
Urheiluväki on mukana Helsinki Pride –kulkueessa 28.6.2025 aiempaa laajemmin ja näkyvämmin. Olympiakomitea on kannustanut ja koordinoinut urheiluyhteisön osallistumista kulkueeseen vuodesta 2018 lähtien. Tänä vuonna kulkueessa on urheilun oma rekka ja sitä seuraava kävelyblokki, jotka toteutetaan yhteistyössä Helsinki Pride -yhteisön ja Ihmisoikeusliiton kanssa.
– Tämän yhteistyön suunnittelu käynnistyi viestistä, joka meille välitettiin postuumisti Janne Puhakalta: ”En tiedä ollaanko myöhässä, mut pitäiskö kerää urheiluseurojen ja -järjestöjen rekka”. Tällä hän viittasi Helsinki Pride -kulkueeseen. Janne Puhakka toivoi, että urheilun taustaorganisaatiot näkyisivät vahvemmin Pridessa: Se olisi viesti, että kaikki mahtuvat mukaan. Olemme äärimmäisen ylpeitä siitä, että nyt tämä tärkeä viesti saadaan välitettyä myös laajemmalle yleisölle, Helsinki Pride -kulkueessa. Janne Puhakka oli tärkeä esikuva ja omalla rohkealla toiminnallaan avasi ovia sateenkaari-ihmisille. Haluamme kunnioittaa ja jatkaa hänen aloittamaansa työtä, jotta jokaisen olisi mahdollista olla avoimesti oma itsensä urheilumaailmassa, kertoo Helsinki Pride -yhteisön toiminnanjohtaja Annu Kemppainen.
Tärkeimmät esikuvat eivät aina löydy podiumilta
Olympiakomitea vastaa tänäkin vuonna urheiluväen kokoamisesta kulkueeseen.
– Urheilun tehtävänä on yhdistää ihmisiä. Hiki ei syrji ja erilaisuus kuuluu urheiluun. Pride-kulkueeseen lähtevät urheilijat ja järjestöt toimivat Puhakan tavoin tärkeinä viestinviejinä, jotta jokainen voisi osallistua omana itsenään. Asiaa on tärkeää pitää esillä ja puolustaa niin kauan kuin tämä ei toteudu, toteaa Olympiakomitean vt. toiminnanjohtaja Petri Keskitalo.
Myös Ihmisoikeusliiton Älä riko urheilua -kampanja sekä urheilijavaikuttajaryhmä Team Human Rights ovat mukana urheilun rekassa ja kävelyblokissa. Rekkaan nousevat järjestön ihmisoikeustyötä jo usean vuoden tukeneet jalkapalloilijat Linda Ruutu ja Riku Riski. Urheiluväen kunnioittama edelläkävijä Janne Puhakka kuului hänkin Ihmisoikeusliiton Team Human Rights -ryhmään.
– Urheilujärjestöillä on keskeinen vastuu yhdenvertaisuuden varmistamiseksi ja ihmisoikeuksien puolustamiseksi urheilun arjessa. Aitoja tekoja sateenkaarioikeuksien puolustamiseksi tarvitaan urheilun jokaisella tasolla. Tämä työ on tärkeää niin urheilussa kuin muuallakin yhteiskunnassa juuri nyt, kun seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kohdistuva viha ja syrjintä ovat lisääntyneet eri puolilla maailmaa, muistuttaa Ihmisoikeusliiton pääsihteeri Robert Salin.
– Urheilutoimijoiden osallistuminen Pride-viikkoon on tärkeä viesti siitä, että urheiluun ovat kaikki tervetulleita. Mukanaolo on myös yksi tapa lisätä vuoropuhelua kaikkien osallisuudesta. Olemme tyytyväisiä, että tänä vuonna aiempaa laajempi joukko on lähtenyt mukaan, toteaa Keskitalo.
Yhdenvertaisuus on yksi urheilujärjestöjen vastuullisuusohjelman keskeisistä tavoitteista, johon kaikki lajiliitot ovat sitoutuneet. Pride-kulkueeseen osallistuu tänä vuonna yli 20 urheilujärjestöä*, lisäksi yksittäisiä urheilijoita ja muita urheilun toimijoita.
*Aikidoliitto, Amerikkalaisen Jalkapallon Liitto, Brasilialaisen jujutsun liitto, Cheerleadingliitto, Jääkiekkoliitto, Jääkiekon SM-liiga Oy, Karateliitto, Kuurojen Urheiluliitto, Liitokiekkoliitto, Miekkailu- ja 5-otteluliitto, Palloliitto, Ringetteliitto, Salibandyliitto, Taekwondoliitto, Taido/Karateliitto, Tanssiurheiluliitto, Työväen Urheiluliitto TUL, Suomen Urheiluliitto, Voimisteluliitto, Urhea, Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu ESLU, Special Olympics Finland, Finlands Svenska Idrott ja Olympiakomitea.
Yhteystiedot:
Karoliina Ketola, vastuullisuustyön asiantuntija, Suomen Olympiakomitea
karoliina.ketola@olympiakomitea.fi
Annu Kemppainen, toiminnanjohtaja, Helsinki Pride -yhteisö
annu@pride.fi
Samuel Bashmakov, ihmisoikeuksien asiantuntija, Ihmisoikeusliitto
samuel.bashmakov@ihmisoikeusliitto.fi