Alppihiihto

Alppihiihto tuli mukaan talviolympiakisoihin Garmisch-Partenkirchenissä 1936, jolloin kilpailtiin vain miesten ja naisten alppiyhdistetyssä. St. Moritzissa 1948 ohjelmaan liitettiin pujottelun ja syöksylaskun erikoiskilpailut, ja Oslossa 1952 alppiyhdistetty korvattiin suurpujottelulla. Seuraavat muutokset lajivalikoimaan tehtiin vasta Calgaryssä 1988, jolloin uutena lajina mukaan otettiin super-G (supersuurpujottelu) ja alppiyhdistetty palasi ohjelmaan. Pyeongchangissa 2018 kilpailtiin ensi kerran miesten ja naisten yhteisen joukkuekilpailun olympiamitaleista. Alppihiihto kuuluu harvoihin olympialajeihin, joiden kehitys on edennyt tasa-arvoisesti: miesten ja naisten kilpailuita on aina ollut yhtä paljon.

Ensimmäiset suomalaiset uskaltautuivat olympialaisiin alppirinteisiin vuonna 1948. Pentti Alonen ja Aimo Vartiainen matkustivat St.
Moritzin kisoihin vailla aiempia kokemuksia Keski-Euroopan vuorista. Parhaaksi suoritukseksi tuli Vartiaisen 21. sija pujottelussa. Neljä vuotta myöhemmin Oslossa Alonen saavutti pujottelussa 14. sijan, mikä jäikin Suomen alppihiihdon parhaaksi olympiasaavutukseksi aina vuoteen 1994 saakka. Ensimmäisenä suomalaisena naisalppihiihtäjänä olympiakisoihin osallistui Riitta Ollikka Innsbruckissa 1976.

Suomen alppihiihdon noususta saatiin olympiatasolla viitteitä jo Lillehammerissa 1994, kun Mika Marila laski pujottelussa 12:nneksi. Naganossa 1998 kärkituloksen otti haltuunsa Kalle Palander sijoittumalla pujottelun yhdeksänneksi. Seuraavissa olympiakisoissa Salt Lake Cityssä suomalaisilla oli jo mitalitoiveita, mutta parhaaksi saavutukseksi jäi Henna Raidan kahdeksas sija naisten pujottelussa. Haaveet toteutuivat lopulta Torinon kisoissa 2006, kun Tanja Poutiainen voitti suurpujottelun hopeamitalin. Miesten suurpujottelussa Kalle Palander laski jälleen yhdeksänneksi, mikä onkin yhä Suomen miesten alppihistorian paras olympiasijoitus.