OlympiaCast: Emilia Soini on murtautunut globaalisti kilpaillun mailapelin eliittijoukkoon

Ilkka Palomäki: [00:00:12] Tervetuloa OlympiaCastin seuraan. Tämä on Suomen Olympiakomitean podcast-sarja, joka on käynnistynyt syksyllä 2018. Loppuvuoden 2020 pidimme hiljaiseloa ja samalla uudistimme vähän sisältöjamme. Edelleen vankkana kivijalkana säilyy suomalaisen huippu-urheilun ilmiöiden, tarinoiden ja ihmisten esiintuominen, mutta rinnalle nousee yhä vahvemmin suomalaisen liikunnan ja urheilun toinen iso valinta ja peruskivi eli seuratoiminta. Meidät löydät yleisimmiltä podcastin tarjoajilta. Tänään isäntänä toimii Ilkka Palomäki.

Ilkka Palomäki: [00:00:54] Tänään OlympiaCastin vieraana on Emilia Soini. 25-vuotias Soini on yksi tasoonsa nähden Suomen tuntemattomimmista huippu-urheilijoista, sillä hän on laajasti, globaalisti kilpaillussa maailmapelissä eli squashissa, maailmanlistalla 50 parhaan joukossa. Espoosta lähtöisin oleva Soini rikkoi tuon merkkipaalun ensimmäistä kertaa loppuvuodesta 2020. Soini on tehnyt urallaan kovia ratkaisuja päätyökseen ammattilaiseksi. 18-vuotiaana hän muun muassa lähti Yhdysvaltoihin, josta palasi Suomeen vasta tuossa aivan koronaviruspandemian puhkeamisen korvilla. Tätä nykyä Emilia asuu Helsingissä, jossa hänelle on rakentunut laadukas päivittäisharjoittelun arki. Tässä haastattelussa Emilia avaa arkeaan, vähän ehkä squashia lajina ja myös sitä, että millaiset vaatimukset odottavat, kun maailmanlistalla pyrkii kipuamaan yhä korkeammalle.

Ilkka Palomäki: [00:01:57] Tervetuloa OlympiaCastin vieraaksi squash-ammattilainen Emilia Soini.

Emilia Soini: [00:02:01] Kiitos.

Ilkka Palomäki: [00:02:04] Jos lähdetään ihan sieltä alusta, niin sä olet syntynyt lokakuussa 1995 ja ymmärsin, että kotoisin olet Espoosta. Kertaa vähän, miten ja missä vaiheessa olet päätynyt urheilun pariin ja ennen kaikkea squashin pariin.

Emilia Soini: [00:02:18] Joo, tota Espoossa syntynyt ja siellä aloittanut Squashin Esport Centerissä ESRC:ssä edelleenkin edustan ESRC:tä – ikinä en ole mitään muuta seuraa edustanutkaan. Mulla oli itse asiassa aika paljon vaikeuksia nuorempana niin löytää mitään harrastusta. Kävin monessa paikassa vähän katselemassa jotain tanssia, telinevoimistelua ja kaikkea muuta. Mikään ei oikein napannut. Taisin juuri squashia ennen aloittaa ratsastuksen ja sitten mun lapsuuden hyvän kaverin kautta, niin mulla oli jotkut leikkimistreffit hänen kanssaan ja sitten hän vaan sanoi että, hänen pitää nyt lähteä, että hänellä squash-treenit. Mä olin, että ”Ai mitkä?”, että voinko mä tulla mukaan? En mä tiedä oliko tää juttu ennen, että aina mentiin mukaan, mutta sitten menin hänen mukaansa. Se oli vielä enemmän sellaista Nuori Suomi -toimintaa, että ei se nyt hirveesti kössiä välttämättä ollut, että ehkä vähän pomputeltiin palloa ja semmoista, mutta enemmän sellaista, että teini-ikäiset tytöt veti meille kaikkea hippaa, leikkejä ja sen semmoista. Sitten mä vähän niin kuin siitä innostuin, mutta aina mä olen aika urheilullinen on ollut, että mulla on isoveli ja siellä lapsuudenkodissa niin naapurustossa oli lähinnä pelkästään poikia. Että mä olen yrittänyt leikkiä ja pärjätä pienestä pitäen ja pelannut futista, kirkkiistä ja lipunryöstöä niin koen, että vähän niin kuin sen avulla niin urheilun suuntaan. Tietysti iskä on ollut kanssa paljon urheilussa mukana – siis pelannut itse kaiken maailman lajeja ja on kiinnostunut urheilusta.

Ilkka Palomäki: [00:04:01] Minkä ikäisenä tämä ensipuraisu squashiin tapahtui?

Emilia Soini: [00:04:04] 8-vuotiaana.

Ilkka Palomäki: [00:04:07] Okei, ja jäitkö saman tien lajin pariin?

Emilia Soini: [00:04:08] Kyllä mä jäin. Siellä oli semmoinen kiva viba, että mua ei siellä pelottanut olla. Muistan telinevoimistelusta mä lähdin itkien, että älkää jättäkö mua tänne. Siellä mä kävin sen yhden kerran ja varmaan se, että mulla oli se kaveri mukana niin sille tielle mä jäin.

Ilkka Palomäki: [00:04:31] Mulla on myös samanlainen kokemus painista joskus, että se on loppunut itkuun se harrastus. Mikä siinä squashissa oikeastaan viehätti ja mikä siinä nappas sut mukaansa?

Emilia Soini: [00:04:42] Mä en oikeastaan ihan hirveesti niistä alkuajoista muista. Mä muistan tuon ekan kerran, kun mä menin ja sitten mulla vähän semmoinen black-out, että mä en muista ollenkaan. En mä tiedä onko siinä ollut jotain traumaattisia tai mitä, mutta mä en muista sitä aikaa ollenkaan, kun mä aloitin ja olin niin sanotusti huono. Sitten tulee muistikuva takaisin, kun mä olen ryhmätreeneissä, osasin lyödä palloa ja osasin säännöt ja aloin pelaamaan kisoja jo Suomessa. Siinä on semmoinen kolmen vuoden muistikatkos, mutta todennäköisesti se – ei sillä, että telinevoimistelu ei ole yksilölaji periaatteessa – mutta siis tykkäsin siitä, että sitä pysty myöskin itse harrastamaan, että siinä oli se ryhmäefekti, että käyt ryhmätreeneissä, mutta sitten pystyt käydä myös itse treenaamassa ja se on aika paljon. Jos sä halusit itse kehittyä ja treenata jotain niin sä pystyit menemään ja treenaamaan sitä itse.

Ilkka Palomäki: [00:05:46] Missä vaiheessa se rupesi tulemaan ikään kuin vakavammaksi se squashin pelaaminen?

Emilia Soini: [00:05:52] No varmaan siinä 14 vuoden kohdalla. Kyllä mä aika nopeasti aloin käymään kisoja jo Suomessa, että jotkut SM:mät voitin 12-vuotiaana. Sitä ennen kävin kaikki Jaffa Cupit, missä palkintona oli ilmeisesti jaffaa. Niin tota, että mä aloin kisata aika nopeasti. Mä muistan, että siis mä ratsastin siinä sivussa ja sitten mä jossakin vaiheessa – mun mielestä about 14-vuoden paikkeilla – niin sitten piti päättää vähän, että ei ollut aikaa eikä rahaa tehdä kumpaakin. En osaa sanoa, mistä syystä mä periaatteessa valitsin squashin, koska olen edelleenkin vähän tällainen hullu heppatyttö. Se on niin kuin taustalla tällainen mun intohimo ja rakastan heppoja. Jännä silleen ehkä juuri siksi, kun mä jouduin sen lopettaa niin mä vähän niin kuin kaipaan sen pariin, mutta että mä en periaatteessa osaa sanoa, että minkä takia mä just silloin valitsin squashin, mutta ihan hyvä valinta se oli.

Ilkka Palomäki: [00:07:00] Niin pikakelauksella muutama vuosi eteenpäin olit Euroopan U19-rankingissa ykkösen. Avaa vähän, miten merkittävä juttu se on squashissa?

Emilia Soini: [00:07:10] No olihan se itsellekin semmoinen niin kuin; ainahan mä olen jotenkin siis ollut tosi urheilullinen ja mä olen semmoinen tyyppi, että jos mä teen jotain, niin mä haluan olla siinä hyvä. Niin silleen, olihan se ihan semmoinen, kun sitä rupesi pohtimaan oikeasti, että mitä on saavuttanut niin se oli tosi hieno juttu. Ensimmäisen kerranhan mä olin alle seitsemästoista niin Euroopan ykkönen ja muistan sen, kun se tapahtui kerran, kun mä olin Ranskassa kisoissa ja taisin hävitä kvartseissa. Päädyinkö mä seitsemänneksi vai kuudenneksi tai jotain? Sitten yhtäkkiä se tuli mulle se ajatus, että hetkinen ”hävisin tuon matsin, mutta jos mä olisin sen voittanut niin mä olisin ollut neljän parhaan joukossa, että  mä olisin ollut semifinaalissa. Mä en ollut jotenki ta… kuinka kujalla mä olen ollut, mutta siinä vaiheessa mä niin kuin tajusin, että hetkinen mähän sijoituin aika hyvin, että tuo oli yhden matsin päässä, että mä olisin ollut niin kuin oikeasti hyvillä sijoilla. Sit mä lähdin sieltä Ranskasta vähän silleen, että hän sanoo mitään kellekään, mutta mä olin itselleni vähän silleen, että ”vau tässähän mulla on chanssit ihan selvästi”. Sitten mä menin kotiin ja treenasin ja mä olin silleen, että ”ei vitsi, että ensi kisassa!”. Mä vähän niin kuin salaa ajattelin, että en mä nyt kerro kenellekään, kuinka koen, että olen tässä hilkulla, että mä treenaan nyt ja ensi kisassa mä säväytän sitten. Sitten se vähän niin kuin alkoi menemään sit silleen, että mä olin joka kisassa ihan ok sijoilla ja sit tuli yksi kisa Sveitsissä, missä sitten loppujen lopuksi voitin. No, siihen voittamiseen nyt jää vähän koukkuun.

Ilkka Palomäki: [00:08:56] Kuinka poikkeuksellista se on suomalaisessa kuosissa, että nn tuolla tasolla 19-vuotiaana?

Emilia Soini: [00:09:03] Riippuu vähän, mihin vertaa. Etteihän välttämättä Suomessa ollut siihen aikaan hetkeen ollut ketään tyttöä, joka olisi pärjännyt yhtä hyvin kuin minä. Mutta siis mun aikanahan nuo pojatkin pärjäsi tosi hyvin. Siinä on jännästi ollut silleen, että meitä ennen tietysti kössihän oli tosi suosittua Suomessa silloin 70-80-luvulla ja ne pärjäsikin tosi hyvin, etteihän se ollut ennenkuulumatonta, että Suomi pärjää squashissa. Mutta sitten siinä oli tietysti tullut se aikaväli, jolla squashin – no se ei ollut enää niin suosittu ja siis taso vähän tippunut. Sitten minä plus-miinus yksi-kaksi vuotta niin meillä oli esimerkiksi just se meidän EM-jengi ja siitä yksi vuosi alaspäin niin nuorempi jengi, niin nehän pärjäsi tosi hyvin. Meidän ikäluokkajunioreissa periaatteessa pärjäsi tosi hyvin, mutta mä nyt olin ehkä sitten tietysti tytöistä niin se ensimmäinen ja tällä hetkellä vielä viimeinen, joka on pärjännyt noin hyvin, että on se silleen ihan mielenkiintoista, että minä plus ne pari poikaa, jotka kanssa pärjäsivät Euroopassa junnukisoissa niin on antanut vähän buustia Suomen kössille.

Ilkka Palomäki: [00:10:28] Sitten 18-vuotiaana sä teit kovan päätöksen ja lähdit Yhdysvaltoihin niin, mikä sut tällaiseen ratkaisuun ajoi siinä vaiheessa?

Emilia Soini: [00:10:37] No, se oli vähän vaikea. Se tuli aika yllättäen. Mä olen vähän tällainen impulsiivinen ihminen että olin kisoissa Euroopassa 16-vuotiaana. Saksassa oli aika isot kisat nimeltään Pioneer Cup ja mä satuin sen voittamaan. Siellä oli sponsorina yksi amerikkalainen mies ja mä vähän niin kuin sen voiton lomassa niin sain tän sponsorin kautta sitten Adidas-diilin niin mä olin häneen yhteydessä. Sitten siellä osa ihmisistä alkoi kysellä multa, että ”no oletko sä menossa jenkkeihin kouluun?” Siinä vaiheessa mä en edes tiennyt, mistä puhuttiin; mä olin, että ”ai häh? Mikä juttu?” Sitten mä vähän niin kuin aloin ottamaan siitä selvää ja sitten tämän niin kuin sponsorin kautta tuli ekan kerran yhteyksiä jenkkeihin ja sitten hän oli silleen, että ”Tule pelaamaan US Junior Open!”. Sitten mä menin – tämä oli siis kesällä – ja sitten mä päätin siitä. Mä nyt täytin 17 siinä välisä, eli mä jouduin sitten pelaamaan niin sanotusti huonona vuotena, eli mä olin 17, kun muut on 18 periaatteessa. No mä menin sitten joulukuussa pelaamaan sen US Junior Open:n. Vähän niin kuin sitä kautta aloin saamaan yhteyksiä jenkkeihin ja sitten hän oli vähän niin kuin sitä mieltä, että ”Tule tänne kouluun, tule tänne kouluun”. Olihan se sitten vähän semmoinenkin tilanne, että mä olin Euroopan ykkönen ja Suomen ykkönen, eikä sitten Suomessa ole ollut hirveästi haastetta mulle tyttöjen, naisten puolella. No ehkä nyt silloin 14-15-vuotiaana vielä joo, mutta sitten sen jälkeen oikeastaan niin mä en ole niin kuin Suomessa hävinnyt ollenkaan. Sitten siitä tuli se ajatus, että… No siis siinä oli toinenkin pointti oli ehkä se, että sen koulun kautta jenkeissä niin pystyisi myöskin jatkamaan sitä kössin peluuta, koska en tule mitenkään harvinaisen varakkaasta perheestä ja squashissa ei todellakaan liiku isot rahat, niin oli mullakin vähän semmoinen kysymys, että jos mä jään Suomeen ja haluaisin palata ammattilaisena niin mä koin, että rahallisesti tai taloudellisesti en siihen pysty. Niin se oli vähän niin kuin se mun vaihtoehto, millä mä pystyisin jatkamaan kössin peluuta hyvällä tasolla. Sitten tuli mahdollisuuksia mennä jenkkeihin niin tartuin niihin.

Ilkka Palomäki: [00:13:05] Eli sä olit Suomessa lukiossa ja jatkoit sitten lukiota Yhdysvalloisas vai?

Emilia Soini: [00:13:09] Joo.

Ilkka Palomäki: [00:13:09] Minne päin Yhdysvaltoja sä silloin menit?

Emilia Soini: [00:13:13] Rhode Islandille.

Ilkka Palomäki: [00:13:16] Okei, sä olit siellä useamman vuoden niin mitä kaikkea tuohon sun Yhdysvaltain retkeen kuului?

Emilia Soini: [00:13:22] Menin siis sinne aluksi kouluun lukioon. Se oli aika shokeeraava kokemus; paljon näkee telkkarista jenkkisarjoja ja kaikkea muuta, mutta itse menin siis yksityiskouluun ja oli siellä kouluilla yötä. Koen olevani aika kansainvälinen ja aika jenkkimäinen ihminen, mutta se oli aika paha kulttuurishokki kuitenkin. En itse tykännyt kokemuksesta kyllä yhtään, että siitä jäi vähän huono maku suuhun ja sen takia sitten – siis alunperin oli ideana, että mä menen sen jälkeen siellä esimerkiksi yliopistoon ja pelaan siellä yliopistossa kössiä, mutta sitten tuon lukiokokemuksen jälkeen se ei sytyttänyt yhtään – sittenhän mä tulin sitten, olin niin kuin kesän Suomessa ja olin, että ”Mä en mene jenkkeihin enää ikinä”. Sitten sieltä Rhode Islandilta oli kuitenkin muodostunut yhteyksiä ja siellä oli tietysti kaiken huonon lisäksi niin paljon hyvää, tottakai. Sieltä sitten yhdet tuttavat laittoivat viestiä, että ”Tulisitko sä kesän lopussa treenaamaan meidän kanssa ja valmentamaan meitä?”. Ja sitten päätin, että lähden. Ne kaksi viikkoa lopulta muuttui kuudeksi kuukaudeksi. Valmensin heitä kuusi kuukautta välillä tietysti kävin Suomessa siinä välissä, mutta sitten, että mä olin Suomessa aina viikon ja lähdn jenkkeihin takaisin useammaksi kuukaudeksi. Sitä kautta vähän niin kuin nämä valmennushommat alkoi siellä kävin. Mä  kävin siellä kisoissa ja tutustuin ihmisiin ja sitten mua pyydettiin töihin New Yorkiin. Siellä on mun tämänhetkisen valmentajan, niin oli se squash-akatemia tai se, sitten aloin siellä valmentamaan ja ne itse asiassa ehdotti, että voit valmentaa ja pelata PSA-kisoja. Sittenhän mä olin ihan, että ”Vau, että joo kyllä ihanaa!”. Periaatteessa siihen astihan mä en ollut siis pelannut yhtään mitään ja kyllä mä nyt niin kuin seurasin kössiä ja treenailin ja näin, mutta mun mielestä se oli jännä, että mä en en itse edes ehdottanut sitä niille, vaan ne niin kuin sanoi, että ”Joo, sä voit valmentaa ja pelata ammattilaisena.”, niin mä olin, ihan että jee-joo hyvä, hyvä, hyvä.  Silleenhän mä sitten niin kun siellä sätkin menemään New Yorkissa sitten siihen päälle neljä vai melkein viisi vuotta. Että New Yorkissa sitten valmentelin ja aloin pelata ammattilaisena. Sitten se vähän alkoi pikkuhiljaa menemään siihen suuntaan, että enemmän peliä kuin valmennusta.

Ilkka Palomäki: [00:16:00] Mikä sun maailman ranking oli silloin, kun sä rupesit yhdistämään valmennusta ja pelaamista, ja kuinka paljon kehitti siinä matkan varrella?

Emilia Soini: [00:16:05] No, alun perin siis mullahan ei ollut mitään rankingia. Kun menin New Yorkiin niin en ollut siellä rankingissä ollenkaan, että sitten piti ostaa lisenssi. Sä nyt aloitat sieltä pohjalta eli siis – mitä se nyt – 275 vai mitähän se on. Ehkä mä aloitin 250:sta tai jostain? Kyllähän se siinä sitten nousi. Välillä tuolta näenkin puhelimesta, kun sieltä tulee kaikista noista some-appeistä tulee näitä memories-juttuja, niin siellä on joku, missä mä olen laittanut, että ”Mun ranking on 110 oujee!”. Sitten mä oon silleen, eihh mitä…

Ilkka Palomäki: [00:16:42] Niin näitä, haluat varmaan muistella -tyyppisiä nostoja tulee sieltä.

Emilia Soini: [00:16:42] Joo, ihan ylpeä ollut siitä 110:sta.

Ilkka Palomäki: [00:16:42] No tota, jos sä mietit taaksepäin – sä olit siellä useamman vuoden – niin, mitä tarttui reppuun ja oliko kuinka hyödyllinen reissu?

Emilia Soini: [00:17:06] No, olihan se siis tosi hyödyllinen reissu. Sitähän mä olen niin kuin monessa muussakin haastattelussa sanonut, että ennen kuin lähdin jenkkeihin ja silloin olin Euroopan ykkönen niin olin aina silleen, että ”Hyi Suomi, mä en halua asua Suomessa.” Kun olin lähdössä niin mä olin, että mä en tuu tänne enää ikinä takaisin, nyt kun mä pääsen pois – tämmöistä tyypillistä uhoamista. Nyt mä olen ihan, että  ”Jee, jee Suomi – minä haluan muuttaa takaisin” – ja ihanaa, ihanaa. Niin kyllähän se siis opetti paljon, siellä oli paljon hyödyllistä asiaa ja siis kasvoin ja aika paljon ihmisenä, pelaajana ja valmentajana ja opin työnantajilta paljon ja opin omalta valmentajalta aika paljon; ihan niin kuin siis, että hän valmensi mua niin mä kehityin pelaajana, mutta myöskin ihan siis, että osaan itsekin valmentaa muita paljon paremmin hänen ansiostaan. Siinä samassa – silleen mä nyt monesti opinkin – mitä joku opettaa mulle niin opetan eteenpäin, vaikka sitten hän välillä kyllä vähän vinkkaa silmää ja sanoo, että ”Aha, mun opit; sä kerrot niitä omilles.” Enkä kerro! Mutta joo, siis siellä oli kyllä niin kuin ajoittain hyvin raskasta, mutta niin kuin olen sanonut niin en pystyisi nyt olemaan takaisin Suomessa ja muuttamaan takaisin Suomeen, jos mä en olisi lähtenyt pois ja kokenut mitä mä koin.

Ilkka Palomäki: [00:18:33] Ja sä palasit Suomeen missä vaiheessa ja minkä takia?

Emilia Soini: [00:18:36] Maaliskuussa eli silloin, kun tämä koronahommeli rupesi alkamaan tai pahenemaan. Mä olin kisoissa Kanadassa ja sitten alkoi tulemaan näitä uutisia, että kaikkien pitäisi vähän niin kuin… Tai jotenkin jostain, mun mielestä kaikkialta tuli joitain uutisia, että kaikkien pitäisi palata koteihinsa tai jotain vastaavaa. Mulla piti olla Sveitsissä kisat siitä tyyliin viikkoa myöhemmin, niin mulla oli lennot siis Eurooppaan onneksi, kun sittenhän oli ihan hirveä homma, kun kaikki tietysti perutti ja vaihtoi lentojaan ympäri maailmaa. Olisi ollut hirveä homma sitten yrittää jotenkin saada kauheasti rahoja takaisin tai jotain vastaavaa. Niin sitten sijaan, että mä lensin Kanadasta Ranskan kautta Sveitsiin, niin lensin Ranskan kautta sitten vaan Helsinkiin, että sitten varasin vaan Ranskasta Suomeen uuden lennon. Oli mun siis tarkoitus tulla Suomeen sitten, kun ne kisat olivat ohi. Mä en muista, olisiko mulla ollut Sveitsin jälkeen pari muutakin kisaa, mutta mä en muista, että oliko mun tarkoitus tulla – että pitikö mun tulla Suomeen. Mulla oli mun mielestä Jenkeissä vielä yksi kisa välissä ainakin, mutta sitten oli kyllä ihan tarkoitus tulla kesäksi Suomeen ja siinä oli pohdittu jo siinä vaiheessa, sitä Suomeen muuttoa ja mähän olin ollut koko viime kauden niin kuin aina, jos oli enemmän aikaa, niin mähän tuli välissä silloin jo Suomeen, mutta nyt olen allekirjoittanut vuokrasopimuksen ja olen täällä kirjoilla, että nyt virallisesti asun Suomessa. Kyllä se oli siis ajatuksena saada aikaan muutenkin, mutta sitten tuo koronatilanne tietysti nopeutti sitä tilannetta.

Ilkka Palomäki: [00:20:19] Miten tämä sun uusi arki nyt Suomeen on rakentunut, jos mietit urheilun näkökulmasta sitä?

Emilia Soini: [00:20:24] Tosi hyvin siinä mielessä, että saatiin Riinan, Koskisen, kanssa muutettiin yhteen ja asutaan taas hallin vieressä tien toisella puolella. Että hallin osoite on Huopalahdentie 28 ja meillä osoite on Huopalahdentie 27 niin siinä mielessä aika hyvä tilanne, että asuu niin lähellä treeniolosuhteita ja meidän fysiikkatreenitkin on siinä tennishallilla Talin vieressä. Niin todella hyvä tilanne siinä mielessä, että kaikki on tosi lähellä. Meidän treenitilanne liiton puolesta ja maajoukkueen puolesta on mun mielestä mennyt eteenpäin, että se oli myöskin yksi syy, miksi pystyn täällä olemaan, että meillä on järjestettyjä treenejä liiton puolesta ja mulla on Tomppa, meidän naisten maajoukkuevalmentaja, kenen kanssa mennä kentälle. Ja sitten on kuitenkin noita miehiä, että kenen kanssa on hyvä pelata, että Olli Tuominen on ollut suureksi avuksi lähiaikoina mulle ja itse asiassa muillekin naisille, mikä on ollut tosi kiva juttu ja ollut tosi hyödyllistä. Ei nyt vielä tarvitse Ollia haastaa, että on siinä se alempikin kerros miehiä, jotka pärjää mulle toistaiseksi, niin saan ihan hyvää vastusta kuitenkin vielä Suomesta.

Ilkka Palomäki: [00:21:52] Sä viittasit tuossa aiemmin sun valmentajaan, joka sulla oli Yhdysvalloissa – eli oliko hän tämä Wael El Hindi – joka edelleen, on ymmärtääkseni edelleen sun valmentaja, mutta hän ei kuitenkaan tietenkään täällä ole niin, miten tämä sun valmentautuminen on järjestynyt nyt tässä Suomessa?

Emilia Soini: [00:22:08] Joo, siis mä en ole häntä nyt pystynyt näkemään pitkän aikaan tosiaan, että hän on Jenkeissä, Floridassa, nykyisin ja sinne rakentelee – juurikin lähetti minulle kuvaa uusista kentistä, että hän on rakentanut sinne nyt oman hallin ja sanonut, että maaliskuussa sen pitäisi valmistua, että sitten mä voisin periaatteessa mennä jatkossa siellä käymään – ja se onkin tässä tarkoitus, mutta siis en ole häntä nähnyt pitkään aikaa, mutta ei tässä nyt olekaan ollut hirveästi mitään kisoja. Kyllähän se on sitten katsonut ne mun pari matsia – siis mulla on ollut kahdet kisat – niin se on katsonut ne matsit ja sitten ollaan oltu puhelimessa ja näin, mutta… Ja sitten on sovittu, että kun tarve sille tuleem niin esimerkiksi pidetään joku ryhmäåuhelu, missä on kaikki valmentajat ja minä mukana, että ollaan yhteisymmärryksessä, mutta kyllä mä tiedän myöskin, että hän luottaa muhun siinä mielessä. Se aina sanoo, että se mua neljän vuoden ajan valmensi ja opetti todennäköisesti enemmän kuin ketään muuta hänen valmennettavaansa ja mä opin tosi hyvin, että se myöskin tietää, että mä niin kuin osaan myös itsekin.

Ilkka Palomäki: [00:23:22] Mites tuo sun valmennuspuoli? Teetkö sitä nyt edelleen Suomessa?

Emilia Soini: [00:23:25] Vähäsen joo, se on ihan sellainen, mistä mä olen kiinnostunut. Kyllä mä nyt pelaan täyspäiväisesti, mutta siis valmennan muutamaa tuntia viikkoin ja olen kyllä ihan kiinnostunut siitä valmentamisesta, että koen olevani siinä ihan hyvä ja tykkään tehdä sitä ja se on ihan semmoinen, mikä on myös ehkä kiinnostelisi aika paljon sitten tulevaisuudessa, kun, jos mä en pelaa enää sitten niin paljon.

Ilkka Palomäki: [00:23:54] Hei viittasit noihin miehiin, ja muun muassa Olli Tuomiseen, niin kuinka paljon tai kuinka samoista lajeista on kyse, kun miesten squashista ja naisten squashista puhutaan? Eli saatko sä tavallaan sellaisen hyvän harjoitusvastuksen siitä, jos sä pelaat miestä vastaan? Eli esimerkiksi tenniksessähän lyönnit ovat vähän erilaisia naisilla ja miehillä ja sen takia se ei välttämättä niin kuin harjoitusvastuksena ole se kaikista optimaalisen, niin miten se squahsissa menee tässä mielessä?

Emilia Soini: [00:24:22] No, siis kyllähän mä saan niin kuin miehistä hyvää treenivastusta ja ihan hyvää pelivastusta, mutta onhan se miesten peli kuitenkin ihan erilaista kuin naisten, että siinä on omat hyvät ja huonot puolensa siinä, että pelaa miesten kanssa. Miehet on paljon fyysisempiä tietysti, mutta se tekee mulle taas toisaalta tällä hetkellä ihan hyvää, että mä totun siihen fyysisempään aspektiin siinä pelissä, ja että nuo miehet hakee kaikki lyönnit ylös niin silloin mun pitää pelata vähän eri tavalla sitä peliä. Se on tällä hetkellä mulle ihan hyväksi, mutta kyllähän siis naiset pelaa ihan eri tavalla ja mä nyt olen sitä mieltä, että naiset ovat monesti paljon taitavampia, että siis sanotaan, että ei pahalla, mutta jos otetaan noita miehiä keiden kanssa pelaan tiukkaa niin ei ne mua niin kuin lyömällä voita, vaan lähinnä vaan juoksemalla ja sitten on, että mä pelaan muutaman ihmisen kanssa; ongelma tulee välillä miesten kanssa siinä, että ne hakee mun lyönnit ylös, mutta ei ne mun lyönneistä mitään hyvää osaa lyödä.  Vähän niin kuin rimpuilemalla ja juoksemalla ja lyömällä kovaa pärjää ja siinä näkyy se ero, että kun miehet on niin paljon fyysisisempiä, mutta sitten, jos sanotaan, että me treenataan ja pelataan jotain missä otetaan se fyysisyys pois; sanotaan niin kuin takakenttäpeli, että lyödään palloa vaan taakse, jolloin ei tarvitse liikkua sinne eteen ollenkaan, jolloin siitä ei tule läheskään yhtä fyysistä ja laitetaan esimerkiksi maalitaulut, niin eihän ne oikein sinne maalitauluihin sitten osu ollenkaan ja jossain takakenttäpelissä mä sitten voitan ihan selvästi. Siinä on ehkä se naisten ja miesten pelin ero, mutta sitten toisaalta mä oon kyllä löytänyt täältä ihan semmoisia niin kuin sopivia, hyviäkin vastustajia, että on esimerkiksi yksi mies kenen kanssa mä pelaan, joka pelaa tosi naismaisesti. Hän on miespelaaja, mutta sillä on semmoisia naistenpelin elementtejä siinä niin hänen kanssaan on tosi hyväkin pelata.

Ilkka Palomäki: [00:26:32] No tota, squashliiton, Olympiakomitean ja Pääkaupunkiseudun Urheiluakatemian kautta niin siinä on myös jonkin verran asiantuntijatoimintaa saatu ympärillämme, niin millainen tiimi sulla kaiken kaikkiaan on siinä ympärillä?

Emilia Soini: [00:26:43] Jos siis Urhean kautta niin teen Tatjan kanssa yhteistyötä, Tatja Holm psyykkinen valmentaja, niin se on ollut kyllä kiva lisä ja tosi hyödyllistä. Tietysti nyt ei ole ollut hirveästi kisoja, että enemmän mua on kiinnostaa sitten, kun tilanne palautuu vähän normaalimmaksi ja pääsee kisaamaan. Kisoissa mun mielestä tulee enemmän ilmi ongelmia kuin normitreeneissä. Mutta joo, Urhean kautta on tosiaan Tatja ja sitten meillä on niin kuin maajoukkuetoimintaa tai liiton kautta niin käyn meidän naisten maajoukkueen maajoukkuevalmentajan kanssa kentällä. Liiton – no siis tämä on itseni kautta – mutta liitto on myös solminut siis yhteistyön Sports Lab:n Jaakko-Antti Peltolan kanssa, joka on sitten meidän fysiikkavalmentaja ja vetää se vetää usealle naisten maajoukkueesta ja miesten Mikolle niin vetää meille fysiikkaa. Sitä on ollut Jaskan kanssa nyt vuoden verran ja se on ollut ihan elämää pelastava asia.

Ilkka Palomäki: [00:28:02] Okei, miksi?

Emilia Soini: [00:28:02] Se on ollut aina mulle semmoinen; siis mä olen aika pieni, pienikokoinen ihminen niin mä oon niin kuin ollut fyysisesti ollut aina aika jäljessä. Niin tuota, mä aina sanon, että mun pitää fysiikkaa ja Jaska vaan on ollut tosi hyvä, siis tosi hyvä kaikella tavalla. Tullaan tosi hyvin toimeen ja se, miten se vetää niitä treenejä ja mitä me tehdään ja mitä mä olen oppinut niin on kyllä ollut tosi hyvää, että kaikki fyysiset ominaisuudet on mennyt eteenpäin ja siitä on ihan todisteita, että testataan ja että siinä on tosi semmoinen ammattimainen meininki ja ollaan koko ajan yhteydessä ja hän on tosi omistautunut työlleen ja urheilijoille, mikä on – siis se on vain todella kiva asia.

Ilkka Palomäki: [00:28:52] Sitten, jos mennään vähän kilpailukontekstiin niin squashin kattojärjestö on globaalisti nimeltään Professional Squash Association eli PSA. Se järjestää kilpailutoiminnan ja ylläpitää muun muassa maailman rankingia. Avaa vähän millaisella toimintalogiikalla tuo PSA:n systeemi toimii?

Emilia Soini: [00:29:09] Joo, eli se toimii about samalla lailla kuin tenniksessä; eli maksat lisenssin. Niiden lisenssejä on erilaisia, että sä voit ostaa maailman lisenssin, jolloin se tarkoittaa, että pystyt ilmoittautumaan kisoihin ihan sama missä ne on – niin kuin ympäri maailmaa. Sitten on myöskin, että sä voit ostaa esimerkiksi kansallisen lisenssin, joka tarkoittaa, että sä ilmoittautua vain PSA:n kisoihin sun omassa maassa. Sitten sä voit ostaa maanosalisenssin, joka tarkoittaa sitten, että esimerkiksi jos mä ostaisin maanosalisenssin niin mä saisin pelata kisoja vain Euroopassa. Sen perusteella sitten pelaat kisoja ja niistä tulee rankingpisteitä. Rankingin perusteella sä pystyt ilmoittautumaan näihin kisoihin. Eli siis nämä isoimmat kisat, nämä World Series kisat, ne on… Meillä on nykyisin tällainen Platinum-kulta-Silver -jutsku meneillään niin nämä isommat kisat on platinumeja ja niissä siis 48 pelaajaa pääsee kisoihin mukaan ja se on siis pienennetty, koska ennen oli pääsarja ja sitten oli karsinta, jolloin 64 pelaajaa muistaakseni mahtui. Mä en enää muista – 32 ja 32, joo niin 64. Okei, sä olit karsinnassa ja sä et välttämättä päässyt pääsarjaan ja karsinnastahan ei esimerkiksi tule rahaa, niin karsinta sitten vedettiin kokonaan pois. Eli nyt on pienempi kaavio, mutta sä saat heti ensimmäiseltä, vaikka sä häviäisit ekan matsin niin sä saat rahaa, mutta tietysti pienissä kisoissa niin se ei ihan hirveitä määriä kuitenkaan. Mutta että sitten se myöskin – no tästä on nyt siis omat mielipiteensä kullakin, mutta nyt koen että, tämä uusi systeemi; kun ne vaihtoi sen karsinnan pois niin se tekee – se rajaa vähän noita ihmisiä sinne rankingissa, että se vetää ison gäpin TOP 50:n ja muiden pelaajien ulkopuolelle. Koska periaatteessa vaan TOP 50 -pelaajat pääsee näihin isoihin kisoihin, joista saa paljon pisteitä. Niin miten on tarkoitus, jos sä olet rankingissa sijalla 60 ja sä et ikinä pääse isoihin kisoihin ja sä pelaat jotain pienempiä kisoja, joista ei tule niin paljon pisteitä niin, miten sun on ikinä tarkoitus saada niin paljon pisteitä, että sä nouset näiden ihmisten – sun edellä olevien ihmisten – ohi rankingissa, kun ne saa koko ajan hirveän määrän pisteitä, vaikka ne ei voittaisi matsin matsia. Niin se on hyvin mielenkiintoinen systeemi ja mä olen edelleen siis sitä mieltä, että se on vähän huono systeemi henkilökohtaisesti, vaikka olen päässyt viidenkymmenen joukkoon, niin nythäm mä olen periaatteessa alan kohtai olemaan silleen about turvassa, mutta mä olen silti sitä mieltä, että siihen voisi olla joku parempikin ratkaisu.

Ilkka Palomäki: [00:32:01] Jos mennään alemmille tasoille niin esimerkiksi muut suomalaiset kuin Emilia Korhonen ja Riina Koskinen noin siellä sijan 130. tuntumassa maailmanrankingissa. Niin he pelaavat sitten tämmöistä haastajakiertuetta, eikö?

Emilia Soini: [00:32:13] Joo, kyllä tai niin siis joo, että siihen on ihan oma nimensäkin. Se on just tämmöinen haastajakiertue, vaikka siis kaikki kuuluu tähän PSA:han.

Ilkka Palomäki: [00:32:24] Eli samoja pisteitä kuitenkin jaetaan kuitenkin niissä?

Emilia Soini: [00:32:27] Joo, kyllä.

Ilkka Palomäki: [00:32:28] Niin tosiaan kuten viittasit niin lokakuussa 2020 nousit ensimmäisen kerran urallasi viidenkymmenen parhaan joukkoon tuossa ranskingissa ja se avaa nyt jonkin verran niitä ovia, mistä just avasit tässä. Miten iso merkkipaalu se – jos nyt miettii ihan… Ei edes mieti sitä, että mitä kaikkia ovia se avaa, mutta miten iso merkkipaalu sen statuksena oli tuo TOP 50?

Emilia Soini: [00:32:49] No on se kyllä iso juttu mulle. Se on ollut tosi pitkäaikainen tavoite, että se ei nyt ole ollut semmoinen, että heti kun mä pari kisaa pelasin silloin aluksi, kun ilmoittauduin PSA:han ja aloin pelata. No tietysti ekana tulee TOP 100, että pääsee kaksinumeroiseen rankingiin, mutta tota se TOP 50 on ollut – varsinkin nyt, kun on pelannut tosissaan – ollut niin pitkäaikainen tavoite, että tota… Ja, kun se on niin vaikea tavoite juuri näistä syistä, mitä sanoin, että kun siinä on hirveän vaikea päästä ihmisistä ohi. Se oli semmoinen, että ranking vaihtui ja mä olin 49 niin siis varmaan tonni lähtee lähti painoo pois. Se on mun mielestä jotenkin; TOP 50 on niin – ainakin squashissa – niin semmoinen, ei nyt puhuttu, mutta semmoinen niin kuin selkeä, että sä olet nyt TOP 50 niin mä koen, että nyt mä oon sentään saavuttanut jotakin. Mun mielestä se olisi ollut -no en mä nyt taas tiedä saako niin sanoa – mutta mun mielestä se ois ollut jotenkin niin noloa, että jos mä oisin tässä sellaisen 10-15 vuotta vääntänyt ja ikinä en olisi edes TOP 50:n päässyt. Se jotenkin helpottaa tätä mun matkaa ja tätä mun prosessia, että mun mielessä tuollainen yksi tärkeä tavoite on saavutettu.

Ilkka Palomäki: [00:34:20] Tässä on vaan semmoinen pikku mutta nyt, että näitä turnauksia ei ole nyt vaan hirveästi pelattu niin sä et ole pystynyt hyödyntämään tätä TOP 50 rankingia tällä hetkellä. Miten paljon se on harmittanut sua tässä tilanteessa?

Emilia Soini: [00:34:31] Joo siis onhan se harmittanut, kun siis ihan tässä kuukaudet vaihtuu ja sitten aina joka kuun ensimmäinen päivä tulee uudet rankingit, mutta turha niitä rankingeja on mennä edes katsomaan, kun ei ole kisoja. Ei ole kisoja niin tuskin ne nyt ihan hirveästi siellä muuttuu niin onhan se ollut tosiaan harmi sitten, että on päässyt rankingissa sinne minne haluaakin ja sitten ei ole mitään kisoja. Että silleen harmi, ettei ole vielä päässy sitä hyödyntämään, mutta ei kai se… Niitä kisoja odotellessa, että kai ne nyt jossain vaiheessa tulee.

Ilkka Palomäki: [00:35:11] Mites sitten tällaisena normaalivuonna; Kuinka paljon näitä korkeimman kategorian turnauksia vuodessa on?

Emilia Soini: [00:35:19] No normaalistihan meidän kausi on about elo-syyskuusta toukokuuhun ja niitä on about siis kerran kuussa.

Ilkka Palomäki: [00:35:31] Kymmenkunta?

Emilia Soini: [00:35:31] Joo, kyllä.

Ilkka Palomäki: [00:35:31] Kyseessä on aika maailmanlaajuinen laji eli on paljon eri maanosista pelaajia ja kisoja järjestetään eri maanosissa. Se tarkoittaa myös pitkiä kilpailumatkoja ja näin päin pois. Millainen palapeli tämä on hallita?

Emilia Soini: [00:35:52] Onhan se hyvin mielenkiintoista, että sä olet yksi viikko Egyptissä ja sitten Hongkongissa, on Pakistanissa ja on Saudi-Arabiassa. Itse asiassa mä olisin voinut lähteä tämmöiseen kutsukisaan Pakistaniin – varmaan se olisi ollut ensi viikolla jopa vai tällä viikolla, mutta päätin sitten kuitenkin skipata, koska en mä nyt tiedä, kuinka turvallista se olisi loppujen lopuksi ollut. Mutta joo, onhan se, siinä on vähän suunnittelemista juuri sen asian kanssa, että missä se pelaat milloinkin ja minne lennät ja missä sä olet esimerkiksi niin välipäivinä. Sen takiahan se olisi tosi helpottavaa olla reilusti sen 48 rankingin sisäpuolella, jotta sä tiedät varmasti, että sä pääset niihin kaikkiin isoihin kisoihin mukaan, koska se on ollut tosi vaikeaa, kun mä olen ollut rankingissa vaikka sijalla 53 niin sitten mä pohdin, että no jääköhän tuolta isosta kisasta nyt kuusi ihmistä pois ja pääsenköhän mä sinne. Mä en pysty varaamaan mitään lentoja ajoissa, mä en tiedä, että okei, jos en pääsekään isoon kisaan sitten mun pitää pelata joku pienempi kisa. Sitten siinä on välillä useampi vaihtoehto, että no pelaanko mä nyt pienemmän kisan, lähdenkö mä Kanadaan; siellä on helpompi kaavio vai Eurooppaan -siellä vaikeampi kaavio ja mä olen Suomessa. Sitten pitäisi miettiä, että mihin mä menen sen jälkeen, että olisiko Kanadassa toinenkin kisa tai Jenkeissä? Että menenkö mä kerralla sinne ja pelaamaan useamman siellä, ja mitäs sen jälkeen, että niin kuin toisaalta se olisi paljon helpottavampaa olla semmoisessa rankingissa, että tiedät, että pääset juuri siihen kisaan, mihin sä itse haluat. Niin sä pystyisit suunnittelemaan sun kaudenkin silleen, että tiedät, että nyt tuossa on toi kisa ja tossa on toi kisa, että mulla on Jenkeissä kisat niin sit mä voin mennä Floridaan mun valmentajan luokse siinä välissä. Sitten sieltä mä lennän Suomeen, koska Euroopassa tai Englannissa on British Open ja on Manchester Open, että sitä pystyisi suunnittelemaan, että kuten tuo edellinen kausi mulle ennen koronaa niin se oli kyllä aika pomppimista, että mä vedin tyyliin kahden kuukauden sisään kolme kertaa edestakaisin Jenkkeihin ja takaisin Suomeen.

Ilkka Palomäki: [00:38:09] No mites tämän lajin tämmöinen ansaintalogiikka toimii? Säkin olet ammattilainen niin, miten tällä lajilla pystyy ikään kuin tienaamaan elantonsa?

Emilia Soini: [00:38:22] Kyllä tässä saa olla ihan kova tekijä, jos jostain rahaa haluaa käteen jäävän. Vaikeaa, niin no vaikea nyt sanoa, kun mä en tässä TOP 50 ole ollut ihan hirveen kauaa ja päässyt hyödyntämään sitä, että et mä uskon, että tällä TOP 50:llä, jos mä pääsisin pelaamaan ison kisan kerran kuukauteen – puhumattakaan siitä, että siellä ei vaan häviäisi, vaan saisi pari voittoa – niin siinä vaiheessa koen, että voisin siis pärjätä siinä mielessä, ettei tulisi konkurssi. En mä mikään rikas todellakaan siinä vaiheessa vielä olisi, mutta sitten kun sä oot TOP 30 sisäpuolella ja TOP 20 sisäpuolella niin sitten tietysti tulee sponsorikysymykset, että tulee enemmän sponsoreita ja saat sponsorirahaa sun muuta. Sitten kisoista tulee enemmän rahaa; niin siinä TOP 30 sisäpuolella veikkaan, että edelleenkään ei ole mitenkään rikas ihminen, mutta siinä vaiheessa tulee jo ihan hyvin toimeen. Mä nyt varmaan olen sillä rajoilla, että rikastunko mä vai köyhdynkö mä.

Ilkka Palomäki: [00:39:39] Mutta kuitenkin, että pystyt keskittymään pelkästään urheilemiseen kuitenkin? Että sen verran tulee kuitenkin tuloja sisään?

Emilia Soini: [00:39:46] Joo, pystyn, mutta onhan se edelleenkin siis on vaikeaa, kun ei ole hirveästi sponsoreita ja sitten, no mulla on nyt siis tämä valtion apuraha, joka auttaa ja sitten saa – no sekin oli ennen vähän eri, että jos mä tulin Suomeen niin ei ollut vuokraa maksettavana, kun olin kotona iskän luona. Nyt mä olen muuttanut tähän ja mulla on vuokra maksettavana, niin mulla on paljon enemmän menojakin; minä elän ihan tämmöistä aikuisen elämää enkä muiden siivellä enää, niin on oikeasti siis menojakin. Niin se on periaatteessa vaikeutunut ja sen takia – siis ihan tykkään valmentaa – mutta välillä myös joutuu valmentamaan ihan siksi, että saa 20 euroa ruokarahaa.

Ilkka Palomäki: [00:40:38] No, jos miettii squashia lajina niin millaisia fyysisiä, mentaalisia, toisaalta lajitaidollisia elementtejä siihen kuuluu? Eli millainen haaste squahs on ikään kuin pelinä?

Emilia Soini: [00:40:52] Tosi haastava laji siinä mielessä, että pitää olla hirveän monessa asiassa tosi hyvä. Se on tosi fyysinen ja fyysisiä ominaisuuksia jo alkujaankin tarvitaan hirveän monta. Se ei ole pelkkää voimaa, pelkkää nopeutta, pelkkää yhtään mitään, että sun pitää olla kestävä ja pitää olla vahva ja pitää olla nopea. Sulla pitää olla kaikki ominaisuudet fyysisesti periaatteessa ja sitten sen lisäksi sehän on henkisesti – kuin varmaan kaikissa muissakin lajeissa – henkisesti se on myös aika rankkaa. Ne pitää ne pitää yhdistää vielä, että sen takia mä nyt itse tykkään tästä lajista periaatteessa, että kun tässä on niin paljon haasteita, että sä et ole ikinä valmis pelaaja. Koen, että tuskin maailman ykkönenkään on silleen, että no niin mä olen maailman ykkönen, että mä olen täydellinen, vaan koko ajan, aina on jotain työstettävää, aina on jotain kehitettävää.

Ilkka Palomäki: [00:41:50] Kuinka paljon nämä vaatimukset on muuttunut sun uran aikana ja kuinka paljon squash on muuttunut pelinä tässä sun uran aikana?

Emilia Soini: [00:41:57] No squahs on valitettavasti muuttunut mulle hankalammaksi. Koen, että squahs oli vähän hitaampaa, vähemmän fyysistä ja oli enemmän… No pallo ei pomppinut niin paljon ja pelti – no mä en nyt tiedä vaikuttaako se, että pelti oli ennen ylempänä naisilla – mutta niin kuin koen, että ennen se oli vähemmän fyysistä, jolloin se oli enemmän siitä lyömisestä kiinni. Että jos sä olit tosi taitava ja et niin fyysinen niin sä saatoit pärjätä tosi hyvinkin. Ja se on muuttunut, laji on muuttunut tosi, tosi, tosi paljon fyysisemmäksi. Se on sitten mulla ehkä sellainen, missä mä olen jäljessä. Mä aina sanon, että jos olisin pelannut kössii tällä mun kössillä, mikä mulla nyt 30 vuotta sitten niin mä olisin pärjännyt ihan älyttömän hyvin.

Ilkka Palomäki: [00:42:49] Eli tässä tullaan myös siihen, mitä puhuit Jaakko-Antti Peltolasta aiemmin, että hänen merkitys on tuossa mielessä; jos pystyn yhdistämään nyt kaksi asiaa tässä. No millainen kokonaisuus oikeastaan squashin harjoittelu on, eli haen siis takaa sitä, että miten squashia tulisi harjoitella, jotta olisi kentällä paras mahdollinen versio itsestään?

Emilia Soini: [00:43:09] No, varmaan ihan perus, että viettää mahdollisimman paljon aikaa siellä kentällä. Mutta se nyt sitten taas riippuu pelaajasta ja, että millainen pelaaja on ja mitä kehityskohteita on ja näin. Mutta kyllähän se on, että aika paljon tunteja pitää viettää viikon aikana, päivän aikana siellä kentällä, että mutta sitten taas, että onko kisoja vai ei, niin sitten se vähän vaihtelee, että yritätkö sä korjata jotain teknillisiä virheitä esimerkiksi sun lyönnissä vai kisat on tulossa; sä yrität pelata hirveän määrän vaan kisamatseja ja olla niin kuin valmis niihin kisoihin. Tietysti siinä on oheisharjoittelu päälle, että sen pitää kuitenkin aika hyvässä fyysisessä kunnossa olla, niin siinä joutuu aika paljon oheistakin. Koen monessa, niin kuin tämmöisessä, lajissa siis kaikista parasta on vaan se lajiharjoittelu.

Ilkka Palomäki: [00:44:13] Jos mietitään mailapeleista, vaikka tennistä niin pelaajia voidaan siellä luokitella hyökkäävämpiin ja puolustavampiin pelaaja tai aggressiivisempiin ja passiivisempiin pelaajiin, ja sitten on vielä nyanssieroja muun muassa kierteiden käytössä tai suoralyöntisimmistä pelaajista. Kuinka paljon squashpelaajat eroaa tässä mielessä toisistaan ja kuinka paljon eri pelaajatyyppejä löytyy?

Emilia Soini: [00:44:34] On siis tosi paljon eri pelaajatyyppejä. Ehkä sellainen perusjuttu on, että oletkö enemmän juoksija vai lyöjä. Että oletko enemmän fyysinen, että et niin taitava kädeltäsi, niin taitava lyömään sitä palloa ja tekemään sillä pallolla asioita.

Ilkka Palomäki: [00:44:51] Vähän sellainen ajokoira?

Emilia Soini: [00:44:53] Niin, just semmoinen, että sitten enemmän sillä fyysisyydelle, että hakee – yrittää vaan hakea kaikki lyönnit ylös. Sitten on taas toisaalta sellaisia pelaajia, mihin mä nyt koen, että ehkä itse lokeroidun; näihin lyöntipelaajiin, että on niin kuin hyvä käsi ja pystyy tekemään pallolla paljon, mutta sitten ehkä heikkous on siellä fyysisellä puolella. Nuo on ehkä ne sellaiset kaikista selvimmät pelaajatyypit, mutta onhan siinäkin sitten paljon yksityiskohtaisempia eroja myös heihin.

Ilkka Palomäki: [00:45:30] Sä viittasit tässä aiemminkin, että sä olet pienikokoinen ja ehkä vähän hennompi pelaaja mitä muut maailman huipulla niin, mitä se oikeastaan tarkoittaa? Minkälaisia vaatimuksia se tuo sun pelaamiseen?

Emilia Soini: [00:45:42] Joo, se on vähän vaikea. Mulla on ollut tässä vähän vaikeuksiin sen suhteen, että mä olen yrittänyt olla monta kuukautta lihotuskuurilla, että saisi vähän painoa ja ihan itsessään rasvaa ja sitä kautta lihasta, mutta se on hirveän vaikeata mulle saada minkäännäköistä painoa. Ja se ois ihan… Eihän tässä nyt yritetä – siis kössissä on hyvä olla kuitenkin tämmönen niin kuin – se on tosi fyysinen niin fit ja lean, mitä ne sanat on nyt suomeksi? Mutta sitten kuitenkin sä olet siinä samassa tilassa sen vastustajan kanssa, niin se on aika hyvä kuitenkin olla vahva ja siinä saattaa tulla jonkinnäköistä osumaa – ei nyt silleen painimielessä hirveää taklausta, ettei se nyt ihan jenkkifudista oo – mutta siis, että kun siinä saattaa tulla kuitenkin jonkinnäköistä kontaktia niin koen, että se on välillä mulle tosi vaikeaa, kun mä olen niin pieni, niin se semmoinen kontakti, mitä joku muu saa, ei tunnu heillä oikein missä sitten, kun sitten mä lennän puolesta toiselle kenttää. Niin sinällään se on yksi asia ja kyllähän se on sitten niin kuin tuossa lajissa niin se on vaan tosi tärkeätä olla vahva. Siinä mä vaan jään helposti jälkeen.

Ilkka Palomäki: [00:47:17] Nyt sä olet siellä TOP 50:ssa ja sitten, kun maailma taas vähän aukeaa ja pääset niitä turnauksia niin sehän tarkoittaa sitä, että sieltä tulee sitten vähän kovempia vastustajia myös vastaan, niin muuttaako sun omaa peliä jotenkin verrattuna tähän aiempaan tilanteeseen?

Emilia Soini: [00:47:33] No siis periaatteesa muttaa, periaatteessa ei, että kyllähän mä koko ajan yritän kehittää omaa peliäni eteenpäin, eikä se ole mitenkään suhteessa siihen, että missä rankingissa mä olen tai, että ketä vastaan mä pelaan. Se nyt vaan on fakta, että mitä korkeammalla joku toinen on rankingissa ja mä pelaan heitä vastaan niin sitä laadukkaampi pelaaja ne vaan on kaikesta huolimatta; jokaisesta näkökulmasta, että fyysisesti ja lyönnillisesti. Niin periaatteessa se sillä tavalla yksityiskohtaisesti vaihda sitä mun kehitystä. Yritän kehittää peliäni sitten kuitenkin sillä tavalla, että pärjäisin ihan jokaikistä pelaajaa vastaan.

Ilkka Palomäki: [00:48:24] Sitten, kun mennään vielä isompiin turnauksiin niin siellä on myös yleisö- ja tv-syistä kentissä pieni muutos, että ne on useasti myös täysin lasikenttiä siellä niin onko sillä millainen vaikutus?

Emilia Soini: [00:48:38] Joo, siis menee kokolasikentät on yleensä semmoisia show-kenttiä ja isoissa kisoissa niin se on mun mielestä vaatimus, että pitää olla lasikenttä. Itse siis meillähän on tuossa Talissa kokolasikenttä, että mä pääsen sillä treenaamaan ja olenkin siis useamman vuoden päässyt sillä treenaamaan, että niin kuin monesti kaikki ei pääse – varsinkin, kun nousee rankingissa niin kaikille ei ole mahdollisuutta päästä lasikentille ihan hirveästi. Ja siis lasikentissäkin on eroja todella paljon, että joku on tosi nopea lasikenttä ja joku on tosi hidas lasikenttä, mutta mun pelityyliin lasikenttä sopii tosi hyvin ja osaan mielestäni pelata lasikentällä aika hyvin. Monihan melkein aina sanoo, että jos mä pääsen lasille niin ne on ihan, että joo-joo hyvä sulle, hyvä sulle.

Ilkka Palomäki: [00:49:31] Eli onko se niin, että se korostaa sitten lyöntitaitoa enemmän?

Emilia Soini: [00:49:35] Joo, kyllä.

Ilkka Palomäki: [00:49:35] No, millaiset tekijät sut erottaa sieltä ihan maailman absoluuttisesta huipusta? Jos nyt mietitään vaikkapa syyskuussa Manchesterissa taivuit maailmanlistan 7., Yhdysvaltain Amanda Shobylle 5-11, 2-11, 2-11, niin miten isosta eroista ja millaisista asioista puhutaan?

Emilia Soini: [00:49:52] Joo, no se ei ehkä ollut mun finest moment, kun pelasin häntä vastaan. Ei mitenkään siis tekosyitä, että ihan sama, mitä ois käynyt niin varmaan tappio sieltä olisi tullut joka tapauksessa. Koen, että lyönnin tarkkuus, lyönnin laatu, on heillä tasaisempaa. Mä koen, että mulla saattaa olla joskus tosi hyvä päivä ja sitten joskus tosi huono päivä tai ihan niin kuin siis pallorallinkin sisällä niin mulla saattaa olla yksi hyvä lyönti ja sitten yksi huono lyötni. Ja sitten mun hyvän lyönnin ja huonon lyönnin ero on liian suuri, kun heillä se huono lyönti ei ole yhtä huono kuin mun huono. Se on ehkä… Koen, että se on semmoinen, että se on se isoin asia. No tietysti niin kuin sanoin, että monet niistä on tosi fyysisiä, että ne on fyysisesti vähän edellä. Välillä ne tekee sitten parempia lyöntivalintoja, ratkaisuja siinä pelitilanteessa.

Ilkka Palomäki: [00:51:00] Eli tulkitsinko oikein, että se on myös tällainen rutiinikysymys, että mitä enemmän pääset pelaamaan parempia vastustajia vastaan niin se jo ikään kuin sillä jo pikkuisen korjaantuu se asia?

Emilia Soini: [00:51:09] Joo, totta kai. Että kyllähän se on, jos ei saa yhtään kokemusta siitä, kun pelaa tuon tasoisten pelaajien kanssa, niin toisaalta, miten niiden kanssa on tarkoitus osatakaan pelata. En mä sitten taas ole ihan hirveästi ollut TOP 10 pelaajien kanssa kentällä; niin kuin matsista tai treenistä, jos on kyseessä kumpikaan. Tuo on ollut juuri se ongelma, kun vaihdettiin tämä kiertue sillä tavalla, että siihen tulee isompi gäppi noiden top-pelaajien ja muiden pelaajien kanssa, että me ei periaatteessa saada sitä niin kuin – tai varsinkin, kun ollut vielä alempi pelaaja kuin TOP 50 – että me ei saada sitä exposurea ollenkaan näihin oikessti top-pelaajiin.

Ilkka Palomäki: [00:51:59] Kyllä, kyllä. Millainen palapeli se on taiteilla ikään kuin sun vahvuuksien ylläpitämisien ja sitten heikkouksien vahvistamisen välillä?

Emilia Soini: [00:52:07] Treenatessa?

Ilkka Palomäki: [00:52:07] Niin.

Emilia Soini: [00:52:09] Se on kanssa oma palapelinsä. Koen, että mulla kävi just, kun tulin Suomeen niin mulla kävi, mulla kävi vähän semmoinen moka, että mä varmaan yli puoli vuotta – mä nyt olen hirveän kriittinen omista lyönneistäni ja treenaamisesta ja mun pelistä. Niin olin silleen, että ”no jes, ei ole kisoja niin nyt mä työstän kaikkia mun heikkouksia ja ongelmia ja kehityskohteita” ja sitten ne asiat, missä mä olen hyvä niin ne vähän niin kuin jäi. Sitten siinä kävi toisaalta silleen, että okei, ne mun heikkoudet ja ongelmakohdat niin ne parani, mutta eihän ne nyt niin kuin hetkessä, ei niistä mitään mahtavia tule. Niin periaatteessa niistä tuli parempia, mutta ei silti hyviä tekemään. Sitten, kun mä en työstänyt mun hyviä asioita ollenkaan niin sitten – ei ne nyt niin kuin ikinä lähde pois, mutta niitä ei myöskään vahvistettu – niin sitten niiden taso vähän tippui. Sitten mä koin hetkellisesti mä olin vähän, että niin kuin ”no, mä en osaa tehdä enää mitään!” Että ennen mulla oli selvät heikkoudet ja selvät vahvuudet ja kaikki muut oli tietosia niistä, ja pystyin niin kuin vaikeassa tilanteessa aina mennä niille… Että mä puolustan tosi hyvin niin mä pystyin aina niin kuin ruveta lobbaamaan ja puolustamaan tosi hyvin, kun sitten mä olin yhtäkkiä sellaisessa tilanteessa, että mä en enää tiedä mitä osaan. Se on kyllä tosi tärkeää, että aina sanotaan, että ei saa unohtaa niitä asioita, missä on hyvä ja se oli aika hyvä esimerkki tuossa, että se on todella tärkeää ihan itseluottamuksenkin kannalta niin myös harjoitella niitä vahvuuksia.

Ilkka Palomäki: [00:53:54] Entä sitten vielä, jos miettii toiseen suuntaan; Suomessa noin sijalla 130 on tosiaan pari pelaajaa eli Emilia Korhonen ja Riina Koskinen. Mihin asioihin se kulminoituu, että sä olet sijalla 50 ja he ovat siellä vähän alempana?

Emilia Soini: [00:54:10] Niin no, se on vähän vaikeata. Periaatteessa Riinan puolesta mä voin puhua, kun asun hänen kanssaan ja tiedän hänen arjestaan, että hän ei siis… Hän on koulussakin tällä hetkellä, ettei hän pelaa täyspäiväisesti ja hänen treenimäärät ei – no tiedän, että ei ole samat kun mun. Kyllä mä koen, että se myös lähtee vähän siitä, että mitä se lähdet tavoittelemaan heti alkujaan. Mä tiedän, että kun mun tavoitteet on eri kuin Riinan niin sitten vähän niin kuin se intensiivisyys ja se aikomus on vähän eri siinä tekemisessä. Sitten vaikea puhua EK:n puolesta. Hänhän oli kanssa koulussa vaikka kuinka pitkään. Nyt sillä olisi varmaan ollut – oliko sillä viime kausi vai olisiko tämä ollut eka kausi virallisesti, kun hän pelaa täyspäiväisesti? Että periaatteessa EK:han on vasta aloittamassa, että annethaan hänelle mahdollisuus nousta sieltä. Mutta tuota, vähän vaikea sanoa just, kun EK:kin on ollut niin paljon Englannissa, että mitä hän periaatteessa treenaaa ja mitä hän yrittää työstää, että mistä se sitten johtuu, että ne ei ole samassa rankingissa kuin minä.

Ilkka Palomäki: [00:55:33] No, vielä muutama sana tulevaisuudesta. Millaiset tavoitteet on sulla on squashin saralla?

Emilia Soini: [00:55:40] No, tavoitteet on siis, ihan näin laajasti niin pelata ammattilaisena periaatteessa niin kauan kun pystyy ja pärjätä siis mahdollisimman hyvin. Että kyllä mun unelma olisi olla siis maailman paras, ihan maailman rankingin ykkönen ja voittaa maailmanmestaruuksia ja voittaa kaikkia muita kisoja. Ja just se; nousta rankingissa, että tässä nyt ekana yritetään päästä sitä TOP 30 kohti ja näin. Mutta se on niin kuin mun squashin unelma on ollut aina. Varsinkin sen jälkeen, kun mä olin junnuissa Euroopan ykkönen, niin siitä se haave on lähtenyt, että haluasi olla kaikista paras.

Ilkka Palomäki: [00:56:18] Millainen aikataululla tällä on  ja oletko asettanut jotain välitavoitteita, missä pitäisi olla missäkin vaiheessa?

Emilia Soini: [00:56:29] No, nuo tavoitteet niin kuin normaalisti olisi ehkä vähän selkeämmät aikajanassa, mutta tämän koronan takia on niin vaikea sanoa. Helppohan se olisi normaalisti sanoa, että ensi kaudella pitäisi olla tässä rankingissa, mutta hyvän, kun tietää missä on kisoja ja onko kisoja, että pääseekö siinä rankingissa liikkumaan. Mutta siis, jos alkaa olemaan kisoja niin kyllä haluaisin niistä isoista kisoista alkaa napsimaan voittoja ja sen kautta se seuraava ns. se iso-pieni tavoite olisi, että ranking alkaa kolmosella.

Ilkka Palomäki: [00:57:08] Tuossa ennen haastattelua vaihdettiin muutama sana niin kävi ilmi, että sä olet nyt pääsemässä johonkin turnaukseen eli kerropa, koska pelaat seuraavan kerran ja minkälaisessa paikassa?

Emilia Soini: [00:57:18] Joo eli Egyptissä nyt ois taas. Egypti on ainoa, joka lähiaikoina on pystynyt mitään kisoja järjestämään niin Egyptissä olisi nyt maaliskuun, vähän ennen puoliväliä tai about maaliskuun puolivälissä olisi nyt semmoiset isot Platinum-kisat ja kaiken järjen mukaan rankingilla mun pitäisi nyt sinne päästä. Vihdoinkin pääsee nyt taas kisaamaan neljän vai viiden kuukauden jälkeen.

Ilkka Palomäki: [00:57:44] Niin sulla oli siis korona-aikana kaksi turnausta. Ne oli syksyllä tuossa loka-marraskuussa…

Emilia Soini: [00:57:48] Joo, syys-lokakuussa.

Ilkka Palomäki: [00:57:50] Aivan. Muuten olet ollut sieltä viime vuoden maaliskuusta asti pelaamatta?

Emilia Soini: [00:57:54] Kyllä.

Ilkka Palomäki: [00:57:54] Joo. No hei vielä loppuun; teillä on tullossa myös EM-joukkuekisat Helsingissä elokuussa kauppakeskus Triplassa ja Suomihan pelaa siellä A-divisioonassa niin, miten iso asia se on suomalaisille squashille ja toisaalta sulle henkilökohtaisesti?

Emilia Soini: [00:58:11] No siis tosi hienoa, että meillä on naisten ja miesten jengi siellä ykkösdivarissa eli korkeimmassa korkeimmassa divarissa. Mähän olen siis naisten maajoukkueessa ja tuolla EM-joukkueessa pelannut muistaakseni 14-vuotiaasta lähtien ja tämä on ensimmäinen kerta nyt, kun me ollaan ykkösdivarissa. Niin sehän on tosi, tosi mahtavaa ja siellä tulee kyllä kovia pelejä. Toivotaan, että siis voidaan järjestää noi EM:t. Sehän nyt olisi ihan suuri pettymys, jos ei. Mutta, että siis tosi hieno mun mielestä Suomelle, että saataisiin Suomeen kisat ja lasikenttä Triplaan ja meillä on kummatkin jengit ja ykkösdivarissa, että sehän on niin kuin… Toivottavasti sinne tulee paljon jengiä paikalle, että se on tosi hieno juttu moun mielestä Suomen squahsille. Kuten sanoin niin myös itselleni hienoa, että olen sen verran monta vuotta vääntänyt noissa EM-kisoissa niin tosiaan ensimmäistä kertaa nyt ykkösdivarissa niin aika siistiä.

Ilkka Palomäki: [00:59:18] Niin ja korostetaan vielä, että tämä ei siis olemikään järjestäjäpaikka, vaan ihan pelaamalla nousitte sinne.

Emilia Soini: [00:59:23] Joo, kyllä, kyllä.

Ilkka Palomäki: [00:59:24] Silloin 2019 vuonna.

Emilia Soini: [00:59:28] Joo, siis juuri pelattiin kakkosdivarissa silloin ja sijoituttiin silloin tokaksi, niin kaksi parasta pääsee ykkösdivariin. Sitten taas joinain vuonna… Muutama vuosi sitten Suomessa järjestettiin EM:t ja me oltaisiin oltu kolmosdivarissa, mutta saatiin villikortti kakkosdivariin, että nyt ollaan ihan itse nostu sinne pääsarjaan.

Ilkka Palomäki: [00:59:51] Ja pääsarjassa on kahdeksan joukkuetta vai kymmenen?

Emilia Soini: [00:59:53] Kahdeksan.

Ilkka Palomäki: [00:59:54] Eli Euroopan kahdeksan parhaan joukossa taistelette.

Emilia Soini: [00:59:56] Kyllä.

Ilkka Palomäki: [00:59:58] Hyvä, kiitos paljon Emilia Soini vierailusta OlympiaCastissa ja tsemppiä sinne maaliskuun peleihin, kun vihdoinkin pääset pelaamaan!

Emilia Soini: [01:00:10] Joo, kiitos paljon.

Ilkka Palomäki: [01:00:19] Kiitos Emilia Soinille vierailusta OlympiaCastissa. Toivottavasti koronaviruspandemia sallii tuon kansainvälisen kilpailukalenterin paluun mahdollisimman nopeasti nyt, kun maailman rankingsijoituksensa ansiosta Emilia pääsisi mukaan kovimpiin kilpailuihin. OlympiaCast palaa ääneen jälleen viikon päästä uusin aihein. Jotta seuraava jakso ei mene ohi, niin käy tilaamassa tämä podcast sieltä, mistä podcastisi kuuntelet ja todella arvostamme kovasti, jos käyt myös heittämässä arvion meistä sinnee. Se auttaa meitä kehittymään ja varsinkin uusia kuuntelijoita löytämään tämän tuotteen luo.