Lukuvuoden opiskelijaurheilija
Olympiakomitean huippu-urheiluyksikön urheiluakatemiaohjelma ja Urheilijoiden Ammattienedistämissäätiö (URA) palkitsevat vuosittain lukuvuoden opiskelijaurheilijan. Palkinto myönnetään menestyneelle, yliopistossa tai ammattikorkeakoulussa opiskelevalle urheilijalle, joka on onnistunut erityisen hyvin urheilu-uran ja korkeakouluopiskelun yhdistämisessä. Tunnustuspalkintoon liittyy 1000 euron opiskelustipendi.
Lukuvuoden 2020-21 opiskelijaurheilijana palkittiin Itä-Suomen yliopistossa opiskeleva yhdistetyn urheilija Ilkka Herola. Valinta julkistettiin Lahdessa 16. syyskuuta 2021 järjestetyn huippuvaiheen kaksoisuraseminaarin yhteydessä. Kaksoisuraseminaari ja lukuvuoden opiskelijaurheilijan palkitseminen ovat osa kansainvälistä opiskelijaurheilun teemapäivää (International Day of University Sport 20.9.). Tilaisuudessa huomioidaan kunniamaininnalla myös urheilijan kaksoisuraa erityisen ansiokkaasti edistäneitä toimijoita. Viime vuonna kunniamaininnan saivat Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun (Xamk) koulutusjohtaja Päivi Mäenpää sekä EduFutura Jyväskylän liikunnan ja urheilun alatiimi.
Esityksiä ehdokkaista lukuvuoden opiskelijaurheilijaksi voivat tehdä urheiluakatemiat. Lukuvuoden opiskelijaurheilijaksi valittavan tulee suorittaa opintoja yliopistossa tai ammattikorkeakoulussa joko tutkinto-opiskelijana tai avoimen yo:n/ amk:n puolella. Hänellä tulee olla selkeä ja toimiva suunnitelma opintojen eteenpäin viemisestä siten, että opiskelu tukee urheilutuloksen tekemistä ja mahdollistaa täysipainoisen satsaamisen urheilu-uraan tavoitteena kansainvälinen huippumenestys. Valintaesityksestä tulee ilmetä lukuvuoden opiskelijaurheilijaehdokkaan tärkeimmät urheilulliset saavutukset lukuvuoden aikana. Sen tulee sisältää myös lyhyt kuvaus urheilijan opintojen etenemisestä sekä hänen tavoitteistaan urheilijana ja opinnoissaan. Esityksestä on tärkeää välittyä, miten palkittavaksi ehdotettavan urheilijan kaksoisuran toteutus tukee parhaan mahdollisen urheilutuloksen saavuttamista.
Lukuvuoden opiskelijaurheilija on nimetty viisi kertaa. Vuosina 2002-2015 jaettiin Opiskelijoiden Liikuntaliiton (OLL) alunperin lanseeraama vuoden opiskelijaurheilija -palkinto. OLL:n palkitsemisperusteena oli menestyminen korkeakoulunopiskelijoiden kansainvälisissä arvokilpailuissa (universiadit ja opiskelijoiden MM-kilpailut).
Olympiakomitean urheiluakatemiaohjelman ja Urheilijoiden Ammattienedistämissäätiön palkitsemat lukuvuoden opiskelijaurheilijat lukuvuodesta 2016-17 alkaen
2020-21 Ilkka Herola, yhdistetty
Itä-Suomen yliopisto, Kuopion alueen urheiluakatemia
2019-20 Kalle Järvilehto, lumilautailu
Kajaanin ammattikorkeakoulu, Vuokatti-Ruka urheiluakatemia
2018-19 Isa Rahunen, jääkiekko
Diakonia-ammattikorkeakoulun Oulun kampus, Ouluseutu urheiluakatemia
2017-18 Liisa Lilja, paratriathlon
Itä-Suomen yliopisto, Kuopion alueen urheiluakatemia
2016-17 Salla Koskela, hiihtosuunnistus
Itä-Suomen yliopisto, Joensuun urheiluakatemia
Olympiakomitean urheiluakatemiaohjelman palkitsema vuoden opiskelijaurheilija
2015 Kristiina Mäkelä, yleisurheilu; Helsingin yliopisto, URHEA
Opiskelijoiden Liikuntaliiton palkitsemat vuoden opiskelijaurheilijat 2002-2014
2014 Helena Kuusisto, karate; Satakunnan ammattikorkeakoulu
2013 Sami Niemi, mäkihyppy; Lapin yliopisto
2012 Pekka Rintamäki, paini; Seinäjoen ammattikorkeakoulu
2011 Rockettes, muodostelmaluistelu; useita pk-seudun korkeakouluja
2010 Pauliina Frilander, ampumaurheilu; Tampereen yliopisto
2009 Kiira Korpi, taitoluistelu; Tampereen yliopisto
2008 Bodil Holmström, suunnistus; Åbo akademi
2007 Johanna Manninen, yleisurheilu; Jyväskylän yliopisto
2006 Viivi Koivu, ampumaurheilu; Jyväskylän yliopisto
2005 Juha Haukkala, freestylehiihto/ ski cross; Stadia-ammattikorkeakoulu
2004 Laura Lammi, vesihiihto; Haaga-AMK/ Vierumäen urheiluopisto
2003 Jani Tanskanen, telinevoimistelu; Jyväskylän yliopisto
2002 Anu Kopra, suunnistus; Tampereen yliopisto/ Hämeenlinnan OKL