Jussi Olkinuora

Jääkiekko
Syntynyt1990
Seurafrankfurt lions

Juho ”Jussi” Olkinuora on vuoden 2019 maailmanmestareita, mutta torjuntatöitä kertyi tuolloin vain yhdessä alkusarjan ottelussa. Riian MM-turnauksessa 2021 Olkinuora kantoi päävastuun maalilla Leijonien edetessä finaaliin ja lopulta hopealle, ja hänet valittiin kisojen All Stars – kentälliseen. Tapparan kasvatti teki läpimurtonsa JYPissä pelattuaan välissä kuusi kautta PohjoisAmerikassa. KHL:ssä hän pelasi 2019–2022. 
 
Leijonien ykkösmaalivahtina Pekingin olympiaturnaukseen lähtenyt Olkinuora joutui kisajärjestäjien tiukan koronaviruslinjauksen takia kolmen päivän karanteeniin juuri ennen avausottelua. Lopulta Olkinuora pelasi Pekingissä yhden ottelun, jatkoaikavoittoon 4–3 päättyneen alkulohkopelin Ruotsia vastaan, jossa torjui 27 laukausta. 
 
Olympiakullan jälkeen Olkinuora torjui keväällä 2022 Leijonien maailmanmestarijoukkueen ykkösvahtina ja valittiin toistamiseen MM-turnauksen All Starsiin. Seuratasolla hän kiersi vuoden 2022 jälkeen AHL:ssä sekä Ruotsin, Suomen ja Sveitsin liigassa.

Päivitetty 4/2024

Jussi olympialaisissa

  • Peking 2022

    Talviolympialaiset

    Olympiakultaa