Jaa artikkeli Facebookissa Jaa artikkeli Twitterissä Jaa artikkeli LinkedInissä

Uintiurheilu

Ratauinti

Uinti on aina kuulunut kesäolympiakisojen ohjelmaan. Ateenan kisoissa 1896 uitiin merenlahdessa, Pariisissa 1900 Seine-joessa, St. Louisissa 1904 tekojärvessä ja Lontoossa 1908 ensi kerran uima-altaassa, joka tuolloin oli sijoitettu keskelle olympiastadionia. Olympia-altaan pituus on Pariisin kisoista 1924 lähtien ollut 50 metriä. Pariisissa otettiin käyttöön myös ratoja erottavat köydet.

Selkäuinti tuli olympiaohjelmaan ensi kerran vuonna 1900, rintauinti 1904. Perhosuinti erotettiin rintauinnista omaksi olympialajikseen Melbournessa 1956. Neljän uintilajin yhdistelmä sekauinti tuli mukaan henkilökohtaisena kilpailuna Tokiossa 1964, viestinä jo Roomassa 1960. Naiset saivat oman kilpailumatkansa vapaauinnissa Tukholmassa 1912, rinta- ja selkäuinnissa Pariisissa 1924 ja muissa uintimuodoissa samaan aikaan kuin miehetkin.

Suomalaisuimareita on osallistunut kaikkiin olympiakisoihin alkaen Lontoosta 1908. Ensimmäiset mitalit voitti rintauimari Arvo Aaltonen Antwerpenissä 1920, mutta seuraavaa saatiin odottaa 72 vuotta. Suomen uinnin nousu maailman huipulle 1990-luvulla on olympiatasolla tuottanut vain kaksi mitalia: Antti Kasvion pronssin Barcelonassa 1992 ja Jani Sievisen hopean Atlantassa 1996.

Tokion olympialaisissa 2021 Matti Mattsson palautti suomalaisen rintauinnin olympiamitalikantaan 101 vuoden tauon jälkeen. Mattsson ui 200 metrin rintauinnin loppukilpailussa Suomen ennätyksen 2.07,13 ja nappasi olympiapronssia.

Suomen naisten paras olympiasaavutus on Eila Pyrhösen neljäs sija 100 metrin perhosuinnissa Tokiossa 1964. Samaan sijoitukseen ylsi Hanna-Maria Seppälä 100 metrin vapaauinnissa Pekingissä 2008.

Uimahypyt

Kerroshypyt olivat olympiaohjelmassa ensi kerran St. Louisissa 1904, ponnahduslautahypyt Lontoossa 1908. Naiset saivat kerroshyppykilpailun Tukholmassa 1912 ja ponnahduslautakilvan Antwerpenissä 1920. Parikilpailut liitettiin kisaohjelmaan Sydneyssä 2000.

Suomalaiset kuuluivat parhaimmistoon vuosina 1908–20 olympiaohjelmaan kuuluneissa suorissa kerroshypyissä. Sekä Toivo Aro (1908) että Yrjö Valkama (1920) jäivät olympiakilvassa viidennelle sijalle – Suomessa nähtiin syypäiksi omia miehiään suosineet ruotsalaistuomarit. Kyseessä ovat kuitenkin edelleen Suomen parhaat uimahyppyjen olympiasijoitukset. Ensimmäisenä suomalaisena naishyppääjänä olympiakisoihin osallistui Greta Onnela vuonna 1928.

Taitouinti

Taitouinti oli ensi kerran olympiaohjelmassa Los Angelesissä vuonna 1984. Mitalilajeina olivat vuoteen 1992 saakka yksilökilpailu ja parikilpailu. Atlantassa 1996 kilpailtiin pelkästään joukkuekilpailussa, mutta parikilpailu palasi ohjelmaan Sydneyssä 2000. Ainoana suomalaisena taitouimarina olympia-altaassa on esiintynyt Liisa Laurila Barcelonassa 1992. Hänen sijoituksensa yksilökilpailussa oli 19:s.

Avovesiuinti

Avovesiuinti esiintyi ensi kerran olympiakisoissa Pekingin kisoissa 2008. Meriuintia tosin harjoitettiin jo Ateenassa 1896 ja 1906, jolloin uintikilpailut järjestettiin Falironin lahdella. Olympiakisojen ohjelmaan kuuluu vain 10 kilometrin kilpailu. Uinnin MM-kisoissa kilpaillaan myös 5 ja 25 kilometrin matkoilla.

Vesipallo

Vesipallo on vanhin olympiakisojen palloilulaji. Se on ollut kisaohjelmassa yhtäjaksoisesti (Ateenan välikisoja 1906 lukuun ottamatta) vuodesta 1900 lähtien. Naisten vesipallosta tuli olympialaji vasta Sydneyssä 2000. Suomi ei ole koskaan ottanut osaa vesipallon olympiaturnauksiin. Tämä olikin ainoa palloilulaji, jossa isäntämaalla ei ollut joukkuetta Helsingin kisoissa vuonna 1952.

  • 1920
    Pronssia 200 m rintauinti Arvo Aaltonen
    Pronssia 400 m rintauinti Arvo Aaltonen

    1992
    Pronssia 200 m vapaauinti, M Antti Kasvio

    1996
    Hopeaa 200 m sekauinti, M Jani Sievinen

    2021

    Pronssia 200 m rintauinti, Matti Mattsson