Tähtiseuroille
Onnittelut seurallenne Tähtimerkistä! Tähtimerkki on tunnustus seuralle. Se on lupaus laadusta ja vastuullisesta toiminnasta. Tähtimerkin saaneessa seurassa kuunnellaan ja kannustetaan osallistujia, reagoidaan ympärillä tapahtuviin muutoksiin, toimitaan modernisti ja vaikutetaan toimintaympäristöön.
Tähtiseuroja on yli 600. Tähtimerkin saaneiden seurojen määrä kasvaa jatkuvasti ja yhteisö laajenee. Laatuohjelman puitteissa tehty työ on toivottavasti luonut seuraanne jatkuvan kehittämisen kulttuurin ja innon yhteiselle tekemiselle.
Tähtiseuraa
lajia
seuraa kehittämisen polulla
Suosituimmat linkit
Tähtiseurojen uutisia
Suomalainen urheilu loistaa Tähtiseurassa!
Kun Tähtiseura on auditoitu ensimmäistä kertaa, voi seura yhä jatkaa toiminnan kehittämistä. Tähtiseura-verkkopalvelussa on työkalu nimeltä Tavoitetaulu, jonka avulla seura voi asettaa uusia kehityskohteita tai suunnitella auditoinnissa ja sitä edeltäneessä itsearviointityössä esiin tulleiden kehittämiskohteiden eteenpäin viemistä. Taulun avulla on helppo tehdä seuralle vuositarkistus eli pysähtyä yhdessä tarkastelemaan seuran kehityskohteiden etenemistä auditointien välisinä vuosina.
Tähtimerkin saaneen seuran toiminta auditoidaan kolmen vuoden välein. Auditointia edeltävään kehittämistyöhön sisältyy itsearviointia, johon kannattaa varata riittävästi aikaa. Suosittelemme varaamaan vähintään 1–3 kuukautta tähän vaiheeseen. Uudelleenauditoinnista vastaa seuran oma lajiliitto. Voit ladata muistilistan materiaaleista auditointia varten materiaalipankista.
Tähtimerkki on Tähtiseurojen käyttöön tarkoitettu tunnus, jonka avulla seuran on helppo viestiä tähteydestään. Merkin systemaattinen käyttö viestinnässä ja markkinoinnissa kasvattaa Tähtimerkin vaikuttavuutta ja merkitystä seuratoiminnasta kiinnostuneiden keskuudessa. Varmistathan, että seuranne hyödyntää merkkiä esim. nettisivuillanne, ilmoituksissa ja painotuotteissa. Voitte tilata seuranne Tähtimerkin tällä tilauslomakkeella.
Olemme tuottaneet Tähtiseurojen käyttöön yhteisiä markkinointi- ja viestintäaineistoja. Tähtimerkki kertoo laadukkaasta seuratoiminnasta, joten sitä kannattaa mainostaa. Teemme myös Tähtiseuroja markkinoivia yhteisiä kampanjoita. Tutustu aineistoon materiaalipankissa.
Tilaa seuratoiminnan uutiset suoraan sähköpostiisi. Tilaa uutiskirje . Muista päivittää seuranne yhteyshenkilöt, niin kaikki saavat ajankohtaiset tiedotteet suoraan sähköpostiinsa tällä lomakkeella.
Suomisportin Tähtiseura-verkkopalvelu on avoin kaikille urheiluseuroille. Sen avulla seura voi kehittää toimintaansa ja tavoitella myös itselleen Tähtimerkkiä. Maksuttomassa palvelussa urheiluseurat voivat kehittää toimintaansa itsenäisesti ja vuorovaikutteisesti lajiliiton tai aluejärjestön seurakehittäjän kanssa. Palvelua käytetään myös Tähtimerkin auditoinnissa. Verkkopalvelu toimii osana Suomisportia.
Tähtiseura-verkkopalvelun käyttö
Tähtiseura-verkkopalvelu toimii osana Suomisport- digipalvelua. Ottaaksenne Tähtiseura-verkkopalvelun käyttöönne, tutustukaa Suomisport käyttöönoton ohjeisiin.
Jokaisella tiimin jäsenellä tulee olla omat Tähtiseurakäyttäjä-käyttöoikeudet, jotka seuran Suomisport-pääkäyttäjä voi myöntää. Ohje pääkäyttäjälle.
Tähtiseura-verkkopalvelun käyttäminen ei edellytä maksupalvelusopimuksen aktivointia, johon tarvitaan yhdistysrekisteriote/seuran nimenkirjoittajien tiedot, vaan verkkopalvelun voi ottaa Suomisportissa käyttöön heti, kun kehittämistiimin käyttöoikeudet ovat kunnossa. Käyttö on maksutonta.
Tutustu Tähtiseura-verkkopalvelun käyttöohjeisiin.
Tarvitsetko apua palvelun käytössä tai auditointiin valmistautumisessa?
Tähtiseuroja palvelevat
-
Sandra Sirén
seuratoiminnan asiantuntija
045 1429315