OlympiaCast: Tuore olympialaji isojen mahdollisuuksien äärellä – breakdance yhdistää kaksi erilaista maailmaa

Ilkka Palomäki: Tervetuloa OlympiaCastin seuraan. Tämä on Suomen Olympiakomitean tuottama podcast-sarja, joka on käynnistynyt syksyllä 2018. Loppuvuoden 2020 pidimme hiljaiseloa ja samalla uudistimme vähän sisältöjamme. Edelleen vankkana kivijalkana säilyy suomalaisen huippu-urheilun ilmiöiden, tarinoiden ja ihmisten esiin tuominen, mutta rinnalle nousee yhä vahvemmin suomalaisen liikunnan ja urheilun toinen iso valinta ja peruskivi eli seuratoiminta. Meidät löydät yleisimmiltä podcastien tarjoajilta. Tänään isäntänä toimii Ilkka Palomäki.

Ilkka Palomäki: Tänään OlympiaCastissa puhutaan tuoreesta olympialajista. Niin tuoreesta, että se ei ole mukana vielä edes tulevana kesänä Tokion olympiakisoissa, vaan sitä seuraavissa Pariisin kesäkisoissa vuonna 2024. Kyseessä on break dance tai breikki, kuten Suomessa sanotaan. Vieraana on Ramona Panula, jonka rooli lajin arjessa on erittäin monipuolinen. Ramona toimii Suomen Breikkiliiton puheenjohtajana, tanssinopettajana ja myös aktiiviurheilijana. Vuonna 2019 Ramona sijoittui Kansainvälisen Tanssiliiton järjestämässä breikin MM-kisoissa 12. Breikki kuuluu lajeihin, jotka tulee kansainvälisen urheilujärjestelmän perinteisempään siipeen niin sanotusti kulttuuri-identifioituneemmasta perinteestä. Aivan kuten vaikkapa lumilautailun ja free ski:n tai kesälajeista rullalautailun kohdalla, niin näiden kahden maailman yhteensovittaminen vaatii välillä vähän tasapainoilua. Tässä haastattelussa Ramona avaa, kuinka breikin järjestäytyminen kohti perinteisempää urheiluperhettä – kuitenkin samaan aikaan – lajin vahva oma kulttuuriperimän säilyttäen on lähtenyt liikkeelle, ja samalla Suomen huippuihin lajissa kuuluva Ramona käy läpi, miten on itse lajin pariin päätynyt.

Ilkka Palomäki: Tervetuloa OlympiaCastin vieraaksi Ramona Panula.

Ramona Panula: Kiitos, kiitos. Kivaa, kun pyysitte.

Ilkka Palomäki: Joo, tuota lähdetään ihan sitä niin sanotusti kuumasta perunasta liikkeelle eli joulukuussa varmistui, että breikistä tulee olympialaji Pariisissa 2024, niin miten sä otit sen uutisen vastaan ja oikeastaan riippuuko se vastaus siitä, että vastaatko sä urheilijana vai Breikkiliiton puheenjohtajana?

Ramona Panula: No, mä otin sen tosi positiivisesti vastaan ja olin itse asiassa ihan varma, että se sinne menee, koska se on ollut siellä nuorten olympialaisissa ja jotenkin intuitio sanoi, että kyllä se sinne menee. Tanssijana ja puheenjohtajana, niin mä olen sitä mieltä, että se on tosi hyvä juttu, että se menee sinne, vaikka siinä on sitten omat kommervenkkinsä, mutta mä olen alusta asti ollut sitä mieltä, että se on kuitenkin tosi siisti juttu, että breikki menee olympialaisiin.

Ilkka Palomäki: Tämä laji on hyvin tällainen –­ voisi sanoa – kulttuuri-identifioitunut ja tällaisten lajien kanssa tämän kilpailupuolen integroituminen olympiakisoihin ei ole aina ollut ihan kivutonta. Kuinka paljon tämä päätös on jakanut mielipiteitä lajipiireissä?

Ramona Panula: Kyllä se on jakanut tosi paljon mielipiteitä, että silloin, kun näistä asioista lähdettiin puhumaan ensimmäisiä kertoja, niin sitten se on herättänyt tosi paljon semmoista pientä vastakkainasettelua, että osa on ollut sitä mieltä, että se on ollut tosi huono juttu ja osa on ollut sitä mieltä, että se on tosi hyvä juttu. Nyt, kun aikaa kuluu ja se prosessi on lähtenyt käyntiin, niin mä luulen, että yhä enemmän ihmiset on kuitenkin sitä mieltä, että se on hieno juttu, että se menee sinne.

Ilkka Palomäki: Hyvä. Mainitsitkin tuon nuorten olympiakisat Buenos Airesissa loppuvuodesta 2018, niin siellä tosiaan breikki oli mukana ohjelmassa ja saatiin ikään kuin ensimakua tästä, niin millainen maku siitä kokemuksesta jäi oikeastaan?

Ramona Panula: No se oli tosi siistiä nähdä, että sinne oli niin kuin siihen koko prosessiin osallistettu oikeita tyyppejä sieltä kulttuurien sisältä. Siitä mä olin tosi positiivisesti iloinen ja yllättynyt, että siellä oli oikeasti ne tyypit, jotka on ollut rakentamassa isoimpia kilpailuja breikin kansainvälisillä areenoilla, niin ne oli otettu sinne mukaan tekemään sitä projektia. Niin siitä syntyi semmoinen luottamus, että okei, jos näin aikaisessa vaiheessa nämä ihmiset on osallistettu sinne, niin luultavasti siellä tehdään asioita myös tosi oikein. Se oli positiivista. Se, mikä itsellä ehkä vähän söi sitä fiilistä, että no ois tämän voinyt tehdä vielä vähän paremmin, niin oli sitten se, miten ne breikkarit oli laitettu sinne urheilukentälle ja siellä ei ollut mitään tunnelmaa, kun me ollaan totuttu siihen, että on vähän sellainen klubimainen tunnelma ja ihmiset on tosi lähellä siinä ja on semmoinen klubifiilis, niin sitten se oli kokonaan karsittu siitä pois. Se oli tosin semmoinen kilpailu, niin sitten se oli vähän silleen, että tämä tuntuu tosi vieraalta ja, että toivottavasti sitten, jos jatkossa järjestetään näitä, niin tätäkin voitaisiin miettiä vähän tätä puolta.

Ilkka Palomäki: Mutta aivon puhtaasti ei mennyt niin, että kansainvälisen olympiakomitean sedä tuli kertomaan, miten pitää urheilla?

Ramona Panula: Joo, ei, ei.

Ilkka Palomäki: No, se on hyvä kuulla. Millaisena mahdollisuutena sä näet tämän olympiastatuksen lajille?

Ramona Panula: Näen sen tosi isona mahdollisuutena sen takia, että breikki on aina vähän niin kuin on ollut sillä lailla väliinputoajan roolissa, että me ollaan siellä taidekentällä me ei olla tarpeeksi taidetta ja sitten urheilun kentällä me ei olla oltu urheiluakaan. Sitten me ollaan vähän niin kuin oltu siinä välissä, että vahvasti kulttuuria, mutta sitte,n mihin lokeroon mennään yhteiskunnassa, niin mä näen tässä tosi paljon niitä mahdollisuuksia sitten niille ammattilaisille, jotka oikeasti haluavat tätä tosi tosissaan ja myös tehdä siitä kisaurasta sen jutun. Tämä tuo mahdollisuuksia – niin kuin uudenlaisia mahdollisuuksia siihen ammattilaistumiseen ja uudenlaista tietotaitoa tuo sinne kulttuurin sisälle ja, että mä ehkä näen breikin sellaisena tulevaisuuden risteyksenä, missä voi olla myös tällainen laji, jossa on taidetta ja kulttuuria ja urheilua, että kaikki nämä maailmat kohtaavat tässä, niin mulle tällä hetkellä breikki edustaa jotain semmoista, joka voi sitten toivottavasti uudistaa myös jollain tavalla sitä urheilumaailmaa ja sitten toisinpäin, että me uudistutaan myös tässä.

Ilkka Palomäki: Hyvä. Mennään tuohon vähän tarkemmin vielä, mutta näetkö sä vielä – jos tälleen laveasti lähdetään liikkeelle – niin millaisia riskejä sä näet tässä kuviossa?

Ramona Panula: Näen sen, että kun aikaisemmin breikki on aina rakentunut siihen nimenomaan yhteisöllisyyteen ja siihen, että sitä tehdään tavallaan tosi vahvasti siitä kulttuuri. Ja yhteisöllisyys tulokulmasta, niin mitä isommat skabat ja tittelit on kyseessä, niin sitten se fokus siirtyykin siitä toisten ihmisten kohtaamisesta ja ihmisten kanssa jakamisesta, ja siitä se siirtyy sitten enemmän semmoiseen, että mennään mitalin kiilto silmissä pelkästään. Tavallaan nyt se ei vielä tule muuttamaan ihan suuresti meidän kulttuuria, mutta sitten, jos miettii, että ne, jotka tulee nyt nuorena lapsena tänne kulttuurien sisään, niin sitten ne voi kasvaa siihen tavallaan, että ne tietää, että olympialainen on mahdollisuus. Se saattaakin muuttaa sitä, että meille tulee kokonaisia sukupolvia, jotka vaan keskittyy siihen ja sitten ne unohtaa sen kulttuuri- ja taidepuolen. Se on semmoinen uhkakuva, mutta tosi kärjistetty uhkakuva tavallan. Mä jaksan jotenkin kuitenkin uskoa siihen, että jos tehdään kovasti töitä ja pidetään semmonen dialogi koko ajan sen urheilumaailman ja sen breikkimaailman välillä, niin sen ei tarvitse mennä siihen, että sitten tästä tulisi vaan pelkästään urheilua, vaan se taide ja kulttuuri pysyy siellä.

Ilkka Palomäki: Hyvä. Näissä jaksoissa haluan yleensä aina vain kuulla, että kenen kanssa keskustelen myös, niin mennään vähän sun omaan taustaan. Miten sä olet päätynyt breikin pariin ja missä vaiheessa tämä on tapahtunut?

Ramona Panula: Ihan ensimmäisen kerran… Mä olin 9-vuotias muistaakseni. Sielloi Bomfunk MC’s oli tosi iso juttu ja mä näin niiden musiikkivideolla breikkiä, ja siitä innostuin. Silloin mä vähän aikaa kävin semmoisessa breikkikerhossa semmoisella Setlementtitaloilla ja sit me treenattiin meidän kerrostalon –siinä pihapiirissä asui muitakin lapsia, jotka kävi sisällä – sitten me treenattiin rappukäytävästä tai kellarista yhdessä. Sitten se jäi vähäksi aikaa ja mä olen aina halunnut tanssia. Aina niin kuin tanssinut koko ikäni, mutta sitten nuorempana meillä ei ollut ihan hirveästi rahaa mennä harrastuksiin. Se oli enemmän sellaista omaehtoista tekemistä, että vasta teini iässä 14–15-vuotiaana päätin, että mä haluan oikeasti tehdä sitä breikkiä, että nyt mä niin kuin keinolla millä hyvänsä löydän sen tavan, miten sitä pääsee treenaamaan ja löytää ne tyypit ja tällein näin.

Ilkka Palomäki: Äsken vähän vastasitkin jo, mitä breikki sulle on, mutta jos tällä tavalla kategorisesti pakotettaisiin vastaamaan, että onko se sulle enemmän taidetta vai urheilua, niin kumpaa se on?

Ramona Panula: Kyllä se on enemmän taidetta. Vaan sen takia, että se on niin luova laji. Se vaatii ihan hirveästi luovuutta ja sellaista itseilmaisua ja semmoista, että breikkiin tosi olennaisesti kuuluu se, että vaikka meillä on ne tietyt tekniikat ja foudnation-liikkeet, mitä kaikki opettelee, niin sitten se ydin on siinä, että sä rakennat niistä jotain omaa ja uutta. Siinä tulee se taide ja luovuus tosi vahvasti esille, niin se vaatii fysiikalta sitä urheilijuutta, mutta sitten sen lajin henki on taidetta tavallaan.

Ilkka Palomäki: Eli yhdistelmä. No, sut esitellään Tanssikoulu DCA:n verkkosivuilla ammattilaisena katutanssijana, joka on erikoistunut breikkiin ja hiphopiin. Sä olet opiskellut tanssia Ruotsissa ja järjestät katutanssitapahtumia ja lisäksi olet tosiaan Breikkiliiton puheenjohtaja ja myös urheilija itse, niin siinä on aika monipuolinen työsarka, niin mitä se kertoo sinusta ja tanssin – erityisesti breikin – suhteesta?

Ramona Panula: Se varmaan kertoo sen, että hiphop-kulttuuriin kuuluu vahvasti se, että annetaan takaisin sille kulttuurille. Että meillä on vähän semmoinen motto hiphop-kulttuurissa, että ”Giving back to the culture”. Se kuuluu vähän niin kuin siihen, että ensin kun ollaan nuoria ja lapsia, niin me saadaan tosi paljon itsellemme, mutta sitten kun meistä tulee vanhempia ja vastuunottokykyisiä, niin sitten on meidän vuoro antaa takaisin tavallan, että taataan sen kulttuurin jatkuvuus ja eläminen jatkossakin. Varmaan se ehkä siinä tulee esille, että se ei ole vain sitä, että tehdään vain sitä yhtä lajia, vaan voidaan olla niin monella eri tavalla osa sitä kulttuuria. Osa voi olla sillä tavalla, että ne ei tanssi ollenkaan. Ne on vaikka pelkästään DJ; soittaa levyjä tai sitten ne maalaa graffiteja ja ne on silti ihan yhtä iso osa sitä kulttuuria

Ilkka Palomäki: Miten vahvasti tämä kilpailuaspekti on ollut mukana sun tekemisessä ja kuinka tavoitteellista se on ollut?

Ramona Panula: No, on se ollut ihan alusta asti. Mä jo tosi varhaisessa vaiheessa aloitin käymään skaboissa ja sitten ulkomailla. Se on ollut oikeastaan siitä asti, kun mä silloin teini-iässä päätin, että nyt mä haluan laittaa kaikki paukut tähän. Se oli siitä asti tosi tavoitteellista, että se on ollut koko ajan semmonen ihan selviö, että tämä on se ammatti, minkä haluan itselleni ja mä haluan pärjätä tässä ja olla tosi hyvä niin siellä kilpailumaailmassa kuin sitten taas siellä kulttuurissa ja taidemaailmassa.

Ilkka Palomäki: Joo. World DanceSport Federation järjesti MM-kisat viimeksi 2012 Kiinan Nanjingissa. Sä olit 12. naisten sarjassa siellä, niin avaa vähän, miten kovasta saavutuksesta puhutaan ja kuinka paljon toi kertoo sun tasosta suhteessa maailman parhaisiin?

Ramona Panula: Öö, mä en tiedä olenko mä vähän jäävi puhumaan itsestäni, mutta tuota… No, kyllä sinne Nanjingiin lennätettiin jokaisesta maasta ne parhaat. Siellä mimmibattleissa, niin ne ketä siellä oli finaaleissa ja ylipäätään, ketkä otettiin jatkoon, niin ne on ne, ketkä on oikeastaan ihan sama mitkä kansainväliset skabat on, missä puolen maailmaa, niin ne on aina ne samat tyypit siellä. Tavallaan, että kaikkialta maailmasta, jos otetaan kaikki parhaat mimmibreikkarit, niin mä olin siellä 12. parhaan joukossa. Ekan rankingin jälkeen mä olin 7. Kai se on ihan hyvä suoritus.

Ilkka Palomäki: Hyvä. Mä otan ehkä tämmöisen urheilu-sedän roolin nyt vähän tässä. Eli jos katsoo tämmöisen perinteisen urheilun vinkkelistä, niin tämä breikin kilpailujärjestelmä on vielä aika hahmottumaton ja siellä on erilaisia kaupallisia kilpailutapahtumia ja myös erilaisia ranking-systeemejä. Tuleva olympiaformaatti on ilmeisesti vielä vähän auki tai ainakin voit avata, jos tiedät paremmin kuin minä, niin mitä breikki oikeastaan sulle urheilulajina on?

Ramona Panula: Hui, iso kysymys. Urheilulajina se on fyysisesti tietysti tosi vaativaa, mutta silti se tuo ehkä siihen urheilumaailmaan vähän sellaista erilaista tekemistä ja tietynlaista luovuutta ja semmoista, että se ei tarvitse pelkästään olla sitä hampaat irvessä, mitalit silmissä pusketaan, vaan se voi olla, että se tulee siinä samalla, kun pidetään hauskaa ja oikeesti pusketaan kovaa, mutta sitten siinä on se luovuus ja hauskanpitoa ja semmoinen vähän pilke silmäkulmassa. Ehkä se urheilulajina mulle edustaisi silloin enemmän semmoista vähän erilaista tekemistä, jolla saadaan ihan yhtä hyviä tuloksia.

Ilkka Palomäki: Tietysti toi sun oma 12. sija MM-kisoissa on jonkinlainen indikaattori, mutta miten sä ylipäätään näet lajin tason Suomessa kansainvälisessä vertailussa?

Ramona Panula: Toistatko vielä kysymyksen?

Ilkka Palomäki: Niin eli Suomen taso niin kuin kansainvälisissä vertailuissa breikissä.

Ramona Panula: Joo. Ne, jotka meillä on Suomessa ihan kärjessä, niin ne on myös maailmalla kärjessä. Erityisesti just mimmien puolella, niin Suomesta tulee myös ennen mua ja Anniina Tikkaa; meillä on ollut Taija Hinkkanen, joka tällä hetkellä opettaa breikkiä, mutta ei ole enää kisamaailmassa aktiivinen. Se on ollut maailmalla semmoinen legenda, että kaikki tietää Taijan joka puolella. Sen jälkeen on tullut tosi paljon mimmibreikkareita, jotka näyttää tosi paljon siltä, että se on tehnyt ihan semmoisen lähtemättömän vaikutuksen ympäri maailmaa.

Ilkka Palomäki: Siis muissakin maissa vai?

Ramona Panula: Joo, siis niin kuin ympäri maailmaa. Se on ihan sama, minne matkustat, niin jos sä sanot Taija Hinkkanen, niin kaikki tietää B-Girl-T-Flow:n. Ja sama juttu; Anniina on tällä hetkellä ihan yhtä iso legenda, että se on ihan sama, minne menet maailmalla, niin kaikki tietää B-Girl-AT:n. Ja kaikki tietää Ramonan. Että meillä on tosi kovan tasoisia tyyppejä täällä.

Ilkka Palomäki: Pariisista tiedetään sen verran, että sinne kelpuutetaan 16 miestä ja 16 naista. Karsintaformaatti on vielä auki, mutta miltä tuo kuulostaa määränä?

Ramona Panula: Määränä se kuulostaa siltä, että täytyy tehdä hitsin kovasti töitä, että sinne pääsee. Mä tiedän, että ihmiset on jo alkanut treenaamaan ja niin kuin varsinkin itäblokin maissa, niin siellä on tosi kovatahtoisia tyyppejä. Jos sinne haluaa päästä, niin joutuu tekemään tosi kovasti töitä. Se on ihan sama millä tasolla sä olet nyt, niin sitä ei saa ottaa sillä tavalla, että se tulee helpolla, vaan tee se on tosi vähän se TOP 16.

Ilkka Palomäki: Eli näetkö, että tätä kilpailun taso nousee tuon olympiastatuksen myötä vielä lisää?

Ramona Panula: Ehdottomasti, joo. Se nyt jo näkyy, että heti, kun se tuli viralliseksi, niin tässä on jo yhden vuoden aikana tapahtunut semmoinen selkeä kehitys tansijoissa – niin maailmalla kuin Suomessakin. Ihmiset ovat vähän kohentaneet ryhtiä ja ollut silleen, että nyt lähtee. Kyllä mä uskon, että se tulee tästä vielä nousemaan tosi paljon.

Ilkka Palomäki: No, onko sulle tihkunut vielä yhtään tietoa, että miten tuo lajin kilpailutoimintaa alkaa kohti Pariisia rakentua?

Ramona Panula: Siis sen verran, mitä mä tiedän on, että tulee olemaan niitä karsintakilpailuja, mutta se varmaan vähän hakee vielä muotoaan, että ihan nollasta ei lähdetä keksimään pyörää uudestaan, että tulisi ihan täysin uudet kisajärjestäjät, vaikka vaan. Enemmän mä olen ymmärtänyt, että se on nyt näin, että nyt etsitään niitä isoja skaboja, jotka on jo olemassa, jotka sitten ottaisi sen roolin, että ne toimisivat tällaisina virallisina karsintakisoina. Sitten siihen lisäksi vielä ehkä jotain skaboja. Mä olen ymmärtänyt, että se nyt vielä vähän hakee muotoansa ja tämä korona nyt tässä myös vähän sekoitti tätä pakkaa.

Ilkka Palomäki: Eli onko ne tällaisia myös osin kaupallisia kilpailutapahtumia?

Ramona Panula: Joo.

Ilkka Palomäki: Eli vähän samantyyppisesti kuin rullalautailussa on nyt mennyt esimerkiksi kohti Tokiota. Kaikissa lajeissa – niin kuin totesin jo aiemmin – se olympiastatus ei ole istunut ihan kivuttomasti siihen lajiperinteeseen. Vaikkapa nyt kiipeilyssä, jossa oikeastaan se olympiaformaatti on ihan eri laji, mitä oli ennen sitä, niin mitä sä et halua lajille tapahtuvan, kun se tulee tämmöiseen massaurheilulaitokseen kuin olympiakisat?

Ramona Panula: Toivoisin; että siitä ei karsittaisi nimenomaan sitä kaikkea muuta, mitä siihen ympärille yleensä rakennetaan. Eli, miten ne breikkitapahtumat rakentuu, niin ne on vähän kuin pieniä klubitapahtumia tavallaan, että siellä on mietitty valot ja siellä on DJ:t ja siellä on tunnelmaa ja se on semmoinen ihan oma kokonaisuutensa. Mut sitten, jos siitä riisutaan kaikki se ja laitetaan vain ne tanssijat sinne urheilukentälle vastakkain, niin siitä katoaa oikeastaan se koko kulttuurin ydin. Sitä mä toivoisin, että pidettäisiin tavallaan ne elementit siellä mukana, jotka on nimenomaan luonut siitä sen spessun fiiliksen, että miksi tämä on vähän erilaista kuin vain perinteinen tämmönen urheilutapahtuma. Sitä mä ehkä toivoisin eniten.

Ilkka Palomäki: Mä seuraan urheilua aika laajasti, mutta täytyy nostaa kyllä käpälää pystyyn, että ihan hirveästi en ole breikkiä nähnyt. Avaa tämmöiselle periaatteessa lajista tietämättömälle, että mitä tapahtuu breikin kilpailutapahtumassa ja miten sen paremmuus kilpailijoiden välillä ratkaistaan?

Ramona Panula: Breikkiskabat yleensä on sillä tavalla, että karsintaroundit käydään niin, että ne on siinä battle-formaatissa, mutta tuomarit eivät siinä kohtaa ratkaise kumpi niistä voitti, vaan ne kaikkien kisaajien joukosta valitsevat sitten sen vaikka TOP 16 tai TOP 32 tai TOP 8. Riippuen sitten, miten iso kisa kyseessä.

Ilkka Palomäki: Millä perusteella?

Ramona Panula: Ja se, niin… Tämä on nyt tämä hyvä kysymys, että millä perusteella ne ihmiset sinne valitaan. Meillä ei ollut aikaisemmin semmoista tuomarointisysteemiä, joka olisi jokaisessa kilpailussa, vaan osassa kisoja on kehitetty tällaisia digitaalisia alustoja, joissa sä annat pisteitä eri elementtien perusteella, mitä breikissä on. Esimerkiksi vaikka, että on musikaalisuus tai teknisyys. Sä annat, kun sä katsot sen ihmisen tanssia, niin sitten sä siinä tanssin aikana pisteytät tavallaan, että kuinka monta elementtiä, boksia täyttää se tyyppi. Sitten tietokone laskee ja näyttää prosenti, että kumpi oli parempi. Sitten on paljon myös kisoja, missä se menee vaan sun oman subjektiivisen kokemuksen ja sen kokemuksen kautta, että kuinka sisällä sä olet itse ja paljonko kokemusta sulla on itse siitä tekemisestä ja tanssimisesta. Jos mä olen ollut tuomaroimassa kilpailuja, niin mä katson sitä sen mun oman kokemuksen ja niiden linssien läpi. Sitten mä sen perusteella katson, että okei tästä tyypistä näkee, että sen tekniikka ei ole vielä siellä ja tämä taas loistaa tekniikalla. Sitten sä voit kehittää semmoisen vähän niin kuin oman systeemin, miten sä sitten päätät, että kumpi voitti. Se onkin nyt, että tässä breikissä ei ole aikaisemmin ollut tämmöistä läpileikkaava, että tällä tavalla se menee joka skabassa.

Ilkka Palomäki: Miten se kilpailu etenee? Ensimmäisessä vaiheessa oli tämä?

Ramona Panula: Niin. Sitten siinä on karsintaroundi, josta sitten valitaan ne ihmiset sinne ja sitten, kun ne on valittu, niin sitten arvotaan ne parit, että ketkä vastaa ketkä. Usein tehdään sillä tavalla, että otetaan vaikka 16 otetaan karsintaroundista, niin sitten 16. joukosta valitaan TOP 8 ja ne laitetaan tavallaan näihin battle-kaavion kulmiin ja sitten ne heikommat laitetaan vastapariksi.

Ilkka Palomäki: Eli sijoitussysteemi, että ei ole samantien vastakkain.

Ramona Panula: Just näin, ettei tule finaalibattleja ekalla kierroksella. Sitten siitä käydään battlet läpi sillä tavalla, että yleensä perinteisessä battlessa on kaksi-kolme soolokierrosta per tyyppi. Kaksi tai kolme roundia sanotaan breikissä. Sen jälkeen tuomarit päättää, että kumpi voitti ja se, joka voittaa menee jatkoon ja sitten se siitä etenee. Sitten finaalit ovat yleensä 3–5 roundia, mutta kolme on aika perinteinen.

Ilkka Palomäki: Eli oliko niin, kun on battle menossa, niin ne suoritukset ei ole menossa samaan aikaan, että vuorotellen?

Ramona Panula: Joo, vuorotellen. Eli siinä sanotaan, että ”call and response”. Se battle alkaa, niin se kumpi haluaa aloittaa, niin se saa aloittaa. Joissain skaboissa on niin, että se päätetään etukäteen kumpi aloittaa. Sanotaan vaikka, että on sininen ja punainen puoli, että okei sininen puoli aina aloittaa, niin silloin se on päätetty etukäteen. Suurimmassa osassa skaboja vielä se menee niin, että kumpi haluaa aloittaa, aloittaa sen battlen. Sitten sä aloitat ja sitten sen sun vastustajan tehtävä on vastata siihen sun roundiin, että idea siinä on, että se olisi vähän niin kuin sellaista vuoropuhelua. Esimerkiksi, jos näen, että toinen on tosi hyvä vaikka musikaalisuudessa, niin mun ei silloin kannata yrittää voittaa sitä musikaalisuudessa, vaan sitten mä tiedän, että okei mä voin olla teknisesti tosi hyvä, niin nyt mä vastaan tähän roundiiin sillä, että mä teen jotain tosi teknistä ja tosi kovaa erilaista. Tai se voi olla niin, että toinen teki jonkun semmoisen moovin, minkä mäkin osaan, mutta mä tiedän, että mä osaan sen paremmin, niin sitten, kun muu vuoro mennä, mä aloitan sillä, että mä teen sen ja teen paremmin ja mä osoitan, että mä näin, mitä sä teit, mutta mä osaan tämän paremmin. Siinä on semmoinen tosi selkeä vuoropuhelu tavallaan, että sä seuraat, mitä se toinen tekee ja sitten sun pitää pystyä vastaamaan siihen.

Ilkka Palomäki: No kuulostaa todella vahvasti improvisoinnilta ja sitten lisäksi vielä, kun nostit tämän, että tuomareistakaan ei aina välttämättä tiedä, että mitä katsoo siinä. Niin miten tuommoiseen oikeastaan valmistaudutaan?

Ramona Panula: Siihen valmistaudutaan silleen, että breikin ideologiaan kuuluu se, että mitkä on sun vahvuudet, niin tee niistä se sun juttusi ja on niissä vain niin pirun hyvä, että sillä pärjäät tavallaan. sitten sä kehität niitä muita ominaisuuksia siinä totta kai, mutta että breikissä se ideologia perustuu siihen, että halutaan erottua joukosta. Halutaan tanssia niin eri tavalla, että sut muistetaan sieltä kaikkien joukosta. Sä luot sen oman tyylin ja oman tavan tehdä.

Ilkka Palomäki: No, mites nyt, kun koronatilanne helpottaa ja päästään järjestämään kilpailuja ja mä saavun sinne hallille ensimmäistä kertaa elämässäni katsomaan breikkiä, niin mitä mun oikeastaan kannattaa katsoa siellä, kun katson niitä suorituksia?

Ramona Panula: Hyvä kysymys. Breikki on tietysti tanssilaji, niin siinä mielessä se, että miten hyvin ne breikkarit pystyy sen lisäksi, että ne tekee ne kaikki tekniset asiat, niin sitten sitä kokonaisuutta. Koska ne breikkarit ei voi tietää vaikka, mikä biisi tulee siinä battlessa, vaan se DJ päättää sen. Tavallaanm että miten hyvin sä pystyt kaiken sen tekniikan ja ne sun omat jutut siinä tilanteessa paineen alla sovittamaan siihen biisiin ja siihen tunnelmaan, mikä siinä on käsillä tavallaan. Niin miten hyvin sä handlaat sen ja miten hyvin sä nimenomaan niin kuin myös battleat. Eli sä voit mennä siihen battleen silleen, että sä vaan teet ne ja suoritat ne jutut, mutta sulla ei ole minkäänlaista vuoropuhelua sen vastustajan kanssa. Tai sitten sä menet siihen silleen, että sulla on oikeasti semmoinen dialogi menossa siinä. Plus sen lisäksi sä kuuntelet musiikkia. Plus sulla on teknisesti tosi paljon juttuja, mitä sä pystyt siinä paineen alla tekemään. Että miten handlaa sen kaiken siinä tilanteessa, niin se on aina mun mielestä battle-tilanteissa se kaikista mielenkiintoisin juttu.

Ilkka Palomäki: Vuonna 2004 on valmistunut Kuopion yliopiston fysiologian laitoksella Jussi Konttisen tekemä breikin lajianalyysi. Avaa vähän, millaiset ovat sen analyysin keskeiset havainnot kuvaa urheilijan silmiä ja kuinka hyvin se on toistaalta kestänyt aikaa se lajianalyysi, kun siitä on nyt se 17 vuotta aikaa?

Ramona Panula: Meidän kisamaailma on kehittynyt tosi hurjasti tässä näiden vuosien aikana, niin ehkä sellainen tietynlainen ammattilaisuus on tullut siihen lisää, että se vaatimustaso breikissä on kasvanut ihan hurjana. Se on tosi hyvä analyysi siitä, että mitä breikki on liikkeellisesti ja mitä se vaatii, mutta jos sen tekisi nyt uudestaan, niin nyt, jos mietitään oikeasti tämmöistä eliittiurheilijan… Mitä tämä olympiaprosessi nyt on, että tätä vähän niin kuin koko ajan seurataan niiden ihmisten kehitystä ja pitkällä jänteellä lähdetään tekemään ja näin. Sen voisi tehdä vähän eri tulokulmasta. Ehkä se on niin kuin ennen ja nyt, tavallaan se eroaa siinä.

Ilkka Palomäki: No, avaa vielä se, että millainen se vaatimustaso urheilullisesti oikeastaan tässä lajissa on, että millä tasolla pitää urheilullisesti olla, jotta se mahdollistaa sen, että voit pärjätä tässä lajissa?

Ramona Panula: No, meillä on aina ollut siitä asti, kun on aloittanut breikkaamaan, niin me ollaan aina naurettu sitä, että me treenataan kuin olympiaurheilijat, että ha-ha-haa. Se varmaan kertoo jotain siitä lajista. Pelkästään se, että pystyt harjoittelemaan niitä liikkeitä, niin sulla pitää olla jo tosi vahva fysiikka siinä taustalla, että sä et edes pysty lähtemään treenaamaan niitä ennen kuin sulla on se tietty fysiikka siellä kehossa. Se vaatii ihan sairaasti. Se on tosi vaikea laji. Sun pitää olla akrobaattinen, mutta sitten sun pitää olla pehmeä, liikkuva ja tanssillinen. Sitten sun pitää olla luova ja sitten sun pitää olla musikaalinen. Sitten vielä se oma taiteilijuuden rakentaminen siihen päälle, että sun pitää olla kaikkia niitä yhtä aikaa. Se ei ole vain se fyysinen suoritus, vaan se on niin paljon enemmän. Se vaatii myös henkistä kapasiteettia siihen päälle.

Ilkka Palomäki: Kuulostaa haastavalta yhtälöltä. Sitten, jos mennään teidän lajin järjestäytymiseen, niin teille on nuorena lajina tapahtunut aika paljon viime vuosina eli breikkiliitto on ensinnäkin liittynyt Suomen Tanssiurheiluliittoon ja tullut nyt myös tuoreena päätöksenä Olympiakomitean huippu-urheiluyksikön tukiohjelmiin, niin millaisia askeleita nämä on teidän lajille ollut?

Ramona Panula: Tosi isoja ja tosi toivottuja omalla tavallaan. Totta kai siinä on se aina aluksi, että täytyy oppia puhumaan sitä samaa kieltä ja meillä on yhteisymmärrys. Se ehkä päällimmäisin, mitä niin kuin on tullut varsinkin niiltä tyypeiltä, jotka nyt vaikka maajoukkueessa mukana, niin on ollut se viesti, että ihanaa, että eka kertaa elämässäni joitain ihmisiä kiinnostaa, mitä me tehdään. Että wou! Puhutaan aika perustavaa laatua olevasta asiasta, että muuta yhteiskuntaa kiinnostaa, mitä me touhutaan. Se on tavallaan tuntunut tosi siistiltä, että näin pro-totyypit haluavat tietää tästä lajista lisää ja tutustua tähän ja oppii tästä lisää ja jeesata meitä tässä prosessissa. Se on tuntunut hyvältä, että se on ehkä se päällimmäisin fiilis.

Ilkka Palomäki: Vaikka kutsuin teitä nuoreksi lajiksi, niin silti breikillä on Suomessa aika pitkä historia kuitenkin jo. Siellä on tekijöitä, jotka on ollut lajin parissa jo 30 vuotta ja on myös pitkää historiaa kilpailujen ja erilaisten leirien järjestämisestä, niin millaisia voimavaroja nämä on nyt, kun astutte tässä mielessä perinteisemmän urheilun reviirille myös?

Ramona Panula: Ne on tosi isoja voimavaroja just sen takia, että meidän ei tarvitse lähteä ihan nollasta rakentamaan, vaan että meillä on jo ne tietyt verkostot siellä olemassa ja ne tyypit kenen puoleen me voidaan kääntyä tietyissä asioissa. Sen lisäksi, että me saadaan vielä nyt se uusi ulkopuolinen tuki sieltä Olympiakomitealta ja Tanssiurheiluliitolta. Tavallaan tämä yhtälö – meillä on niin paljon mahdollisuuksia nyt, koska meillä on tavallaan se olemassa oleva osaaminen ja meillä on paljon ihmisiä, jotka on jo pitkään ollut kulttuurissa, mutta ne on sen breikkitanssijuuden lisäksi opiskellut muita ammatteja, vaikka että meillä on paljon kulttuurituottajia tai tanssipedagogeja. Meillä on paljon kaikkia tämmöisiä tyyppejä, mutta sitten kun me saadaan myös nämä pro-tyypit sieltä komiteasta ja Tanssiurheiluliitoista, niin tämä on ihan mahtava yhtälö lähteä rakentamaan.

Ilkka Palomäki: Lajin ominaispiirre on myös se, että tällaista seurakulttuuria ei ymmärtääkseni juuri ole. Kulttuuri on kummunnut enemmän tämmöisiltä yksityisiltä tanssisaleilta ja vaikkapa nyt Tanssikoulu Saiffa on ymmärtääkseni isossa roolissa, niin avaa vähän, että millaisia juttuja tästä perinteestä kumpuaa teidän tekemiseenne?

Ramona Panula: Se on ehkä niin kuin semmoinen isoin juttu tavallaan breikissä, että vaikka me ollaan siellä tanssikoulussakin aina oltu vähän semmoinen niin sanotusti outo lintu, koska meidän tanssilaji on niin erilainen. Meillä on kuitenkin se battle ja se niin sanottu kulttuuri tosi keskiössä, mutta sitten me ollaan kuitenkin taidetta ja kulttuuria ja kaikkea näin. Niin se, mitä tanssistudioissa oleminen on tuonut tosi vahvasti breikkiin sisälle, on nimenomaan se, että suurin osa tanssikouluista on osa taiteen perusopetuksen opetussuunnitelmaa ja breikki on siellä sisällä myös. Breikkiopettajilta vaaditaan tietyt jutut silloin, kun ne opettaa sitä breikkiä, niin se on tuonut semmoista ihan eri tason osaamisvaatimusta jo kauan aikaa sitten siihen lajiin sisään. Meillä on tosi osaavia pedagogeja ja suurin osa breikkareista tekee leipänsä Suomessa breikin opettamisella, niin niillä on tosi vahvaa pedagogista ymmärrystä ja sitä osaamista. Se on vain just siellä tanssikoulun sisällä. Ehkä se ja sitten tanssikoulut tuo tietysti tuo sen nimenomaan, koska ne on taiteen perusoppilaitoksia, niin sen taidepuolen siihen.

Ilkka Palomäki: Teille on nyt tullut Tanssiurheiluliiton kautta breikkiin lajipäällikkö eli Aleksi Kyllönen ja sitten huippu-urheiluyksikön kautta teille tulee tukea valmennusohjelman sisällön luomiseen ja toiminnan organisointiin. Jos nyt ajatteln näin, niin tällaisissa lauseissa on aika vahva tämmöisen perinteisen urheilujärjestelmän leima kyljessä ja ehkä sellaisen hien hajun ja sykemittarien leima sanoissa, niin millainen yhteensovittaminen näissä kahdessa maailmassa on, kun tällainen maailma tuodaan teidän kylkeen?

Ramona Panula: Tavallaan mä näen, että niin kauan, kun ei yritetä väkisin lähteä rakentamaan jotain ihan uutta. Nimenomaan, että nyt kaikki se, mitä on olemassa, niin se vähän niin kuin sivuutettaisiin ja lähdetään väkisin rakentamaan tämmöistä perinteisen urheilumaailman kaavalla toteutettua toimintaa, niin se tietysti muodostuisi varmasti nopeastikin kynnyskysymykseksi, mutta sitten jos mennään yksilötasolle, että oikeasti tavallaan se urheilumaailma voi tuoda sellaista erilaista tukea siihen treenaamiseen ja siihen, että miten nimenomaan monitoroidaan sitä treeniä ja miten pidetään se tyyppi kunnossa siitä a:sta ö:hön asti, ettei tule loukkaantumisia ja kaikkea tämmöistä, niin mä näen, että nämä on semmoisia, että ihmiset on valmiita meidän skenen sisällä imemään sen kaiken tiedon, mitä vaan tarjolla ja ottamaan sen kaiken avun vastaan. Mutta sitten, kun tulee kyseeseen just ne breikkitapahtumat; Minkälaisia tapahtumia tehdään? Tai se opetus, että millä tavalla opetetaan breikkiä? Lähdetäänkö vääntämään seuramaailmaa vai onko se siellä tanssikoulun sisällä vai voiko olla jotain välimuotoja, niin ne on ehkä sellaisia enemmän kynnyskysymyksiä, mistä sitten aika näyttää, että mihin ne kehittyy. Se itse treenaaminen, niin mä en siinä näe mitään problematiikkaa, koska ihmiset nyt jo tekee tosi paljon, koska breikki vaatii kehollisesti niin paljon, niin ihmiset nyt jo tavallaan treenaa kuin urheilijat, vaikka ne sitten elää kuin taiteilijat ja kulttuurin tekijät.

Ilkka Palomäki: Oikeastaan huippu-urheiluyksikkö ja nykyinen teidän lajiryhmävastaava Olli-Pekka Kärkkäinen lähestyi lajia jo hyvissä ajoin ennen olympiapäätöstä ja tehtiin vähän alkuselvitystä sun muuta. OP nyt varsinkin on tämmöinen siis enimmäkseen kestävyyslajien lajiryhmävastaava eli just se hien haju ja sykemittarit, niin mulle tulee OP:sta hyvin vahvasti mieleen tällaiset asiat, niin miten toi lähestyminen on teidän lajissa koettu?

Ramona Panula: Tosi hyvin. Siis mun täytyy sanoa, että se oli ihanaa, kun OP otti yhteyttä, koska se tapa, millä se lähestyi oli nimenomaan, että hei, että me ollaan täällä teitä varten ja mikä ikinä teitä mietityttää tai on mitään kysymyksiä, niin kysykää. Sitten tavallaan se, kun on ollut ne kaikki laajiriihet ja kaikki, niin tavallaan se lähestymistapa, että meidät päästetään ääneen ja meiltä kysytään ja ihmiset kuuntelee, niin se on ehkä se, mikä on tosi isossa roolissa siinä, että tulee semmoinen fiilis, että okei näitä oikeasti kiinnostaa, että nyt tehdään asiat mahdollisimman oikein yhdessä. Tavallaan löydetään yhdessä se paras ratkaisu, eikä niin, että nyt ylhäältä alaspäin tullaan kertomaan, että miten tämä homma täytyy urheilumaailmassa tehdä. OP:sta on tullut alusta asti tosi semmoinen fiilis, että se on niin kuin tavallaan valmis kuuntelemaan ja oppimaan siitä lajista ja sitten vasta pohtii, että miten tätä hommaa edistetään. Koska se voisi olla hyvin toisella tapaa ja se ei ole kaikissa maissa mennyt niin. Silloin se kokemus on se, että paikallinen skene äänestää jaloillaan ja sitten siitä tulee se, että tämä on ihan tyhmä leikki, me ei haluta olla tässä mukana. Tässä on tullut enemmän silleen, että ihanaa että jengiä kiinnostaa ja tulee sellainen olo, että meillä oikeasti on mahdollisuus myös vaikuttaa tähän prosessiin.

Ilkka Palomäki: Jos sä saisit toivoa niin kuin sadussa, niin mitä pitäisi ensimmäiseksi tapahtua toiminnan tai resurssien suhteen tässä järjestäytymisessä kohti Pariisia?

Ramona Panula: Mä aina liputan tosi vahvasti sen puolesta, että ne ihmiset, joilla on se ammattiosaaminen, jotka edustaa sitä kulttuuria, niin ne myös pääsevät hyötymään siitä prosessista. Eli nimenomaan, että esimerkiksi nyt Aleksi Kyllönen on päässyt lajipäälliköksi ja hän on itse ammattibreikkaria. Että tämmöisiä, että me palkattaisiin ihmisiä meidän skenen sisältä, joilla on jo sitä osaamista rakentaa sitä prosessia sitten niiden henkilöiden kanssa, jotka on olemassa sieltä urheilumaailmasta. Tavallaan, että ei vain niin kuin ideaalisessa maailmassa siltä olemassa olevalta skeneltä ei vain imettäisi sitä ammattiosaamista, mutta sitten niille ei annettaisi mitään takaisin, vaan että ideaalimaailmassa ne ammattilaiset palkattaisiin sieltä, että hei sulla on ammattiosaaminen ja se on rahanarvoista ja nyt me palkataan sut hoitamaan tätä, koska sä ymmärrät tätä kulttuuria. Semmoisia ehkä, jos olisi paljon resursseja, voisi palkata semmoisen tiimiin, joka sitten hoitaisi tätä hommaa sitten sen Olympiakomitean ja Tanssiurheilunliiton kanssa.

Ilkka Palomäki: Te olette saanut edustuksen myös tuonne Tanssiurheiluliiton huippu-urheiluvaliokuntaan. Sinne on muodostettu valmennuksen kehittämisen työryhmää sun muuta, niin missä mennään tällä hetkellä tässä järjestäytymisessä ja maajoukkuetoiminnassa ja tällä puolella?

Ramona Panula: Itse asiassa meillä on nyt aika tohinalla edistyneet asiat ja lähtenyt käyntiin koko homma, että me ollaan jo nyt tosi hyvässä vauhdissa. Meillä on maajoukkueella kokonainen tiimi ihmisiä, jotka on lähtenyt tähän mukaan, että meillä on pari fysiikkavalmentajaa tullut ja sitten meillä on tämmöinen fyssari-naprapaatti, meillä on lääkäri, meillä on pari breikkarii, jotka on lupautunut olemaan sitten siellä breikkipuolella. Että meillä on tavallaan tosi lyhyessä ajassa syntynyt tämmöinen ja ihmiset ovat tosi ammattiosaajia. Siellä on oikeasti tosi kovia ammattilaisia, jotka on lähtenyt tähän mukaan. Sitten on myös tahoja, jotka ovat valmiita tarjoamaan fasiliteettejä. Tämä on tapahtunut tässä vasta ihan niin kuin kolmen kuukauden sisällä. Kaikki lähtenyt tällä tavalla näin nopeasti ja nyt jo maajoukkue jo treenaa – kolme kertaa viikossa on mahdollisuus tehdä yhdessä juttuja ja tämmöisiä, että tämä on lähtenyt tosi hyvin käyntiin kyllä. Paremmin kuin osasin kuvitella.

Ilkka Palomäki: Kiva kuulla. Yhteistyö tämän niin sanotun perinteisen urheilun kanssa on toki vasta alkutekijöissään. Niin kuin sanoit, niin muutama kuukausi on nyt tämäkin kuvio ollut pystyssä, mutta kansainvälisesti te olette päässyt jo melkeinpä tällä yhteistyöllä otsikoihin ja niin kuin viittasit, niin kaikissa maissa se ei ole mennyt ihan yhtä kivuttomasti edes tähän pisteeseen asti, niin millaisen mahdollisuuden sä näet siinä, että aika vahvan ja omaperäisen lajiperinteen ympärille pystytään rakentamaan nyt tämmöistä ikään kuin perinteisen urheilun tarjoamaa verkostoa?

Ramona Panula: Siitä on ihan hirveän iso hyöty kyllä ehdottomasti, koska kaikki se ammattiosaaminen, mitä vaan voi saada irti on aina kotiin päin, että tuli se sitten urheilumaailmasta tai mistä tahansa, että se on aina kotiin päin, jos ihmiset on oikeasti mukana sillä mielellä, että nyt halutaan tehdä parhaita ratkaisuja tämän lajin kannalta ja rakentaa tämä tosi hyvin, niin ehdottomasti. Meillä on Suomessa just ollut se vahvuus, että meillä on niitä tekijöitä, joilla on se kokemus myös sieltä niin kuin organisaatiokulttuurista, koska se ei riitä nyt vaan, että sä tiedät vähän, miten sitä lajia tehdä, vaan sitten sulla pitää olla myös vähän sitä organisaatiokulttuurikokemusta ja sitä, että oikeasti ymmärtää, että miten lähdetään organisoimaan juttuja tai miten tehdään yhteistyötä ihmisten kanssa ja tällä tavalla. Se on ollut meillä tosi iso valttikortti tässä, että meillä on tämmöinen yhdistyskulttuuri myös, että ihmiset vähän ymmärtää muutakin kuin vain sen lajin päälle. Sitä kautta mä näen itse, että, jos miettii yhdistyskulttuurin tai ylipäätään tällaisen organisaatiokulttuurin näkökulmasta, niin mä toivoisin, että tätä kautta, kun tämä urheilumaailma ja tämä olympia tuo breikikille jonkin verran näkyvyyttä, niin se myös tavallaan avaisi breikille semmoisia rahahanoja, mitä ei välttämättä aikaisemmin olisi ollut olemassa tai meitä ei oltaisi varteenotettavaisesti harkittu, että esimerkiksi niin siellä taiteen kuin kulttuurin kuin urheilun puolella, että meille mahdollistuisi erilaisia tapoja tuoda sitä rahaa ja sitä kautta rakentaa kulttuuria eteenpäin, niin sitähän se vaatii, että se jatkuu se lajin harrastaminen ja tekeminenc, niin sitä mä toivon eniten ehkä tästä olympiaprosessista sellaisena positiivisena asiana.

Ilkka Palomäki: Loppuun vielä; mä olen nyt aika monta kysymystä kysynyt, että mitä teillä on opittavaa perinteiseltä urheilulta, niin mites toisinpäin eli millaisia juttuja sä nostaisit sieltä teidän lajiperinteestä, josta niin sanotulla perinteisellä urheilulla olisi opittavaa?

Ramona Panula: Erityisesti, mitä tulee kyseeseen, kun mietitään lapsia ja nuoria, niin hiphop-kulttuurissa on niin vahvasti semmoinen kulttuurikasvatuksellinen tulokulma siihen tekemiseen, että se ei riitä vaan, että me nyt harrastetaan tätä tiettyä lajia ja nyt sun pitää vain siinä kehittyä teknisesti ja olla tosi hyvä, vaan just se, että erinäköisiä tyyppejä, erilaisia tyyppejä ja sä voit aina löytää sen jonkun oman jutun, missä sä olet hyvä. Se asenne on se, että me keskitytään niihin, mitä tavallaan vahvuuksia sulla on tyyppinä ja sitten lähdetään vahvistamaan niitä, niin ehkä semmoinen, että kaikkia ei tarvitsisi tunkea sellaiseen samanlaiseen muottiin, vaan voi olla erinäköisiä ja kokoisia ja erityyppisiä tekijöitä ja ne voi olla kaikki olla ihan yhtä hyviä, mutta eri tavoilla, niin se on jotenkin tosi vahva hiphop-kulttuurissa. Ehkä semmoinen niin kuin erityyppistä tekemistä, niin ehkä se on semmoinen, mitä me voidaan tuoda siihen urheilumaailmaan. Se nyt tulee päällimmäisenä mieleen.

Ilkka Palomäki: Loistavaa. Hei tämä on ollut hyvin avartava ja opettava keskustelu mulle ainakin breikistä. Kiitos paljon vierailusta OlympiaCastissa Ramona Panula.

Ramona Panula: Kiitos. Kiva, että sain olla mukana.

Ilkka Palomäki: Kiitos vielä Ramona Panulalle vierailusta OlympiaCastissa. Jäädään mielenkiinnolla seuraamaan, mitä kaikkea niin Suomessa kuin kansainvälisesti tapahtuu matkalla kohti Pariisin olympiakisoja. OlympiaCast palaa ääneen jälleen viikon päästä uusiin aiheisiin ja, jotta seuraava jakso ei mene ohi, niin käy ihmeessä tilaamasssa tämä podcast sieltä, mistä podcastisi kuuntelet ja arvostamme myös kovasti, jos käyt heittämässä arvion meistä. Se auttaa meitä kehittymään ja toisaalta uusia kuuntelijoita löytämään luoksemme.