Jaa artikkeli Facebookissa Jaa artikkeli Twitterissä Jaa artikkeli LinkedInissä

OlympiaCast: Mitalit eivät ole Iivo Niskaselle enää se juttu – uran kolmas olympiavoitto tähtäimessä näillä eväillä

Ilkka Palomäki: Tervetuloa OlympiaCastin seuraan. Tämä on Suomen Olympiakomitean tuottama podcast-sarja, joka on käynnistynyt syksyllä 2018. Näissä jaksoissa tuomme esiin erityisesti suomalaisen liikunnan ja urheilun kohta päävalintaa; huippu-urheilua ja seuratoimintaa. Huippu-urheilujaksoissa pyrkimyksinämme on tuoda monipuolisesti esiin ihmisiä, tarinoita ja ilmiöitä. Talvella käytäviin Pekingin talviolympialaisiin asti fokus on erityisesti talvilajeissa. Meidät löydät yleisimmiltä podcastin tarjoajilta. Tänään isäntänä toimii Ilkka Palomäki.

Ilkka Palomäki: Tänään OlympiaCastin vieraana on Iivo Niskanen. Tammikuussa 1992 syntynyt Niskanen oli 2010-luvulla Suomen menestynein urheilija olympialajeissa. Palkintokaapista löytyy ennen Pekingin olympiatalvea muun muassa kaksi olympiakultaa ja henkilökohtainen maailmanmestaruus. Vuonna 2018 Niskasesta tuli ensimmäinen olympiavoiton ottanut maastohiihtäjä, suomalainen sellainen sitten Mika Myllylän, kun hän voitti perinteisen 50 kilometriä Pyeongchangissa. Vuotta aiemmin Niskanen voitti 15 kilometrin maailmanmestaruuden kotikisoissa Lahdessa. Iivo Niskanen teki oikeastaan kansainvälisen läpimurtonsa ryminällä tuolla Sotšin olympialaisissa 2014, mutta sen jälkeen oli edessä pari semmoista kasvattavampaa vuotta. Lahden ja Pyeongchangin kultaputken jälkeen samanlainen huippumenestys on taas vähän välttänyt Niskasta. Siihenkin löytyy tietyt syyt ja toisaalta myös Pekingin olympiatalvi tarjoaa hienon mahdollisuuden etenkin, kun sekä 15 kilometriä että parisprintti hiihdetään Niskasen bravuurihiihtotavalla eli perinteisellä. Tässä haastattelussa Niskanen avaa myös sitä, miten hän on maastohiihdon pariin päätynyt ja millaista reittiä hän on noussut maailman parhaiden hiihtäjien joukkoon.

Ilkka Palomäki: Tervetuloa OlympiaCastin vieraaksi Iivo Niskanen.

Iivo Niskanen: Kiitoksia.

Ilkka Palomäki: Lähdetään oikeastaan vähän isommasta kuvasta liikkeelle. Eli, jos sulle olisi aikanaan nuorena lupauksena sanottu, että nyt valmistaudut urasi kolmansiin olympialaisiin kaksinkertaisena olympiavoittajana, maailman mestarina ja kolminkertaisena vuoden urheilijana, niin kuinka todelliselta se oli siinä vaiheessa nuoresta Iivo Niskasesta tuntunut?

Iivo Niskanen: Tietenkin sitä aina varmaan ollut sillä lailla kovin tavoittein liikenteessä jo pienestä asti. Totta kai pitää olla myös tähdet kohdillaan ja ripaus myös tuuriakin oikeina hetkinä, että pystyy ihan yltämään just niihin parhaimpiinsa niinä päivinä, kun on tarve.

Ilkka Palomäki: Olet sanonut, että jo pienenä sanoit vanhemmillesi olevasi joku päivä maailman paras hiihtäjä, mutta missä vaiheessa se oikeastaan muuttui sulla haaveesta realistiseksi tavoitteeksi?

Iivo Niskanen: Ehkä semmoinen kilpailuvietti ja kilpailut ovat pyörineet mukana läpi lapsuuden, mutta se oli tietysti laajasti kilpailemista yleisurheilun puolella tai sitten jalkapallon, ja talvisin pelkästään hiihdon parissa. Siitä sitten systemaattisempaan harjoitteluun vasta oikeastaan tuossa vuosi ennen kuin aloitin sitten lukiossa tuota Vuokatissa. Siinä oikeastaan tuli semmoinen muutos siinä tekemisessä. Sitä ennen ei ollut oikeastaan mitenkään suunnitelmallista harjoittelua missään lajissa. Ehkä jalkapallo oli se, jossa oli säännöllisintä toiminta, mutta pieni paikkakunta, kun Vieremäkin on, niin ei kuitenkaan puhuta kuin parista-kolmesta ohjatusta treenistä viikossa kesäisin, että aika semmoista vapaamuotoista urheilua, mutta verrattain myöhään, jos ajattelee nykymaailmaa, missä vaiheessa aletaan profiloitua jonkin lajin urheilijaksi jo sitten tosissaan.

Ilkka Palomäki: No tosiaan olet syntynyt Oulussa tammikuussa 1992 ja kasvanut pitkälti Vieremällä, niin millaisten sattumuksien kautta olet oikeastaan liikunnan ja urheilun ja myöhemmin huippu-urheilun pariin päätynyt?

Iivo Niskanen: Joo, kolme siskoa, niin Katri on kuusi vuotta vanhempi ja Kerttu neljä, niin sillä lailla perässä juoksemista ollut aina, mutta ollaan silti keksitty maaseudulla asuessa, niin tekemistä keskenään ja leikkimielistä kilvoittelua ja liikunnallista lapsuutta muuten, että ei niin kuin ole mitään, kun omilla vanhemmilla ei ole minkäännäköistä urheilutaustaa eikä osaamista oikein valmentamiseen tai muutenkaan urheilusta ymmärtämiseen, niin se on ollut aika vapaamuotoista. Ehkä sattumusten tai sillä lailla hyvien onnistumisten ja mielekkyyden takia, niin sitten varmasti valikoitunut hiihto lajiksi ja tietysti nähnyt totta kai, kun Kerttu on ollut neljä vuotta vanhempi, niin hän on kuitenkin ollut jo eri vaiheissa urheilijana, mitä itse sitten varsinkin niissä ihan aikaisemmissa vuodessa. Sillä lailla esimerkkiä läheltä. Olihan hiihto kova juttu silloin – ja on tietysti onneksi nytkin, että on noussut takaisin valtakunnallisesti merkittäväksi lajiksi, niin silloin hyvään karpaasien aikaan, niin kyllähän se oli semmoinen, että vaikutteita sai todella paljon penkkiurheilun kautta.

Ilkka Palomäki: Viittasitkin siskoihisi ja tosiaan Kerttu on sun tavoin menestynyt huippu urheilija. Toisaalta Katri on menestynyt muotisuunnittelija eli tästä voisi vetää johtopäätöksen, että teillä on perheessä mahdollistettu huippu-urheiluun tähtääminen, mutta muitakin vaihtoehtoja on ollut. Millainen tuki oikeastaan sun uravalinnalle on kotoa käsin tullut?

Iivo Niskanen: No on tullut, että kuitenkin ihan perus työssäkäyvät vanhemmat, niin ei ole tietenkään mitkään isot resurssit ollut siihen, että on sitten siskojen kalustolla vuoroteltu siellä alkuun, mutta semmoinen varmasti mukana olo ja tsemppaaminen on ollut tuota siinä perhepiirissä oikeanlaista ja on saanut ehkä keskittyä itse tekemään sen niin kuin päätöksen tai tuloksen sitten, jos on, että ei ole vaadittu paljoa, että säilynyt se tekeminen mielekkäänä sinne on riittävän pitkälle ajalle. Se on sitten muuttunut hyvin paljon totisemmaksi vasta sitten tuossa ihan armeijavuosien jälkeen sitten. On ollut henkisesti ainakin varaa kiristää, niin se on ollut ihan kiva.

Ilkka Palomäki: No sä mainitsit Vuokattiin tulemisen; Vuokatin urheilulukion täällä, niin oikeastaan sanoit, että sitä ennen ei ollut suunnitelmallista harjoittelua niin paljon tehty, niin mikä siihen aikanaan johti, että päätit tulla tänne kouluun?

Iivo Niskanen: Kerttu oli silloin kulkenut samaa polkua vähän aiemmin ja oli sitten Paavolan Eskon sanonut uskallettua kysyä valmentajaksi sitten siinä just 16-sarjalaisena, niin tuota sai sitten raakaohjelmaa Eskolta vuotta ennen kuin siirtyi lukioon ja oli aika semmoinen luonnollinen valinta kuitenkin tulla tänne Vuokattiin. Silloin ainoat paikat, jossa oli oikeastaan ikinä Vieremän Koiton seuran leirillä käynyt tai muuta, niin oli Vuokatti, että ei oikeastaan muuta paikkaa ollut mielessäkään, mihin mennä. Hyvin semmoinen itsestään selvä valinta, että ei Vieremällä, kun asui kuitenkin kahdeksan kilometriä lähimmältä ladulta, niin painottui oikeastaan treenit silloin sitä ennen niin hyvin tuonne ilta-aikoihin vanhempien töiden jälkeen, että oli ihan itsestään selvää, että jos haluaa hiihtää, niin tultava sitten Sotkamon urheilulukioon.

Ilkka Palomäki: Vuokatissa olit tosiaan sen lukion. Tietysti muun muassa nytkin olemme täällä, kun olet maajoukkueen leirillä ja muun muassa nykyinen valmentaja Olli Ohtonen on tässä töissä Olympiavalmennuskeskus Vuokatti-Rukassa, niin millainen merkitys oikeastaan Vuokatilla ja kaikella mitä se on pitänyt sisällään, niin on ollut sun urallesi?

Iivo Niskanen: On ollut, että kuten sanoin, niin Paavola Esko lukiovalmentajana oli myös. Voisi sanoa, että hänen valmennuslinjansa on aika perinteinen ja luo aika hyvän pohjan myös sille peruskestävyyskunnon rakentamiselle ja airobian kautta tehtävälle tehtävälle menestykselle sieltä, että ei ole mitään isoja kikkailuja ollut siellä. Semmoinen hyvä ymmärrys siihen, että mitä se hiihto vaatii menestyäkseen on tullut jo oikeastaan sieltä. Esko Valmensi aina sinne tuota armeijavuoteen saakka, että kauteen 2013 ja sen jälkeen tosiaan ollaan 2014 kaudesta eteenpäin oltu Ollin kanssa valmennusparina. Kyllä sieltä sillä lailla aika nopeasti sitten jo täällä lukioaikana lähti kehittymään, että pääsin silloin maajoukkueeseen 2012 kauden jälkeen parikymppisenä. Silloin olin Val di Fiemmeen varahiihtäjänä jo Esko aikaan ja armeijassa sitten joutui loppupeleissä katsomaan niitä kisoja, ettei tullut sairastumisia tai muuta, että olisi päässyt mukaan sinne, mutta sitten omalla kohdalla taas oli pitkään riesana se, että intoa oli ehkä siinä vaiheessa liikaakin. Ongelmia alkoi esiintyä toistuvasti sairastelun myötä silloin, kun lukio alkoi tai syksy eteni vähän pidemmälle, että ei ymmärtänyt sitä yhtä kuormitustekijää lisää siinä, että kun koulunkäynti alkoi olla intensiivisempää, niin olisi pitänyt malttaa myös himmata sitä tekemistä. Vähän oli enemmän intoa kuin järkeä siinä vaiheessa. Sen jälkeen, kun armeijan jälkeen keskittyi hiihtämiseen, niin on onneksi saatu kitkettyä niitä sairasteluja mahdollisimman minimiin sieltä, että on siinä ollut sillä lailla sen jälkeen isoin kasvamisen paikka.

Ilkka Palomäki: Mennään vielä vähän tarkemmin noihin urasi vaiheisiin hetken päästä, mutta avaa vähän itseanalyysinä, että mitkä ovat ne tekijät ja ehkä ominaisuudet varsinkin, jotka ovat mahdollistaneet sun nousun yhdeksi maailman parhaista hiihtäjistä?

Iivo Niskanen: Vaikea analysoida sitten ihan täysin aukottomasti sitä omaa tekemistä, että totta kai on tiedossa tarkkaan, mitä on tehnyt ja minkä takia. Ehkä pohjimmiltaan kuitenkin se, joka siihen tulokseen on vienyt, on ollut kova palo ja motivaatio tehdä asioita. Ennen kaikkea sitten, että on ollut lahjakkuustekijät myös kunnossa, että tuskin se tekeminen sillä lailla mitenkään hirvittävän paljon poikkesi muista minun ikäisten harjoittelusta siellä 16-20-vuotiaana. Ehkä sen jälkeen sitten on tärkeimmäksi, että lahjakkuus vie tiettyyn pisteeseen, mutta sen jälkeen sen tekemisen tason pitää olla riittävän korkea ja vaatimustaso kova, että tämä pitää tehdä kuitenkin aivan täysillä jokainen yksityiskohta, jos haluat menestyä tuolla yleisessä sarjassa ja kamppailla maailman huippuja vastaan. Näen, että sitoutuminen siihen prosessiin on isoin asia, jonka se menestyminen vaatii siirryttäessä kahdestakympistä sinne aikuisten sarjoihin.

Ilkka Palomäki: Sun kohdalla on paljon puhuttu… Nostit itsekin nämä perintötekijät, niin muun muassa poikkeuksellinen hapenottokyky. Kuulin myös, että se jo lukiossa hyppäsi muun muassa vauhditonta pituushyppyä yli kolme metriä. Pitääkö paikkansa ja muistatko tarkkoja lukemia?

Iivo Niskanen: Varmasti on näin. Kyllä paljon tietysti oli semmoisia ominaisuuksia, jotka oli hyviä sieltä jalkapalloajoilta, että en varmasti tällä hetkellä näin täysin kestävyysharjoittelun fokusoituneena urheilijana, niin pystyy enää edes sellaisiin tuloksiin, missä on jossain lentävässä 20 metrissä tai loikkatuloksissa pystynyt silloin tekemään. Uskon, että semmoinen riittävän monipuolinen harjoittelu sinne saakka on sitten auttanut pitämään ominaisuuksia, joita ei hiihtämällä saa kehitettyä hyvänä riittävän pitkän ajan. Että kyllä siellä siinä mielessä on varmasti ollut hyötyä siitä monipuolisesta taustasta.

Ilkka Palomäki: Niin tuossa puhutaan oikeastaan semmoisista nopeusvoimaominaisuuksista, jotka mahdollistaisi jo esimerkiksi teholajien valinnan. Mistä tuollainen fyysinen kapasiteettista oikeastaan sun kohdalla kumpuaa?

Iivo Niskanen: Niin kuin sanoit, että osaa saattaa olla tietysti myös geneettistä lahjakkuutta. Pääasiassa meillä oli jo yläasteella todella hyvä liikunnanopettaja ja siellä tuotto tuli sitten monenlaista lajia kyllä harrastettua aika paljon. Kaikennäköistä valinnaista liikuntaa oli ja sitten jäätiin vielä myös koulun jälkeen pelaaman ihan salibänditreenejä tai koripallo ja lentopallo. Oikeastaan siinä oli sitten kuitenkin sillä lailla helppo päästä niihin lajeihin aina mukaan. Ei haitannut, vaikka ei ollut siinä paikallisessa joukkueessa, niin silti pystyi harrastamaan. Uskon, että semmoinen myös luonnollinen liikkuminen, mitä kotona on tullut maaseudulla, että kun oli rauhallinen isompi piha, niin sitten useimpien serkkujen kanssa kesäisin kyllä potkittiin palloa ja pomputeltiin kilpaa käytännössä koko ajan. Kyllä siellä todella paljon on tullut pomppimista, kiihdytyksiä ja tuommoisia lukematon määrä, mitä ei sitten edes voisi tällä hetkellä sitten tehdä. On varmasti käytetty ne herkkyyskaudet sitten tietämättään vahingossa hyvin.

Ilkka Palomäki: Miksi juuri hiihto? Mikä siinä imaisi mukanaan ja ketkä on ehkä ne ihmiset, jotka tähän valintaan on vaikuttanut?

Iivo Niskanen: Tietenkin varmasti molemmat valmentajat, mutta ehkä se palo on tullut jo vielä aiemmin sieltä, että semmoinen perinteinen menestyslaji, joka on ollut Suomessa aina todella arvostettua. Sitten, kun monen joukkuelajin nähnyt tai varsinkin sitten kilpaurheilumielessä jalkapallossa, niin se ei taas ollut itselle mieluisaa siinä, että vaikka saattoi pelata hyvin ja välillä tietysti huonomminkin, mutta että olisi onnistunut jossakin suorituksessa ja ehkä olisi halunnut vaatia vielä enemmän kavereilta tai muuta, mutta silti saatettiin hävitä eikä pärjätty, niin semmoinen itsestään huolehtiminen ja oma vastuu tuloksen tekemisestä, niin kiehtoi yksilölajeissa. Näen, että hiihto oli silloin ehkä se ja koen, että on vieläkin suomalaisessa yksilöurheilussa se isoimman yleisömassan vetävä tuota laji, että sen takia se sieltä on tullut ja luonnollisesti tietysti Pohjois-Savossa vielä hyviä talvia ja pysty ladut tekemään kotiin pihasta hyvinä talvina ja oli aika helppo harrastaa verrattuna muihin lajeihin. Ja ennen kaikkea ne idoleiden merkitykset, että Myllylä, Kirvesniemi, Isometsä, niin kyllä tietysti Mika silloin kirkkaimpana varmasti ollut mielessä, mutta on se ollut kovaa aikaa silloin myös ihannoida suomalaisia menestyshiihtäjiä.

Ilkka Palomäki: Näin on. Olet kovimmat meriittisi oikeastaan hankkinut perinteisellä hiihtotavalla 15 ja 50 kilometrin matkalla sekä parisprintissä. Toki vapaallakin hyviä sijoituksia on, mutta miksi nämä on ollut ne parhaat matkat ja ennen kaikkea paras hiihtotapa?

Iivo Niskanen: No vapaa on tullut sitten vasta vähän myöhemmin ehkä kuvioihin enemmän, että kasvoin aika nopeasti pituutta ja pitkät jalat, niin ei oikein siitä vapaan hiihtämisestä meinannut millään tulla luontevaa ja sen takia se ehkä onkin, kun ei ollut missään valmennuksessa tai muuta silloin nuorempana, niin se on ollut kivaa tehdä sitä, missä se on hyvä ja hiihtänyt sitten useammin perinteistä, kun se on ollut mielekkäämpää. Ehkä se sieltä kumpuaa, että semmoista hiihtokoulutoimintaa ei ole ollut mitenkään paljon, niin sitä ei ole koskaan oppinutkaan ja tekniikkaakin hiottu ensimmäisen kerran varmasti sitten lukiossa kunnolla, niin sieltä on sitten pikkuhiljaa petrattu. Samoin totta kai myös perinteisissä, mutta perinteisellä menestystä on tullut jo luonnostaan lapsena paremmin. Ehkä se ruumiinrakenne on semmoinen, että se on luonnostaankin jo parempi, ettei ole semmoisia oikein luistelijan jalkoja ole saanut millään ja luojan kiitos se on nyt enemmänkin kallistunut tuonne ylävartalon puolelle myös se vapaakin, että sieltä pystyy paikkaamaan Wassberg-tekniikalla aika paljon jo nousuja ja tuommoisia, mitä on ihan nykyhiihdossakin, kun vauhdit on kasvanut ja totta kai jalat on kehittynyt vuosi vuodelta siitä pikku hiljaa. Pari vuotta tehtiinkin ihan oikeastaan pelkästään sen vapaan eteen hommia, niin se on nyt riittävällä tasolla, että se ei ole varmasti ikinä niin hyvä kuin perinteinen, mutta semmoinen että on ihan mielekästä lähteä maailmancupiin tai arvokilpailuihin myös hiihtämään vapaata.

Ilkka Palomäki: Kun sun urasta puhutaan, niin aika paljon oikeastaan kulminoituu tuohon vuoteen 2014. Edellisenä vuonna olit tosiaan vielä varamies Suomen MM-joukkueessa Val di Fiemmessä, mutta 2014 voitit sitten alle 23-vuotiaiden maailmanmestaruuden ja Sotšista parisprintin olympiakultaa Sami Jauhojärven kanssa ja muun muassa se kirvelevä nelossija oikeastaan 15 kilometrin perinteisellä, niin mitä kaikkea siinä vuoden aikana oikeastaan loksahti kohdalleen?

Iivo Niskanen: Kaikkihan oli hyvin varmasti jo niin kuin aina ennenkin kesällä ja syksyllä siinä, mutta sitten mä olin kaksi kuukautta käytännössä kipeä, treenaamatta ollenkaan loka-marraskuussa, että sellaisia koiranulkoilutuslenkkejä tai hyvin kevyitä kevyitä lenkkejä tuli siinä tehtyä. Pyrki pitämään itsensä liikkeellä. Se oli kuitenkin ensimmäinen vuosi, kun mä olin ammattilaisena urheilijana, että ei ollut mitään muuta. Ehkä voisi sanoa, että ammattiurheilija ilman isompia resursseja, mutta pääasiassa olin kotona siinä Kuopiossa, että keväällä muutettiin 2013 puolison kanssa silloin Kuopioon ja jäi se pari kuukautta mieleen, että siinä ei ihan hirveästi pystynyt tekemään ratkaisuja. Tilanne näytti aika synkältä ajatellen olympialaisia ja kilpailukausi avautui ja alkoi tosissaan muistaakseni vasta loppiaisen tienoilla ja siinä sitten tuota tärkeässä Skandinavia cupin karsintakisassa Ruotsissa onnistuin hyvin, että muutamaa viikkoa aiemmin, kun kilpailukausi alkoi, niin olin ollut sijoilla varmaan joku 30. ja sitten pystyin onnistumaan siellä. Taisin olla viides. Siellä oli Eldar Rønningia ja Lars Nelsonia, jotka pärjäsivät myös olympialaisissa – ja Henneriä mukana, niin silloin Magnar uskalsi valita minut suoraan olympialaisiin. Sain sen valinnan sitä kautta ja sen jälkeen onnistunutta harjoittelua se kuukauden verta siihen. Tietysti onnistuminen siinä nuorten MM-kisoissa Val di Fiemmessä ja sen jälkeen tuonne Toblachin maailmancupiin ja sija kahdeksan. Oli ensimmäiset pisteet sieltä ja sieltä oli kiva sitten lähteä suoraan tuonne Sotšiin. Sotšissa oli hitaat kelit ja todella pitkä yksittäinen nousu, joka sitten oli itselle aika mieluisa ratakin vielä. Kaikki meni siellä huollollisesti nappiin, että en varmasti perustasoltani ollut lähelläkään sitä, mitä tällä hetkellä olen, mutta onnistuttiin huollossa hyvin ja pystyi vielä sitten varmasti tekemään kauden parhaita suorituksia ja jatkamaan sitä virettä vielä niiden onnistumisen jälkeen ton Holmenkollenille 50 kilometrille, jossa olin vielä neljä. Se oli aika semmoinen kova vetoa silloin kuitenkin 22-vuotiaalta kaverilta. Maailmancupin kovin osakilpailu tai fysiikkaa kysytään todella paljon sieltä. 2000 nousumetriä ja viisikymppiä, että se on ollut aina semmoinen aika arvostettu kilpailu. Se kaikki meni todella hyvin ja ne onnistumiset ruokki toisiaan ja siitä oli ihan kiva sitten lähteä ja uskoa siihen omaan tekemiseen, että tätähän voisi tehnyt sitten ihan tosissaan.

Ilkka Palomäki: Niin siinä tietysti paljon muuttui. Kuten sanot, niin siirryt puhtaasti ammattiurheilijaksi. Sun valmentaja vaihtui siinä kohtaa Esko Paavolasta Olli Ohtoseen, mutta tuskin se kehitysloikka sinulle niin iso oli kuin se ulkopuoliselle näyttäytyi tai tällaisena hetkellisenä tasonnostona. Eli mitä kaikkea sieltä taustalta oikeastaan löytyy, että se potentiaali puhkesi niin sanotusti yhtäkkiä esiin siinä?

Iivo Niskanen: Niin se oli varmasti se, että pysyi sen tärkeän ajan siinä terveenä, että joskus saattoi keväällä jo hiihtää 17-vuotiaana sillä lailla, että voitin sen vuoden maailmanmestarin Veerpaalun Lapin kisoissa ja aina ne onnistumiset tuli siellä keväällä, että siellä oli tavallaan huippupäivänä oli mahdollisuuksia. Totta kai suksenkin piti olla silloin kunnossa, mutta semmoisia aivan yksittäisiä huippusuorituksia saattoi tulla vuodesta toiseen siellä keväällä ja se oli aina sitä samaa kierrettä, ettei oikein päässyt ulosmittaamaan ikinä maailmancup-tasolla sitten sellaisissa tilanteissa, missä vaikka kesällä oltiin jossakin testikisoissa ja rullakisoissa sitten maajoukkueleirillä. Varmasti semmoinen Magnarinkin ja oli Piiraisen Jussi ja Niclas Grön oli valmentajina maajoukkueessa kanssa, niin ehkä sielläkin varsinkin Magnar uskoi, että se näki ne ominaisuudet, että se osasi sopivalla tavalla olla todella vaativa valmentaja, mutta samalla antaa sitten tietyissä hetkissä arvostusta ja se auttoi kanssa siinä. Olli, kun tuli valmentajaksi sitten, että kun tuli tuommoinen ensimmäinen valmentajavaihdos, niin kyllähän sekin jo itsessään ruokkii semmoista tekemisen uudelleen organisointia ja samalla vähän motivoikin, että tulee tuommoinen selkeä vaihdos ja harjoittelu muuttuu. Sitä pystyy aika hyvin uskottelemaan, että tämä on nyt se juttu, jolla mennään ja siinä oli se huono kaksikuukautinen siinä välissä, mutta muuten onnistui se kausi hyvin, että seuraava vuosi toki kävi sitten samalla Falunin MM-kisoissa, kun sairastuin influenssaan tammikuussa, että siitäpä on sitten vähän vähemmän hyviä muistoja, vaikka ensimmäinen maailmancupin osakilpailuvoitto tuli sillä kaudella Rukalla. Ne on ollut sitten taas semmoinen yksittäinen onnistuminen, että ei onnistunut vielä viemään sitä koko kautta läpi riittävän hyvällä tasolla. Asteittain siitä on sitten paranneltu.

Ilkka Palomäki: Kyllä. Palaan vielä siihen alkuvuoteen 2014 ja etenkin Sotšiin. Miten hienoa aikaa se oli sulle henkilökohtaisesti, kun alkoi aika hyvin tulla tuloksia?

Iivo Niskanen: No olihan se tietysti sillä lailla iso muutos ja miten sen sanoisi, hienoa aikaa sikäli, että pystyi aika avoimin mielin olemaan paineettomassa tilassa niissäkin kilpailuissa. Jokainen yksityiskohta siinä maajoukkuetoimissa tuntui todella hienolta, että ei pitänyt sillä tavalla jotain asiaa, joka saattaa nyt vaivata, niin se ollut aiemmin ihan, ettei sitä ole ajatellutkaan siinä, että totta sillä lailla paljon avoimempi ja iloisempi asetelma ja totta kai, kun hyvä joukkue oli jo silloin, niin pystyi haastamaan niitä kavereita kenen kanssa on siinä pari vuotta saanut treenata ja vaihteeksi onnistua nokittelemaan myös talvella, niin kyllähän siitä sai semmoisen positiivisen kierteen ja hyvän itseluottamuksen siihen, että pystyy pärjäämään ja ennen kaikkea se, että kun välillä mietti, että pystyykö sitä suomalainen hiihtäjä pärjäämään tai, kun tulokset oli vaihtelevia ollut kaikilla oikeastaan. Että semmoinen uskokin siihen, että tällaisella omalla tekemisellä pystyy saavuttamaan ainakin yksittäisissä kisoissa sellaisen hiihtovauhdin, että se riittää maailmalla, että usko siihen omaan tekemiseen vahvistui varmasti sen jälkeen, että ei tarvinnut ajatella asioita, jotka ei vaikuta siihen hiihtovauhtiin että mitä joku tekee paremmin. Semmoisen turvan suhteen tietysti toi.

Ilkka Palomäki: Viittasitkin oikeastaan siihen, että seuraavan kauden aluksi tuli Rukalla se maailmancupin osakilpailuvoitto. Sen jälkeen Falunin MM-kisat ei mennyt ihan putkeen, eikä se seuraava kausikaan oikeastaan mitään riemukulkua ollut, mutta avaa vähän, että millaisen kasvuprosessin se vaati noiden vaikeuksien jälkeen nousta henkilökohtaseksi maailmanmestariksi Lahdessa 2017?

Iivo Niskanen: Se 2016 oli varmaan hiihtovauhdillisesti selkeästi huonompi kausi kuin 2014 ja 2015. Siinä semmoinen harjoituksellinen painopiste ja satsaus tai muutos oli tietoinen ja vähän sama kuin viime vuonna sitten 2021 kaudelle, että semmoinen täysin poikkeava, joku uusi juttu, jota lähdetään kokeilemaan. Ehkä niin kuin uhmataan vähän sitä harjoituskestävyyden raajaa, että ei niin reagoida siihen väsymykseen tai osata reagoida, kun asioita tehdään eri tavalla. Sen muista, että sillä kaudella keskityin paljon tuohon tasatyöntöön ja ylävartalon kapasiteetin hankkimiseen. Työntämistä ja voimaa tuli eri tavalla ja oli jonkin verran leireillä myös sitten pitkän matkan hiihtäjien kanssa ja taas sitten 24-vuotiaalle kaverille, niin se maailma on taas aika karu paikka, jossa on varmasti mahdollista hukata sitä nopeutta, mutta ehkä saada semmoista sitkeyttä. Se oli mun heikkous, johon halusin muutoksen ja se lähti siitä, kun sillä Sotšissa hävisin sen 0,2 sekuntia siitä pronssimitalista ja johti vielä Richardsonia sen vajaan kaksi sekuntia ennen stadionille tuovaa laskua ja stadionalueen työntämistä. Siinä sektorilla hävisin sen mitalin, niin tiesin, että mikä ominaisuus on se, joka ei ole riittävällä tasolla taistellakseen henkilökohtaisista arvokisamitaleista. Lahden vuodelle se harjoittelu tähtäsi oikeastaan pelkästään Lahteen ja terveenä pysymiseen. Kilpailin pelkästään niitä Lahtea 15 kilometrin perinteistä tukevia kilpailuja. Sitä matkaa pyrki hiihtämään mahdollisimman paljon ja onnistuneilla vauhdinjaoilla. Koko harjoituskausi oli hyvä, että siinä ei ollut mitään isompia ongelmia oikeastaan missään vaiheessa ja oli saanut edellisenä vuonna hankittua sen kapasiteetin siihen työntämisen jo riittävälle tasolle, että pystyi pärjäämään joka kerta siinä perinteisen viidellätoista maailmancupissa ja ennen myös sitä Lahtea. Silloin siinä oli aika turvallinen olo lähteä myös tekemään se hyvä oma suoritus siihen arvokisastartin sillä matkalla.

Ilkka Palomäki: Eli 2016, kun ei ollut arvokisoja, niin tulkitsinko oikein, että siihen Lahteen satsattiin aika vahvasti periaatteessa kaksi vuotta siihen yhteen kilpailuun?

Iivo Niskanen: Niin ehkä joo, tietoisesti. Totta kai olisi toivonut, että menestystä olisi tullut jo silloin 2016, mutta siinä sillä lailla harjoituksellisesti tehtiin niin kovia juttuja, joista en sitten palautunut semmoiseen suorituskykykuntoon enää talvella, että paljon on testidataa olemassa siinä jo senkin kauden osalta, että minkälaisessa vireessä se oma kunto on ollut vaikka hopenotollisesti ylämäkeen tai jossain juoksutesteissä ja tasatyöntötesteissä, mitä sitten on tehty, niin tietää missä on menty, mutta siinä itse talvella se ei enää ja ne ongelmat alkoi jo vähän aiemmin siellä tavallaan semmoisen maksimaalisen tuloksen tekemisen saavuttamisen osalta, että sikäli se oli tavoite saada se tasatyöntö ja ylävartalon kapasiteetti riittävälle tasolle. Se vaatii sen yhden laihemman vuoden menestyksen osalta, mutta se ominaisuus oli parempi kuin aiemmin ja ne omat vahvuudet oli taas heikommalla tasolla. Sen takia se tulos ei sitten tullut.

Ilkka Palomäki: No Lahteen onnistuitte siinä kunnon ajoituksessa aika lailla täydellisesti Ollin kanssa. Miten vahva pääoma se oli sitten kohti Pyeongchangin olympialaisia ja ennen kaikkea sitä viittäkymppiä siellä kohti suunnattaessa?

Iivo Niskanen: Olihan se ja Lahti on varmasti yksittäisenä se kovin juttu, että silloin kun kisat on sinne myönnetty, niin on tiennyt, että se on matka siellä tulee olemaan perinteisen 15 ja varmasti, että semmoista saumaa tuskin saa toista kertaa urallaan. Toki Lahti ilmeisesti nyt on hakemassa kisoja, mutta se on toinen juttu, että tuleeko ja onko itse enää geimeissä mukana, että se oli aika semmoinen tekemistä ohjaava tavoite hyvin pitkän ajan se Lahti ja semmoinen haave. Karttusen Anun haastattelussa olin saanut todetakin, että palauttaa se usko siihen suomalaiseen mieshiihtoon uudelleen. Se oli semmoinen haave, jonka halusin ja olen siitä tietysti tosi ylpeä, että onnistuin siellä silloin voittamaan ja ei se helppoa ole onnistua yhtenä päivänä kaudesta ja se vaatii sen riittävän kovan perustason siihen, mutta se vaatii myös sitten onnistumisen huollossa ja pystyttiin onnistumaan erittäin hyvin myös sillä saralla. Varmasti olin sen koko 2017 kauden, kun katsoo kaikkia perinteisen kilpailuja, niin tavallaan perustaso oli aika hyvällä tasolla, että tulokset ei heilahdellut juurikaan mihinkään suuntaan sieltä. Se pystyttiin viemään läpi, niin silloin ilman isompia kompromisseja oli helppo luottaa siihen prosessiin, että pärjätään niissä kisoissa.

Ilkka Palomäki: Muistan Pyeongchangista sellaisen hetken, kun siinä oli kisojen alkupuolella skiathlon, jossa yritit aika tuulisissa olosuhteissa irtiottoa ja et siinä ihan onnistunut. Muistan, että olit vähän jopa ärtyneen tai huolestuneen oloinen kisan jälkeen haastattelussa, kun se ei onnistunut, niin toiko se yhtään huolia silloin sitä viittäkymppiä kohtaan, joka oli myös yhteislähtö silloin, että se irtiotto oli siinä kilpailussa niin vaikeaa?

Iivo Niskanen: Se saattoi ehkä tietysti jollain tavalla olla semmoista paineidenkin poistoa ja siinä tietysti hyvä viesti tuli vielä siihen, että onnistuminen alle ennen sitä pääkisaa. Meillä oli silloin Ollin kanssa tavoite, että kokeillaan siinä myös sitä rataa, että miltä se tuntuu ja sitten kaikki tai ei mitään, kun vapaa ei ollut silloin huipputasolla kuitenkaan, että pitää saada porukka rikki, että on mitalikolmikon kanssa hiihtämässä sitä on vapaata ja pyrkisi pysymään ryhmässä mukana. Se oli ihan tietoinen valinta ja se, että siellä oli todella kova myrsky, ladut osittain ummessa ja puutonta aluetta, niin eihän siinä mitään järkeä ollut ja silloin verryttelyn lopussa kysyin sitten Ollilta, että oletko nyt aivan varma, että kokeillaan. Sillä mennään. Totta kai Ollikin sitten jälkikäteen sanoi, että virhehän se oli, ettei siinä ollut mitään järkeä, mutta en nyt näe siinä, että sinne hukattua isoa mitalisaumaa oli, että se oli vaan ihan hyvä, että itsevarmuutta ja päätöksessä pysymistä oli myös siinä kohti, että luotetaan siihen keleistä huolimatta siihen omaan tekemiseen ja katsotaan riittääkö se. En mä oikeastaan sitä sitten jäänyt sen pidemmäksi aikaa miettimään ollenkaan sitä kilpailua. Taas sitten käännettiin katseet jo seuraavaan kilpailuun ja koko kisarupeama oikeastaan suksitestien ja kaiken osalta tähtäisi siihen päämatkalle, niin ei se semmoinen liian iso mitalisauma ollut hukattavaksi.

Ilkka Palomäki: No sitä viittäkymppiä sä oikeastaan perinteisellä kontrolloit alusta loppuun asti aika vakuuttavasti. Kisojen jälkeen mä muistan, että teitte Holopaisen Pekan kanssa Urheilulehteen silloin tämmöisen hyvin vaikuttavan artikkelin siitä millaisia tuntemuksia sulla oli matkan varrella ja kävit läpi sitä hiihtoa, niin miten tuommonen – esimerkiksi toi Lahden 15 kilometriä tai Pyeongchangin viiskymppiä, niin miten hyvin se on ikään kuin vielä muistissa, mitä olet kokenut tai ajatellut siinä matkan varrella?

Iivo Niskanen: No onhan se, kun se on niin tarkkaan mietitty tietenkin etukäteen jo ja kaikki se tekeminen, mikä on tapahtunut ennen sitä kilpailua ja sitten vielä se kilpailusuunnitelma, juotot, energiansaanti ja semmoinen semmoisessa pitkässä kisassa on mietitty. Kyllä siellä muistaa käytännössä jokaisen yksityiskohdan vieläkin, että ne on ollut tietoisia valintoja sitten, mitä siinä kilpailunkin aikana on tehnyt. Totta kai yhteislähdössä, kun ei voi tietää, miten se kilpailun kulku lähtee kavereiden osalta menemään tai muiden maiden onnistumista suksihuollossa tai muuta, niin se on sitten taas elää vähän siinä kilpailun aikana jotkut asiat. Mutta kyllä sen aika hyvin muistaa ja muistan sen jutun. Pekka tuli kisakylään tekemään sen, niin se oli vielä silloin aika tuoreessa muistissa ja oli ihan hyvä ajatuskin ehkä lyödä jo ne ajatukset siinä vaiheessa paperille sitten, että siitä jäi semmoinen vähän erilainen juttu kirjoihin ja kansiin.

Ilkka Palomäki: No se on vähän ehkä viittaisitkin tähän ja varmasti vaikea verrata, mutta kumpaa pidät oikeastaan erityisempänä näistä kahdesta henkilökohtaisesta suurvoitosta tähän asti?

Iivo Niskanen: No, se 50 kilometriä tietysti on olympialaisissa ollut semmoinen, että en edes muista kuinka pitkä aika siitä oli tarkalleen siitä edellisestä suomalaisesta olympiavoitosta sillä matkalla, että onhan se saavutuksena semmoinen, jonka varmasti kaikki haluaa. Tietysti miksei myös väliaikalähtöisen maailman mestaruuden, mutta olympiakulta on siinä mielessä, että sen saa yrittää kerran neljään vuoteen silloin, kun on aktiiviuransa huipulla, mutta sitten taas ehkä henkisesti ja sillä lailla, kun on kotiyleis paikalla ja semmoinen tunnelma siellä Lahden torilla palkintojenjaossa sen maailman mestaruuden jälkeen, niin ne on taas semmoisia, jotka tunnetasolla on paljon kovempia juttuja kuin tunnelmat siellä ladulla, mitä koki kilpailun aikana olympialaisissa, jossa oli verrattain vähän yleisöä, mutta onhan sieltäkin se palkintojenjako omalla tavallaan jäänyt mieleen. Päättäjäistilaisuudessa sitten isolla stadionilla pidetään ja Suomen lippu jää viimeisenä salkoon niissä kisoissa, niin kyllähän sekin oli semmoinen hetki, jonka muistaa varmasti loppuelämänsä. Tunnetasolla sanoisin, että Lahti, mutta sitten taas saavutuksellisesti Pyeongchang.

Ilkka Palomäki: Muistan sen Pyeongchangin jälkeen meillä esimerkiksi kaveriporukan WhatsApp-ryhmässä; siellä on sellaisia kolme-neljäkymppisiä raavaita miehiä ryhmässä, niin Pyeonchangin jälkeen Ylellä tuli kooste silloin illalla vielä siitä kisasta, niin vieläkin yksi kaveri, joka oli reilun neljäkymppinen silloin, niin laittoi, että mahtavaa katsoa tätä koostetta, kun vieläkin tulee itku silmään. Miltä oikeastaan susta tuntuu, että sä pystyt omalla hiihdollasi ja suorituksillasi aiheuttamaan niin sanotusti raavaissa miehistä tuommoisia tunteita?

Iivo Niskanen: Itse en osaa siltä kantilta ollenkaan ajatella. On tietysti kiva kuulla, että tullaan sanomaan, että on tullut piristystä, onnelliseksi tai sitten saanut inspiraatiota ja muuta tämmöistä, mitä sitten sanallisesti saa itse kuulla kunkin penkkiurheilijan hetkistä, mutta se on niin vaikeaa. Sekin on kumpikin omaa maailmansa se, että mä oon tavallani töissä siinä ladulla ja se on täysin fokusoitunutta toimintaa siihen huippusuorituksen tekemiseen, niin silloin sitä ei ajattele sillä tavalla, mutta taas sitten itse, kun katsoo urheilukisoja samalla intohimolla kuitenkin. Muistaa jotakin Pitkämäenkin kilpailuja, miten tunteella niihin hetkiin on suhtautunut tai johonkin Ahosen mäkiviikkoihin, johon kokoonnuttiin ihan mummolassa katsomaan kaikki, niin onhan ne semmoisia kokemuksia, että pitää elää taas ne hetket siellä penkkiurheilijana. Mulle taas sitten penkkiurheilijana ne on paljon kovempia juttuja, että oma suoritus ei niinkään tunnu, että sitä katsoo niin eri silmillä. Vaikea ajatella.

Ilkka Palomäki: Pyeongchangin jälkeen te olette taas vähä ruuvanneet sitä harjoittelua ja muun muassa tällainen monipuolistaminen ja sen vapaan hiihtotavan kehittäminen on teillä ollut vahvanakin tavoitteena, missä olette myös onnistunut, mistä muun muassa maailmancupin kokonaiskilpailun 6. sija 2019-2020 kaudella on yhtenä hyvänä osoituksena, niin millaisena haasteena sä olet tämän projektin kokenut?

Iivo Niskanen: No joo, varsinaisesti se 6. sijakin oli ihan okei. Tietenkin distanssicupissa se oli yhtenä vuotena kolmas, että se taas vaatii sitten laajemmin pisteitä, mutta ehkä niihin sillä lailla niin tyytyväinen ole, että yksittäisiä onnistumisia tuli ehkä enempi sitten, jotka kantoi sinne pistepottiin. Ehkä se Nové Měston vapaalla onnistuminen, että oli pallilla, antoi semmoisen jonkinlaisen, että se oli oikeastaan tavoite, että pystyy olemaan palkintopallilla myös vapaalla. Se on ollut ihan hyvä semmoinen porkkana siihen ja tietysti olisi Oberstdorfissa onnistua myös vapaalla, mutta se ei onnistunut tällä kertaa. Toivottavasti se pysyy siellä mukana, mutta yksinkertaisesti se, että kun sprintti alkaa olemaan omalla uralla jo, että siihen ei luontaisesti ole super nopea tai kestä maitohappoa niin paljon, niin se on vaikeampi enää kehittyä siellä, niin kuitenkin halu kehittyä urheilijana ja pysyä mahdollisimman monipuolisena on ohjannut sitä päätöstä keskittyä todella paljon siihen vapaaseen. Nyt taas sitten, kun keskitytään omiin vahvuuksiin taas tällä kaudella ja siihen menestymiseen, että pystyisi sillä parhaalla matkalla olemaan mahdollisimman hyvä.

Ilkka Palomäki: Niin se, että olet yleishiihtäjänä kehittynyt melkoisestikin tällä olympiadilla, mutta toisaalta ne ihan nappionnistumiset oikeissa paikoissa on jäänyt puuttumaan tällä olympialla. Seefeldistä tietysti MM-pronssi 15 kilometrin perinteisellä, mutta millaisia johtopäätöksiä te olette oikeastaan tehnyt näistä kuluneen olympiadin kolmesta vuodesta?

Iivo Niskanen: Niin ehkä voi sanoa, että Seefeldissä on hiihtänyt ehkä fysiikaltani elämäni kovimpia kisoja. Siellä kuitenkin kaatui siellä skiathlonissa ja oli jo kerran vetänyt jonon suoraksi ja jäin kisan viimeiseksi ja nousin vielä uudelleen siihen, että pysyi kolme muuta kaveria mukana, kun lähdettiin vapaalle. Sitten 15 kilometrillä ei ollut ihan samanlaisia apuja käytössä, kun oli jopa jonkinlainen epäonnistuminen sitten, ettei ollut saanut ihan semmoista nappionnistumista pidon suhteen, mitä olisi vaadittu sitten siinä pärjäämiseen, että siihen kauteen olen lähtökohtaisesti ihan tyytyväinen ja kuten sanoin, niin itse kuitenkin keskittyy siihen, että olisi fysiikkapuolella maksimaaliset edellytykset tehdä se tulos ja kaikki muu osoittaa sen, että pitää olla tyytyväinen siihen Lahteen ja Pyeongchangiin, että on onnistunut sinä päivänä, että on tullut niitä onnistumisia. Viime kausi, 2020, oli ensimmäinen kausi, jossa kilpailin todella paljoa enemmän kuin aiemmin. Kokonaisuudessaan siitä jäi semmoinen hyvä maku, kun pystyi nousemaan kolmanneksi siinä distanssicupissa ja voittamaan kaikki perinteisen väliaikalähtöiset kilpailut. Viime kausi sitten, niin siinä oli haasteita ja kuten aiemmin jo sanoin, että harjoituksellisesti oli todella paljon eri ratkaisuja, joita ei osannut ehkä hallita tai tuota ne pakotti tekemään kompromissia harjoittelussa talvella ja pystyin pääsemään niihin MM-kisoihin semmoiseen kuntoon, missä toivoin pystyväni kamppailemaan ihan parhaimmasta mahdollisesta sijoitukset sillä viidellä kympillä, mutta siinä nyt ei sitten tullut oikein minkäänlaista palkintoa siihen tehdystä työstä, mutta toivottavasti ensi vuonna olisi taas parempaa tuuriakin matkassa ja sitten, että säilyisi se sama hyvä tekemisen taso niin kuin on säilynytkin, että on pystytty Ollin kanssa haastamaan toisiamme päivittäin siinä ja tekemään sitä työtä edelleen yhtä laadukkaasti kuin aina ennenkin. Ei voi sitten muuta kuin keskittyä siihen välinepuoleen myös ihan sataprosenttisesti ja totta kai saa apua sitten tuottoa huoltotiimiltä mahdollisimman paljon siihen, että sitten olympialaisissa pystyisi sillä 15 kilometrillä tekemään taas sen oman maksimaalisen tuloksen sinä päivänä.

Ilkka Palomäki: Niin Oberin viideltä kympiltä jäi palkinnoksi yksi kappale nettimeemejä oikeastaan siitä kisasta.

Iivo Niskanen: No joo, sanotaanko näin, että oli semmoisia haasteita, joita ei ole aiemmin ollut. Siinä oli semmoisia todella harmillisia puutteita kommunikoinnissa ja jollain tavalla ymmärryksessä sitten, että en oikeastaan tiennyt, että mitä siellä loppupeleissä boksissa oli. Se on vähän ikävä hiihtää viisi kilometriä ja ei tiedä yhtään, mutta loppupeleissä siellä itse boksissakaan ei olisi ollut semmoista paria valittavana, joka siellä alun perin piti olla. Se ehkä oli semmoinen herätyksen paikka myös sellaiselle huolelliselle työskentelylle ihan puolin ja osoitus siitä, että se ei ole kuitenkaan pelkästään yksilöurheilua siinä myös todella iso työ on siellä taustalla ja se pitää ihan samalla tavalla ja samanlaisella, mitä nyt on totta kai henkilökohtaisten huoltomiehien kanssa keskusteltu, niin heillä on ihan samanlainen palo, halu menestyä, tehdä oma työnsä mahdollisimman laadukkaasti ja nauttia siitä menestyksestä ihan yhtä paljon kuin urheilija, niin silloinhan se on semmoinen perusedellytys just sille, että niitä onnistumisiakin on mahdollista tulla ja olla kiitollinen siitä, että useamman kerran onneksi on onnistuttu tärkeissä paikoissa, että ei se ole itsestäänselvyys.

Ilkka Palomäki: Kyllä. No nyt edessä tosiaan jälleen olympiatalvi. Sun urasi kolmas, niin kuinka erilainen kutina kuin vaikkapa ennen MM-talvea?

Iivo Niskanen: No ehkä semmoisia ei niin kuin jo aiemmin sanoin, että se on omalla tavallaan työssä käymistä ja työhön keskittymistä. Tiedän kyllä totta kai tasan tarkkaan, minkälainen kunto on ja pystyy vertaamaan niihin hetkiin, mitä on niissä ollut, että lukuisia samoja testejä ja kuitenkin tekee ja haluan verratakin niitä tuloksia, että jo ihan kilpailukauden aikana, että ei tarvitse kitistä sitten turhasta, että pitää olla pohja, mihin verrata, että hiihto on välinelaji myös, niin silloin ainakin itse haluan kehittyä enempi itseäni vastaan, niitä numeroita vastaan. Jos en pysty olemaan semmoisessa tilanteessa, missä olen ollut parhaimmillani tai koko ajan tietysti haluaisi kehittyä ja ylittää ne omat ennätykset, niin silloin ei myös voi vaatia keneltäkään muultakaan, että silloin siellä ei ole se pohja sille menestykselle olemassa ja ainakin toistaiseksi olen tosi tyytyväinen harjoituskauteen ja on sillä lailla usko siihen, että on edellytykset pärjätä tulevana talvena. Vielä on aikaa sen verran kauan pääkisaan, että pitää tehdä asioita edelleen todella huolellisesti ja olla onnea mukana, että pysyy terveenä ja päästään tällä lailla suunnittelemaan normaalisti myös kilpailukauden läpivientiä, että ei tulisi enää viikoittain miettimistä sen suhteen, että viekö korona kisat vai eikö vie. Semmoista työrauhaa luo se, että pystyi viime vuonna FIS järjestämään suhteellisen hyvin ne kilpailutapahtumat läpi, niin oletus on, että kilpailukausi on normaaliin tapaan läpi vietävissä.

Ilkka Palomäki: No, kun katsot tuota Pekingin kalenteria ja oikeastaan kauden kalenteria, niin nouseeko sieltä jonkinlaiset selkeät tukipilarit joiden varaan sitä kautta ja valmistautumista rakennetaan?

Iivo Niskanen: No varmasti osittain sillä lailla keskittyminen tietenkin siihen päämatkaan viidelletoista ja perinteiselle. Totta kai ne kisat on samalla lailla tärkeää saada onnistumisia niistä kauden pääkisaan ja Pekingissä on sitten taas jouduttu nyt koronan takia etänä miettimättään, että ei ole kellään oikeastaan sellaista käytännön kokemusta kilpailuladuista, että on jonkun verran pystynyt etukäteen miettimään niitä profiileja kuvien kautta ja kuulopuheiden perusteella niistä olosuhteista. Kerran päässyt kokeilemaan hiihtomatollakin niitä latuja ja kulmia, että miltä ne tuntuu ja näyttää, niin sillä lailla ei enempää tarvitse sitä asiaa pohdiskella, että nuo on jo silloin keväällä ollut tiedossa, että minkälaisia ominaisuuksia vaatii menestyä sellaisilla latuprofiileilla ja sen mukaan on sitten myös ohjattu sitä ja suunniteltu harjoittelua. Myös se hiihtopaikan korkeus; reilu 1700 metriä näyttelee omaa roolia siellä huipputuloksen tekemisessä. Sekin on pitänyt ottaa huomioon siinä kauden läpi viemisessä ja korkean paikan harjoittelun suunnittelussa.

Ilkka Palomäki: Niin, kun otetaan huomioon tuo korkeus ja sitten, mitä on niitä reittiprofiileja nähnyt, niin ei nyt ainakaan ihan helpoimmasta päästä ole ne profiilit. Se varmaan on sulle ihan lähtökohtaisesti sopiva lähtökohta?

Iivo Niskanen: Ilman muuta ottaa mieluiten semmoisen mahdollisimman rankan ladun ja siellä on ollut odotettavissa pitkät työpätkät – jokseenkin sitten taas loivapiirteistä mäkeä, että kai se kestoltaan on pitkiä pätkiä, mutta samalla se myös tarkoittaa sitä, että on pitkiä alamäkiä, hiihdettäviä alamäkiä ja sitä myöten pitkiä pätkiä, joissa on se hapenkulutus ei ole niin kovaa, että tietyllä tapaa vaatii myös pärjäämistä sellaisilla sektoreilla, että ei pelkästään kiivetä mäkiä ylös ja tulla todella jyrkästi mahdollisimman nopeasti alas. Sillä lailla myös jaksettava työskennellä niillä loivemmilla pätkillä ja pitkillä alamäkiosuuksilla, että korkeus on ehkä semmoinen uudempi elementti, mutta mitä tässä on vuosien saatossa korkean paikan leireillä ollut ja miltä se onnistumiset tai harjoitukset ovat tuntuneet kovemmissa treeneissä tai sitten nuo muutamat yksittäiset kilpailut, joita on korkealla ollut, niin vaikka me ei täällä Suomessa vuoristo-oloihin päästä, niin sitten taas on pystynyt sopeutumaan suhteellisen hyvin sellaisiin korkeuksiin ja suorittamaan riittävän hyvällä tasolla niissä korkeuksissa, niin en ole hirveän huolissani siitä ainakaan etukäteen ja tässä vaiheessa. On onneksi päästy harjoituskaudella jo niihin korkeuksiin pari pidempää settiä olemaan ja vielä tulevan Val Senalesin leiri lokakuussa, niin saa taas yhden laadukkaan pitkän setin niissä korkeuksissa, niin Tuo semmoista itsevarmuutta myös ja samalla toivottavasti kroppa oppii sopeutumaan entistä paremmin niihin korkeuksiin.

Ilkka Palomäki: Toinen oikeastaan tuo 15 kilometrin perinteinen on varmaan, että selkeästi pomppaa sieltä, mutta toinen on tietysti parisprintti perinteisellä, jossa olet olympiavoittaja. Siellä on sun lisäksi vaihtoehtoina myös tuoreet MM-mitalistit matkalta eli Joni Mäki ja Ristomatti Hakola ja vain kaksi mahtuu joukkueeseen, niin millaista sisäistä kilpailua oikeastaan tuohon kilpaluun odotat?

Iivo Niskanen: No se jää nähtäväksi. Totta kai meillä on sitten vielä laajemmalla ringilläkin porukkaa, joka haluaa sille matkalle. Tulee olemaan hyvä hyvä kisa ja niin kuin sanoin, että Sotsissa ja Lahdessa olen sen kyseisen matkan hiihtänyt ja sitten vielä Seefeldissä Risen kanssa, jossa ei ehkä ihan nappiin onnistuttu ja siellä oli helpohko rata verrattuna siihen, mitä se tulee olemaan taas sitten – vähän ehkä semmoinen Sotsi-tyyppinen uudelleen ohjelmassa. Voisi sanoa, että ei mitään kahden minuutin sprinttiä tulla hiihtämään tai sprinttiosuuksia niissä kisoissa ja siinä korkeudessa, että se sitten katsotaan varmasti tilanteen mukaan sitten siellä, mutta ominaisuuksilta on tietysti itsellä nyt semmoiset, että on huippukunnossa sille rataprofiilille ja siihen korkeuteen, että tietenkin se on selvää, että se matka kiinnostaa ja toivottavasti on huippukunnossa siihen aikaan, niin silloin myös se paikka on ansaittu.

Ilkka Palomäki: Loppuun vielä oikeastaan pääset vähän visioimaan. Millaiseen olympiatalveen olisit tyytyväinen, kun katsot taaksepäin kautta, niin minkälaiseen kauteen voisit olla tyytyväinen keväällä?

Iivo Niskanen: Aivan paras paras mahdollisuus tai olisi se tietysti skenaario, että otetaan neljä kertaa kympillä mitali ja sitten saisi 15 kilometrillä ja pariviestissä kultamitali. Ne on ilman muuta semmoiset, mistä unelmoi ja tekee niiden eteen töitä, että kyllä nyt siihen on sen verran monta kilpailua onnistunut jo voittamaan, ettei se oikein sitten… Muistaa Seefeldissä, että ei se sitten sillä alla ole itselle se juttu se mitali. Kyllä se arvokisavoitto on se juttu, joka on tuota se johon haluaisi tähdätä ja haluaisi päästä, että voi olla pienesti tyytyväinen mitaliin, mutta lähtökohtaisesti niin ei oikein; tavoite on voittaa siinä 15 kilometrillä.

Ilkka Palomäki: Hyvä. Siihen on loistava päättää. Kiitos paljon vierailusta OlympiaCastissa Iivo Niskanen ja tsemppiä olympiakauteen.

Iivo Niskanen: Kiitoksia.

Ilkka Palomäki: Kiitos vielä Iivo Niskaselle vieraillusta OlympiaCastissa ja tsemppiä matkalla kohti Pekingin olympialaisia. OlympiaCast palaa ääneen jälleen viikon päästä uusin aihein. Jotta seuraava jakso ei mene ohi, niin käy tilaamassa tämä podcast sieltä, mistä podisi tykkäät kuunnella ja arvostamme myös kovasti, jos käyt heittämässä arvion meistä.