OlympiaCast: Vapaaehtoistyö suomalaisissa urheiluseuroissa

Keskustelijat:
Aliisa Varuhin, Olympiakomitean viestintä
Jaana Laurila, seuratoiminnan johtaja, Olympiakomitea
Outi Aarresola, tutkija, Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus KIHU

[00:01:00] Tunnusmusiikki

Aliisa Varuhin [00:00:28] Tervetuloa uuden OlympiaCast-jakson pariin. OlympiaCast palaa jälleen äänitaajuuksille noin puolen vuoden mittaiselta tauoltaan. Viikottainen tuotanto käynnistyy uudelleen ensi tammikuussa mutta tästä huolimatta urheiluaiheiden pariin pääsemme pureutumaan jo tämän vuoden puolella. Tämän yhden jakson verran oikein lämpimästi tervetuloa mukaan siis jo nyt. Tulevana vuonna OlympiaCastien sisällöt tulevat monipuolistumaan. Yhä edelleen tuodaan esiin tarinoita ja ilmiöitä suomalaisen liikunnan ja urheilun kentältä mutta entistä laajemmasta perspektiivistä. Tämän ensimmäisen jakson aiheena toimii vapaaehtoistoiminta suomalaisessa urheiluseuroissa ja nauhoitus on tehty etäyhteyksiä hyödyntäen. Tämän podcastin tuottaa Suomen Olympiakomitea tänään jakson hostina toimii Aliisa Varuhin.

Aliisa Varuhin [00:01:28] Tervetuloa mukaan kuuntelemaan Olypiacastin uusinta jaksoa. Tänään tarkoitus on hieman pureutua urheiluseuratoimintaan ja oikeastaan tarkemmin hieman tähän vapaaehtoistyöhön ja sen merkitykseen suomalaisten urheiluseurojen toiminnan kannalta. Ehkä näin lyhyenä taustoituksena tähän alkuun on hyvä muistaa että Suomessa toimii kaiken kaikkiaan yli 9000 urheiluseuraa. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä että urheiluseuroissa liikkuu yli miljoona suomalaista. Kilpa- ja huippu-urheiluyksikön tutkimuskeskuksen julkaiseman tutkimuksen mukaan suomalaisissa urheiluseuroissa toimii kaiken kaikkiaan jopa 500 000 vapaaehtoista toimijaa. Näiden toimijoiden vuosittainen työpanos on yhteensä mitattuna 50 miljoonaa tuntia. näiden lukujen perusteella voidaan todeta että vapaaehtoistyön merkitys suomalaisille urheiluseuroille on monella tapaa ihan äärimmäisen merkittävä. Tästä aiheesta on todella tärkeä puhua enemmän. Mä en oo suinkaan tätä aihetta täällä tänään yksin purkamassa vaan tänään jaksossa on mukana aiheesta keskustelemassa Olympiakomitean seuratoimintayksikön johtaja Jaana Laurila sekä kilpa- ja huippu-urheiluyksikön tutkimuksen eli tuttavallisemmin KIHUn erikoistutkija Outi Aarresola. Tervetuloa.

Outi Aarresola [00:02:40] Kiitos.

Jaana Laurila [00:02:42] Kiitoksia.

Aliisa Varuhin [00:02:44] Lähdetään vaikka siitä liikkeelle että mitä kaikkea te oikeastaan teette tai mitä teidän toimenkuvaan kuuluu.

Jaana Laurila [00:02:53] Mä voin täältä vaikka aloittaa, Jaana siis Olympiakomiteasta. Aloitin tuossa elokuun alussa virallisesti 1.9. seuratoimintayksikön johtajana ja tämä Olympiakomitea, se monesti johtuu jo pelkästään nimestä ja renkaista ja kisoista niin se todella usein mielletään huippu-uheiluroganisaatioksi mutta meillä on tosiaan kaksi päävalintaa. Toinen näistä on seuratoiminta ja sen toiminnan edistäminen ja tää on niin arvokas arvokas asia, kun se on miljoonan ihmisen kansanliike. Ja se huippu- ja kilpaurheilukin sieltä ponnistaa,niin meidän yksikön tehtävänä on tietenkin edistää sitä, että suomalainen seuratoiminta voisi mahdollisimman hyvin ja yritetään tehdä semmoisia tekoja jotka nimenomaan auttaisi meidän jäsenjärjestöjä ja jäsenjärjestöjen jäseniä eli seuroja voimaan paremmin. Tässä lyhyesti tiivistettynä näin alkuun.

Outi Aarresola [00:03:51] Joo, ja tota Outi täällä. Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksessa niin teen erilaista urheiluun liittyvää tietotyötä eli meillä tuotetaan tämmöistä urheilun sektoritietoa mihin nämä nimenomaiset Aliisan äsken esittelemät vapaaehtoistyön luvutkin kuuluu ja sitten tehdään arviointityötä ja sitten ihan tieteellistä tutkimustyötä ja tällä hetkellä oon viimeksi mainitun parissa erityisesti tutkinut urheiluseurojen ammattimaistumista.

Aliisa Varuhin [00:04:25] Tosi hienoa että ootte päässyt mukaan jos ajatellaan tätä vapaaehtoistoimintaa niin tämän KIHUn luotsaaman tutkimuksen mukaan vapaaehtoistyötähän tekee eniten 35-44-vuotiaat ja tähän vapaaehtoistyöhön lähdetään aika monista syistä ja usein voi olla hyvin yksilökohtaisia että toiselle se voi olla ihan puhtaasti semmoinen oma mielenkiinnon kohde ja toiselle se vapaaehtoistyö voi olla jopa sellainen vaikuttamisen paikka. Usein on ehkä olemassa sellainen mielikuva siitä että siihen vapaaehtoistyöhön päädytään vaikka oman lapsen harrastuksen kautta. Ja haluaisinkin Outi kysyä että onko tää se yleisin polku tai millaisia lähtökohtia siihen ylipäätään on, että vapaaehtoistyöhön lähdetään mukaan.

Outi Aarresola [00:05:14] No joo, kyllä ne lasten vanhemmat se on varmaan niin kun puoli totuutta tästä asiasta että vapaaehtoistyö on kyllä yleisintä sen kansanjoukon ryhmässä jossa asutaan lasten kanssa ja kahden vanhemman perheessä. Ja tuota siinä joukossa se lasten harrastaminenkin on yleisintä. Sillä tavalla tota. Nimenomaan siis kahden vanhemman perheissä että sillä tavalla tietysti tää nyt näyttäytyy näiden lasten kautta mutta varmasti toinen asia sitten on se oma tausta siinä urheiluseurassa harrastamisessa tai jossakin lajissa toimimisessa. Että ehkä ajattelen sillä tavalla että varmaan tiettyihin toimiin ajaudutaan ehkä enemmän sen oman harrastustaustan kautta niin kuin nyt vaikka valmennustehtäviin ja sen tyyppiseen tekemiseen ja sitten omien lasten kautta, jos ei ole itsellä mitään kosketusta siihen lajiin tai seuraharrastamiseenkaan ollut koskaan niin sitten varmaan toimitaan niinkuin ehkä tyypillisemmin siellä talkootöissä ja tämän tyyppisissä tehtävissä.

Aliisa Varuhin [00:06:31] Kyllä. Sä tästä vähän mainitsitkin näistä eri osa-alueista, että mitä kaikkea se vapaaehtoistoiminta onkaan, mutta ehkä näkyvin osa on just tällainen valmennus ja ohjaustoiminta ja sitten taas toisaalta kaikissa kilpailu- ja urheilutapahtumissa tää toimitsijatyö ja talkootyö on aika sellaisia näkyviä ilmiöitä. Mutta onko jotain semmoisia osa-alueita mitä lasketaan vapaaehtoistyöksi mutta mitkä ei ehkä niin paljon saa näkyvyyttä?

Outi Aarresola [00:07:00] No ehkä ensinnä tavallaan tuo vapaaehtoistyö, niin mitä se nyt tarkoittaa niin sehän on niinkuin vastikkeetonta työtä jota tehdään palkkatyön ulkopuolella. Siinä on vähän niin kuin tehty toinen kategoria palkkatyölle. Ja nyt kun tästäkin tässä keskustellaan niin varmaan sellainen seikka mikä on hyvä ottaa huomioon, niin meille ei ehkä enää oo ihan niin mustavalkoisesti vain vapaaehtoistyötä tai palkkatyötä eli käytännössä urheiluseuroissa vaikka valmennustyötäkin tehdään vaikka no, kulukorvauksin tai saadaan jotain pientä palkkioita tai vaikka tuntipalkkaa siitä työstä tai tämmöistä että se on sitten sen niinkuin jonkun päätoimen ohella tehtävää työtä. Mutta sitten tietysti se talkootyö on ehkä se semmoinen vapaaehtoistyön näkyvin osa niinkuin sanoit juuri eli talkootyö sitten taas määrittyy semmoiseksi työksi johon ei tarvita mitään erityisosaamista sinällään eli mitä sitten juuri niin kuin kaikki jotka seuratoimintaan tulee mukaan voi ryhtyä tekemään mikä ei koske ehkä ihan kaikkia tehtäviä. No mikä työ ei näy, niin varmaan on niinku sitten yksi ehkä semmonen asia on se luottamusjohdon, seuran johtokunnan, hallituksen tekemä taustatyö mikä ei ole siellä niin kuin kentällä on-field-työtä vaan siellä taustalla niiden niin kuin seuran toiminnan edellytysten turvaaminen. Se on ehkä semmoinen mitä ei aina huomata, kun jos ajatellaan että meillä on yhdeksän tuhatta urheiluseuraa ja vaikka keskimäärin vaikka viisi jäsentä jokaisessa seuran hallituksessa niin meillä onkin aika iso porukka joka työskentelee siellä taustoillakin seurassa.

Aliisa Varuhin [00:08:58] Kyllä. Ja ehkä se että onks näissä sellaisia, mä mietin esimerkiksi sukupolvien eroja että onks vaikka havaittavissa sellaista tietynlaista ikäjakaumaa vaikka että millaisiin, millaisissa työtehtävissä nuoremmat vapaaehtoistoimijat toimii ja missä taas sitten esimerkiksi vanhemmat?

Outi Aarresola [00:09:19] No joo, se valmennustyö on yleisintä nuorten keskuudessa ja arvelen että varmaan on niin että kun oma urheiluharrastus muuttuu tai tai voi loppuakin niin sitä ehkä jatketaan siinä lajin parissa sitä valmennustyötä tehden ja sitten se semmoinen talkootyö on juuri sitten siellä vähän niin kuin enemmän keski-ikäisten joukossa, vanhempien jotka tai joilla on harrastavia lapsia. Ne toimivat siellä taustalla että kyllä se iän mukaan tulee eroja siinä että minkälaista työtä seuroissa tehdään.

Aliisa Varuhin [00:10:07] Mainitsit että aika usein tätä vapaaehtoistyötä tehdään vaikka esimerkiksi päivätyön ohella mutta kaiken kaikkiaanhan mitä te KIHUlla ootte laskeneet niin se vapaaehtoistyön taloudellinen arvo on se 700 miljoonaa euroa. Tokihan tässä nyt voidaan huomioida se että jotkut saattaa tehdä vapaaehtoistyötä muutaman tunnin ja jotkut selvästi useampia, niin millaiset vapaaehtoistyöt on niitä ehkä aikaa vaativimpia? Mihin sitä aikaa vapaaehtoisilla eniten uppoaa?

Outi Aarresola [00:10:44] Tossahan esimerkiksi jos ajattelee niinkuin tämmösen kilparyhmän, kilpajoukkueen valmennustyötä niin helposti siihen kuukaudessa kuluu kymmeniä tunteja ihan jo tämmösten pelireissujen ja muiden myötä ja sitten on tietenkin taustalla oleva työ vaikka seuran puheenjohtajan työ, jossa pitää hoitaa seuran sisäisiä tausta-asioita mutta myös edustaa seuraa ja tehdä sidosryhmätyötä, niin sellaisiin töihin sitten tietenkin menee paljon aikaa. Sitten tässä nyt tutkimuksessa varmasti pienenä tai tämmösinä vähäisinä tunteina näkyy juuri se että sen tyyppiset vapaaehtoistyöt, että kun ihmiset osallistuu vaikka muutaman kerran vuodessa johonkin kisarupeamaan, niin se on vaikka yhden viikonlopun rypistys ja sitten ollaan ehkä vaikka viiden kuukauden päästä sitten toisen kerran mukana niin sitten tässä kun se jakautuu nyt tasaisesti jaetaan kuukausille niin, se sitten näkyy sillä tavalla että keskimäärin ollaan pari tuntia kuukaudessa siinä vapaaehtoistyössä mukana että se tavallaan tekeminenhän jakautuu ihan eri tavalla eri ihmisille. Toiset on jatkuvasti mukana ja toiset sitten kerran pari vuodessa, mutta onko Jaanalla jotain semmoisia kokemuksia tästä että minkätyyppiset, kun oot toiminut lajin parissa ja näin, niin minkä tyyppisissä töissä näyttää seuroissa vapaaehtoisilla kuluvan enemmän aikaa?

Jaana Laurila [00:12:22] No kyllä mä komppaan sua siinä, että usein niinkun se on ihan luonnollista, että tänään nää perhe- ja sukulaissuhteet on hyvin luonnollinen side siihen seuratoimintaan ja sitä kautta myös tähän vapaaehtoistyöhön ja jotenkin tuntuu, että usein ne isät ja äidit ovat mukana siinä ohjaus- tai valmennustoiminnassa tai joukkueenjohtaja- tai huoltotehtävissä. Esimerkiksi omat kokemukset kesältä, osallistuin, kun korona vielä mahdollisti osallistua kahteen tällaiseen isompaan juoksutapahtumaan pääkaupunkijuoksuun ja Länsiväylä-juoksuun ja siellä juostessa sitten seurailin mielenkiinnolla niin kyllä ne pääosin siellä reitillä niin ne liikenteenohjaajat ja vesipisteiden pitäjät oli ehkä yli 50-vuotiaita jos arvioisin. Ja tuota oli ihana nähdä hyvin ylpeänä he kantoivat niinkuin liivejä, seuransa edustusverkkareita. Ja sitten kun siitä maaliin pääsin, niin oli hienoa nähdä heidät siellä talkoolaisten makkarakahveilla ja ehkä itselle siitä jäi sellainen fiilis, että jotenkin tuntuu että siinä aktiivisessa harrastamisessa varmaan ne nuoret on niinkin isommassa roolissa ja ehkä siellä niinku toimistotehtävissä näkyy kyllä monenlaisia mutta musta on niinkun ihana että näillä vapaaehtoisilla se kynnys siihen tulemiseen olisi mahdollisimman helppoa ja tarkoitan sitä että toivottavasti siellä ihmisiä edes puolipäiväisiä tai kokopäiväsiä jotka pystyvät valmistelemaan nämä tehtävät esimerkiksi tapahtumiin niin helpoksi että sä voit tulla sieltä omasta elämäntilanteestasi aika vapaasti, niin että joku kertoo että tässä on kynä ja paperia ja merkkaa tuohon vaikka nämä asiat niin mä jotenkin aistin siellä, että se oli hirveän hyvin organisoitu. Enemmänkin nää iäkkäämmät sitten oli siellä reitin varrella ja makkarapisteissä ja niin edelleen mutta oma tuntuma et ohjaustoiminnassa ehkä sitten on enemmän ruuhkavuodessa elävät perheiden vanhemmat. En tiedä Outi miten sulla, että kompppaatko yhtään tuota?

Outi Aarresola [00:14:37] No joo, ja sitten ehkä sellainen asia mikä tässäkin on hyvä ottaa huomioon. Toki siinä vapaaehtoistyössä on tehtäviä joissa järjestämme toisille toimintaa eli lapsille ja nuorille tai jollekin muulle väestöryhmälle mutta tietenkin junioritoiminta on nyt se iso näkyvä osa urheiluseuratoimintaa. Mutta sitten meillähän on paljon myös sellaisia pieniä yhden joukkueen seuroja, porukoita jotka osallistuu johonkin puulaakin sarjoihin tai vaikka alemman divareiden sarjoihin jotka siis itse järjestävät itselleen sitä toimintaa ja tekevät tavallaan niin kuin vapaaehtoistyötä sen oman harrastamisensa, oman joukkueen sen yhden yksikön harrastamisen mahdollistamiseksi. että urheiluseuratoiminta tai urheilutoiminta, kun halutaan osallistua johonkin sarjoihin ja pitää olla seura pystyssä jotta voi itse siinä harrastaa niin silloinhan tietyllä lailla täytyy tehdä myös vähän vapaaehtoistyötä sen eteen.

Jaana Laurila [00:15:49] Tää on erittäin hyvä pointti että toi on just näin, että Suomessa on tosi paljon harrasteryhmiä jotka ovat silti järjestäytyneet ja tekevät sitä tosiaan vaan itselleen eivätkä välttämättä edes tavoittele semmoista isomman seuran toimintaa. Tää vapaaehtoistyö on kyllä monenlaista ja tosi monelle se voi tarjota niinkuin myös upean yhteisön jossa tuntea merkityksellisyyttä ja olla osa sitä yhteyisöä, mutta sitten toiselle se voi olla myös sen oman liikkumisen mahdollistaminen että on monenlaisia kulmia jotka kaikki on tosi arvokkaita.

Aliisa Varuhin [00:16:25] Tosi hyviä pointteja ja ehkä tässä just korostuu jollakin tapaa se että varmasti sitä vapaaehtoistyötä… Toiset osallistuu selkeästi suuremmissa määrin siihen ja toisille se on enemmän sellaista satunnaista toimintaa. Mä mietin Jaana, että mikäli ajatellaan silleen sun omaa taustaa, sä oot urheillut ja harrastanut ja liikkunut läpi elämän ja nyt tavallaan työllistätkin itsesi tän aiheen parissa, niin miten sä koet vaikka sen oman olon kannalta että millaisessa roolissa ne seuran vapaaehtoistoimijat on sun polulla ollut?

Jaana Laurila [00:17:11] No mä oon kotoisin Kauhajoelta Pohjanmaalta ja Kauhajoen Karhu on mun kasvattajaseura ja mä pelasin siellä lentopalloa, pesäpalloa, jalkapalloa ja yleisurheilin ja muistan todella hyvin kuinka mun äiti istui semmoisella korokkeisella tuolilla mittamassa muiden vanhempien kanssa aikaa kun me juostiin yleisurheilukenttää ympäri ja hän toimi lentopalloturnauksissa kahviossa. Ja kyllä niinkuin tässä kohtaa esimerkiksi nämä valmentajat Ridanpään Tiina, Sompin Heikki, Palomäen Jari aivan aivan valtavan isossa, Alavilmon Tapio, roolissa ollut jo ihan niin kuin tietyllä lailla minun kasvattamisessa, voisiko sanoa näin. Että se urheiluseuran ympäristö ja näiden vapaaehtoisten luoma ilmapiiri ja turvallinen toimintailmapiiri lapsille niin oli aivan valtavan merkittävä. He kyllä sytyttivät mussa liikunnallisen elämäntavan jota jatkan edelleen vaikka ei minusta huippu-urheilijaa tullut. Olen siitä kyllä todella kiitollinen, että mä olin turvassa, olin tosi hyvässä ohjaustoiminnassa ja meitä kuskattiin ympäri Suomen ja mä sain kasvaa ja toteuttaa itseäni muiden kavereiden kanssa. Että nyt tietenkin tässä sitten kun matka on vienyt urheilun tehtäviin ihan ammatillisesti, niin tää on mulle ehkä kaikkein rakkain aihe mistä puhua, koska se vaan on fakta, että mä en usko että meillä tulevaisuudessakaan on sellaisia rahasummia että me voidaan edelleenkään millään lailla paikata tätä vapaaehtoistoiminnan ja seuratoimijoiden työtä, että enemmänkin nyt haasteena näen sen että meidän pitäisi herkällä korvalla kuunnella uusia sukupolvia ja nuoria siinä, että miten me saadaan myös heidät innostumaan vapaaehtoistyöstä ja kansalaistoiminnasta myös tulevaisuudessa. Siinä pitää olla jotain semmoista arvokasta, jotain merkityksellistä, jotain että ihminen voi toteuttaa itseään ja on osa yhteisöä ja että se vetää puoleensa niin se on mun mielestä sellainen, että meidän kannattaa tarkasti seurata nuoria ja trendejä ja sitä minkälaisessa toiminnassa he haluaa olla mukana ja ennen kaikkea et he pääsee itse siihen vaikuttamaan.

Aliisa Varuhin [00:19:39] Veikkaan että varmasti todella moni pystyy samaistumaan näihin kokemuksiin. Kuinka merkittävä se yhteisö ja se ympäristö on ollut kasvualustana. Ja ehkä se mitä usein ajatellaan, että se urheiluseura voi olla tosi vahva, ikään kuin sellainen kiinnitin esimerkiksi paikkakuntaan tai kaupunkiin ja on aika mielenkiintoista huomata että vaikka tässä KIHUn tutkimuksessa niin Suomessakin on olemassa ihan sellaisia selkeitä alueellisia eroja että missä toimii enemmän vapaaehtoisia ja missä taas ei. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla ja Uudellamaalla niin nämä osanottoprosentit olivat huomattavasti pienempiä. Niin miten tai mikä näitä eroja selittää? Vai että mitkä ovat sen alueellisten erojen vaikutukset siihen vapaaehtoistoimintaan osallistumiseen?

Outi Aarresola [00:20:38] No joo, tämähän on ihan totta että se vaihtelee alueittain. Tätä vois varmaa joku voisi tehdä väitöskirjan tästä että mitkä kaikki asiat sitä selittää, mutta tota varmaan pääpiirteessä pääkaupunkiseudulla on tietysti enemmän tarjontaa myös muista vapaa ajanviettomahdollisuuksista eli ihan jo lähtökohtaisesti siitä mitä ihmiset tekee vapaa-ajallaan niin vaihtelee alueittain. Sitten pääkaupunkiseudulla tästäkin johtuen ja varmaan työympäristöstä johtuen elämänrytmi on ehkä vähän kiireisempää. No sinkkutalouksien määrä on suurempi kuin muualla Suomessa ja sit taas näissä yksin asuvien osallistuminen vapaaehtoistyöhön on vähäisempää kuin muiden väestöryhmien. Mutta sitten pääkaupunkiseudulla harrastetaan liikuntaa muuta maata enemmän myös yksityisen sektorin palveluissa eli siellä toimii samalla markkinalla muitakin sektoreita kuin urheiluseuratoiminta. Ja urheiluseuroissa harrastaminen taas on yleisintä siellä Länsi-Suomessa. Että varmaan tämmöiset seikat ainakin.

Aliisa Varuhin [00:22:06] Entäpä jos miettii näiden alueellisten erojen lisäksi niin onko miten te näätte että onks vaikka sellaisia lajikohtaisia eroja että missä lajeissa sitä vapaaehtoistyötä on enemmän tai mitkä lajit ehkä vaatii sitä vapaaehtoistyötä enemmän.

Jaana Laurila [00:22:23] No mä voisin lyhyesti, Outilla on tähän varmasti tutkijana ihan niin kuin faktaa, mut se tuntuma mikä itsellä on, mulla on aika vahva joukkuelajitausta ja joukkuelajit tietenkin koskettaa luonnollisesti jo sen joukkueen koon vuoksi niin kuin suurta määrää lapsia, nuoria tai aikuisiakin ja heidän perheitään ja se toiminta ja sen pyörittämisen tarpeet saattaa olla täten myös suurempia joten enemmän ihmisiä tarvitaan ja niitä on ehkä enemmän myös tarjolla. Mut että se tuntuma mikä mulla on, Outi korjaa jos sulla on ihan niin kuin tutkimusdataa tähän, jotenkin tuntuu että perinteisissä seuroissa on vahva vapaaehtoistyön kulttuuri että useat aktiiviliikkujat jäävät parhaillaan vielä vaikka oman aktiivisen liikkumisen vähetessäkin seuran toimintaan vapaaehtoistoimijoiksi ja tossa kun oon nyt kiertänyt näitä liikunnan aluejärjestöjä ympäri Suomen ja oon niiden yhteydessä tehnyt myös seurakäyntejä, niin esimerkiksi Tampereen Pyrintö, joka on iso yleisseura 2600 jäsentä, niin heillä on peräti 1500 vapaaehtoistoimijan rekisteri. Vastaavasti vaikka Lahden Hiihtoseura, niin olikohan heillä 1500 jäsentä, niin heilläkin on niinkuin tuhannen ihmisen…, että puhutaan niin kuin valtavistä massoista ja tässäkin jos maastohiihdosta puhutaan tai talvilajeista ja Pyrinnöllä taitaa olla seitsemän vai kahdeksan lajia siellä niinkuin lajiperheessä. Siinä ehkä omat näkemykseni. Miten Outi, mitä tutkimus sanoo tästä?

Outi Aarresola [00:23:55] Siis joo ja toihan on ihan totta siis mitä Aliisa nostit esiin, että kyllä eri lajeilla on erilaisia kulttuureita sen vapaaehtoistoiminnan suhteen ja mikä johtuu juuri jo ihan niin kuin kilpailutapahtuman järjestämiseen tarvittavasta porukasta. Ja vaikka juuri siitä että pidetäänkö kioskia joka pelissä ja sellaista ja se voi olla vähän niin kuin paikkakuntakohtainenkin kulttuuri ei välttämättä aina lajeissakaan kiinni. No nyt sitten tietyllä lailla että mihin niinkuin lajeihin, mihin ihmiset jäävät mukaan. No nyt me toki nähdään, me tossa vapaaehtoistutkimuksessa katsottiin vähän näitä yleisimpiä lajeja joissa vapaaehtoistyötä tehdään, niin vapaaehtoistoimijoiden profiili painottuu enemmän sinne yli 54-vuotiaisiin yleisurheilussa, suunnistuksessa, maastohiihdossa, tällaisissa perinteisissä lajeissa. Mikä ehkä sitten kertoo siitä että tavallaan mikä on se laji johon ollaan joskus sosiaalistuttu mukaan. Voihan olla että palloilulajeja jotka ovat olleet kasvava trendi niin sitten niidenkin vapaaehtoisprofiili muuttuu aikojen saatossa eli sitten oma sukupolvenikin kun tupsahtaa sitten siihen ikään, niin voi olla että mekin ollaan sitten eläkeläisinä mukana nimenomaan siellä palloiluseuroissa. Nämä on tavallaan myös sellaisia sukupolvikysymyksiä.

Aliisa Varuhin [00:25:53] No joo, tässä onkin aika paljon puhuttu noista, että muutoksia on tapahtunut ja on sukupolvieroja. Tosi monet jutut vaikuttaa siihen että miten siihen vapaaehtoistyöhön osallistutaan ja millaisena se näyttäytyy. Kysymyksenä ehkä Jaanalle että tää Suomen harrastamisen järjestelmä on aika poikkeuksellinen. Esimerkiksi moniin muihin maihin verrattuna että näitä harrastuksia järjestetään aika usein ilta-aikaan ja se toki edellyttää niiltä urheiluseuroja hieman erilailla sitä järjestelyä, niin onks tää nykyinen järjestelmä myös ehkä syy sille että vapaaehtoisten tarve on niin merkittävä?

Jaana Laurila [00:26:36] Tää on mielenkiintoinen kysymys. Suomalainen kansalaistoiminta on erittäin poikkeuksellisen suurta Suomessa liikunnan piirissä. Mä itse olen hyvin innostunut tästä Suomen harrastamisen mallista, jonka ministeriö nyt on lanseerannut ja ensimmäinen pilottihaku kunnille onkin tullut, jossa tarkoituksena on että jokainen lapsi löytäisi harrastuksen. Näin liikunnan puolen edustajana niin mä näen, että meidän tulisi lisätä liikunta- ja harrastustoimintaa koulupäivien yhteyteen sinne iltapäiviin. Nyt käy monasti niin että lapset menevät koulusta kotiin, saattavat napata sen pelikonsolin käsiin ja vanhempien saapuessa kiireisinä töistä alkaa se valtava kuljetusrumba. Sain kollegalta arvion, että Suomessa ajetaan yli 12 miljoonaa kilometriä päivässä lasten harrastusajoja. Mikä on omanlaistaan vapaaehtois-/kansalaistoimintaa sekin. Että jollain lailla meidän pitäisi päästä tähän järjestelmään kiinni, mielestäni, ja tähän harrastamiseen niin että se mahdollistaisi meille kaikille kuitenkin, ettei se ainakaan lisäisi stressiä. Että sinne vapautuisi iltoihin aikaa perheille ihan vaan olla. Että kyllä mä uskon että ne lapset ja nuoret ja aikuisetkin jotka haluavat siellä illallakin sitä ohjattua liikuntaa esimerkiksi seuroissa harrastaa, niin he sen tekevät varmasti. Ehkä nyt niin kuin mutkan kautta palatakseni sun kysymykseen, niin en osaa sanoa että onko tämä nyt yksi syy sille että vapaaehtoistyö ei ole niin yleistä. Mutta mä jotenkin toivon että me päästäisiin koulujen ja kuntien kanssa sellaiseen yhteistyön malliin että se tyhjä aika siinä koulupäivän päättyessä ja ohjatun harrastustoiminnan välissä pienenisi, jotta se meidän arki ja päivä olisi ehkä vähän rauhallisempi, mutta silti sisältäisi sitä liikuntaa ja monipuolista harrastustoimintaa ja yhteisöllisyyttä. Tämä ei ole ihan sormia napsauttamalla tehty, mutta nämä näen että tämä Suomen harrastamisen malli kyllä asiaa edistää ja siihen meidän kaikkien kannattaa tarttua.

Aliisa Varuhin [00:29:08] Kuten sanoitkin niin aika paljon muutoksia on tapahtunut ja on tapahtumassa varmasti seuratoiminnan kentällä ja ehkä yleisesti tuo, että seuratoimintaa pyritään entistä enemmän ammatillistamaan tai sillä tavalla että urheiluseurojen halutaan toimivan entistä ammattimaisemmin ja toki tässä on sitten vaikka tapahtumien järjestämisessä on erilaisia turvallisuusjärjestelyjä ja selvityksiä mihin pitää ihan eri lailla kiinnittää huomiota kuin vaikka vuosia aiemmin. Niin miten sinä tai ehkä molemmat näette, että tuoko tällaiset muutokset ja uudenlaiset vaatimukset vapaaehtoistoiminnan kentälle ehkä enemmän haasteita vai voiko ne näyttäytyä myös mahdollisuuksina?

Jaana Laurila [00:30:00] Mun mielestä tämä vapaaehtoisten johtaminen on hyvin erilaista kuin palkollisten ja siinä on osattava paljon muutakin kuin puhdasta käskyttämistä. Tai siinä ei niin kuin rahalla velvoiteta. Se vaatii sitä, että ihmisiä on kohdeltava hyvin arvokkaasti, siinä on oltava tunneälyä. Mä tuossa jo aikaisemmin sanoin siitä että monet vapaaehtoiset mitä itse olen kokenut arvostavat sitä että asiat ja ohjeistukset tapahtumiin on tehty valmiiksi, joten sä voit tulla niihin ilman erityistä valmistautumista ihan omana itsenäsi ja ottaa sen roolin sitten siellä mihin pyydetään. Että suunnitelmat on tehty ja työt jaetaan paikan päällä. Mutta tää on haastavaa siinä mielessä, että usein tilanne on se, että myös nämä niin sanotut johtavat henkilöt ovat vapaaehtoisia. He laittavat valtavan tuntimäärän seurojen toimintojen eteen ja osaltaan johtavat suuria joukkoja, jotka tekevät kaiken sen ohjeistuksen sinne taustalle. Meillä on Olympiakomiteassakin tavoitteena seurojen johtamisen edistäminen ja laadun parantaminen, ja mä toivon että me voidaan tarjota sellaisia palveluja ja työkaluja jatkossa koko ajan enemmän seurojen edustajille, toiminnanjohtajille, ihan niille työntekijöille ja myös vapaaehtoisjohtajille, jotta se heidän tekeminen helpottuisi ja että he osaltaan pystyisivät näitä valtavia vapaaehtoisjoukkoja johtamaan. Vielä lyhyesti, mä viittasin tossa aikasemmin Pyrintöön ja Lahden Hiihtoseuraan, niin esimerkiksi tämä viime kesä, niin Tampereen Pyrintö järjesti erittäin poikkeuksellisissa oloissa Suomi-Ruotsi-maaottelun pandemian keskellä noin viikon varoitusajalla. Me voidaan kaikki kuvitella, että mitä se tarkoittaa siinä hetkessä. Heillä on 1500 vapaaehtoisen rekisteri, mutta se tarkoittaa että heillä on erittäin vankka osaamisen tausta jo olemassa. Se historia ja se vuosia, vuosia tehty yhdessä työ on niin kuin äärimmäisen arvokasta. Tätä on vaalittava, että se työ – en nyt tiedä onko oikea sana, mutta dokumentoidaan – joku tapahan siihen on miten se tekeminen niin kuin säilötään. Ja kun se on vapaaehtoisten tekemää, niin on tosi arvokasta että kaikki ne toimintatavat ja ohjeistus, ja ennen kaikkea se ilmapiiri ja kulttuuri saadaan säilytettyä.

Outi Aarresola [32:43] Mä voisin ehkä tohon jatkaa, kun Aliisa kysyit, että tuoko tää haasteita vai mahdollisuuksia, kun ammattilaisia tulee kentälle, että ehkä itse ajattelen niin, että se tuo kyllä sitten hyviä mahdollisuuksia, kun ollaan hyvin hereillä siitä, että mikä sitten on kunkin toimijan rooli siinä seurassa, että kun tulee ammattilaisia niin ettei käy niin, että vapaaehtoiselta tippuu hanskat ja toivotaan, että se ammattilainen tekeekin tästä lähtien kaikki ja sitten toisaalta kun tulee ammattilaisia, niin sitten ymmärretään myös se, että ammattilaisille on jonkinlaisia vaatimuksia ja sitten me ei voida ehkä sitten niitä samoja asioita kaikkia siirtää vapaaehtoistyön vaatimuksiksi, että sitten edelleen meillä on niinku se vapaaehtoistyö ja se on erilaista työtä kuin ammattilaisten tekemä työ.

Aliisa Varuhin [33:39] Tosi tärkeitä pointteja ja ehkä mikä nousee itsellä ainakin esiin, että tietyllä tapaa ehkä usein tuosta ammattimaistumisesta… siihen ehkä liittyy semmonen ajatus, että se nimenomaan tarkoittaa sitä itse toimintaa, kun taas sitten toisaalta voi varmasti myös ajatella niin että kun se toiminta on paremmin järjesteltyä, niin se myös helpottaa sitä vapaaehtoisten tekemistä, kun on sellainen selkeä struktuuri siitä että että miten asioita tehdään ja mikä on kenenkin tehtävä milloinkin. No me ollaan aika paljon puhuttu tästä urheiluseuranäkökulmasta ja tietyllä tapaa säilytään siinä edelleen, mutta jos miettii tätä vähän vielä laajemmin että miten te näette vaikka kokonaan harrastamisen ja liikunnan kannalta, että ehkä sitä yhteiskunnallista merkitystä vielä? Ja nyt kun ajatellaan, että yhteiskunta muuttuu jatkuvasti, niin millä tavoin ihmisiä ois mahdollista yhä edelleen jatkossa – kuten Jaanakin mainitsit – että tää vapaaehtoistoiminta on semmoinen ilmiö että tää ei oo mihinkään katoamassa, niin miten ihmisiä olisi mahdollista saada yhä edelleen mukaan vapaaehtoistoimintaan?

Jaana Laurila [34:59] Mä jo tähän vähän viittasin, että miljoonan ihmisen kansanliike, joka perustuu vahvasti vapaaehtoisuuteen liikunta ja ilman näitä ihmisiä liikuntaa ei tässä mittakaavassa Suomessa harrastettaisi eikä kilpa- ja huippu-urheilua olisi. Että tämä on kyllä kenttä, jota meidän tulee vaalia ja tukea ja taloudellinen tilanne tuskin muuttuu niin merkittävästi, että tää asia olisi tulevaisuudessakaan erilainen. Mut kyllä mulla ehkä nyt päällimmäisenä on se, että meidän tulee tosi tosi tarkalla korvalla kuunnella nuorempia sukupolvia ja ymmärtää kuinka me saadaan heidät mukaan vapaaehtoistoimintaan.

Outi Aarresola [35:35] Joo ja siis oon siinä ihan samoilla linjoilla, että totta kai sillä työllä on iso yhteiskunnallinen merkitys, koska tämmönen nuorisotoiminta ja liikuntakasvatus järjestetään tietenkin vapaaehtoistyöllä tosi edullisesti yhteiskunnalle, jolla on positiivisia vaikutuksia kansalaisiin. Ja tottakai kun se on tommonen niin kuin laaja kansalaistoiminnan muoto, niin se on myös ihmisten tapa osallistua yhteiskuntaan ja olla sen aktiivisia jäseniä. No miten sitten niitä vapaaehtoisia voi saada lisää, niin Jaana tuossa sanoi hyvin tuosta että pitää herkällä korvalla kuunnella nuoria ja tavallaan ymmärtää aina juuri tämä, että sitten jokainen sukupolvi elää siinä omassa ajassaan ja sillä tavalla pitää olla siitä hereillä. Ehkä vähän samaa liippaava asia, niin yhdessä tutkimuksessa musta oli jotenkin hyvin selkeästi nostettu esiin se, että kun seura ajattelee vapaaehtoistyötä, niin sehän nyt tavallaan miettii juuri sitä sen organisoimista ja miten me saadaan vaikka joku kisatapahtuma tehtyä, ketä me tarvitaan ja paljonko porukkaa tarvitaan ja juuri se organisointinäkökulma ehkä korostuu. Mutta sitten jos me ajatellaan niitä vapaaehtoistyötä tekeviä ihmisiä, niin hehän on siellä tosiaan niinku vapaa-ajallaan. Täytyy olla hereillä siitä, että no mitä ihmiset itse asiassa haluavat tehdä vapaa-ajallaan, että sen tekemisen täytyisi olla sellaista, että olen mielelläni täällä, enkä tee sitten jotain muuta tällä vapaa-ajallani. Ja sillon tavallaan ehkä tulee tärkeäksi se, että tarkoitus ei oo suoriutua mahdollisimman tehokkaasti jostain vaan että on mukavaa. Mikä nyt voisi olla esimerkki, niin varmaan ihmiset ehkä mieluummin tulee vaikka kaksin tekemään neljän tunnin vuoroon jotakin, kuin yksin kahden tunnin vuoroon. Että ihan sen tyyppistä ajattelua, että miten tää olisi sellaista että ihmisillä on vapaa-ajallaan mukavaa tässä olla.

Jaana Laurila [37:59] Komppaan kyllä niin Outia, siis niin hyvin sanottu, että toiminnan on kyllä tarjottava jotain sellaista erityistä, jotain johon he haluavat tarttua ja joka tuo heille lisää arvoa ja on mielekästä vapaa-ajan toimintaa heille.

Aliisa Varuhin [38:14] Näinpä. Tää on ollut todella antoisa keskustelu ja mä uskon, että tästä on varmasti todella monelle jäänyt hyviä pointteja käteen. Tän aiheen esille tuominenhan on ihan todella tärkeetä. Ja just mitä tekin ootte maininnut, että tää on niin massiivinen kansanliike Suomessa ja tää vapaaehtoistyö mahdollistaa kokonaisuudessaan tän koko toiminnan. Mitä Jaana sellaisia konkreettisia toimia Olympiakomitea tekee tämän vapaaehtoistoiminnan esiin nostamiseksi?

Jaana Laurila [38:49] No, meillä on ollut nyt esimerkiksi marraskuussa Kiitos seuratoimija -kampanja, jonka kautta seurat on hienosti nostaneet seuratoimijoita esille. Heistä yksi tullaan palkitsemaan, ja kiitos teille kaikille, jotka olette osallistunut ja lähinnä kiitos teille kaikille seuratoimijoille. Ilman teitä ei olisi tätä kaikkea liikuntaa, mitä me päästään toteuttamaan, että ehkä se itselleni ja koko meidän organisaatiolle haasteeksi haluan heittää, että tää on tosiaan niin valtava voimavara tämä vapaaehtoistoiminta ja se ansaitsee todella paljon enemmän huomiota, arvostusta, kiitosta ja yhteiskunnallista keskustelua mitä tällä hetkellä käydään. Ja nämä KIHUn tuomat faktat on erittäin mielenkiintoisia ja mahdollistaa meille sellaista faktoihin perustuvaa keskustelua, joka usein herättää enemmän mielenkiintoa ja auttaa myös näissä tulevaisuuden trendien ymmärtämisessä. Itselläni on toive, että myös kansalaistoimintaa ja yhdistyslainsäädännön perusteita opetettaisiin joku päivä jo koulussa, että tää ymmärrys koko tästä kansalaistoiminnasta leviäisi yhä vaan nuoremmille ja ehkä sitä kautta myös siihen kiinnittyminen olisi vielä houkuttelevampaa. Mutta jos palataan näihin OK:n asioihin, niin kyllä meillä varmasti on se yhteiskunnallinen keskustelu ja tämän asian esille nostaminen on se mihin me tullaan vahvasti panostamaan, että tää on niin hieno asia. Kiitos paljon vapaaehtoiset, että olette olemassa.

Aliisa Varuhin [40:33] Mä uskon että tähän on oikein hyvä purkittaa tämä jakso. Kiitos ihan todella paljon Outi ja Jaana että olitte mukana keskustelussa.

Outi Aarresola [40:45] Kiitos.

Jaana Laurila [40:46] Kiitos paljon.

Aliisa Varuhin [40:48] Mahtavaa, että olet löytänyt itsesi Olympiacastin taajuuksille. Me palataan uusien aiheiden parissa ensi vuoden puolella, joten siihen asti hyvää joulua, hyvää uutta vuotta ja muistetaan pitää huolta toisistamme. Se olis tältä erää, moikka.

[41:00] Tunnusmusiikki