Pentti Hämäläinen on toistaiseksi viimeinen suomalainen nyrkkeilyn olympiavoittaja.
Ennen Helsingin olympiakisoja Hämäläinen valittiin edustamaan Eurooppaa Eurooppa – Yhdysvallat -ottelussa vuosina 1950 ja 1951. Hän voitti molemmilla kerroilla kaikki vastustajansa. Kotkalaisen uran ensimmäinen arvokisamitali oli sarjan 51 kg pronssi Milanon EM-kisoissa 1951.
Helsingin olympiakisoissa Hämäläinen otteli 54 kg:n kääpiösarjassa. Hämäläinen voitti kaikki alkukierrosten vastustajansa tuomariäänin 3-0. Finaalissa vastaan asteli Irlannin John McNally, jonka kanssa ottelu oli hieman tiukempi. Hämäläinen voitti lopulta hajaäänin 2-1. Hämäläinen säilytti mitalikunnon olympiavuoden jälkeen: toinen EM-pronssi tuli Berliinissä 1955.
Melbournen olympiakisoissa 1956 juhlittiin Hämäläisen pronssimitalia 57 kg:n höyhensarjassa. Hämäläinen oli amatööriuransa aikana Suomen menestynein nyrkkeilijä: hän voitti käymistään 181 otteluista 171. Vuonna 1956 Hämäläinen siirtyi ammattilaiseksi ja hävisi lyhyen ammattilaisuransa
aikana käymistään kuudesta ottelusta vain yhden.
Pentti olympialaisissa
-
Melbourne 1956
Kesäolympialaiset
Pronssia 57 kg -sarjassa.
-
Helsinki 1952
Kesäolympialaiset
Olympiakultaa nyrkkeilyn 54 kg -sarjassa.