Veikko Kankkonen

Mäkihyppy
Syntynyt1940

Veikko Kankkonen saavutti 1964 ensimmäisenä suomalaisena mäkihyppääjänä kaksi mitalia yksistä olympiakisoista.

Hiihtourheilun ensimmäiset oppinsa syntymäseudullaan Sotkamossa kerännyt Kankkonen varttui menestyväksi mäkihyppääjäksi lajin suomalaisessa keskuspaikassa Lahdessa. Hiihtoseuran vanhempien punapaitojen vanavedessä hänestä kasvoi Salpausselän kisojen voittaja jo 20-vuotiaana.

Parhaana talvenaan 1964 Kankkonen voitti kaiken mahdollisen: Saksan–Itävallan mäkiviikon, olympiakultaa ja -hopeaa Innsbruckissa sekä ykköstilat Salpausselän ja Holmenkollenin kisoista. Kolmissa peräkkäisissä olympiakisoissa 1960, -64 ja -68 kilpaillut Kankkonen kuului ennakkosuosikkeihin Oslon MM-kisoissa 1966, mutta loukkaantui harjoituksissa. Salpausselän kotimäessä hän voitti 1960-luvulla kaikkiaan viisi kertaa.

Mäkihypyn rinnalla Kankkonen pelasi kahdella kaudella pesäpalloa ylimmällä sarjatasolla Lahden Maila-Veikoissa. Hän voitti sarjan kunnaritilaston 1963. Kankkoselle on myönnetty opetusministeriön Pro Urheilu -tunnustuspalkinto vuonna 2002 ja hänet on valittu Suomen urheilun Hall of Fameen.

Veikko olympialaisissa

  • Grenoble 1968

    Talviolympialaiset

  • Innsbruck 1964

    Talviolympialaiset

    Olympiakultaa normaalimäessä ja hopeaa suurmäessä.

  • Squaw Valley 1960

    Talviolympialaiset