OlympiaCast: Tie Pekingiin kulki Yhdysvaltojen kautta – Jon Sallinen on Suomen olympiajoukkueen tuntematon suuruus

Ilkka Palomäki: Tervetuloa OlympiaCastin seuraan. Tämä on Suomen Olympiakomitean tuottama podcast-sarja. Me olemme tehneet jo toistasataa jaksoa syksystä 2018 alkaen, joten tuolta meidän arkistoista löytyi jo varsin kattava annos urheilunälkään. Huippu-urheilujaksoissa meidän pyrkimys on tuoda monipuolisesti esiin ihmisiä, tarinoita ja ilmiöitä. Pekingin talviolympialaisiin asti, eli vielä helmikuun alkuun, meidän fokus on erityisesti talvilajeissa. Meidät löydät yleisimmiltä podcastin tarjoajilta ja tänään isäntänä toimii Ilkka Palomäki.

Ilkka Palomäki: Tänään OlympiaCastin vieraana on Jon Sallinen. Vuonna 2000 syntynyt Salllinen on tällä hetkellä lajinsa freeskin halfpipen yksinäinen suomalaisnimi maailman parhaiden joukossa. Sallinen säväytti uutena vuotena Calgaryssa sijoittumalla maailmancup-osakilpailussa kuudenneksi. Tuo sijoitus varmasti Salliselle käytännössä valintakelpoisuuden Pekingin olympialaisiin lajissa, jonka olympiahistoria tuntee aiemmin vain yhden suomalaisen; Sotshissa kahdeksanneksi sijoittuneen Antti-Jussi Kemppaisen. Freeski on olympialajina tuore tapaus ja varsinkin Suomessa halfpipe on jäänyt sen alalajeista, slopestylen ja big airin varjoon. Sallinen onkin oiva ihminen avaamaan lajin saloja ennen Pekingin olympialaisia. Sallisen tarina on myös kuvaus nykyajan huippu-urheilusta. Maailman ovet ovat merkittävästi lähempänä kuin ennen ja Helsingissä varttunut Sallinenkin on hakenut uralleen vauhtia lajin hallitsijamaasta eli Yhdysvalloista.

Ilkka Palomäki: Tervetuloa OlympiaCastin vieraaksi Jon Sallinen.

Jon Sallinen: Kiitos. Mukavaa on päästä tähän podcastin mukaan.

Ilkka Palomäki: Joo, se ilo on molemminpuolinen. Lähdetään ihan tuoreista vuoden vaihteen tapahtumista liikkeelle. Eli teit tämmöisen – voisi kai sanoa tuloksellisen kansainvälisen läpimurtosi Calgaryssa juuri ennen uuttavuotta, kun ylsit maailmancupissa half pipen finaaliin ja siellä kuudenneksi. Kaksi päivää myöhemmin tuli vielä kahdestoista sija siihen päälle, niin millainen merkkipaalu oikeastaan tuo vuosi Calgaryssa oli sulle ja urallesi?

Jon Sallinen: Siis tosi iso juttu oli mulle. Sanotaan, että se lähti siitä, että eka maailmancup Copperissa, niin mulla treeneissä murtui solisluu, hiusmurtuma siinä. En ollut edes varma, että pääsenkö sinne Calgaryyn laskemaan, että siinä oli se kolme viikkoa väliä. Sitten oltiin Suomessa hetki ja fyssarin kanssa tehtiin töitä, että saataisiin se solisluu kuntoon. Sitten Calgaryn treeneissä solisluu tuntui aika hyvältä ja sitten siinä alussa tein sellaisen päätöksen, että teen nyt vain puhtaan runin, että men lähde koittamaan liikoja. Mä kuitenkin haluan, että se solisluu tuntuu hyvältä. Sain mun puhtaan runin tehtyä siellä karsinnoissa ja se riitti finaalipaikkaan. Mulla ei ollut oikein mitään, mitä mä halusin lisää siihen runiin. Halusin vain tehdä sen puhtaasti. Tuomarit kuitenkin arvostaa sitä puhtautta siinä laskussa, niin sain sen puhtaasti finaalissakin tehtyä ja se riitti kuudenteen sijaan. Se on ollut kyllä mun isoin saavutus tähän mennessä. Todella tyytyväinen siihen olen.

Ilkka Palomäki: Niin solisluuvamma. Kertaa vielä vähän, että minkä asteinen se oli, koska mulla on kerran itsellä solisluu murtunut ja ainakin tosi vaikea kuvitella itseäni half pipe -ränniin sen jälkeen.

Jon Sallinen: Olisiko tämä ollut nyt neljäs kerta, kun mulla on vasen solisluu murtunut. Kolme vuotta sitten leikattiin ja laitettiin levyt sinne. Nyt Copperissa kaaduin sen päälle ja tunsin heti, että tuntuu ihan samalta, miltä se on ennenkin tuntunut, kun se on murtunut. Käytiin sitten lääkärissä ottamassa kuvat ja nähtiin, että siinä ekan ruuvin kohdalla oli tullut sellainen murtuma melkein koko luun läpi. Siinä se sitten oli, että alkoi vähän kuumottamaan, että pääseekö tästä nyt seuraaviin kisoihin, kun kuitenkin aika kovaa sattui ja ei pystynyt kättä edes kunnolla käyttämään.

Ilkka Palomäki: Joo, kuulostaa kyllä hurjalta. Ennen tuota Calgaryn uuden vuoden kisaa, paras saavutuksesi FIS:n pääkilpailusta oli oikeastaan 19. sija viime vuoden MM-kisoissa Aspenissa. Jos nyt unohdetaan se, mikä oli tietysti se merkityksellisin juttu varmaan sulle, että se oikeastaan sinetöi valintakelpoisuutesi Pekingin olympialaisiin, niin millainen merkitys tuolla muuten oli tuolla Calgaryn tuloksella ihan urasi jatkonkin kannalta?

Jon Sallinen: Sillä oli mun mielestä kyllä iso merkitys. Se mulle Vähän näytti, että mullahan on tässä mahdollisuudet noita kaikkia maailman parhaimpia vastaa. Vaikka en ollut täydessä kunnossa, niin kuitenkin pääsin finaaliin ja se vähän näytti, että mitäköhän voin sitten tehdä, kun pääsen siihen sataprosenttiseen kuntoon ja saan sen A-laskun puhtaasti laskettua.

Ilkka Palomäki: Missä kunnossa solisluu tällä hetkellä on?

Jon Sallinen: No tällä hetkellä sanoisin, että se olisi noin 90 prosenttia. Että kyllä mä jossain hypyissä ja kun laskeudun, niin voin ehkä tuntea vähän kipua siinä, mutta aika lailla täydessä kunnossa.

Ilkka Palomäki: Et kilpaile välttämättä ihan Suomen seuratuimmassa lajissa. Eli freeskin half pipessa, niin tuollaiset tulokset kuitenkin noteerataan vähän laajemmin. Oletko huomannut itse mitään lisääntyvää kiinnostusta toimintaasi kohtaan tuon tuloksen jälkeen?

Jon Sallinen: Joo, on mulla vaikka Instagramissa muutamia uusia seuraajia tullut, Yleltä tullut vähän haastattelujuttuja ja muita tuollaista. Kyllä sen huomaa heti, kun suomalainen jossain lajissa vähän onnistuu, niin kyllä sieltä vähän kiinnostusta tulee kaikilta muiltakin. Tämä laji mun mielestä on sillä tavalla kiehtova. Se on tosi tekninen laji. Kuitenkin tykkään laskea tosi teknisesti ja kiinnostaa just se laskutekniikkakin siinä, niin pidän tosi paljon tuosta half pipe -laskettelusta.

Ilkka Palomäki: Olet syntynyt marraskuussa vuonna 2000 Helsingissä. Avaa vähän polkuasi. Kuinka olet päätynyt freeski-laskijaksi?

Jon Sallinen: No pikkupoikana iskä ja äiti laittoivat mäkeen tuolla Sappeella eli Tampereen lähellä. Siellä vähän niin kuin aloitettiin laskettelut ja siellä on tosi paljon käyty laskemassa. Sitten totta kai Talmassa ja Serenassa – nämä etelän pikkukeskukset käyty laskemassa ja sieltä myös sitten potkittu tuonne Graniin. Aloitin pujottelusta, perinteisestä laskettelusta ja suurpuikasta. Sitä kautta sitten aina, kun käytiin kisaamassa, niin aina oli kiehtovaa mennä laskemaan parkkihyppyreitä ja muita tollaisia. Sitä kautta sitten se innostus siihen freestyleen lähti.

Ilkka Palomäki: Freestyle tuli olympiaohjelmaan kumparelaskun myötä Albertvillessä 1992, mutta nämä freeski-lajit eli halfpipe, slopestyle ja big air, niin ne tuli ohjelmaan vasta 2014 Sotshissa. Milloin kuulit ensimmäisen kerran tällaisen lajin, ja varsinkin sen kilpailumuodon olemassaolosta?

Jon Sallinen: Siitä en ole ihan satavarma, mutta pikkupoikana laskin tai 13-vuotiaana kiersin aina kaikki freestyle-lajit silloin, kun sitten vaihdoin alppihiihdosta kokonaan freestyleen, niin kiersin kumparelaskukisat, slopestylet, big airit, halfpipet ja skicrossit. Kaikki oli aina kiehtovaa ja tein kaikkea. Olisikohan ollut Sotshin olympialaiset, kun näin, että sinne muutama suomalainen pääsi mukaan. Taisi olla halfpipekin ekaa kertaa siellä mukana, niin tuli tuo olympiaunelman kuvioihin. Siitä asti ollut tähtäin, että toivottavasti sinne olympialaisiin joskus pääsisi.

Ilkka Palomäki: Niin sä olit siis 13-vuotias siis Sotshin aikaan?

Jon Sallinen: Kyllä.

Ilkka Palomäki: Joo. Miten päädyit kokeilemaan freestyleä? Vähän avasitkin sitä, mutta miten helppoa oli ylipäätään löytää harrastusmahdollisuus freeskin laskemiseen?

Jon Sallinen: No me ollaan yhden perheen kanssa tosi paljon reissailtu ja sitten, kun kisattiin alppihiihdossa veljenkin kanssa, niin reissatiin tosi paljon kaikkiin paikkoihin. Siellä oli kuitenkin aina parkki- ja sloperata, ja pipe joskus, niin aina kun ei ollut kisa-aika, niin aina käytiin veljen kanssa hyppimässä hyppyreistä ja muuta tuollaista. Sitten liityttiin Moebiuksen freestyle-seuraan ja sitä kautta treenattiin tosi paljon Serenassa ja Talmassa. Eihän nämä mitkään maailman parhaat olosuhteet ollut, mutta oli ne riittävät. Sitten, kun alettiin freestylessa kisaamaan enemmän, niin päästiin reissaamaan Rukalle ja vähän ehkä Ruotsiin. Sitten, kun vähän pidemmälle mentiin, niin käytiin kisaamassa ja Euroopassa. Siellä sitten olosuhteet oli paljon parempia ja sitten siinä kehittyi samalla tosi paljon enemmän.

Ilkka Palomäki: Sanoit, että ikään kuin suksilajien maailmaan tulit alppihiihdon kautta. Mikä freestylessa imaisi sut mukaansa? Minkä takia se oli enemmän sun juttu kuin esimerkiksi alppihiihtomaailma?

Jon Sallinen: Luulen, että alppihiihto alkoi vähän ehkä kyllästyttämään, kun se oli aika lailla sama juttu joka päivä. Me kierrettiin niitä portteja ja koitettiin mennä niin kovaa kuin mahdollista. Freestylen puolella on aina se vapaus, että monet tykkää siitä, että voi just tehdä sitä omaa juttua. Ei ole mitään sääntöjä, että pitää kiertää tuo portti just tuolta puolelta ja saa tuoda oman tyylin siihen mukaan, niin uskon, että se kiehtoi mua tosi paljon. Just se, että sitä voi tehdä vähän missä vaan, että voi perusrinteessäkin löytää jotain sivuhyppyreitä, mistä voi tehdä temppuja. Se vain ollut varmaan se juttu, joka imaisi mukaansa siihen freestylen puoleen.

Ilkka Palomäki: Niin tuommoinen luovuus ja… Miten sen nyt sanoisi. Ehkä se luovuus on se sana, jonka nyt keksin päähäni, mutta kuulin, että olet harrastanut myös muun muassa extreme-uimahyppyjä. Ilmeisesti vähän valtavirrasta poikkeavat ja temppuihin perustuvat lajit ovat kiinnostaneet?

Jon Sallinen: Joo. Mua ovat aina kyllä kiinnostaneet kaikki, mihin temput liittyy. Just tuo extreme-uimhyppy – sitä kutsutaan kai døds-uimahypyksi. Norjasta lähtöisin. Se on just varmaan se adrenaliinipiikki, minkä siitä saa, kun hyppää jostain korkealta tai ländää uuden tempun, niin se on kyllä aina se, joka saa mut mukaan siihen juttuun.

Ilkka Palomäki: Mä kuulin kuitenkin, että olet tänä päivänäkin vielä aikamoinen monipuolisuusihme, mitä urheiluun tulee. Mitä kaikkia muita lajeja siellä on elämän aikana ollut mukana?

Jon Sallinen: Olen kyllä aika lailla kaikkea koittanut aina harrastaa. Sellaiset päälajit, mitä olen pidempään harrastanut, niin jalkapalloa tuli nuorempana harrastettua aika kauan, käsipalloa, sitten sählyä oli jonkun verran ja mitähän muuta mulla siinä oli… Just talvilajien puolelta kaikki freestylelajit käytiin melkein läpi ja just uimahypyt, jos sitäkin voi lajiksi kutsua.

Ilkka Palomäki: Onhan se – ei toki nuo døds-hypyt – mutta uimahypyt on sinänsä olympialalajikin, että kyllä sen ihan urheilulajiksi lasken. Mutta joo, oletko pystynyt jalkapallo- tai säbäkentällä tekemään mitään temppuja?

Jon Sallinen: Kyllä mä aina sinne jotain koitin saada mukaan. Muistan, kun Jenkeissäkin olin koulussa – varmaan palataan siihen kohta, mutta sielläkin aina, kun koitin tehdä tai jos tein maalin, niin koitin aina saada jonkun pienen voltin siinä tuuletuksiin mukaan. Kyllä se joka lajissa tulevat nuo temput aina mukaan.

Ilkka Palomäki: Jouduitko ikinä tai oletko joutunut ikinä valmentajien kanssa törmäyskurssille tuommoisten takia?

Jon Sallinen: En oo kyllä vielä joutunut. Toivottavasti ei joudukaan siihen.

Ilkka Palomäki: Joo. Jos freeski itsessäänkin on vähän pienemmän huomion lajin Suomessa, niin sen alalajeista sun valinta eli half pipe on sitä vielä ehkä vähän lajin sisälläkin. Varsinkin Suomessa valtaosa suomalaisista laskee slopestylea ja big airia, niin miksi juuri half pipe on ollut sun valinta?

Jon Sallinen: Just se, että me kuitenkin nuorempana kisattiin aina half pipessa, slopessa ja big airissa. Sitten SM-kisoissa Suomessakin pärjäsin tosi hyvin half pipessa, mutta se ei ollut silloin vielä ykköslajini. Kuitenkin kisasin enemmän slopessa ja big airissa, mutta sitten tulin tänne jenkkeihin kouluun kahdeksi vuodeksi ja pääsin sitä kautta sitten Aspenissa laskemaan enemmän Aspen Ski Clubin kanssa. Ne laskivat enemmän pipea ja täällä oli tosi paljon paremmat olosuhteet pipeen. Sitten huomasin, että täällähän on tosi paljon hyviä pipelaskijoita. Mähän en enää ole parhaimmasta päästä, että mun pitää koittaa ottaa nämä kiinni. Sitä kautta varmaan tuli se kiehtovuus siihen, että kehityin tosi nopeasti parissa vuodessa ja tuli tosi paljon uusia temppuja. Se on varmaa se, että pääsi tänne katsomaan isolle stegelle täällä Jenkeissä. Täällähän on kovia laskijoita, niin se varmaan sitten veti lopullisesti siellä half pipen puoleen.

Ilkka Palomäki: Avaa vielä, miten päädyit sinne Yhdysvaltoihin?

Jon Sallinen: Aloitin lukion Helsingissä ja sitten Kuusamossa tein vähän puoliksi ja puoliksi aina lukukaudet. Sitten olin pari vuotta Helsingissä ja Kuusamossa koulussa. Sitten iskä sai idean, että pitäisiköhän mun lähteä vaihtoon Yhdysvaltoihin. Sitten haettiin tänne kouluun, katsottiin vähän kouluja, että mitä koulu täällä voisi olla, missä pystyisi laskettelemaan samaan aikaa. Sitten tuli tämä yksi koulu; Coloradon Rocky Mountain high school Carbondalessa eli olisiko 20 minuuttia Aspenin ulkopuolella. Mä olen kuitenkin kuullut tosi paljon Aspenista, kun täällä on kuitenkin X Gamesit aina pidetty. Sitä kautta päädyin Coloradoon ja täältä sitten Carbondaleen ja Aspenin lähistölle. Sitten päädyin Aspen Valley Ski Clubin juttuihin mukaan ja niiden kanssa treenasin. Sitä kautta päädyin tänne Yhdysvaltojen puolelle.

Ilkka Palomäki: Sä asuitkin vielä koulun jälkeenkin Amerikassa hetken aikaa? Eikö näin ollut?

Jon Sallinen: Joo, eli viime kauden olin kokonaan täällä Amerikassa. En varsinaisesti asunut, että asuin kavereiden luona tai sitten valmentajani luona täällä, että vähän tuollaista sohvalta surffailua.

Ilkka Palomäki: Mutta nyt olet asunut Suomessa, mutta silti viettänyt paljon varsinkin kauden aikana siellä aikaa?

Jon Sallinen: Joo. Koko viime kauden olin täällä ja nyt ollut suurimman osan tästäkin kaudesta Amerikassa. Täällä on kuitenkin parhaimmat olosuhteet treenata pipea ja kuitenkin suorin suurin osa kisoista on aina täällä Pohjois-Amerikassa.

Ilkka Palomäki: Mennään tuohon vielä ihan hetken päästä. Ehkä vielä tuosta half pipesta ja päätymisestä siihen sen verran, että Antti-Jussi Kemppainen oli half pipessa kahdeksas tuolla Sotshin olympialaisissa 2014. Muuten ylipäätään suomalaisedustajat maailmancupissa ovat olleet aika vähissä tässä lajissa, niin millaisia syitä näet tähän?

Jon Sallinen: Se on vaikea sanoa. Se on varmaa just se, että Suomessa ei ole noita suorituspaikkoja niin paljon ja ei ole niitä maailmanluokan suorituspaikkoja. Varmaan se myös, että kisoja – kuten maailmancupin kisoja – ei pidetä Euroopassa tai Suomessa ollenkaan. Se varmaa toisi sitä kiinnostusta mukaan. Sitten myös luulen, että half pipe on vähän sellainen laji, joka on ehkä kuolemaisillaan, että monet ei enää halua laskea sitä, kun se on vaikeaa ja siinä ei ehkä ole niin paljon valintoja, mitä voi kuin taas slopestyleradalla. Se on varmaan se, että sitä näkyvyyttä ei vain ole niin paljoa enää sille lajille.

Ilkka Palomäki: Niin siis samanlainen suuntaushan on ollut myös lumilautailussa. Sielläkin slopestyle ja big air on vienyt käytännössä – ei nyt ihan kaikkia – mutta suurimman osan laskijoista lumikourusta pois. Avaa vielä vähän yksityiskohtaisemmin, millä tavalla half pipe eroaa näistä muista kilpailumuodoista, koska oikeastaan kaikkien kolmen alalajin laskijat ovat hyvin vähissä sekä laudalla että suksilla?

Jon Sallinen: Joo, eli half pipe on lumikouru, missä yleensä tulee viisi tai kuusi hyppyä. Saat valita, millaisia hyppyjä teet. Sitten, jos vertaat sitä vaikka slopestyleen, niin slopestylessa on yleensä 2-4 hyppyriä ja sitten muutama tuollainen olla rail obstacle. Sitten big air on taas sitten yksi iso hyppyri, missä tehdään se isoin suoritus, minkä voit tehdä.

Ilkka Palomäki: Millainen osaaminen nähdäksesi korostuu lumikourussa?

Jon Sallinen: Siinä varmaan tulee se, että pitää oikeasti osata laskea kunnolla ja hallita se laskutekniikka, kun siinä kuitenkin tosi paljon käytetään suksea ja saadaan sitä vauhtia just, että käytetään suksen kanttia ja puraistaan se siihen seinään. Sitten se marginaali, missä voi ponnistaa, että laskeudutko sinne lumikourun hyllylle tai sitten sinne pohjille, niin se on tosi pieni marginaali. Siinä pitää saada se ponnistus osumaan kohdille ja sanoisin, että laskutekniikka korostuu siinä eniten, jos vaikka vertaa slopestyleen tai big airiin.

Ilkka Palomäki: Eli ymmärsinkö oikein, että se antaa ikään kuin vähemmän anteeksi tuo half pipe?

Jon Sallinen: Kyllä joo. Se lumiseinää on kuitenkin yleensä se 6-7 metriä korkea. Sitten se on melkein 90-asteinen. Siinä pitää hypätä ja laskeutua samaan kohtaa. Se voi aina vähän vaihdella se aste, mistä menet ilmaa ja mihin laskeudut. Sitä pitää oikeasti osata ajaa sitä half pipea, että siitä saa kaiken irti turvallisesti.

Ilkka Palomäki: Niin ja siinä on vielä se, että sen suorituksen jatkuvuuden kannalta, sen vauhdinkin pitää säilyä, jotta taas seuraava hyppy mahdollistuu.

Jon Sallinen: Niinpä ja just se, että jos vaikka laskeudut matalalle yhdessä hypyssä, niin sullahan lähtee tosi paljon vauhtia ja kuitenkin tuomarit arvostaa, että menet isosti siinä half pipessa. Just se, että saat puhtaan kokonaisen laskun half pipessa on mun mielestä todella hankalaa ja teknistä.

Ilkka Palomäki: Entä sitten fyysiset ominaisuudet half pipessa. Millaisia fyysisiä ominaisuuksia se vaatii, että pystyy huipputasolla laskemaan?

Jon Sallinen: Sanoisin, että siihen pitää olla jalat tosi vahvat että. Jos vaikka laskeudut matalalle, niin et laskeudu sinne tai laita peppua maahan, että pystyt vetämään itsesi takaisin ylös. Just sitä, että saat pumpattua sitä vauhtia eli laskeudut hyvin ja saat pumpattua sitä vauhtia siihen seuraavaan hyppyyn. Pitää olla tosi vahvat jalat ja sanoisin, että pitäisi myös osata pitää pää kylmänä. Se kuitenkin on haastava laji ja siinä voi sattua ja tapahtua vaikka mitä. Pitää oikeasti tietää, mitä tekee ja uskaltaa myös koittaa niitä uusia asioita ja sillä tavalla, että jos tietää, että on hyvä laskemaan, niin sitten myös tietää, että sitä half pipea pystyy laskemaan. Että se on tosi paljon siitä päästä kiinni, että uskaltaako siinä mennä 100 % tai pitääkö siinä vähän himmailla.

Ilkka Palomäki: No ehkä vähemmän lajia seuraavien stereotyyppisissä mielikuvissa lumilautailijat ja freeskin laskijat ovat tällaisia elämäntaiteilijoita, jotka pamahtaa paikalle ja tekee sen suorituksen. Kuulostaa siltä, että tuo vaatii aika paljon myös oheisharjoittelua, että sulla on ne vaadittavat ominaisuudet, että ylipäätään pystyt selviämään siitä half pipesta?

Jon Sallinen: Joo, todella paljolla ollaan viime kesänäkin harjoiteltu oheisharjoittelua ja fysiikkaa tehty fyssareiden kanssa. Mites meillä viime kesänä oli; kolme kertaa viikossa punttia ja sitten kolme kertaa viikossa on jotain muuta, että on peruskestävyyttä tai pyörällä jotain intervalleja. Että ei tämä ole pelkkää sitä laskettelua ja siellä mäessä himmailua ja chillailua, mutta kyllä meillä menee aika paljon aikaa myös niihin perusrakenteisiin, että niitä rakentaa. Kuitenkin tosi paljon vietetään just aikaa fyssareiden kanssa ja treenataan siinä, että sanoisin, että se siinä on melkein enemmän oheisharjoittelua ollut kuin laskemista. Ainakin tällä ja viime kaudella.

Ilkka Palomäki: Edustaako tuo sun lajisi sulle enemmän huippu-urheilua vai esiintymistä, jossa näytetään ensisijaisesti osaamista ja vasta toissijaisesti kilpaillaan?

Jon Sallinen: Mä sanoisin, että tämä kyllä on huippu-urheilua. Onhan tämä sillä tavalla näyttävä laji, joka tuo yleisöä, mutta tässä kuitenkin otetaan isoja riskejä ja kuitenkin treenataan, että pystytään tekemään se paras suoritus, mikä on ikinä mahdollista. Tämä on mielestäni enemmän sitä huippu-urheilua, kun siihen kuitenkin menee tosi paljon aikaa, kipua ja kaatumisia, että pääsee sille tasolle.

Ilkka Palomäki: Kyllä. Tuollainen noin 70-75 pistettä on tällä kaudella vaadittu karsinnasta finaaliin maailmancupissa. Siihen haitariin pystyit pääsemään Calgaryssa ensimmäisessä kisassa ja toisessakin hyvin lähelle. Onko tuommoinen pistemäärä suorituksesta sulle peruskauraa vai vaatiiko se huippuonnistumisen?

Jon Sallinen: Halusin sanoa, että se on peruskauraa. Calgaryssa kuitenkin, kuten puhuttiin, en ollut kuitenkaan sataprosenttisessa kunnossa. En ole onnea vielä päässyt suorittamaan sitä mun A-laskua. Kuitenkin mulla on aina suunnitelmat karsintoihin ja jos kattoo nyt näitä muita laskijoita, millä runeilla ne karsivat finaaliin, niin aikalailla samassa tasossa olen teknisyyden kannalta. Mulla viime kaudella oli se ongelma, että opin tosi paljon uusia temppuja, mutta en saanut laitettua kaikkea yhteen ja yhteen laskuun, mutta uskon, että tämä kausi tulee just olemaan se kausi, milloin saan laitettua kaikki ne palapelin palaset paikalle ja saan sen kokonaisen laskun. Mä uskon, että sen pitäisi olla aika siellä 80-90 pisteen huippeilla tai niillä maisemilla, kun saan sen puhtaan karsintalaskun tehtyyn.

Ilkka Palomäki: Kuulostaa hyvältä. Kun olit tuolla Calgaryssa kuudes, niin sait pisteitä 76,8 siitä kisasta. Kilpailun voittaja Kanadan Brendan Mackay kirjautti pisteet 97 siinä kisassa. Avaa vähän, että millaisista asioista tuollainen noin 20 pisteen ero koostuu?

Jon Sallinen: Esimerkiksi Calgaryssa pidin laskuni aika peruslaskuna, kun tuota solisluutani halusin vähän suojella siinä samalla. Mun lasku oli lasku, missä ei ollut yhtäkään tuplavolttia, missä mennään kaksi kertaa pään yli yhdessä hypyssä voltteja. Eikä ollut hirveästi asteita myöskään mun laskussa, että mun suurin astemäärä siinä oli 1080. Eli kolme kokonaista kierrosta ja sitten, jos vaikka vertaan siihen Brendanin laskuun. Brendanilla oli… Olisikohan ollut kolme tuplavolttia siinä laskussa ja sitten se hänen suurin astemääränsä oli tuon 1200. Jokunen sellainen, että hän meni kolme ja puoli kierrosta ympäri, mutta kuitenkin teki siinä samalla sen tuplavoltin. Siinä sitten kyllä huomaa, että kun tuot niitä tuplavoltteja ja niitä isoimpia temppuja siihen laskuun mukaan, niin tuomarit tulee tykkäämään niistä ja pisteyttää ne sitten sillä tavalla.

Ilkka Palomäki: Eli käytännössä puhutaan siitä, että että esimerkiksi Brenda Mackey teki huomattavasti isommilla riskikertoimella ja pystyi myös onnistumaan runinsa kanssa?

Jon Sallinen: Kyllä, juuri näin.

Ilkka Palomäki: Tuommoinen kahdenkymmenen pisteen ero. No tietysti sanoit, että sulla pitäisi olla jo tälläkin kaudella parempaan mahdollisuuksia, mutta miten iso homma tuommoinen ero on kuroa kiinni sinne ihan huipulle?

Jon Sallinen: Se riippuu vähän, millainen lähtökohta on. Jos tuo mun Calgaryssa tekemäni run, olisi mun A-run, niin se on tosi vaikea sitten ottaa se kiinni. Kuitenkin kaikki temput, mitä Brendan teki, niin olen tehnyt half pipessa. Tein ne viime vuonna. Mulla on jopa enemmän teknisempiä temppuja myös mun temppurepussa. Ainoa juttu, mikä siinä pitää saada on, että saa sen ehjän laskun, missä saa laitettua kaikki ne temput hyvin siihen pipeen, että se näyttää hyvältä. Vaikka aloittaa isolla tempulla ja sitten päättää isolla tempulla, että tuomarit näkee, että pystyy pitämää sen vauhdin koko matkan alas. Sitten pitää just saada laitettua vasemmalle ja oikealle pyörimistä. Sitten takaperin vasemmalle ja oikealle, niin siinä on kyllä yksi iso palapeli, mikä pitää ratkaista jotenkin sitten.

Ilkka Palomäki: Esimerkiksi viime kaudella laski yhden slopestyle-kisan myös maailmancupissa, niin tuleeko vielä laskettua näitä muita alalajeja sun lajista?

Jon Sallinen: Kyllä mä vapaa-ajalla tykkään laskea kaikkea, että slopestylea ja vaikka vähän takamaastossakin käydä. Tämä kausi oli ehkä vähän sillä tavalla, että itskin suunnittelin, että halusin nyt keskittyä enemmän half pipeen, kun on olympiakausi, että keskityn siihen enemmän kuitenkin. On vaikeaa just kahta tai kolmea lajia tehdä samaan aikaan, kun siinä kuitenkin reissataan tosi paljon. Sitten ei yhtä paljon ehdi treenata ja päätin tälle kaudelle, että keskityn eniten half pipeen, että saataisiin sataprosenttiseen kuntoon Pekingiä varten. Kyllä uskon, että sitten tulevaisuudessakin haluisin taas laskea vähän enemmän slopea ja big airia.

Ilkka Palomäki: Kun katsoo tuota half pipen kärkikaartia maailmalla, niin lähes poikkeuksetta siellä on Kanadan ja USA:n lippuja laskijoiden perässä ja hyvin laajalla rintamalla, niin onko half pipe korostuneesti amerikkalainen laji?

Jon Sallinen: Uskoisin kyllä, että se on vähän niin kuin Amerikan laji, kun kuitenkin tosi paljon ollut noita vanhoja X Games -kisoja. Mikä on ollut niin se suuri juttu silloin ennen olympialaisia. Ne kuitenkin ovat olleet Amerikassa, niin uskon, että sekin on tuonut tosi paljon amerikkalaisia laskijoita sitten mukaan kuvioihin. Uusi-Seelannissakin on muutamia tosi hyviä laskijoita ja sielläkin ehkä vähän enemmän half pipe -laskijoita. Ennen vanhaan oli Euroopassa noita maailmancupin kisoja, mutta en tiedä, miksi ne ovat jääneet pois Euroopasta ja Euroopasta tuli enemmän laskijoita. Mä uskon, että tällä hetkellä, keitä olen nyt Euroopasta nähnyt maailmancupin kiertueella ovat olleet minä plus sitten ehkä yksi ranskalainen Kevin Rolland, joka on kuitenkin kisannut ja varmaan 20 vuotta.

Ilkka Palomäki: Eli sä olet niin kuin Euroopan mestaritason urheilija tällä hetkellä?

Jon Sallinen: Kyllä.

Ilkka Palomäki: Millä tavalla se näkyy teidän lajikulttuurissa, että se on noin vahvasti pohjois-amerikkalaisten hallussa huipputasollakin?

Jon Sallinen: Sanoisin, että se ehkä näkyy siinä, miten paljon enemmän näkyvyyttä amerikkalaiset siitä saa. Jos ne pärjää vaikka half pipessa tai pääse olympialaisiin half pipessa. Se kuitenkin on tosi iso laji vielä Amerikassa. Amerikkalaismedia tykkää siitä tosi paljon, jos vertaa vaikka Suomen mediaan tai muuhun tuollaiseen, että näkyvyys ja sitä kautta nuo sponsorit ja muut tuollaiset näkyy noilla amerikkalaisilla. Niiden ehkä vähän helpompi saada isompia sponsoreita ja muuta, kun kuitenkin tulee enemmän näkyvyyttä ja muuta.

Ilkka Palomäki: Sä olet laskenut Amerikassa myös tätä Nor-Am -cupia eli Eurooppa-cupin pohjoisamerikkalaisversiota. Minkä tasoisia kisoja ne kisat on, ottaen huomioon kaiken, mitä aiemmin puhuttiin?

Jon Sallinen: Joo, ekoja kisoja, kun kisasi Nor-Amissa half pipessa, niin se taso oli kyllä varmaan kymmenen kertaa kovempi, mitä Suomessa SM-kisoissa on koskaan ollut. Tuli sellainen iso hyppy siinä heti, että katoin vain, että huh-huh. Mihin olen joutunut, että enhän mä tällaista vielä osaa, mutta se on varmaa just se, kun näkee, että muut osaa kisata tuolla tavalla ja tekee noita temppuja. Se toi innostusta mullekin, että vitsi mäkin haluan olla tuolla tasolla. Kyllähän varmaan osaan tehdä nuo temput half pipessa, kun olen tehnyt ne kuitenkin slope-hyppyrissä. Olisiko ollut viime kaudella, niin Nor-Am -cupissa oli melkein finaalissa aika sama taso kuin maailmancupin finaalissa tuolla käy Calgaryssa. Siellä tehtiin kolme tuplavolttia runissa, niin on se kyllä vähän eri taso vaikka Suomeen verrattuna tuo Nor-Am:kin.

Ilkka Palomäki: Niin kuulostaa oikeastaan siltä, että kun olet viettänyt paljon aikaa Yhdysvalloissa, niin se ei ole oikeastaan edes vapaavalintaista, vaan melkein pakollista, jos tuossa lajissa aikoo menestyä.

Jon Sallinen: Joo, kyllä. Eli täällä on kyllä parhaat olosuhteet tuohon half pipeen. Kuitenkin X Gamesit ollut iso juttu half pipelle ja Aspenissa aina X Games:n jälkeen pääsee laskemaan sitä X Games -rataa ja sloperataa ja half pipee. Sanotaan, että maailman parhaat olosuhteet on kyllä täällä, jos half pipea haluaa laskea, niin tänne kannattaa tulla.

Ilkka Palomäki: Sanoit tuossa äskenkin, että sait tosi paljon motivaatiota siitä, kun menit Amerikkaan ja näit sen tason, mikä se on esimerkiksi verrattuna SM-kisoihin, niin muun muassa freeskin päävalmentaja Suomessa eli Jussi Mononen totesi taannoin, että tässä lajissa ei niinkään kilpailla toisia vastaan, vaan sen arvostus laskijoiden keskuudessa on tosi tärkeä juttu. Allekirjoitatko yhtään tätä näkemystä?

Jon Sallinen: Joo kyllä, allekirjoitan. Vaikka tämä on kilpailu, niin sanoisin, että nyt maailmancupin osakilpailuissa ollaan oltu vähän kuin iso perhe myös siellä, että kun samalla porukalla aina kisataan ja kierretään maailmaa. Siinä tulee kyllä tosi paljon ystäviä. Kaikki haluavat kyllä, että kaikki menestyy siellä maailmancupin osakilpailuissa. On tosi paljon arvostusta ja kaikkia laskijoita kohtaan. Sitä kautta kyllä mullekin on tullut tosi paljon uusia kavereita täällä kiertueella. Tosi hieno juttu mun mielestä.

Ilkka Palomäki: Sanoit muun muassa, että koulun jälkeen, vaikka periaatteessa asuit Amerikassa, niin ei sulla osoitetta siellä ollut, vaan asuit kaverien luona. Millainen se yhteisöllisyyden merkitys on nimenomaan nimenomaan freeskin laskina?

Jon Sallinen: On tosi suuri, että mulla varmaan kaikki parhaimmat kaverit ovat laskijoita. Kuitenkin, kun kierretään maailmaa, lasketaan samoissa paikoissa, asutaan yhdessä täällä matkoilla aina ja muuta tuollaista. On se kyllä iso juttu mulle. Kuitenkin sitten aina tsempataan toisia, kun treenataan ja muuta. Jos ei olisi kavereita täällä mukana, niin olisi tosi paljon vaikeampi kehittyä ja laskea täällä myös.

Ilkka Palomäki: No minkälaisissa konkreettisissa asioissa tuo yhteisöllisyys näkyy vaikkapa kilpailureissulla tai ihan arjessa?

Jon Sallinen: Sanoisin, että just tuolla tavalla, jos vaikka haluaa koittaa tehdä uutta temppua, niin aina kaikki kaverit tsemppaa ja voi vähän niin kuin koutsaa siinä samalla kavereita, vaikka meillä on täällä koutsi mukana, niin onhan se aina kiva, kun joku tulee siihen vähän tsemppaamaan, että kyllä se menee ja onnistuu. Ja sitten vaikka just, että jos halua kuvata jotain sosiaaliseen mediaan, niin aina pystyy kaverilta kysymään siinä, että voisitko ottaa mulle yhden pätkän tässä näin, että koitan jotain uutta tai haluan jotkut uudet temput videolla. Ollaan vähän kuin yksi iso perhe täällä, että kaikki aina tsemppaa ja tehdään aina kaikkea yhdessä. Kuitenkin, jos on vaikka välipäivä ja muuta, niin mennään mennään vaikka keilaamaan tai tekemään jotain yhdessä. Se on kyllä iso juttu tämä kaveripiiri täällä kiertueella.

Ilkka Palomäki: Tulit Suomesta aikanaan, niin miten tuommoinen helsinkiläinen døds-uimahyppääjä otettiin lajipiireihin sisään?

Jon Sallinen: Mut otettiin kyllä ihan hyvin sisään. Olen ehkä vähän yllytyshullu ja tykkään tehdä aina kaikkea hulluja ja muuta. Kuitenkin olin aika sillä tavalla hyvällä tasolla laskijana jo silloin ennen kuin tulin tänne Yhdysvaltoihin. Muutamalla tuplabäkkärillä ja tuplakorkilla päästettiin kaveriporukkaan aika hyvin mukaan.

Ilkka Palomäki: Eli se arvostus piti nimenomaan suorituksilla ansaita sinne?

Jon Sallinen: Kyllä, kyllä.

Ilkka Palomäki: Jos mennään lopuksi vielä vähän Pekingiin. Sanoit jo pari vuotta sitten, että Pekingin olympiakisat on sulle iso tavoite. Nyt kun se paikka näyttää tulevan, niin miten iso juttu se oikeastaan on?

Jon Sallinen: Tosi iso juttu. Mä en oikein itse vielä ymmärrä sitä, että mihin olen menossa. Tuli aika nopeasti tuo paikka mulle tietoon. En oikein tiedä, mikä fiilis tässä on vielä. Ei ole sillä tavalla vielä iskenyt ainakaan sellainen tuntemus, että hei jumalautsi, me lähdetään kohta Kiinaan vähän kisaamaan olympialaisiin. Eiköhän se tuossa kohta tule, että kuitenkin tässä kolme viikkoa ennen kisoja, niin kyllähän se varmaan kohta se pikku jännitys alkaa hiipaa siinä, kun lähdetään lentokentälle, hypätään koneeseen ja lennetään Kiinaan. On se kyllä iso juttu mulle.

Ilkka Palomäki: En tiedä osaanko kysyä nyt oikein tätä kysymystä, mutta mikä tekee olympialaisista sulle noin ison jutun, että se on ollut iso tavoite ja just niin kuin kuvasit, että nyt kun se on toteutumassa, niin se tuntuu niin isolta. Mitkä tekijät sen oikeastaan tekee siinä?

Jon Sallinen: Uskon, että se on se, kun on kuitenkin pikkupojasta lähtien aina odottanut, että pääsee katsomaan telkkarista olympialaisia. Ihan sama oliko kesä- vai talviolympialaiset. Aina halusi katsoa, että siellä kuitenkin näki kaikki maailman parhaimmat. Katsoi aina, että ei vitsi, tuo on se huipuista huippu. Just varmaan se, että on seurannut kuitenkin lajiaan ja nähnyt, että kaikki munkin laskuidolit ovat aina olleet olympialaisissa mukana. Nekin on sanonut, että se on se niiden iso juttu. Onhan se sillä tavalla maailman isoin näyttämö, mihin voi mennä ja näyttää, mitä osaa tehdä. Se on varmaa se suuruus siinä, joka kiehtoi mua ja ollut aina se, että vitsi, haluan tuonne joku päivä päästä näyttämään, mitä osaan tehdä.

Ilkka Palomäki: Niin, olympialaiset on perinteisesti paikka, jossa tällaiset pienemmän marginaalin lajit saavat ison paikan näkyä laajalle yleisölle. Miten oikeastaan haluat tuoda freeskitä ja half pipea esiin tämmöisellä alustalla?

Jon Sallinen: Mä haluan tuoda sen esiin omalla tavalla ja kuitenkin suomalaisena, kun olen, niin haluan tuoda Suomenkin sinne takaisin isolle näyttämölle. Sitten varmaan sitä kautta myös näyttää suomalaisille tai eurooppalaisille nuorille, että kyllähän me eurooppalaisetkin osataan laskea pipea vielä ja tuoda se isänmaallisuus sinne mukaan myös.

Ilkka Palomäki: Vielä loppuu. Millaisia odotuksia sulla on olympiakisoja kohtaan? Kilpailutapahtumana tai ylipäätään tapahtumana. Miten hyvin tiedät, minne olet menossa?

Jon Sallinen: En kyllä hirveän hyvin tiedä vielä. Kuullut kyllä kavereilta, jotka on käynyt, että on siistein juttu, missä ne ovat olleet. Mun valmentajani Peter Olenick oli viime olympialaisissa Korean päävalmentajana, niin hänkin on kertonut tosi paljon, että isoin ja siistein juttu, missä hän on ollut mukana ja on mun mielestä on vain tosi siistiä päästä sitten myös mukaan sinne ja päästä edustamaan Suomea. Tulee olemaan tosi siistiä kyllä.

Ilkka Palomäki: Mahtavaa. Kiitos paljon Jon Sallinen. Minä ainakin tunnen, että sain tällaisen keskipitkä oppimäärän freeskin half pipe -laskemisesta viimeisen 45 minuutin aikana. Toivottavasti toimi kuulijallekin. Iso kiitos vierailusta ja kovasti tsemppiä matkalla kohti Pekingiä.

Jon Sallinen: Kiitos paljon.

Ilkka Palomäki: Kiitos vielä Jon Salliselle vierailusta OlympiaCastissa. Tsemppiä matkalla kohti Pekingin olympialaisia. Olympiacast palaa ääneen jälleen viikon päästä uusin aihein. Jotta seuraava jakso ei mene ohi, käy tilaamassa tämä podcast sieltä, mistä podisi tykkäät kuunnella. Arvostamme myös kovasti, jos käyt heittämässä arvion meistä. Se auttaa meitä kehittymään ja toisaalta uusia kuuntelijoita löytämään podcastin luo.