

Lisätietoja:
ylitarkastaja Kari Niemi-Nikkola, p. 0295 330 103 
ministerin erityisavustaja Toni Ahva, p. 0295 330 036